Siirry pääsisältöön

Top Ten Tuesday: 10 pätkää Rosa Liksomilta


Finlandia-ehdokkaiden julkistusta odotellessa päätin fiilistellä vielä hetken viime vuoden voittajalla. Olen aina pitänyt Rosa Liksomin kirjoista, ja hän on ainoa kirjailija, jonka tuotantoa osaan siteerata ulkomuistista – tosin nekin ovat vain lyhykäisiä repliikkejä, jotka ovat syystä tai toisesta jääneet kummittelemaan mieleeni. Myös Rosan Neuvostoliitto-tori inspiroi.

Tässä siis kymmenen sitaattia Liksomilta. Nämä tuntuivat hauskoilta, merkityksellisiltä tai muuten vain kuvaavilta.

1.    En mie kaupungissa haluais asua, mie rakastan luontoa ja tykkään seuhraila kaikkia sen liikheitä eri vuenaikoina. Tämä luonto jotenki tappaa ko ei ole muita ihmisiä. Samala se tappaa ja antaa voimaa.
(Yhden yön pysäkki, Weilin+Göös 1985)


2.    Mie jotenki nautin niistä pakkasista. Se on mukavaa ko ei voi tehä mithään vaikka aika ei kulkis pirulakhaan. Pakkaset kasvattaa luontoa ja vielä parempi ko niitä pitelee monta kuukautta. Siinä oppii ittehillintää ko pirtissä vain istuu ja oottaa lauhtumista.
(Unohdettu vartti, Weilin+Göös 1986)


3.    Sillä välin Margeta ajoi huimaa vauhtia kohti suurta kaupunkia, joka oli täynnä metallurgisia kombinaatteja, pyörän sivuvaunu vaatetta ja kaikenlaisia muistoesineitä pullollaan. Margeta puri huultaan ja väänsi kaasua suuremmalle.
(Väliasema Gagarin, Weilin+Göös 1987)


4.    Yö on tyhjentänyt kadut, lähiön kerrostalot ovat kuin pahvilaatikot, ja pimeinä sateen alla. Hiljaiset katulyhdyt vilkkuvat pimeyden läpi autiolle ostoskeskukselle. Ei neonvaloja, ei ajovaloja, ei taksin keltaista merkkivaloa.
(Go Moskova Go, Tammi 1988)


5.    Mie syön joka ikinen päivä ainakin kaksi malborolevyä ja se on vitun tosi. Mie syön vaaleata malboroa aamiaiseksi kahdeksan palaa, yhden Marsin ja kaksi pätkistä. Tai sitten mie syön puolilevyä malboroa ja kaksi marssia.
(Tyhjän tien paratiisit, WSOY 1989) 


6.    Noh mie makkaan ja tehen kuolemaa pirtin vanhassa päästäveettävässä, valkoisten lakanoitten välissä ja flanellipaita päälä, sylkykuppi ja vesiklasi vieressä ko pappi tullee mustassa kaavussa ja Iso Kirja sillä on käessä ja kaikki. Mie oikein pyyristelin, että siinä se saatanan riistäjä tullee, helvetin porvari, tyhjän kailottaja, jonka jolkotukset kansa maksaa.
(BamaLama, WSOY 1993)    


7.    Ristiina: Piippua molen polttanu niin kauan ko saatan muistaa ko mie niin viljon sitä tupakan hyvää makua. Soon sillälaila, että ko pannee piiphuun tulen heti aamusella ja vetelee kunnola niin siinä vasta net henkireijäkki aukeavat. Ja jos vain sattuu kovempi yskä tarttuhmaan niin siihen ei auta mikhään muu ko iso kopalinen Väkevää-Mattia.
(Kreisland, WSOY 1996)

8.    Oikein puistatutti ko minusta tuntu, että täälähän molen aina ellää tatistellu, etten niinko olis koskhaan etes käyny ruottinpuolela.
(Perhe, WSOY 2000)

9.    Mirandan ihmeellinen hame
vie Jepatan ja Sarin kauas pohjoiseen,
     lumen ja jään maahan,
                tuntureiden tuolle puolen.
(Jepata Nastan lentomatka, WSOY 2000)

10.    Tämä ei ole enää Moskovaa: lumen alle sortunut talo, villinä huojuvaa pakkasen jäätämää mäntymetsää, nietoksien peittämä aukea, kinosten alle jäätynyt lauha höyry, pimeys, yksinäinen pieni hirsitalo valkoisen aavan keskellä, pihalla hoitamaton omenapuu, tönkkölumista sekametsää, huviloiden lauta-aitoja, ränsistynyt puinen vaja. Edessä aukeaa tuntematon jään jähmettämä Venäjänmaa, juna kiitää, uupunutta taivasta vasten piirtyvät kirkkaina loistavat tähdet, syöksyy luontoon, pilvisen, tähdettömän taivaan valaisemaan painostavaan pimeyteen. Kaikki on liikkeessä: lumi, vesi, ilma, puut, pilvet, tuuli, kaupungit, kylät, ihmiset ja ajatukset. Juna jyskyttää halki lumisen maan.
(Hytti nro 6, WSOY 2011)

 

Kommentit

  1. Vautsi! Ja minä kun aina olen vähän karsastanut Liksomia yhden novellin perusteella (en muista minkä mutta se piti analysoida lukion äikässä). Nyt kyllä pistit ennakkoluuloni kompostiin. Kiitän!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ole hyvä! :) Kuten noista sitaateistakin huomaa, niin pidän eniten Liksomin Lappiin sijoittuvista novelleista. Kreisland on kans hyvä.

      Poista
  2. Hytti nro 6 herätti taas haluni lukea enemmän Liksomia, jota olin lukenut joskus hamalla 90-luvulla. Erityisesti haluaisin lukea Go Moskova Go- ja Väliasema Gagarin-kirjat.

    Ja tuolla NL-torilla olisin myös halunnut pistäytyä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Go Moskova Go:ssa on paljon samaa tyyliä ja estetiikkaa kuin Hytissä. Ja Väliasema Gagarinista tein graduni. Suosittelen - siis Liksomin kirjoja, en graduani. :)

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Teuvo Pakkala: Vaaralla

K. F. Kivekäs 1891 Pieniä eläjiä olivat.     Heillä oli oma talo ja se oli laitakaupungilla, niin kuin ne ovat pienten eläjäin talot. Asuinrakennus oli matala ja pieni. Tavallinen mies ylettyi kädellään räystääseen – – Sammalta kasvoi katto, nurkkalaudat olivat irvollaan, ikkunat vinossa köyröttivät ja lasit olivat sameat ja moniväriset, aivan kuin niitä olisi hienovärisellä sateenkaarella hangattu. Keskempänä kaupunkia olisi semmoinen talo ilman armoa tuomittu purettavaksi, vaan Vaaralle se vältti ja sai siellä olla. Vaa ralla: kuvia laitakaupungilta on Teuvo Pakkalan (1862 - 1925) kolmas romaani. Siinä eletään myöhempien teosten, Elsan (1894) ja lapsinovellien miljöössä: Oulun laitakaupungin köyhässä hökkelikylässä, jossa on vielä vahvasti maaseudun tuntu. Vaaraa kutsuttiin myös Kakaravaaraksi, koska seudun ainoa rikkaus oli lukuisa jälkikasvu. Keskikaupungin kivikadut ja porvaristalot eivät sijainneet kaukana, mutta elinolojen kontrasti on vahva ja Pakkala osoittaa sen m

Mikael Niemi: Populäärimusiikkia Vittulajänkältä

Alkuteos: Populärmusik från Vittula Suomentanut Outi Menna Like 2001 267 sivua   Mikael Niemen (s. 1959) läpimurtoromaanin minäkertoja Matti asuu Vittulajängällä, Pajalassa, pienessä kunnassa Pohjois-Norlannissa, lähellä Suomen rajaa. Pohjoisuus ja rajan läheisyys tekeekin alueen omaleimaiseksi. Matti identifioi Pajalan poissulkemisen kautta:  Kotiseudullamme ei ollut petoja, ei siilejä eikä satakieliä. Siellä ei ollut julkkiksia. Siellä ei ollut vuoristoratoja, liikennevaloja, linnoja tai herraskartanoita. Siellä ei ollut kuin määrättömästi hyttysiä, tornionlaaksolaisia kirosanoja ja kommunisteja. Eletään 60-lukua, ja Vittulajänkä saa asfalttipäällysteen. Matti ystävystyy ankaran lestadiolaisesta kodista olevan Niilan kanssa. Lestadiolaisuus esiintyy kirjassa eräänlaisena pohjoisena elämäntapana, joka vaikuttaa kaikkien, myös liikkeeseen kuulumattomien elämään.   Vastavoimaksi lestadiolaisuudelle ja vanhempien edustamille asioille pojat löytävät musiikin, munaskuita m

Annikki Kariniemi: Poro-Kristiina

Otava 1952 237 sivua Pakkanen on kiristynyt pahimmilleen Sompio-vuoman laakeilla, jääksi jähmettyneillä kaltiokentillä. Se ei enää paukahtele. Se on vain. Seisoo tiukkana hiljaisuutena joka taholla selkosta, ylhäällä ja alhaalla. Kiiluvaiset kipenöivät omaa kylmäänsä taivaan kannelta. Kuun loistossakin on pakkasen hyytävää kalseutta. Näillä pohjoista miljöötä kuvaavilla sanoilla aloitti Annikki Kariniemi (1913-1984) esikoisromaaninsa, jota seurasi mittava ja monipuolinen tuotanto: yli kolmekymmentä teosta, näytelmiä, runoja ja lehtikirjoituksia. Kariniemi oli Lapin ensimmäisiä naiskirjailijoita ja naispuolinen uranuurtaja suomalaisessa eräkirjallisuudessa. Suotta häntä ei sanottu lappilaisen kaunokirjallisuuden esiäidiksi.  Kariniemen ensimmäiset teokset jatkavat Lapin romantiikan perinnettä. Poro-Kristiina on myyttinen kertomus naisesta, jonka elämä jakautuu kahteen todellisuuteen. Yhtäällä on kristilliset normit ja elämäntapa, toisaalla ikiaikainen taikojen, näkyjen ja šama