WSOY 1967
270 sivua
Schaggin Leena kulki aina kumarassa, vartalo jalkojen päälle suorakulmaan taipuneena kuin jättiläiskokoinen linkkuveitsi. Vasenta kättään hän piti ristiselän kohdalla kämmenpuoli ylöspäin, oikea taas vikkelästi vapaa poimimaan kaikenlaista mitä maasta sattui löytämään: risuja, roskia, villejä kukkia, kun niiden aika oli, jäätyneitä hevosenpullia, leivänkannikoita, verisiä siteitä, revenneitä hihoja ja lahkeita, anturoita, sormia, varpaita, käsiä ja jalkoja. Kokonaisista miehistä Leena olisi pitänyt eniten, mutta mistäpä hän sellaisen olisi löytänyt, narrattava tyttö. Sitä paitsi kaikki miehet olivat sodassa. Hyvä kun sormenkin löysi ilokseen.Anu Kaipaisen (1933–2009) läpimurtoromaani on omistettu Sara Wacklinille, jonka tarinaa Vapaa valinta se varioi ”vapaasti ja kiitollisena lainaten”.
Oulu elää Arkkienkelissä Suomen sodan vuosia 1808–1809. Näkökulma tulee viistosti ulkopuolelta. Huppa-Leena on Schaggin kauppiasperheen mielipuoli tytär, kummajainen, joka asuu saunamökissä, kulkee nelinkontin, änkyttää ja saa kouristuskohtauksia. Seuranaan Leenalla on häidensä aattona hukkunut Agnes.
Kuten kaikki Oulun neidot, Leenakin kaipaa tulla rakastetuksi. Sotilaita kaupungissa on paljon, ensin ruotsalaisia ja heti perään venäläisiä. Vaan koska Leena ei pääse heidän kanssaan tanssiaisiin, valitsee hän itselleen sulhasen ruumiskasasta ja sulattelee hänet henkiin kuin ”entinen ukko Kuusamon siian”.
Miikkael on nuori ja komea – kuin arkkienkeli, joksi Leena häntä luulee. Kuumehoureiselle Miikkaelille Leenan mökki on ensin helvetti, sitten taivas. Muiden hyljeksimä Leenakin on hänen silmissään persoonallisesti kaunis. Pienestä saunamökistä avautuu suvaitseva ja moniarvoinen fantasiamaailma, joka on vastakohta tarkkaan järjestetylle porvaris-Oululle.
Avojalakanen oululainen tervehtii vasta sitten, kun vieraat ovat riisuneet päällysvaatteensa ja sanoo hyvästit, ennen kuin he ovat saaneet ne takaisin ylleen. Oululainen porvarisrouva pitää kerran kuussa kutsut tai ompeluseuran ja osaa keskustella asianmukaisesti rössypotusta. Tervaporvareiden Oulu näyttäytyy Arkkienkelissä umpimielisenä ja paikoilleen jämähtäneenä paikkana, joka erottaa porvarinsa tavallisista kuolevaisista hautuumaallakin.
Arkkienkelissä on monta tasoa ja intertekstuaalisia viittauksia usein parodisesti muunneltuna. Wacklinin Sadan muistelman ohella myös Raamattu, Kalevala ja Vänrikki Stoolin tarinat ja lastenlorut ovat vahvasti läsnä. Kaipainen viittaa myös 60-luvulla Oulussa vaikuttaneeseen uskonnolliseen liikkeeseen, heinoslaisuuteen.
Kun huhu arkkienkelistä lähtee liikkeelle, on se joillekin maailmanlopun merkki: Jumala on lähettänyt enkelin saarnaamaan parannusta ja nimenomaan Oulun kaupunki olisi se herran valittu, jonka kautta pelastuminen tapahtuu.
Monitasoisuus ja sen mukanaan tuoma arvojen ja normien koettelu on säilyttänyt Arkkienkelin kaunokirjallisesti tuoreena ja kiinnostavana. Eikä sen kuvaus oululaisuudestakaan ole pahasti vanhentunut. Edelleenkin me elämme solipsistisessa todellisuudessa, jossa tämä pohjoinen pikkukaupunki on paras ja mahtavin kaikista.
Muualla:
Arkkienkeli Oulussa Kirjailijat Oulussa -sivuilla
Anu Kaipaisen haastattelu Ylen Elävässä arkistossa
Kirjasampo
Kommentit
Lähetä kommentti