Siirry pääsisältöön

Reidar Palmgren: Sudenmarja


Otava 2012
317 sivua

Hän menisi turvalliseen paikkaan. Hän menisi palstalleen ja käpertyisi sammalikkoon kaatuneen puun kainaloon kuin hoitokotiin tai sairaalan sänkyyn. Pensaissa alkoi olla lehtiä, pesissä poikasia. Sinne hän menisi. Odottaisi ja paranisi.
Näyttelijä-kirjailija Reidar Palmgrenin (s. 1966) neljännessä romaanissa mennään niin lähelle luontoa kuin kirjallisuudessa voidaan ylipäätään mennä. Sudenmarjan päähenkilö, 34-vuotias Tuula rakastaa kasveja ja eläimiä ja haluaisi säilyttää työkseen hoitamansa puistopalstan niin luonnontilaisena kuin mahdollista. Toiset ihmiset hän kokee vieraiksi ja etäisiksi. Tuula on itsekin melkein kuin eläin: hän toimii vaistojensa ja viettiensä varassa. Hänelle luonnon kiertokulku on kaupunkielämän rutiineja luonnollisempi rytmi.

Sivujuonissaan Sudenmarja käy kiinni syrjäytyneisyyteen, kunnalliselämän valtarakenteisiin ja huumekauppaan, jos kohta nämäkin polut kutoutuvat osaksi päällimmäistä vastakkainasetelmaa: ihmisen ja luonnon sovittamatonta rinnakkaiseloa. Tuulan rakkaussuhteet näyttäytyvät biologian tahdittamina. Muista henkilöhahmoista nousee vahvimmin esille graffiteillaan reviirinsä merkitsevä nuorukainen, joka on kuin takaa-ajettu villieläin ja siten samaa rotua Tuulan kanssa.


Sudenmarjan aistirikas luontokuvaus ihastuttaa taidokkuudellaan ja sen jännitysdraamaksi taipuva juoni pitää otteessaan. Silti lukutuntuma jäi yllättävän vaisuksi – romaanin intensiivinen tunnelma ei ehkä kantanut aivan kannesta kanteen. Onnistuneimmillaan Sudenmarjan kerronta on avartuessaan fantasiaan ja vertauskuviin:

Tuula muisti nähneensä unta. Painajaista. Unessa oli ollut suuri, musta lintu, se oli ollut sairas ja tehnyt kuolemaa. Se ei ollut pystynyt enää lentämään, vaan kävellyt ontuen maassa ja tallannut omille siivilleen, joista oli irtoillut sulkia isoina kimppuina. Hän oli yrittänyt auttaa sitä, tappaa linnun, päästää sen kärsimyksistään. Hän ei ollut saanut sitä kiinni, ei ollut saanut otetta sen liukkaasta höyhenpeitteestä. Lintu oli vain kävellyt ja vuotanut verta, huutanut ja tehnyt kuolemaa, kävellyt ja kompuroinut pehmeässä hiekassa.
Erityiskiitoksen Sudenmarja ansaitsee kauniista kansista.

 

Muualla:
Aamulehti
Ilselä

Parnasso

Kommentit

  1. Minä uskon jostain syystä pitäväni kovasti Palmgrenin kirjoista, vaikka olen lukenut (kuunnellut) vain Lentämisen alkeet enkä täysin hullaantunut (vaikka hienoja kuvauksia siinä oli useita! siihen). Vaikka pidän Palmgrenin äänestä ja lukutavasta taidan mieluummin valita ihan painetun kirjan. Sudenmarja ehdottomasti kiinnostaa!

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Eeva Joenpelto: Vetää kaikista ovista

Kuuntelin tätä vuonna 1974 ilmestynyttä romaania osittain äänikirjana ja kuuntelemisesta teki erittäin miellyttävän kokemuksen se, että kirjan lukee näyttelijä Liisamaija Laaksonen , jonka ääni sopii Joenpellon henkilöiden puheenparteen ja kerrontaan erinomaisesti. Nykyään ehkä vähän unohdettu Eeva Joenpelto teki aikanaan mittavan uran kirjailijana. Hänen esikoisromaaninsa Seitsemän päivää ilmestyi vuonna 1946 ja viimeinen teos Uskomattomia uhrauksia vuonna 2000. Neliosainen Lohja -sarjakin oli sekä myynti- että arvostelumenestys. Lohja-sarjaa voisikin pitää vaikkapa Sirpa Kähkösen Kuopio -sarjan edeltäjänä, vaikka tietenkin nämä sarjat edustavat kumpainenkin omaa tyyliään ja aikaansa.   Vetää kaikista ovista alkaa keväästä 1919, jolloin kansalaissota oli vielä monella tavalla läsnä. Kerronnan keskiössä oleva Oskari Hänninen on maataloustarvikekauppias, ja hänen vaimonsa Salme koettaa kuluttaa aikaansa kotirouvana, vaikka kotona ei ole oikein muuta tekemistä kuin virkka...

Kaarina Niskala: Valkovuokkojen villat: Toppilansalmen huvilat ja puutarhat

Oulun tervaporvariajan vauraus näkyi kaupungissa monella tavalla. Toppilan sataman yhteyteen rakennettiin 1800-luvun lopulla hienoja huviloita, joista muutamat (tosin todellakin vain muutamat) ovat säilyneet nykypäiviin saakka. Tunnetuin näistä säilyneistä on kauppaneuvos Johan Wilhelm Snellmanin vuonna 1859 rakennuttama, tyttärensä mukaan nimeämä Hannala . Kulttuurihistoriallisesti merkittävän alueen ensimmäiset, Mallasjuomatehtaan rakennukset valmistuivat jo muutamaa vuotta aiemmin. Valkovuokkojen villat kuvaa oululaista huvilaelämää 1800-luvun puolivälistä toiseen maailmansotaan. Huviloiden lisäksi kerrotaan niitä ympäröineiden suurten ja kauniiden puutarhojen historiasta – ja mikä kiinnostavinta – villojen asukkaista. Juuri heidän elämäntarinansa luovat mikrohistoriallisen näkymän entisaikojen huvilamiljööseen. Lähemmin tarkastellaan pariakymmentä huvilaa. Erakkoluonteiset [Ravanderin] veljekset, jotka olivat perineet komean mustan Lincoln-auton, matkustivat huvilalleen To...

Hanna Hauru: Paperinarujumala

Like 2013 95 sivua Enpä olisi uskonut, että minä, lyhyestä virsi kaunis -aatteen vankkumaton kannattaja, toivoisin romaanille lisää pituutta. Mutta Hanna Haurun Paperinarujumalalle toivoin, sillä sen intensiivisessä ja kiehtovan mystisessä maailmassa olisi viipynyt mielellään pitempään. Vaan milloinpa kaunokirjallisuutta olisi viivoittimella arvosteltu. Ja vaikka sivuja on vähän, ei sisällön tarvitse olla pientä. Hanna Hauru (s. 1978) on valinnut seitsemännen teoksensa aiheeksi 1960-luvulla Oulussa vaikuttaneen uskonlahkon, heinoslaisuuden . Anu Kaipaisen klassikkoromaani Arkkienkeli Oulussa on niin ikään sivunnut tätä liikettä, kuten myös Annika Nykäsen ohjaama dokumenttielokuva Maailmanloppu alkaa Oulusta . Haurun romaanissa primus motorina toimii puhelu, jonka sihteerinä työskentelevä Laina saa kesken työpäivän Jumalalta:      Langan päästä kuuluu vain kohinaa. Toistan: ”Kaupungintalo, Laina Heinonen”, mutta vieläkään ei kuulu mitään. Olen jo sulkema...