Siirry pääsisältöön

Laura Save: Paljain jaloin


WSOY 2013
380 sivua
Syöpä on saanut minulta paljon. Jalan, terveyden, juoksemisen hurman. Se on vienyt ystävän, lapsuuteni unelman ja haavoittanut vakavasti elämäni rakkautta. Silti minulla on oikeus toivoon. Oikeus yrittää vielä kerran ja uskoa taistooni.
     Laitan kämmeneni kylkiluiden kummuille ja hengitän syvään.
Nuorella lääketieteen opiskelijalla on koko elämä edessä. Opinnot, työura, parisuhde, pieni lapsi. Yksi puhelu pyyhkäisee kuitenkin kaiken mukanaan: Lauran kipeässä polvessa ei olekaan kierukkavammaa, vaan osteosarkooma, luusyöpä.

Paljain jaloin kertoo Lauran tarinan hänen omalla äänellään. Osin muistoihin ja päiväkirjamerkintöihin perustuva kerronta ei pyri jäljittelemään perinteisen romaanin rakennetta, ja kustantaja luonnehtiikin teosta dokumenttiromaaniksi. Puhekielisyys ja päiväkirjamaisuus kääntyvät autenttisuudeksi: näin rosoista elämä voi todellakin olla. Viimeistelemätöntä, ristiriitaista, keskeneräistä.

Rankat syöpähoidot koettelevat sekä mieltä että kehoa. Laura käy sytostaatti- ja sädehoidoissa, häneltä leikataan kasvain ja hänen jalkansa amputoidaan. Kärsimys ei jalosta, vaan nostaa esiin primitiiviset perustarpeet. 


Sentimentaalisiin latteuksiin kirjassa ei sorruta kertaakaan, enemmänkin korostuu asioiden tärkeysjärjestys: mikä on olennaista, mikä epäolennaista. Ollaan perimmäisten kysymysten äärellä. Tässä mielessä Paljain jaloin muistuttaa Jenny Downhamin hienoa nuortenromaania Ennen kuin kuolen (2010), joka kertoo leukemiaa sairastavasta Tessasta.

Paljain jaloin muistuttaa elämän rajallisuudesta niin konkreettisesti, etten suosittele sitä kovin herkille lukijoille. Laura Save (1983–2012) menehtyi ennen kun sai tietää kirjansa julkaisusta.

Muualla:
Aamulehti
Hesari

Kommentit

  1. Minuunkin tämä teki suuren vaikutuksen. En juuri lue "misery litiä" (tuo Downham olisi kyllä hyllyssä), mutta niin kliseistä kuin se onkin, tämän luettuani muistin olla taas hyvin onnellinen siitä, että minä ja läheiseni olemme terveitä.

    Aluksi minua häiritsi tekstin toimittamattomuus, mutta ymmärrän ratkaisun. Oli jännä, miten tekstin tyyli ja sävy muuttuivat loppua kohti. Mukaan astui tietty rauha ja seesteisyys, vaikka kirjoittaja korosti moneen otteeseen, ettei hänen kokemansa häntä millään tavalla jalosta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Laura on ollut varmaan jo aika huonossa kunnossa, kun teksti on lähetetty kustantajalle. Sekin voi olla syynä toimittamattomuuteen.

      Paljain jaloin muistuttaa monin tavoin elämän rajallisuudesta. Siltikään se ei ollut mielestäni lainkaan ahdistava.

      Poista
  2. Minua tämä kirja samaan aikaan kiinnostaa ja pelottaa. Tuo rakenne ja aitous kyllä kallistavat vaakaa lukemisen kannalle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mua myös pelotti, enkä ollut laisinkaan varma pystynkö lukemaan kirjaa loppuun saakka. Pystyin kuitenkin.

      Poista
  3. Saven kirja kiinnostaa minua, mutta samalla se pelottaa. Tällaisille kirjoille olen liian herkkä ja siksi luulen, että luen Paljain jaloin -teoksesta kirja-arvioiden välityksellä ja seuraan kirjaa koskevia keskusteluja. Tärkeä, koskettava kirja jopa kaltaiselleni, joka ei sitä lue.

    VastaaPoista
  4. Yhdyn edellisiin puhujiin: kiinnostaa ja pelottaa. Kiinnostus taitaa voittaa, kunhan kerkiän saada näitä tämänhetkisiä lukupinoja pienemmiksi.

    VastaaPoista
  5. Kolmatta kertaa syöpää sairastavana pelotti ensin lukea tätä, mutta ei se ollut pelottava ollenkaan. Lukekaa ihmeessä!

    VastaaPoista
  6. Minusta kirjaa tai sen aiheuttamia tunteita ei tarvitse pelätä. Ainakin minulle kirja on lohdullinen ylistys elämälle. T. Saven leski

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Teuvo Pakkala: Vaaralla

K. F. Kivekäs 1891 Pieniä eläjiä olivat.     Heillä oli oma talo ja se oli laitakaupungilla, niin kuin ne ovat pienten eläjäin talot. Asuinrakennus oli matala ja pieni. Tavallinen mies ylettyi kädellään räystääseen – – Sammalta kasvoi katto, nurkkalaudat olivat irvollaan, ikkunat vinossa köyröttivät ja lasit olivat sameat ja moniväriset, aivan kuin niitä olisi hienovärisellä sateenkaarella hangattu. Keskempänä kaupunkia olisi semmoinen talo ilman armoa tuomittu purettavaksi, vaan Vaaralle se vältti ja sai siellä olla. Vaa ralla: kuvia laitakaupungilta on Teuvo Pakkalan (1862 - 1925) kolmas romaani. Siinä eletään myöhempien teosten, Elsan (1894) ja lapsinovellien miljöössä: Oulun laitakaupungin köyhässä hökkelikylässä, jossa on vielä vahvasti maaseudun tuntu. Vaaraa kutsuttiin myös Kakaravaaraksi, koska seudun ainoa rikkaus oli lukuisa jälkikasvu. Keskikaupungin kivikadut ja porvaristalot eivät sijainneet kaukana, mutta elinolojen kontrasti on vahva ja Pakkala osoittaa sen m

Mikael Niemi: Populäärimusiikkia Vittulajänkältä

Alkuteos: Populärmusik från Vittula Suomentanut Outi Menna Like 2001 267 sivua   Mikael Niemen (s. 1959) läpimurtoromaanin minäkertoja Matti asuu Vittulajängällä, Pajalassa, pienessä kunnassa Pohjois-Norlannissa, lähellä Suomen rajaa. Pohjoisuus ja rajan läheisyys tekeekin alueen omaleimaiseksi. Matti identifioi Pajalan poissulkemisen kautta:  Kotiseudullamme ei ollut petoja, ei siilejä eikä satakieliä. Siellä ei ollut julkkiksia. Siellä ei ollut vuoristoratoja, liikennevaloja, linnoja tai herraskartanoita. Siellä ei ollut kuin määrättömästi hyttysiä, tornionlaaksolaisia kirosanoja ja kommunisteja. Eletään 60-lukua, ja Vittulajänkä saa asfalttipäällysteen. Matti ystävystyy ankaran lestadiolaisesta kodista olevan Niilan kanssa. Lestadiolaisuus esiintyy kirjassa eräänlaisena pohjoisena elämäntapana, joka vaikuttaa kaikkien, myös liikkeeseen kuulumattomien elämään.   Vastavoimaksi lestadiolaisuudelle ja vanhempien edustamille asioille pojat löytävät musiikin, munaskuita m

Reko Lundán: Rinnakkain

Kirjailija ja teatteriohjaaja Reko Lundánin (1969-2006) tuotanto pitää sisällään kolme romaania: Ilman suuria suruja (2002), Rinnakkain (2004) ja yhdessä vaimonsa Tiina Lundánin kanssa kirjoitetun Viikkoja, kuukausia (2006). 37-vuotiaana aivosyöpään menehtynyt Lundán tunnettiin ennen kaikkea yhteiskunnallisia aiheita käsittelevänä näytelmäkirjailijana. Eettisyys ja minuuden ongelmat ovat eurooppalaisen nykyromaanin perusteemoja, jotka näkyvät myös suomalaisessa kirjallisuudessa. Rinnakkain -romaanissa eletään 2000-luvun alkua. Jarmo ja Kirsi Koponen asuvat lapsineen Helsingin Koivunotkossa, rauhallisella pientaloalueella. Jarmo työskentelee työvoimaohjaajana, Kirsi on ulkoministeriön palveluksessa. Kun Kirsille tarjoutuu mahdollisuus lähteä vuodeksi töihin Brysseliin, alkaa Jarmon ahdistus kasvaa häiritseviin mittoihin. Ja kun joukkoon lisätään vielä uhkaavasti lähestyvä keski-ikä (hui kamalaa!), taloyhtiön kosteusvaurio ja naapuriin perustettava asunnottomien tukikoti, niin