Siirry pääsisältöön

Eeva Rohas: Syvä pää


Otava 2012
240 sivua

Puu ei tule Fannyn mieleen, vaikka juuri sitä valmentaja oli käskenyt ajatella. Tyttö kauhoo vettä ja tekee potkut niin kuin on opetettu, mutta latvan kauneimman kävyn sijasta hän ajattelee altaan täyteen lumpeita. Valkoiset kukat kelluvat vedessä suurten pettävien lehtien keskellä. Sormi hipaisee jo kukan terälehteä, mutta samassa kukka uppoaa. Hän venyttää seuraavan vedon vielä pitemmäksi, jotta yltäisi paremmin, mutta taas hän myöhästyy. Kukat katoavat, yksi toisensa jälkeen, kunnes tytön tyhjä käsi osuu altaan päätyseinään.
Joskus todelliseen kirjahelmeen törmää yllättäen, kenenkään suosittelematta tai arvosteluja lukematta. Eeva Rohaksen (s. 1982) Syvä pää oli minulle juuri tällainen odottamaton, mutta sitäkin ilahduttavampi tuttavuus. 

Romaani alkaa Fannyn, nuoren uimarilupauksen tarinalla. Seuraavassa luvussa tutustutaan Susanneen, kolmikymppiseen naiseen, jonka kirjallisuuden opinnot ja tutkielma Kultasuu-teemasta P. Mustapään runoudessa ovat jääneet kesken. Kolmas luku esittelee Fannyn isän, eläinlääkärinä työskentelevän Janin. Fannyn äiti on kuollut, ja Jan asuu kaksistaan tyttärensä kanssa.


Vahvimmin ja mielenkiintoisimmin kolmikosta nousee esiin Susanne, joka korvaa jumittuneen elämänsä tyhjiön hoivaamalla oikeaa ihmisvauvaa muistuttavaa reborn-nukkea. Susanne kaipaa omaa tilaa, mutta ei uskalla ottaa ratkaisevaa askelta etenkään kun takertuva äiti pitää sairauksiinsa vedoten hänestä lujasti kiinni. Susanneen kätkeytyy jotain salattua, mutta mitä, sitä ei paljasteta kuin vasta kirjan lopussa. Rivien väleistä on kuitenkin aistittavissa, ettei kaikki ole kohdallaan.


Toinen tärkeä henkilö on lapsuuden ja aikuisuuden rajalla tasapainoileva Fanny. Hän haaveilee menestyksestä uimarina ja on salaa ihastunut valmentajaansa. Myös hän etsii omaa tilaansa ja tapaa olla – muiden hyväksymänä ja tukemana.


Fannyn, Susannen ja Janin kohtalot tuntuvat pitkään jokseenkin erillisiltä. Lopun huipentumassa ne kietoutuvat yhteen. Romaanin kokonaisuus on huoliteltu ja sen rakenne toimii hyvin. Samankaltaista psykologista tarkkanäköisyyttä ja mentaalitunnelmaa tunnistan Pauliina Vanhatalon Korvaamattomasta (2012).


Syvä pää tuntuu sanovan: kurota eteenpäin, älä anna periksi.

Muualla:
Hesarin arvostelu
Kiiltomato
Parnasso


Kommentit

  1. Tämäkin on sillä piiitkällä pitäisi-lukea -listalla :) Kiva arvio.
    Entisenä uintivalmentajana uimariteemat kiinnostavat ihan vahingossakin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaikki eivät ole tästä tykänneet. Esim. Aamulehden kriitikon mukaan lukija jätetään tyhjän päälle: http://www.aamulehti.fi/Kirjat/1194730385738/artikkeli/eeva+rohas+syva+paa.html

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kaari Utrio: Vaskilintu

Kaari Utrio (s. 1942) on tehnyt merkittävän uran sekä kauno- että tietokirjailijana, ja vastikään ilmoittanut lopettavansa kirjojen kirjoittamisen. Arvostan häntä erityisesti naisen, lapsen ja perheen historian popularisoijana (esim. Eevan tyttäret , Kalevan tyttäret ja kuusiosainen Familia -sarjan, joka kertoo perheen historiasta Euroopassa). Eila Pennasen Pyhä Bir gitta (1954) on inspiroinut Utriota ryhtymään kirjailijaksi ja nimenomaan historiallisia romaaneja kirjoittavaksi kirjailijaksi. Ollessaan nuorena töissä kirjakaupassa, hän huomasi, että viihdyttävät ja jännittävät kirjat, joissa on päähenkilönä  sekä vankka historiallinen tausta, kiinnostavat lukijoita. Niitä kirjoja ostetaan.  Vaskilintu kuvaa viikinkiajan ja kristillisen ajan taitetta, 1000-luvun Eurooppaa. Päähenkilönä on suomalaisneito Terhen, joka on kaunis ja älykäs - tietenkin. Terhen syntyy hämäläiseen sumunnostattajien ja verenseisauttajien sukuun. Hän pitää kaulassaan pientä lintukorua, jossa on taik

Mikael Niemi: Populäärimusiikkia Vittulajänkältä

Alkuteos: Populärmusik från Vittula Suomentanut Outi Menna Like 2001 267 sivua   Mikael Niemen (s. 1959) läpimurtoromaanin minäkertoja Matti asuu Vittulajängällä, Pajalassa, pienessä kunnassa Pohjois-Norlannissa, lähellä Suomen rajaa. Pohjoisuus ja rajan läheisyys tekeekin alueen omaleimaiseksi. Matti identifioi Pajalan poissulkemisen kautta:  Kotiseudullamme ei ollut petoja, ei siilejä eikä satakieliä. Siellä ei ollut julkkiksia. Siellä ei ollut vuoristoratoja, liikennevaloja, linnoja tai herraskartanoita. Siellä ei ollut kuin määrättömästi hyttysiä, tornionlaaksolaisia kirosanoja ja kommunisteja. Eletään 60-lukua, ja Vittulajänkä saa asfalttipäällysteen. Matti ystävystyy ankaran lestadiolaisesta kodista olevan Niilan kanssa. Lestadiolaisuus esiintyy kirjassa eräänlaisena pohjoisena elämäntapana, joka vaikuttaa kaikkien, myös liikkeeseen kuulumattomien elämään.   Vastavoimaksi lestadiolaisuudelle ja vanhempien edustamille asioille pojat löytävät musiikin, munaskuita m

Reko Lundán: Rinnakkain

Kirjailija ja teatteriohjaaja Reko Lundánin (1969-2006) tuotanto pitää sisällään kolme romaania: Ilman suuria suruja (2002), Rinnakkain (2004) ja yhdessä vaimonsa Tiina Lundánin kanssa kirjoitetun Viikkoja, kuukausia (2006). 37-vuotiaana aivosyöpään menehtynyt Lundán tunnettiin ennen kaikkea yhteiskunnallisia aiheita käsittelevänä näytelmäkirjailijana. Eettisyys ja minuuden ongelmat ovat eurooppalaisen nykyromaanin perusteemoja, jotka näkyvät myös suomalaisessa kirjallisuudessa. Rinnakkain -romaanissa eletään 2000-luvun alkua. Jarmo ja Kirsi Koponen asuvat lapsineen Helsingin Koivunotkossa, rauhallisella pientaloalueella. Jarmo työskentelee työvoimaohjaajana, Kirsi on ulkoministeriön palveluksessa. Kun Kirsille tarjoutuu mahdollisuus lähteä vuodeksi töihin Brysseliin, alkaa Jarmon ahdistus kasvaa häiritseviin mittoihin. Ja kun joukkoon lisätään vielä uhkaavasti lähestyvä keski-ikä (hui kamalaa!), taloyhtiön kosteusvaurio ja naapuriin perustettava asunnottomien tukikoti, niin