Siirry pääsisältöön

Arja Tiainen: Lapsilta kielletty


WSOY 2012
80 sivua


Arja Tiaisen (s. 1947) edellinen runokokoelma Tää tojota ei lähe liikkeelle (2006) oli kirjallinen helmi, jonka voimaannutti lukijankin: "Sais ohittaa luuserit, tietyökoneet, kaikki.”

Myös Tiaisen uusin kokoelma vannoo ironian ja arjen läheisyyden voimaan.  Feministinen ja epäsovinnaisuuksia kaihtamaton elämänasenne on edelleen tallella. En siis ole samaa mieltä Savon Sanomien kriitikon kanssa, jonka mielestä Tiaisen runojen ”meno on hyytynyt alustaviksi muistiinpanoiksi ja puhekielisiksi pikapiirroiksi”. Ymmärtämätöntä arvostelua, sanon minä. Jos muutama kohta olisikin kaivannut oikolukua, ei se tee koko kokoelmasta puolitekoista.


Monissa Lapsilta kielletyn runoissa on aavistus haikeutta ja kaipuuta edesmennyttä puolisoa kohtaan: ”Tästä olisi hänen kanssaan lysti jutella.” Usein elämänkumppani on läsnä tunteena ja tietoisuutena:


Tulin kotiin aamuauringossa.
Kiirastulta piisaa. Kävelin kapakasta
toiseen. Ihan vaan että jostain tulisin
myöhään. Naapurit näkisivät. Jossain se oli.
Sitä laatii lavasteita.
Sinä tiedät miten asiat ovat.


Postmodernin ajan feministi voi huoletta myöntää, että ”Hyvä jos mies hallitsee koneet koska minä en. / Löytää perille kun matkaillaan.” Toisen osaaminen ei ole itseltä pois, vaan jotain lisää. Eihän kertojaminäkään ole iäti muuttumaton, vain yhdenlainen ja yhteen muottiin sopiva. Hän on samanaikaisesti vahva ja heikko, itsenäinen ja kaipaava, nuori ja vanha, köyhä ja rikas, idealisti ja realisti. 


Kun teemana on niinkin suuri asia kuin rakkaus, on vaarana sortua imeliin korusanoihin ja pateettisiin asetelmiin. Tiaisen runoissa ei tällaisiin haksahdeta, kiitos maanläheisen ja konstailemattoman näkökulman.


Runokirja ilman suurta rakkautta on paskaa.
Eräänlaista opinnäytettä
korkeintaan.
Luettu, sivistytty.
Sivistys-sanan Lönnrot keksi
pellavanloukuttamisesta.
Sievistää – se että kaikki on tasapäistä.
Viivottimella vedettyä.
Sun pellavas.


Muualla:
Hesarin arvostelu
YLE Lappi / Juha Pikkarainen

Kommentit

  1. Mm, tuo edellinen Tiaisen kokoelma viehätti minuakin sen verran että kai tämäkin pitää luettavaksi hakea.

    VastaaPoista
  2. Tää tojota ei lähe liikkeelle on eittämättä hilpeämpi kuin Lapsilta kielletty.

    VastaaPoista
  3. Mahtavaa! Tekstinäytteiden perusteella yhdyn kyllä sinun mielipiteesi enemmän kuin tuon siteeraamasi kriitikon. Mutta luenpa itse kun ennätän, Tiaista onkin tullut luettua aivan liian vähän.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen itse Tiaisen suhteen varsin myöhään herännyt, sillä tutustuin hänen runoihinsa vasta Tojotan myötä.

      Poista
  4. Minäkin bongasin tämän vasta, ja uutuutena se kiinnostaa erityisesti. Minusta kansi on hieno, ja hertättää tunteita. Kirjoituksesi perusteella tosiaan kannattaisi tutustua!

    Lupasin vuoden alussa pitää blogissani enemmän lyriikkaa esillä, mutta vähiin se on jäänyt jostakin syystä. Tällähän voisi taas kokeilla. :-)

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kaari Utrio: Vaskilintu

Kaari Utrio (s. 1942) on tehnyt merkittävän uran sekä kauno- että tietokirjailijana, ja vastikään ilmoittanut lopettavansa kirjojen kirjoittamisen. Arvostan häntä erityisesti naisen, lapsen ja perheen historian popularisoijana (esim. Eevan tyttäret , Kalevan tyttäret ja kuusiosainen Familia -sarjan, joka kertoo perheen historiasta Euroopassa). Eila Pennasen Pyhä Bir gitta (1954) on inspiroinut Utriota ryhtymään kirjailijaksi ja nimenomaan historiallisia romaaneja kirjoittavaksi kirjailijaksi. Ollessaan nuorena töissä kirjakaupassa, hän huomasi, että viihdyttävät ja jännittävät kirjat, joissa on päähenkilönä  sekä vankka historiallinen tausta, kiinnostavat lukijoita. Niitä kirjoja ostetaan.  Vaskilintu kuvaa viikinkiajan ja kristillisen ajan taitetta, 1000-luvun Eurooppaa. Päähenkilönä on suomalaisneito Terhen, joka on kaunis ja älykäs - tietenkin. Terhen syntyy hämäläiseen sumunnostattajien ja verenseisauttajien sukuun. Hän pitää kaulassaan pientä lintukorua, jossa on taik

Mikael Niemi: Populäärimusiikkia Vittulajänkältä

Alkuteos: Populärmusik från Vittula Suomentanut Outi Menna Like 2001 267 sivua   Mikael Niemen (s. 1959) läpimurtoromaanin minäkertoja Matti asuu Vittulajängällä, Pajalassa, pienessä kunnassa Pohjois-Norlannissa, lähellä Suomen rajaa. Pohjoisuus ja rajan läheisyys tekeekin alueen omaleimaiseksi. Matti identifioi Pajalan poissulkemisen kautta:  Kotiseudullamme ei ollut petoja, ei siilejä eikä satakieliä. Siellä ei ollut julkkiksia. Siellä ei ollut vuoristoratoja, liikennevaloja, linnoja tai herraskartanoita. Siellä ei ollut kuin määrättömästi hyttysiä, tornionlaaksolaisia kirosanoja ja kommunisteja. Eletään 60-lukua, ja Vittulajänkä saa asfalttipäällysteen. Matti ystävystyy ankaran lestadiolaisesta kodista olevan Niilan kanssa. Lestadiolaisuus esiintyy kirjassa eräänlaisena pohjoisena elämäntapana, joka vaikuttaa kaikkien, myös liikkeeseen kuulumattomien elämään.   Vastavoimaksi lestadiolaisuudelle ja vanhempien edustamille asioille pojat löytävät musiikin, munaskuita m

Reko Lundán: Rinnakkain

Kirjailija ja teatteriohjaaja Reko Lundánin (1969-2006) tuotanto pitää sisällään kolme romaania: Ilman suuria suruja (2002), Rinnakkain (2004) ja yhdessä vaimonsa Tiina Lundánin kanssa kirjoitetun Viikkoja, kuukausia (2006). 37-vuotiaana aivosyöpään menehtynyt Lundán tunnettiin ennen kaikkea yhteiskunnallisia aiheita käsittelevänä näytelmäkirjailijana. Eettisyys ja minuuden ongelmat ovat eurooppalaisen nykyromaanin perusteemoja, jotka näkyvät myös suomalaisessa kirjallisuudessa. Rinnakkain -romaanissa eletään 2000-luvun alkua. Jarmo ja Kirsi Koponen asuvat lapsineen Helsingin Koivunotkossa, rauhallisella pientaloalueella. Jarmo työskentelee työvoimaohjaajana, Kirsi on ulkoministeriön palveluksessa. Kun Kirsille tarjoutuu mahdollisuus lähteä vuodeksi töihin Brysseliin, alkaa Jarmon ahdistus kasvaa häiritseviin mittoihin. Ja kun joukkoon lisätään vielä uhkaavasti lähestyvä keski-ikä (hui kamalaa!), taloyhtiön kosteusvaurio ja naapuriin perustettava asunnottomien tukikoti, niin