Siirry pääsisältöön

Rosa Liksom: Yhden yön pysäkki ja Unohdettu vartti


Weilin+Göös 1985
141 sivua

Weilin+Göös 1986
146 sivua


Mulla on huono moottorikelkka, sillä mie lähen lauantai-iltana kairole ja tulen sunnuntai-iltana takasi. Sitten mie viikon siinä oottelen ja taas ko tullee lauantai niin mie lähen puottehleen korpheen. Sielä mie nukun laavusa tai jossaki eräkämpälä, enimmäkseen mie annan kelkan kulkea. Ylös vaarojen pääle ja alas.
Rosa Liksom (s. 1958) on yksi suomalaisen nykykirjallisuuden suurista nimistä. Hän toi kirjallisuuteemme pätkäproosan ja murteen ja tavallaan myös marginaali-ihmiset: narkkarit ja prostituoidut sekä pohjoisten peräkammareiden aikamiespojat. Ensimmäisten novellikokoelmiensa Yhden yön pysäkki (1985) ja Unohdettu vartti (1986) perusteella Liksomia luonnehdittiinkin ulkopuolisten ja syrjäytyneiden tulkiksi.

Liksomin nimettömät novellit rakentuvat usein monologin tai lakonisen dialogin muotoon. Huumori on sarkastista ja ihmissuhteet äkkivääriä. Osattomuus on yhtäläistä kaikkialla.

Parhaimmillaan Liksom on kirjoittaessaan Lapin syrjäkylien ihmisistä heidän omalla murteellaan. Nämä novellit ovat kestäneet myös parhaiten aikaa. Vahvimmin pohjoinen on läsnä Unohdetussa vartissa, jonka aloitusmonologin minäkertoja ajelee moottorikelkallaan ja käy kahdesti kuussa ”leimauttamassa postiautola kirkola”. Lappiin paikantuvat novellit ovatkin useimmiten sulkeutuneiden, luonnosta voimansa ammentavien miesten yksinpuheluja.

Monologit jäljittelevät lestadiolaisen julkitunnustuksen traditiota: mennyt tapahtuma tai teko ikään kuin tunnustetaan sisäisen puheen kautta lukijoille. Murre tuo tunnustukselle uskottavuutta ja autenttisuutta – näin tapahtui. Julkitulojen miljöö on kuin Esko Männikön valokuvista tai Kalervo Palsan maalauksista: pysähtynyt ja kalmanläheinen: ”Viisitoista kilometriä ja yksi vastaantulija, akka ja potkuri. Päivä oli parhaimmillaan, maisema kuin hautajaissaatto.” Onpa Liksomia verrattu myös Mukkaan, eikä syyttä.

Vaan jotain puhdistavaa ja meditatiivista näissä pohjoista melankoliaa huokuvissa kertomuksissa on. Paikoin pilkahtaa liksomlainen rumankaunis estetiikka ja mittakaava. Luonto on lähellä, ihmiset kaukana. Luonto suuri, ihminen pieni:

Mie jotenki nautin niistä pakkasista. Se on mukavaa ko ei voi tehä mithään vaikka aika ei kulkis pirulakhaan. Pakkaset kasvattaa luontoa ja vielä parempi ko niitä pitelee monta kuukautta. Siinä oppii ittehillintää ko pirtissä vain istuu ja oottaa lauhtumista.

Kommentit

  1. Liksom on upea! Hienoa, että joku bloggaa näistä vanhemmistakin. Vähän aikaa sitten bongasin kirpparilta 50 sentillä Unohdetun vartin. Sillon joskus pidin kovasti Yhden yön pysäkistä, nyt sen lukemisesta on jo aikaa.

    VastaaPoista
  2. Mulla on Yhden yön pysäkistä ja Unohdetusta vartista vain best seller -pokkaripainokset. Olis hienoa saada jostain ne alkuperäisillä, noilla Liksomin piirtämillä kansilla.

    VastaaPoista
  3. Olen lukenut esikoisteoksen ja allekirjoitan väitteesi "parhaimmillaan Liksom on kirjoittaessaan Lapin syrjäkylien ihmisistä heidän omalla murteellaan". Stadin slangi ei suju yhtä hyvin, mielenkiintoinen kirja silti, tosin turhan ankea minun makuuni :)

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kaari Utrio: Vaskilintu

Kaari Utrio (s. 1942) on tehnyt merkittävän uran sekä kauno- että tietokirjailijana, ja vastikään ilmoittanut lopettavansa kirjojen kirjoittamisen. Arvostan häntä erityisesti naisen, lapsen ja perheen historian popularisoijana (esim. Eevan tyttäret , Kalevan tyttäret ja kuusiosainen Familia -sarjan, joka kertoo perheen historiasta Euroopassa). Eila Pennasen Pyhä Bir gitta (1954) on inspiroinut Utriota ryhtymään kirjailijaksi ja nimenomaan historiallisia romaaneja kirjoittavaksi kirjailijaksi. Ollessaan nuorena töissä kirjakaupassa, hän huomasi, että viihdyttävät ja jännittävät kirjat, joissa on päähenkilönä  sekä vankka historiallinen tausta, kiinnostavat lukijoita. Niitä kirjoja ostetaan.  Vaskilintu kuvaa viikinkiajan ja kristillisen ajan taitetta, 1000-luvun Eurooppaa. Päähenkilönä on suomalaisneito Terhen, joka on kaunis ja älykäs - tietenkin. Terhen syntyy hämäläiseen sumunnostattajien ja verenseisauttajien sukuun. Hän pitää kaulassaan pientä lintukorua, jossa on taik

Mikael Niemi: Populäärimusiikkia Vittulajänkältä

Alkuteos: Populärmusik från Vittula Suomentanut Outi Menna Like 2001 267 sivua   Mikael Niemen (s. 1959) läpimurtoromaanin minäkertoja Matti asuu Vittulajängällä, Pajalassa, pienessä kunnassa Pohjois-Norlannissa, lähellä Suomen rajaa. Pohjoisuus ja rajan läheisyys tekeekin alueen omaleimaiseksi. Matti identifioi Pajalan poissulkemisen kautta:  Kotiseudullamme ei ollut petoja, ei siilejä eikä satakieliä. Siellä ei ollut julkkiksia. Siellä ei ollut vuoristoratoja, liikennevaloja, linnoja tai herraskartanoita. Siellä ei ollut kuin määrättömästi hyttysiä, tornionlaaksolaisia kirosanoja ja kommunisteja. Eletään 60-lukua, ja Vittulajänkä saa asfalttipäällysteen. Matti ystävystyy ankaran lestadiolaisesta kodista olevan Niilan kanssa. Lestadiolaisuus esiintyy kirjassa eräänlaisena pohjoisena elämäntapana, joka vaikuttaa kaikkien, myös liikkeeseen kuulumattomien elämään.   Vastavoimaksi lestadiolaisuudelle ja vanhempien edustamille asioille pojat löytävät musiikin, munaskuita m

Reko Lundán: Rinnakkain

Kirjailija ja teatteriohjaaja Reko Lundánin (1969-2006) tuotanto pitää sisällään kolme romaania: Ilman suuria suruja (2002), Rinnakkain (2004) ja yhdessä vaimonsa Tiina Lundánin kanssa kirjoitetun Viikkoja, kuukausia (2006). 37-vuotiaana aivosyöpään menehtynyt Lundán tunnettiin ennen kaikkea yhteiskunnallisia aiheita käsittelevänä näytelmäkirjailijana. Eettisyys ja minuuden ongelmat ovat eurooppalaisen nykyromaanin perusteemoja, jotka näkyvät myös suomalaisessa kirjallisuudessa. Rinnakkain -romaanissa eletään 2000-luvun alkua. Jarmo ja Kirsi Koponen asuvat lapsineen Helsingin Koivunotkossa, rauhallisella pientaloalueella. Jarmo työskentelee työvoimaohjaajana, Kirsi on ulkoministeriön palveluksessa. Kun Kirsille tarjoutuu mahdollisuus lähteä vuodeksi töihin Brysseliin, alkaa Jarmon ahdistus kasvaa häiritseviin mittoihin. Ja kun joukkoon lisätään vielä uhkaavasti lähestyvä keski-ikä (hui kamalaa!), taloyhtiön kosteusvaurio ja naapuriin perustettava asunnottomien tukikoti, niin