Siirry pääsisältöön

Petri Karra: Pakenevat unet


Gummerus 2012
286 sivua

– Mä haluaisin koiran.
– Siitä on niin paljon vaivaa. Ja sitä paitsi meillä on jo äiti.
Nadja ei ymmärrä veljensä huulta.
– Ei äiti oo koira.
– No ei oo, mut aika paljon hoidettavaa siinäkin on.
– Niin, mut koira olis varmaan paljon helpompi hoitaa. Ja koirat tottelee. Ne on kilttejä.
14-vuotias Nasta asuu narkkariäitinsä ja siskonsa kanssa itähelsinkiläisessä lähiössä. Koska äiti ei pysty huolehtimaan edes itsestään, jää vastuu kodista ja 6-vuotiaasta Nadjasta Nastan kontolle. Nasta käy kaupassa, tekee ruokaa, siivoaa, tuudittaa siskonsa uneen, lohduttaa ja hoitaa. 

Nastan ja Nadjan elämää seurataan vuorotellen Nastan ja tämän äidin, ajoittain myös naapurissa asuvan poliisi-Tuijan näkökulmista. Välillä kerronta siirtyy myös Nastan piirtämään mangasarjakuvaan, jonka pääosassa on Nastan alter ego Nahuk. Nahuk elää Pahan Valveen riivaamassa vuoristokylässä, jonka asukkaiden unet on varastettu ja valvominen johtaa varmaan kuolemaan. Nastan sarjakuva kasvaa romaanin edetessä sen rinnakkaiskertomukseksi.

Elämässä pitää olla jotain odotettavaa. Mielellään hyvää. Toiseksi mielellään pahaa. Sillä pahinta on se, ettei odota mitään. Silloin on käytännössä kutsunut kuoleman kylään, eikä kuolema kuulu niihin, jotka jättävät vastaamatta kutsuun.
Petri Karran (s. 1969) kolmannen romaanin aihe ja asetelma on sama kuin Markus Nummen Karkkipäivässä (2010) tai Mari Mörön Kiltin yön lahjoissa (1998). Kuinka paljon laiminlyödyt lapset kestävät? Milloin ja miten heidän elämäänsä tulisi puuttua?

Pakenevat unet kuvaa Nastan ja Nadjan elämää visuaalisesti ja väistämättäkin tunteisiin vedoten. Jostain syystä – en oikein tiedä mistä – se jää kuitenkin hivenen ulkokohtaiseksi, kuin retkeksi alemman yhteiskuntaluokan elämään. Nastan näkökulma tuo tarinaan kuitenkin läsnäolon tuntua ja särmää. Ollaan lähellä perustarpeita: ruokaa, unta, välittämistä.


Petri Kotwican ohjaama, Pakeneviin uniin pohjautuva elokuva tulee ensi-iltaan syksyllä 2013.



Muualla:

Hesarin arvostelu
Kaiken voi lukea!
Rakkaudesta kirjoihin

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kaari Utrio: Vaskilintu

Kaari Utrio (s. 1942) on tehnyt merkittävän uran sekä kauno- että tietokirjailijana, ja vastikään ilmoittanut lopettavansa kirjojen kirjoittamisen. Arvostan häntä erityisesti naisen, lapsen ja perheen historian popularisoijana (esim. Eevan tyttäret , Kalevan tyttäret ja kuusiosainen Familia -sarjan, joka kertoo perheen historiasta Euroopassa). Eila Pennasen Pyhä Bir gitta (1954) on inspiroinut Utriota ryhtymään kirjailijaksi ja nimenomaan historiallisia romaaneja kirjoittavaksi kirjailijaksi. Ollessaan nuorena töissä kirjakaupassa, hän huomasi, että viihdyttävät ja jännittävät kirjat, joissa on päähenkilönä  sekä vankka historiallinen tausta, kiinnostavat lukijoita. Niitä kirjoja ostetaan.  Vaskilintu kuvaa viikinkiajan ja kristillisen ajan taitetta, 1000-luvun Eurooppaa. Päähenkilönä on suomalaisneito Terhen, joka on kaunis ja älykäs - tietenkin. Terhen syntyy hämäläiseen sumunnostattajien ja verenseisauttajien sukuun. Hän pitää kaulassaan pientä lintukorua, jossa on taik

Mikael Niemi: Populäärimusiikkia Vittulajänkältä

Alkuteos: Populärmusik från Vittula Suomentanut Outi Menna Like 2001 267 sivua   Mikael Niemen (s. 1959) läpimurtoromaanin minäkertoja Matti asuu Vittulajängällä, Pajalassa, pienessä kunnassa Pohjois-Norlannissa, lähellä Suomen rajaa. Pohjoisuus ja rajan läheisyys tekeekin alueen omaleimaiseksi. Matti identifioi Pajalan poissulkemisen kautta:  Kotiseudullamme ei ollut petoja, ei siilejä eikä satakieliä. Siellä ei ollut julkkiksia. Siellä ei ollut vuoristoratoja, liikennevaloja, linnoja tai herraskartanoita. Siellä ei ollut kuin määrättömästi hyttysiä, tornionlaaksolaisia kirosanoja ja kommunisteja. Eletään 60-lukua, ja Vittulajänkä saa asfalttipäällysteen. Matti ystävystyy ankaran lestadiolaisesta kodista olevan Niilan kanssa. Lestadiolaisuus esiintyy kirjassa eräänlaisena pohjoisena elämäntapana, joka vaikuttaa kaikkien, myös liikkeeseen kuulumattomien elämään.   Vastavoimaksi lestadiolaisuudelle ja vanhempien edustamille asioille pojat löytävät musiikin, munaskuita m

Reko Lundán: Rinnakkain

Kirjailija ja teatteriohjaaja Reko Lundánin (1969-2006) tuotanto pitää sisällään kolme romaania: Ilman suuria suruja (2002), Rinnakkain (2004) ja yhdessä vaimonsa Tiina Lundánin kanssa kirjoitetun Viikkoja, kuukausia (2006). 37-vuotiaana aivosyöpään menehtynyt Lundán tunnettiin ennen kaikkea yhteiskunnallisia aiheita käsittelevänä näytelmäkirjailijana. Eettisyys ja minuuden ongelmat ovat eurooppalaisen nykyromaanin perusteemoja, jotka näkyvät myös suomalaisessa kirjallisuudessa. Rinnakkain -romaanissa eletään 2000-luvun alkua. Jarmo ja Kirsi Koponen asuvat lapsineen Helsingin Koivunotkossa, rauhallisella pientaloalueella. Jarmo työskentelee työvoimaohjaajana, Kirsi on ulkoministeriön palveluksessa. Kun Kirsille tarjoutuu mahdollisuus lähteä vuodeksi töihin Brysseliin, alkaa Jarmon ahdistus kasvaa häiritseviin mittoihin. Ja kun joukkoon lisätään vielä uhkaavasti lähestyvä keski-ikä (hui kamalaa!), taloyhtiön kosteusvaurio ja naapuriin perustettava asunnottomien tukikoti, niin