Siirry pääsisältöön

Anu Kaipainen: Arkkienkeli Oulussa


WSOY 1967
270 sivua

Schaggin Leena kulki aina kumarassa, vartalo jalkojen päälle suorakulmaan taipuneena kuin jättiläiskokoinen linkkuveitsi. Vasenta kättään hän piti ristiselän kohdalla kämmenpuoli ylöspäin, oikea taas vikkelästi vapaa poimimaan kaikenlaista mitä maasta sattui löytämään: risuja, roskia, villejä kukkia, kun niiden aika oli, jäätyneitä hevosenpullia, leivänkannikoita, verisiä siteitä, revenneitä hihoja ja lahkeita, anturoita, sormia, varpaita, käsiä ja jalkoja. Kokonaisista miehistä Leena olisi pitänyt eniten, mutta mistäpä hän sellaisen olisi löytänyt, narrattava tyttö. Sitä paitsi kaikki miehet olivat sodassa. Hyvä kun sormenkin löysi ilokseen.
Anu Kaipaisen (1933–2009) läpimurtoromaani on omistettu Sara Wacklinille, jonka tarinaa Vapaa valinta se varioi ”vapaasti ja kiitollisena lainaten”.

Oulu elää Arkkienkelissä Suomen sodan vuosia 1808–1809. Näkökulma tulee viistosti ulkopuolelta. Huppa-Leena on Schaggin kauppiasperheen mielipuoli tytär, kummajainen, joka asuu saunamökissä, kulkee nelinkontin, änkyttää ja saa kouristuskohtauksia. Seuranaan Leenalla on häidensä aattona hukkunut Agnes.


Kuten kaikki Oulun neidot, Leenakin kaipaa tulla rakastetuksi. Sotilaita kaupungissa on paljon, ensin ruotsalaisia ja heti perään venäläisiä. Vaan koska Leena ei pääse heidän kanssaan tanssiaisiin, valitsee hän itselleen sulhasen ruumiskasasta ja sulattelee hänet henkiin kuin ”entinen ukko Kuusamon siian”.


Miikkael on nuori ja komea – kuin arkkienkeli, joksi Leena häntä luulee. Kuumehoureiselle Miikkaelille Leenan mökki on ensin helvetti, sitten taivas. Muiden hyljeksimä Leenakin on hänen silmissään persoonallisesti kaunis. Pienestä saunamökistä avautuu suvaitseva ja moniarvoinen fantasiamaailma, joka on vastakohta tarkkaan järjestetylle porvaris-Oululle.


Avojalakanen oululainen tervehtii vasta sitten, kun vieraat ovat riisuneet päällysvaatteensa ja sanoo hyvästit, ennen kuin he ovat saaneet ne takaisin ylleen. Oululainen porvarisrouva pitää kerran kuussa kutsut tai ompeluseuran ja osaa keskustella asianmukaisesti rössypotusta.  Tervaporvareiden Oulu näyttäytyy Arkkienkelissä umpimielisenä ja paikoilleen jämähtäneenä paikkana, joka erottaa porvarinsa tavallisista kuolevaisista hautuumaallakin.

Arkkienkelissä on monta tasoa ja intertekstuaalisia viittauksia usein parodisesti muunneltuna. Wacklinin Sadan muistelman ohella myös Raamattu, Kalevala ja Vänrikki Stoolin tarinat ja lastenlorut ovat vahvasti läsnä. Kaipainen viittaa myös 60-luvulla Oulussa vaikuttaneeseen uskonnolliseen liikkeeseen, heinoslaisuuteen


Kun huhu arkkienkelistä lähtee liikkeelle, on se joillekin maailmanlopun merkki: Jumala on lähettänyt enkelin saarnaamaan parannusta ja nimenomaan Oulun kaupunki olisi se herran valittu, jonka kautta pelastuminen tapahtuu.

Monitasoisuus ja sen mukanaan tuoma arvojen ja normien koettelu on säilyttänyt Arkkienkelin kaunokirjallisesti tuoreena ja kiinnostavana. Eikä sen kuvaus oululaisuudestakaan ole pahasti vanhentunut. Edelleenkin me elämme solipsistisessa todellisuudessa, jossa tämä pohjoinen pikkukaupunki on paras ja mahtavin kaikista.


Muualla:
Arkkienkeli Oulussa Kirjailijat Oulussa -sivuilla
Anu Kaipaisen haastattelu Ylen Elävässä arkistossa
Kirjasampo

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kaari Utrio: Vaskilintu

Kaari Utrio (s. 1942) on tehnyt merkittävän uran sekä kauno- että tietokirjailijana, ja vastikään ilmoittanut lopettavansa kirjojen kirjoittamisen. Arvostan häntä erityisesti naisen, lapsen ja perheen historian popularisoijana (esim. Eevan tyttäret , Kalevan tyttäret ja kuusiosainen Familia -sarjan, joka kertoo perheen historiasta Euroopassa). Eila Pennasen Pyhä Bir gitta (1954) on inspiroinut Utriota ryhtymään kirjailijaksi ja nimenomaan historiallisia romaaneja kirjoittavaksi kirjailijaksi. Ollessaan nuorena töissä kirjakaupassa, hän huomasi, että viihdyttävät ja jännittävät kirjat, joissa on päähenkilönä  sekä vankka historiallinen tausta, kiinnostavat lukijoita. Niitä kirjoja ostetaan.  Vaskilintu kuvaa viikinkiajan ja kristillisen ajan taitetta, 1000-luvun Eurooppaa. Päähenkilönä on suomalaisneito Terhen, joka on kaunis ja älykäs - tietenkin. Terhen syntyy hämäläiseen sumunnostattajien ja verenseisauttajien sukuun. Hän pitää kaulassaan pientä lintukorua, jossa on taik

Mikael Niemi: Populäärimusiikkia Vittulajänkältä

Alkuteos: Populärmusik från Vittula Suomentanut Outi Menna Like 2001 267 sivua   Mikael Niemen (s. 1959) läpimurtoromaanin minäkertoja Matti asuu Vittulajängällä, Pajalassa, pienessä kunnassa Pohjois-Norlannissa, lähellä Suomen rajaa. Pohjoisuus ja rajan läheisyys tekeekin alueen omaleimaiseksi. Matti identifioi Pajalan poissulkemisen kautta:  Kotiseudullamme ei ollut petoja, ei siilejä eikä satakieliä. Siellä ei ollut julkkiksia. Siellä ei ollut vuoristoratoja, liikennevaloja, linnoja tai herraskartanoita. Siellä ei ollut kuin määrättömästi hyttysiä, tornionlaaksolaisia kirosanoja ja kommunisteja. Eletään 60-lukua, ja Vittulajänkä saa asfalttipäällysteen. Matti ystävystyy ankaran lestadiolaisesta kodista olevan Niilan kanssa. Lestadiolaisuus esiintyy kirjassa eräänlaisena pohjoisena elämäntapana, joka vaikuttaa kaikkien, myös liikkeeseen kuulumattomien elämään.   Vastavoimaksi lestadiolaisuudelle ja vanhempien edustamille asioille pojat löytävät musiikin, munaskuita m

Reko Lundán: Rinnakkain

Kirjailija ja teatteriohjaaja Reko Lundánin (1969-2006) tuotanto pitää sisällään kolme romaania: Ilman suuria suruja (2002), Rinnakkain (2004) ja yhdessä vaimonsa Tiina Lundánin kanssa kirjoitetun Viikkoja, kuukausia (2006). 37-vuotiaana aivosyöpään menehtynyt Lundán tunnettiin ennen kaikkea yhteiskunnallisia aiheita käsittelevänä näytelmäkirjailijana. Eettisyys ja minuuden ongelmat ovat eurooppalaisen nykyromaanin perusteemoja, jotka näkyvät myös suomalaisessa kirjallisuudessa. Rinnakkain -romaanissa eletään 2000-luvun alkua. Jarmo ja Kirsi Koponen asuvat lapsineen Helsingin Koivunotkossa, rauhallisella pientaloalueella. Jarmo työskentelee työvoimaohjaajana, Kirsi on ulkoministeriön palveluksessa. Kun Kirsille tarjoutuu mahdollisuus lähteä vuodeksi töihin Brysseliin, alkaa Jarmon ahdistus kasvaa häiritseviin mittoihin. Ja kun joukkoon lisätään vielä uhkaavasti lähestyvä keski-ikä (hui kamalaa!), taloyhtiön kosteusvaurio ja naapuriin perustettava asunnottomien tukikoti, niin