lauantai 10. marraskuuta 2012

Pentti Haanpää: Taivalvaaran näyttelijä


Gummerus 1938
233 sivua


  – Mitä tämä on? – Kankaan Ossi oli vilpittömästi hämmästynyt.
  – Ettekö muista? Tuo nuorehko mieshenkilö lähestyi ja otti sulavalla liikkeellä lakin Kankaan Ossin päästä. – Tuollaista ei ole monta suuressakaan maassa. Oikea jymypää! Juuri tuollainen oli saarnamies Lehikoisellakin…
Pentti Haanpää (1905–1950) on suomalaisen kirjallisuuden suuria nimiä. Hänet tunnetaan Kairanmaan kuvaajana ja ikuisena epäilijänä, joka istui huonosti mihinkään viitekehykseen. Haanpää oli myös toisinajattelija ja yhteiskuntakriitikko, joka maksoi kriittisyydestään kalliin hinnan: yksikään kustantaja ei suostunut julkaisemaan hänen kirjojaan moneen vuoteen ja osa hänen tuotannostaan julkaistiin vasta postuumisti.

Taivalvaaran näyttelijä on Haanpään kymmenes teos ja viides romaani. Se on veijariromaani ja Noitaympyrän lailla vaellustarina.  Päähenkilönä on tällä kertaa Pate Teikkaa erikoisempi ilmestys. Arvo Lehikoisen pää on venynyt synnytyksessä hänen kotipaikkaansa hallitsevan Taivalvaaran muotoiseksi. Lapsena häntä pilkataan ”sokeritoppapääksi” tai ”pieneksi Taivalvaaraksi”.


Arvo on poikkeava ja siksi aina erillään ikätovereistaan. Hän kääntyy sisäänpäin ja hoksaa jo nuorena piilevät kykynsä. Hän oppii mukautumaan tilanteisiin ja tekeytymään milloin miksikin: saarnamieheksi, metsänhoitajaksi, liikemieheksi, rakastajaksi, Amerikasta palanneeksi aviomieheksi, sodassa kadonneeksi pojaksi. Voisi myös sanoa huijariksi ja ketkuksi, valehtelijaksi ja rikolliseksi. Nimeäänkin hän osaa vaihtaa ollen milloin Ossi Kangas, Torniainen, milloin Lauri Säppi.


Mistä identiteettimme rakentuu? Kuinka aitoja meidän roolimme ovat? Kuinka paljon meissä on ”tehtyä ja tekeytynyttä”, minkä verran vuodesta toiseen samana pysyvää? Arvo Lehikoinen uskoi välillä itsekin kehittelemiinsä valheminuuksiin. Hän jääkin lopulta kiinni, ja romaanin jälkimauksi sukeutuu kysymys yksilön ja yhteiskunnan ristiriidasta ja minuuden todellisesta olemuksesta.
Niin, eikö heitä haluttu venyttää ja muokata jo pienestä pahasta, pitää koulussa, kasvattaa? Eikö pitänytkin olla varuillaan? Jonakin päivänä he ovat saaneet sinut sellaiseksi, joka ei ole sinulle hyväksi. Piti ehtiä heidän edelleen ja muovailla itse itsensä, olla ehkä jotakin sellaista mitä ei oikeastaan ollutkaan, sellaista mikä näyttäisi hyvältä…
Juuriltaan irronneella elämällä ei ole suuntaa tai järjestystä. Tämä on yksi modernin ajan tunnusmerkeistä. Mutta Haanpää otti tavallaan vielä yhden askeleen eteenpäin ja loihti postmodernin identiteetin prototyypin, strategian, joka muovautuu kulloisiinkin olosuhteisiin sopivaksi.

 
Haanpää oli eräänlainen näyttelijä itsekin. Etelän kirjallisille piireille hän esiintyi oppimattomana tukkijätkänä, joka kuitenkin todellisuudessa tilasi The Obseveria ja luki englanniksi muiden muassa Virginia Woolfin, Oscar Wilden ja James Joycen teoksia.


Muualla:
Pentti Haanpää Kirjastovirmassa

2 kommenttia:

  1. Tämä on ainoa Haanpäältä lukemani teos, enkä osaa sanoa, antaako se kuinka hyvän kuvan hänen tuotannostaan. Mitä mieltä olet? Tarina oli ihan mielenkiintoinen, mutta opetus jäi minulle ehkä hieman hämäräksi. Sinänsä ympäri maata kiertävä ja identiteettiä vaihtava veijari on kirjan ideana mainio ja omana aikanaan täysin uskottava ( ja varmaan todellinen) skenaario,

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taivalvaarassa on Haanpäälle tyypillistä veijarihenkeä ja sivullisuuden tuntoa. Varsinaista opetusta siinä ei liene olekaan, eikä Haanpää aatteiden, pyrkimysten ja vouhasteluiden vieroksujana oikein sovikaan yksioikoisten iskusanojen jakelijaksi. Tai voihan tietenkin senkin ajatella jonkinlaiseksi opetukseksi, että Arvo Lehikoinen jää kuitenkin lopulta kiinni huijauksistaan.

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...