maanantai 4. helmikuuta 2013

Reidar Palmgren: Sudenmarja


Otava 2012
317 sivua

Hän menisi turvalliseen paikkaan. Hän menisi palstalleen ja käpertyisi sammalikkoon kaatuneen puun kainaloon kuin hoitokotiin tai sairaalan sänkyyn. Pensaissa alkoi olla lehtiä, pesissä poikasia. Sinne hän menisi. Odottaisi ja paranisi.
Näyttelijä-kirjailija Reidar Palmgrenin (s. 1966) neljännessä romaanissa mennään niin lähelle luontoa kuin kirjallisuudessa voidaan ylipäätään mennä. Sudenmarjan päähenkilö, 34-vuotias Tuula rakastaa kasveja ja eläimiä ja haluaisi säilyttää työkseen hoitamansa puistopalstan niin luonnontilaisena kuin mahdollista. Toiset ihmiset hän kokee vieraiksi ja etäisiksi. Tuula on itsekin melkein kuin eläin: hän toimii vaistojensa ja viettiensä varassa. Hänelle luonnon kiertokulku on kaupunkielämän rutiineja luonnollisempi rytmi.

Sivujuonissaan Sudenmarja käy kiinni syrjäytyneisyyteen, kunnalliselämän valtarakenteisiin ja huumekauppaan, jos kohta nämäkin polut kutoutuvat osaksi päällimmäistä vastakkainasetelmaa: ihmisen ja luonnon sovittamatonta rinnakkaiseloa. Tuulan rakkaussuhteet näyttäytyvät biologian tahdittamina. Muista henkilöhahmoista nousee vahvimmin esille graffiteillaan reviirinsä merkitsevä nuorukainen, joka on kuin takaa-ajettu villieläin ja siten samaa rotua Tuulan kanssa.


Sudenmarjan aistirikas luontokuvaus ihastuttaa taidokkuudellaan ja sen jännitysdraamaksi taipuva juoni pitää otteessaan. Silti lukutuntuma jäi yllättävän vaisuksi – romaanin intensiivinen tunnelma ei ehkä kantanut aivan kannesta kanteen. Onnistuneimmillaan Sudenmarjan kerronta on avartuessaan fantasiaan ja vertauskuviin:

Tuula muisti nähneensä unta. Painajaista. Unessa oli ollut suuri, musta lintu, se oli ollut sairas ja tehnyt kuolemaa. Se ei ollut pystynyt enää lentämään, vaan kävellyt ontuen maassa ja tallannut omille siivilleen, joista oli irtoillut sulkia isoina kimppuina. Hän oli yrittänyt auttaa sitä, tappaa linnun, päästää sen kärsimyksistään. Hän ei ollut saanut sitä kiinni, ei ollut saanut otetta sen liukkaasta höyhenpeitteestä. Lintu oli vain kävellyt ja vuotanut verta, huutanut ja tehnyt kuolemaa, kävellyt ja kompuroinut pehmeässä hiekassa.
Erityiskiitoksen Sudenmarja ansaitsee kauniista kansista.

 

Muualla:
Aamulehti
Ilselä

Parnasso

1 kommentti:

  1. Minä uskon jostain syystä pitäväni kovasti Palmgrenin kirjoista, vaikka olen lukenut (kuunnellut) vain Lentämisen alkeet enkä täysin hullaantunut (vaikka hienoja kuvauksia siinä oli useita! siihen). Vaikka pidän Palmgrenin äänestä ja lukutavasta taidan mieluummin valita ihan painetun kirjan. Sudenmarja ehdottomasti kiinnostaa!

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...