Siirry pääsisältöön

Top Ten Tuesday: Näitä kirjoja en aio lukea



Ilahdutin itseäni Morren maailman Näitä kirjoja en aio lukea -listauksella ja herkesin oitis pohtimaan omia kirjainhokkejani. Kymmenen kohdan lista syntyi yllättävänkin kivuttomasti, jos kohta joitakin kirjoja ajatellessa hieman puistatutti. :)

1. Kata Kärkkäinen: Vangitse minut vapaaksi
Kun kirjan nimeksi on annettu jotain noin typerää ja pateettista, niin sisältökään tuskin häikäisee. Yritin lukea taannoin samaisen kirjailijan romaania Pillerinpyörittäjä. Henkilöhahmot olivat kökköjä karikatyyrejä ja kerronta töksähteli. Ei kiitos minulle enempää tätä lajia.


2. Jari Sarasvuo: Sisäinen sankari
Olen jotenkin mystisesti allerginen elämäntaito-oppaille ja Sarasvuon hengentuote lienee sieltä ellottavimmasta päästä. En aio lukea muitakaan Sarasvuon kirjoja, en edes Captam Apotekoa.


3. Juhani Tamminen: Aurinkokuningas
Aurinkokuningas ja aurinkokuninkaan prinsiipit painii samassa sarjassa Sarasvuon kanssa. Tammisen ehtymätön itsetunto koettelee uskottavuuden rajoja, ja Aurinkokuningas nauttii eräänlaista perverssiä kulttimainetta. Näin ollen en lupaa, ettenkö koskaan lukisi tätä. Mutta tänä syksynä en ainakaan lue.

4. James Joyce: Ulysses
Ulysses on Morrenkin listalla. Maailmankirjallisuuden klassikko, josta löytyy varmaan tasoja ja viittauksia yllin kyllin. Ja liikaa sivuja. Pelkkä ajatuskin lukemisesta uuvuttaa.

5. Paulo Coelho: Alkemisti
Moni on löytänyt Coelhon kirjoista syvällisyyttä ja elämänviisauksia. Minä olen niille ilmeisestikin immuuni, koska en tunne minkäänlaista intoa tarttua Alkemistiin tai muihinkaan Coelhon romaaneihin.

6. Antti Hyry: Aitta
Luin Hyryn Uunin, eikö se riitä? Arvostan Hyryä kirjailijana, mutta hänen kerrontansa verkkaisuus ottaa voimille.


7. Nora Roberts: Valkokankaan varjot
Olen lukenut yhden Jacqueline Briskinin romaanin. Se riittänee tästä genrestä.

8. Paavo Rintala: Aika ja uni
Yritin lukea tätä taannoin: toivotonta. Rintalan myöhäistuotanto on tylsyyteen saakka intellektuellia ja briljeeraavaa. Pojat on onneksi toista maata.


9. Sofi Oksanen: Kun kyyhkyset katosivat
Joidenkin kirjojen hypetys nousee sellaiselle tasolle, että menetän mielenkiintoni niihin tyystin. Kun kyyhkyset katosivat on juuri tällainen kirja. Pidin kyllä paljon Puhdistuksesta.


10. J. R. R. Tolkien: Taru sormusten herrasta
Myönnän sivistymättömyyteni: en ole lukenut Sormusten herraa, enkä aio lukea. Fantasiakirjallisuuden haltiat, kuninkaat ja lukuisat toinen toistaan monimutkaisemmat ulottuvuudet eivät kiehdo yksinkertaista mieltäni millään tavalla. Äänikirjana tämä ehkä menisi – etenkin kun lukijana on legendaarinen Heikki Määttänen.

Kommentit

  1. 7 ensimmäiseen voin yhtyä täysin sydämin. Tässä jokin aika Booksyn blogissa ilmoitin, että vaikka siivoan ennen kuin luen Robertsia :)

    Sofin kirjan aion lukea, Rintalan löytyy hyllystä ja ehkä sitä joskus vielä kokeilen. TSH:n luin aikoinaan ja se kuuluu kategoriaan: kirja, josta luulin etten pidä,mutta päädyinkin rakastamaan (melkein)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehkäpä TSH-suhteeseeni pätee sääntö: never say never. :) Roberts on aina meidän varatuimpien kirjojen listalla. Ellottaa.

      Poista
  2. Kymppiä uusintaluen, ja olen sivistänyt itseäni myös 2:lla ja 3:lla. Aitasta pidin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyryn Kevättä ja syksyä on mulla jopa tämän syksyn lukuohjelmassa.

      Poista
  3. :) Kärkkäinen oli minunkin (pientä närkästystkin herättäneellä) listallani. Ko. kirja jää minultakin lukematta. Pillerinpyörittäjää luin viisi sivua! Kamalaa. Coelholta olen lukenut yhden, en lue enempää. Mihin hänen teostensa valtava suosio oikein perustuu??

    Hyryltä luen vielä sen Uunin, joskus, ehkä, mutta Aittaa en lupaaa. Ulysses pelottaa minuakin, joten ohi vaan. Ei aikaa, ei intoa. Nora Roberts? Ei ikuna!

    Rintalastakin olen samoilla linjoilla. Hyviä teoksia on Poikien lisäksikin, mutta osa on armottoman korkealentoista ja epäkiintoisaa. Oksasesta ajattelin täysin samoin, mutta sitten jouduin perumaan päätökseni sattuneista syistä ja kirja olikin aika hyvä. TSH on suuri kirjaelämykseni, jonka olen lukenut lukemalla useaan kertaan sekä kuunnellut tuon Määttäsen upean luennan, elokuvat tietysti myös. Vaikka ei fantasiasta olisikaan innostunut, pitää tämä kyllä lukea ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uusimmasta TTT-listauksestasi silmiini osui L. Onervan Mirdja, jota en ole vielä lukenut (muistaakseni), mutta jonka aion lukea. Ihanaa, että SKS ottaa uusintapainoksia näistä vanhoista klassikoista.

      Poista
  4. Allekirjoitan näistä monta; Tammisen, Sarasvuon, Kärkkäisen, Hyryn. Ja Sofin uusin on onnistunut suurhypetyksellään menettämään minunkin mielenkiintoni. Sen sijaan Coelhoista olen vahvasti eri mieltä. ;) Onneksi lukumakuja on monia.

    VastaaPoista
  5. Samoilla linjoilla. Pienen pieni kysymysmerkki TSH:n kohdalla, että ehkä sittenkin joskus... Mutta epäilen. =D

    VastaaPoista
  6. Heh, yksi elämäni tukalimmista kirjallisista keskusteluista oli, kun yritin perustella kolmelle ystävälleni ja Coelho-fanille, miksi en kiivaista suositteluista huolimatta ikinä aio lukea herran kirjoja.

    En siinä tilanteessa löytänyt sopivia sanoja perusteluun mutten ole kyllä lukenutkaan :D

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Teuvo Pakkala: Vaaralla

K. F. Kivekäs 1891 Pieniä eläjiä olivat.     Heillä oli oma talo ja se oli laitakaupungilla, niin kuin ne ovat pienten eläjäin talot. Asuinrakennus oli matala ja pieni. Tavallinen mies ylettyi kädellään räystääseen – – Sammalta kasvoi katto, nurkkalaudat olivat irvollaan, ikkunat vinossa köyröttivät ja lasit olivat sameat ja moniväriset, aivan kuin niitä olisi hienovärisellä sateenkaarella hangattu. Keskempänä kaupunkia olisi semmoinen talo ilman armoa tuomittu purettavaksi, vaan Vaaralle se vältti ja sai siellä olla. Vaa ralla: kuvia laitakaupungilta on Teuvo Pakkalan (1862 - 1925) kolmas romaani. Siinä eletään myöhempien teosten, Elsan (1894) ja lapsinovellien miljöössä: Oulun laitakaupungin köyhässä hökkelikylässä, jossa on vielä vahvasti maaseudun tuntu. Vaaraa kutsuttiin myös Kakaravaaraksi, koska seudun ainoa rikkaus oli lukuisa jälkikasvu. Keskikaupungin kivikadut ja porvaristalot eivät sijainneet kaukana, mutta elinolojen kontrasti on vahva ja Pakkala osoittaa sen m

Mikael Niemi: Populäärimusiikkia Vittulajänkältä

Alkuteos: Populärmusik från Vittula Suomentanut Outi Menna Like 2001 267 sivua   Mikael Niemen (s. 1959) läpimurtoromaanin minäkertoja Matti asuu Vittulajängällä, Pajalassa, pienessä kunnassa Pohjois-Norlannissa, lähellä Suomen rajaa. Pohjoisuus ja rajan läheisyys tekeekin alueen omaleimaiseksi. Matti identifioi Pajalan poissulkemisen kautta:  Kotiseudullamme ei ollut petoja, ei siilejä eikä satakieliä. Siellä ei ollut julkkiksia. Siellä ei ollut vuoristoratoja, liikennevaloja, linnoja tai herraskartanoita. Siellä ei ollut kuin määrättömästi hyttysiä, tornionlaaksolaisia kirosanoja ja kommunisteja. Eletään 60-lukua, ja Vittulajänkä saa asfalttipäällysteen. Matti ystävystyy ankaran lestadiolaisesta kodista olevan Niilan kanssa. Lestadiolaisuus esiintyy kirjassa eräänlaisena pohjoisena elämäntapana, joka vaikuttaa kaikkien, myös liikkeeseen kuulumattomien elämään.   Vastavoimaksi lestadiolaisuudelle ja vanhempien edustamille asioille pojat löytävät musiikin, munaskuita m

Annikki Kariniemi: Poro-Kristiina

Otava 1952 237 sivua Pakkanen on kiristynyt pahimmilleen Sompio-vuoman laakeilla, jääksi jähmettyneillä kaltiokentillä. Se ei enää paukahtele. Se on vain. Seisoo tiukkana hiljaisuutena joka taholla selkosta, ylhäällä ja alhaalla. Kiiluvaiset kipenöivät omaa kylmäänsä taivaan kannelta. Kuun loistossakin on pakkasen hyytävää kalseutta. Näillä pohjoista miljöötä kuvaavilla sanoilla aloitti Annikki Kariniemi (1913-1984) esikoisromaaninsa, jota seurasi mittava ja monipuolinen tuotanto: yli kolmekymmentä teosta, näytelmiä, runoja ja lehtikirjoituksia. Kariniemi oli Lapin ensimmäisiä naiskirjailijoita ja naispuolinen uranuurtaja suomalaisessa eräkirjallisuudessa. Suotta häntä ei sanottu lappilaisen kaunokirjallisuuden esiäidiksi.  Kariniemen ensimmäiset teokset jatkavat Lapin romantiikan perinnettä. Poro-Kristiina on myyttinen kertomus naisesta, jonka elämä jakautuu kahteen todellisuuteen. Yhtäällä on kristilliset normit ja elämäntapa, toisaalla ikiaikainen taikojen, näkyjen ja šama