Siirry pääsisältöön

Asko Jaakonaho: Onnemme tiellä


Otava 2012
350 sivua
 

Totuus on monesti tarua ihmeellisempää. Se käy ilmi myös Asko Jaakonahon (s. 1982) esikoisromaanista, joka matkaa ajassa 1930-luvulle. Kansalaissodan haavat ovat vielä auki ja kansa sen mukaan kahtia. Lapuanliike on vahvimmillaan. Sen radikaaleimmat kannattajat kyydittävät kommunisteiksi tiedettyjä ja ei-toivottuja poliitikkoja Neuvostoliiton rajalle tai suohautaan.

Romaanin keskushenkilö on Heinäveden kunnallislautakunnan esimies Onni Happonen. Tapahtumia ei kuvata kuitenkaan hänen näkökulmastaan, vaan ne kerrotaan Happosen vaimon Saimin, lapualaismielisen tilallisen Pelkosen ja renkimies Pakarisen suulla. Samanlaista ristivalotustekniikkaa käyttää esimerkiksi Pekka Jaatinen historiallisissa romaaneissaan. Se toimii.


Köyhien puolta pitäneen ja siksi kommunistiksi leimatun Onni Happosen valinta kunnan johtoon ei ole kylän oikeistolaisten isäntien mieleen. Ensimmäiseltä muilutus- ja pieksämisreissulta Happonen selviää pakenemalla, mutta toinen kerta koituu kohtaloksi: hänet ammutaan ja haudataan suohon. 


Kukaan kyläläisistä ei nouse puolustamaan Happosta tai paljasta viranomaisille hänen murhaajaansa. He pelkäävät. Sivullisten puuttumattomuus mahdollistaa tragedian.
     Kurotin auton sisälle, yritin vetää Onnin pois pahasta. Ylioppilas tarttui minua kädestä ja työnsi, mutta kaaduin jälleen sisään. Näin vielä Onnin. Päästä valui veri.
– Täällä ei kommunistin akoilla ole mitään tekemistä!
     Joku veti minut taakse. Ylioppilas paiskasi oven kiinni, sormet jäivät väliin. Jumalauta sitä kipua. Hiukset tulivat silmille ja suuhun, auto lähti. Yritin juosta perään, mutta kaaduin. Kasvot iskeytyivät soraan. Ihmiset juoksivat ohi. Yritin huutaa apua, suusta tuli vain pihinä. Hakkarainen ja Karvinen tulivat nostamaan minut pystyyn.
Jaakonaho tuo voimallisesti esiin lapualaisliikkeen ääripaatoksen ja julmat otteet, joiden kautta ajan aatteiden vastakohtaisuus korostuu. Kolmikymmenluvun maalaiselämää ja arjen askareita vasten peilattuna se tuntuu miltei uskomattomalta. Ei ole hirvittävän kauan ajasta, jolloin Suomessakin saattoi päästä hengestään poliittisen vakaumuksensa tähden. Tästä Onnemme tiellä muistuttaa.

Martti Issakainen on kirjoittanut tapauksesta tietokirjan Happosen kyyditys (2010). Ei vanhene koskaan -rikosdokumenttisarjassa käsiteltiin tapausta vuonna 1997.


Muualla:
Aamun kirja
Hesarin arvostelu
Kaiken voi lukea
Amman lukuhetki

Kommentit

  1. Sinulle on Erjan lukupäiväkirjassa tarjolla tsemppiä ja tunnustuksia :)

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kaari Utrio: Vaskilintu

Kaari Utrio (s. 1942) on tehnyt merkittävän uran sekä kauno- että tietokirjailijana, ja vastikään ilmoittanut lopettavansa kirjojen kirjoittamisen. Arvostan häntä erityisesti naisen, lapsen ja perheen historian popularisoijana (esim. Eevan tyttäret , Kalevan tyttäret ja kuusiosainen Familia -sarjan, joka kertoo perheen historiasta Euroopassa). Eila Pennasen Pyhä Bir gitta (1954) on inspiroinut Utriota ryhtymään kirjailijaksi ja nimenomaan historiallisia romaaneja kirjoittavaksi kirjailijaksi. Ollessaan nuorena töissä kirjakaupassa, hän huomasi, että viihdyttävät ja jännittävät kirjat, joissa on päähenkilönä  sekä vankka historiallinen tausta, kiinnostavat lukijoita. Niitä kirjoja ostetaan.  Vaskilintu kuvaa viikinkiajan ja kristillisen ajan taitetta, 1000-luvun Eurooppaa. Päähenkilönä on suomalaisneito Terhen, joka on kaunis ja älykäs - tietenkin. Terhen syntyy hämäläiseen sumunnostattajien ja verenseisauttajien sukuun. Hän pitää kaulassaan pientä lintukorua, jossa on taik

Mikael Niemi: Populäärimusiikkia Vittulajänkältä

Alkuteos: Populärmusik från Vittula Suomentanut Outi Menna Like 2001 267 sivua   Mikael Niemen (s. 1959) läpimurtoromaanin minäkertoja Matti asuu Vittulajängällä, Pajalassa, pienessä kunnassa Pohjois-Norlannissa, lähellä Suomen rajaa. Pohjoisuus ja rajan läheisyys tekeekin alueen omaleimaiseksi. Matti identifioi Pajalan poissulkemisen kautta:  Kotiseudullamme ei ollut petoja, ei siilejä eikä satakieliä. Siellä ei ollut julkkiksia. Siellä ei ollut vuoristoratoja, liikennevaloja, linnoja tai herraskartanoita. Siellä ei ollut kuin määrättömästi hyttysiä, tornionlaaksolaisia kirosanoja ja kommunisteja. Eletään 60-lukua, ja Vittulajänkä saa asfalttipäällysteen. Matti ystävystyy ankaran lestadiolaisesta kodista olevan Niilan kanssa. Lestadiolaisuus esiintyy kirjassa eräänlaisena pohjoisena elämäntapana, joka vaikuttaa kaikkien, myös liikkeeseen kuulumattomien elämään.   Vastavoimaksi lestadiolaisuudelle ja vanhempien edustamille asioille pojat löytävät musiikin, munaskuita m

Reko Lundán: Rinnakkain

Kirjailija ja teatteriohjaaja Reko Lundánin (1969-2006) tuotanto pitää sisällään kolme romaania: Ilman suuria suruja (2002), Rinnakkain (2004) ja yhdessä vaimonsa Tiina Lundánin kanssa kirjoitetun Viikkoja, kuukausia (2006). 37-vuotiaana aivosyöpään menehtynyt Lundán tunnettiin ennen kaikkea yhteiskunnallisia aiheita käsittelevänä näytelmäkirjailijana. Eettisyys ja minuuden ongelmat ovat eurooppalaisen nykyromaanin perusteemoja, jotka näkyvät myös suomalaisessa kirjallisuudessa. Rinnakkain -romaanissa eletään 2000-luvun alkua. Jarmo ja Kirsi Koponen asuvat lapsineen Helsingin Koivunotkossa, rauhallisella pientaloalueella. Jarmo työskentelee työvoimaohjaajana, Kirsi on ulkoministeriön palveluksessa. Kun Kirsille tarjoutuu mahdollisuus lähteä vuodeksi töihin Brysseliin, alkaa Jarmon ahdistus kasvaa häiritseviin mittoihin. Ja kun joukkoon lisätään vielä uhkaavasti lähestyvä keski-ikä (hui kamalaa!), taloyhtiön kosteusvaurio ja naapuriin perustettava asunnottomien tukikoti, niin