Siirry pääsisältöön

Tiina Laitila Kälvemark: Kadonnut ranta



Jos hän olisi kotona Beirutissa. Jos hän tietäisi kuka on ja mihin kuuluu. Jos hän menisi aamulla töihin, ja tulisi illalla kotiin, ja tuntisi hajut ja maut ja tuulen suunnan.
Tiina Laitila Kälvemarkin (s. 1970) esikoisnovellikokoelman ihmiset ovat irti juuriltaan tai elämiensä risteystilanteissa: jäädäkö vai lähteä. Mennyt elää muistoissa ja nykyhetki tuntuu vain siirtymältä kohti uutta elämää. Maahanmuuttaja-Lech siivoa hienostokoteja. Rashid pitää pitseriaa. He ovat osa ruotsalaista yhteiskuntaa, mutta silti ulkopuolisia. 40 vuotta sitten Ruotsiin Maraboulle töihin muuttanut Pentti on niin ikään sisimmältään suomalainen. ”Kumpaa laitetaan, vaalukorvia vai oikiaa makkaraa.”
 

Tove Janssonilta lainattu alkusitaatti kiteyttää hyvin novellien tunnelman: ”On niitä jotka jäävät ja toisia jotka lähtevät, niin on ollut aina. Kukin saa valita itse, mutta on valittava ajoissa, eikä koskaan saa antaa periksi.”

Osassa tarinoista on samoja henkilöhahmoja: Pentti, Annikki, Miia ja Emma. Omaperäisin novelleista on kuitenkin palkittu Jänis, jossa nainen etsii pakonomaisesti mökillä näkemäänsä jänistä. Sisäinen ahdistus tuodaan esiin hienovireisesti ja äärimmäisen tarkkanäköisesti. Samalla novelli onnistuu havainnollistamaan paljon menettäneen ihmisen tuskan miltei lohdullisesti: mielikin voi särkyä. Kukaan ei kestä mitä tahansa.


Kadonneen rannan ihmiset ovat eläviä ja heissä on luonnetta ja särmää. Mieleeni nousivat Jhumpa Lahirin tai Sana Krasikovin kertomukset. Jään mielenkiinnolla odottamaan Tiina Laitila Kälvemarkin seuraavaa kaunokirjallista ulostuloa.

Muualla:

Järjellä ja tunteella
Kulttuuri kukoistaa
Kirjavinkit

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Eeva Joenpelto: Vetää kaikista ovista

Kuuntelin tätä vuonna 1974 ilmestynyttä romaania osittain äänikirjana ja kuuntelemisesta teki erittäin miellyttävän kokemuksen se, että kirjan lukee näyttelijä Liisamaija Laaksonen , jonka ääni sopii Joenpellon henkilöiden puheenparteen ja kerrontaan erinomaisesti. Nykyään ehkä vähän unohdettu Eeva Joenpelto teki aikanaan mittavan uran kirjailijana. Hänen esikoisromaaninsa Seitsemän päivää ilmestyi vuonna 1946 ja viimeinen teos Uskomattomia uhrauksia vuonna 2000. Neliosainen Lohja -sarjakin oli sekä myynti- että arvostelumenestys. Lohja-sarjaa voisikin pitää vaikkapa Sirpa Kähkösen Kuopio -sarjan edeltäjänä, vaikka tietenkin nämä sarjat edustavat kumpainenkin omaa tyyliään ja aikaansa.   Vetää kaikista ovista alkaa keväästä 1919, jolloin kansalaissota oli vielä monella tavalla läsnä. Kerronnan keskiössä oleva Oskari Hänninen on maataloustarvikekauppias, ja hänen vaimonsa Salme koettaa kuluttaa aikaansa kotirouvana, vaikka kotona ei ole oikein muuta tekemistä kuin virkka...

Kaarina Niskala: Valkovuokkojen villat: Toppilansalmen huvilat ja puutarhat

Oulun tervaporvariajan vauraus näkyi kaupungissa monella tavalla. Toppilan sataman yhteyteen rakennettiin 1800-luvun lopulla hienoja huviloita, joista muutamat (tosin todellakin vain muutamat) ovat säilyneet nykypäiviin saakka. Tunnetuin näistä säilyneistä on kauppaneuvos Johan Wilhelm Snellmanin vuonna 1859 rakennuttama, tyttärensä mukaan nimeämä Hannala . Kulttuurihistoriallisesti merkittävän alueen ensimmäiset, Mallasjuomatehtaan rakennukset valmistuivat jo muutamaa vuotta aiemmin. Valkovuokkojen villat kuvaa oululaista huvilaelämää 1800-luvun puolivälistä toiseen maailmansotaan. Huviloiden lisäksi kerrotaan niitä ympäröineiden suurten ja kauniiden puutarhojen historiasta – ja mikä kiinnostavinta – villojen asukkaista. Juuri heidän elämäntarinansa luovat mikrohistoriallisen näkymän entisaikojen huvilamiljööseen. Lähemmin tarkastellaan pariakymmentä huvilaa. Erakkoluonteiset [Ravanderin] veljekset, jotka olivat perineet komean mustan Lincoln-auton, matkustivat huvilalleen To...

Paavo Rintala: Pojat

Otava 1958 Teuvo Pakkala toi kirjallisuuteen Oulun Vaaran kaupunginosan, Matti Hälli Tuiran, Paavo Rintala puolestaan lapsuus- ja kouluvuosiensa Raksilan. Työläisten ja köyhien alueita kaikki tyynni.  Rintalan Raksila ajoittuu jatkosotaan. Oulu oli saksalaisten varuskuntakaupunki ja kaupungintalollakin liehuivat hakaristiliput. Tuiraan rakennettua saksalaisten suurinta parakkikylää kutsuttiin Pikku-Berliiniksi ja tämä nimitys elää yhä osana paikallishistoriaa yhtä lailla kuin esimerkiksi Koskela tunnetaan Pikku-Moskovana. Kotirintaman arki näyttäytyy romaanissa kaupankäyntinä ja vehtaamisena saksalaisten kanssa. Sota on luonut poikkeusolot, joissa normaalit käytöskoodit eivät välttämättä päde. Kerronnan keskiössä toimivalle raksilalaiselle poikasakille sota on ennen kaikkea jännittävää peliä ja saksalaissotilaiden ja heidän heilojensa ”vaanimista”, jos kohta Immu, Pate, Urkki, Matti ja etenkin oman onnensa nojaan jätetty Jake oppivat tuntemaan myös sodan nurjemman puole...