Siirry pääsisältöön

Reidar Palmgren: Sudenmarja


Otava 2012
317 sivua

Hän menisi turvalliseen paikkaan. Hän menisi palstalleen ja käpertyisi sammalikkoon kaatuneen puun kainaloon kuin hoitokotiin tai sairaalan sänkyyn. Pensaissa alkoi olla lehtiä, pesissä poikasia. Sinne hän menisi. Odottaisi ja paranisi.
Näyttelijä-kirjailija Reidar Palmgrenin (s. 1966) neljännessä romaanissa mennään niin lähelle luontoa kuin kirjallisuudessa voidaan ylipäätään mennä. Sudenmarjan päähenkilö, 34-vuotias Tuula rakastaa kasveja ja eläimiä ja haluaisi säilyttää työkseen hoitamansa puistopalstan niin luonnontilaisena kuin mahdollista. Toiset ihmiset hän kokee vieraiksi ja etäisiksi. Tuula on itsekin melkein kuin eläin: hän toimii vaistojensa ja viettiensä varassa. Hänelle luonnon kiertokulku on kaupunkielämän rutiineja luonnollisempi rytmi.

Sivujuonissaan Sudenmarja käy kiinni syrjäytyneisyyteen, kunnalliselämän valtarakenteisiin ja huumekauppaan, jos kohta nämäkin polut kutoutuvat osaksi päällimmäistä vastakkainasetelmaa: ihmisen ja luonnon sovittamatonta rinnakkaiseloa. Tuulan rakkaussuhteet näyttäytyvät biologian tahdittamina. Muista henkilöhahmoista nousee vahvimmin esille graffiteillaan reviirinsä merkitsevä nuorukainen, joka on kuin takaa-ajettu villieläin ja siten samaa rotua Tuulan kanssa.


Sudenmarjan aistirikas luontokuvaus ihastuttaa taidokkuudellaan ja sen jännitysdraamaksi taipuva juoni pitää otteessaan. Silti lukutuntuma jäi yllättävän vaisuksi – romaanin intensiivinen tunnelma ei ehkä kantanut aivan kannesta kanteen. Onnistuneimmillaan Sudenmarjan kerronta on avartuessaan fantasiaan ja vertauskuviin:

Tuula muisti nähneensä unta. Painajaista. Unessa oli ollut suuri, musta lintu, se oli ollut sairas ja tehnyt kuolemaa. Se ei ollut pystynyt enää lentämään, vaan kävellyt ontuen maassa ja tallannut omille siivilleen, joista oli irtoillut sulkia isoina kimppuina. Hän oli yrittänyt auttaa sitä, tappaa linnun, päästää sen kärsimyksistään. Hän ei ollut saanut sitä kiinni, ei ollut saanut otetta sen liukkaasta höyhenpeitteestä. Lintu oli vain kävellyt ja vuotanut verta, huutanut ja tehnyt kuolemaa, kävellyt ja kompuroinut pehmeässä hiekassa.
Erityiskiitoksen Sudenmarja ansaitsee kauniista kansista.

 

Muualla:
Aamulehti
Ilselä

Parnasso

Kommentit

  1. Minä uskon jostain syystä pitäväni kovasti Palmgrenin kirjoista, vaikka olen lukenut (kuunnellut) vain Lentämisen alkeet enkä täysin hullaantunut (vaikka hienoja kuvauksia siinä oli useita! siihen). Vaikka pidän Palmgrenin äänestä ja lukutavasta taidan mieluummin valita ihan painetun kirjan. Sudenmarja ehdottomasti kiinnostaa!

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kaari Utrio: Vaskilintu

Kaari Utrio (s. 1942) on tehnyt merkittävän uran sekä kauno- että tietokirjailijana, ja vastikään ilmoittanut lopettavansa kirjojen kirjoittamisen. Arvostan häntä erityisesti naisen, lapsen ja perheen historian popularisoijana (esim. Eevan tyttäret , Kalevan tyttäret ja kuusiosainen Familia -sarjan, joka kertoo perheen historiasta Euroopassa). Eila Pennasen Pyhä Bir gitta (1954) on inspiroinut Utriota ryhtymään kirjailijaksi ja nimenomaan historiallisia romaaneja kirjoittavaksi kirjailijaksi. Ollessaan nuorena töissä kirjakaupassa, hän huomasi, että viihdyttävät ja jännittävät kirjat, joissa on päähenkilönä  sekä vankka historiallinen tausta, kiinnostavat lukijoita. Niitä kirjoja ostetaan.  Vaskilintu kuvaa viikinkiajan ja kristillisen ajan taitetta, 1000-luvun Eurooppaa. Päähenkilönä on suomalaisneito Terhen, joka on kaunis ja älykäs - tietenkin. Terhen syntyy hämäläiseen sumunnostattajien ja verenseisauttajien sukuun. Hän pitää kaulassaan pientä lintukorua, jossa on taik

Mikael Niemi: Populäärimusiikkia Vittulajänkältä

Alkuteos: Populärmusik från Vittula Suomentanut Outi Menna Like 2001 267 sivua   Mikael Niemen (s. 1959) läpimurtoromaanin minäkertoja Matti asuu Vittulajängällä, Pajalassa, pienessä kunnassa Pohjois-Norlannissa, lähellä Suomen rajaa. Pohjoisuus ja rajan läheisyys tekeekin alueen omaleimaiseksi. Matti identifioi Pajalan poissulkemisen kautta:  Kotiseudullamme ei ollut petoja, ei siilejä eikä satakieliä. Siellä ei ollut julkkiksia. Siellä ei ollut vuoristoratoja, liikennevaloja, linnoja tai herraskartanoita. Siellä ei ollut kuin määrättömästi hyttysiä, tornionlaaksolaisia kirosanoja ja kommunisteja. Eletään 60-lukua, ja Vittulajänkä saa asfalttipäällysteen. Matti ystävystyy ankaran lestadiolaisesta kodista olevan Niilan kanssa. Lestadiolaisuus esiintyy kirjassa eräänlaisena pohjoisena elämäntapana, joka vaikuttaa kaikkien, myös liikkeeseen kuulumattomien elämään.   Vastavoimaksi lestadiolaisuudelle ja vanhempien edustamille asioille pojat löytävät musiikin, munaskuita m

Reko Lundán: Rinnakkain

Kirjailija ja teatteriohjaaja Reko Lundánin (1969-2006) tuotanto pitää sisällään kolme romaania: Ilman suuria suruja (2002), Rinnakkain (2004) ja yhdessä vaimonsa Tiina Lundánin kanssa kirjoitetun Viikkoja, kuukausia (2006). 37-vuotiaana aivosyöpään menehtynyt Lundán tunnettiin ennen kaikkea yhteiskunnallisia aiheita käsittelevänä näytelmäkirjailijana. Eettisyys ja minuuden ongelmat ovat eurooppalaisen nykyromaanin perusteemoja, jotka näkyvät myös suomalaisessa kirjallisuudessa. Rinnakkain -romaanissa eletään 2000-luvun alkua. Jarmo ja Kirsi Koponen asuvat lapsineen Helsingin Koivunotkossa, rauhallisella pientaloalueella. Jarmo työskentelee työvoimaohjaajana, Kirsi on ulkoministeriön palveluksessa. Kun Kirsille tarjoutuu mahdollisuus lähteä vuodeksi töihin Brysseliin, alkaa Jarmon ahdistus kasvaa häiritseviin mittoihin. Ja kun joukkoon lisätään vielä uhkaavasti lähestyvä keski-ikä (hui kamalaa!), taloyhtiön kosteusvaurio ja naapuriin perustettava asunnottomien tukikoti, niin