Siirry pääsisältöön

Marja Björk: Poika


Like 2013
215 sivua

Joka ilta me luettiin yhdessä Levolle lasken Luojani -iltarukous. Kun mutsi oli lähtenyt meidän huoneesta, Aaron ja minä rukoiltiin vielä lisäiltarukous. Aaron kertoi meitä taivaasta katselevalle faijalle omat asiansa, minä rukoilin että minulle kasvaisi yön aikana pippeli.
Marja Björkin neljäs romaani perustuu hänen oman poikansa kokemuksiin. Marion syntyy tytöksi, mutta kasvaa pojaksi. Kaunokkien sijaan hän haluaa käyttää hokkareita, ja synttärilahjoista mieluisin on miekka. Murrosiässä Marion teippaa rintansa jeesusteipillä littanoiksi. Marionista tulee ensin Makke, sitten Miro. Miehen ruumiissa olo tuntuu oikealta: tällainen minun kuuluu olla, tämä on ominta itseäni.

Poika on ennen kaikkea selviytymistarina, jonka keskiössä on oikeastaan koko perhe. Äidin ja lasten elämää kuvataan raadollisen realistisesti infernaalisine raivokohtauksineen ja välienselvittelyineen. Suhde äitiin eheytyy rinnan sukupuolen korjausprosessin kanssa.
 

Tarinan ydin lienee sen havainnollistamisessa, miten moninaisia ja osin ristiriitaisiakin  kokonaisuuksia sukupuoli ja seksuaalisuus ovat, ei vain yksioikoisesti mieheyteen ja naiseuteen jakautuvia. Että kaikilla on oikeus olla ja elää omanlaisinaan. 

Aiheesta kiinnostuneille suosittelen myös teosta Saanko olla totta? Sukupuolen moninaisuuden kohtaaminen (Gaudeamus, 2011).
Ja tämä on minun elämäni. Minulla on minä itse, ja olen sen aika varhain löytänyt. Kaikki kavereistani eivät ole vieläkään. Löysin itseni vaikeimman kautta ja olen varma, että minusta on tullut kestävä. En menetä itseäni. Minun ei tarvitse valehdella enää ikinä.

Toisaalla:
Kaiken voi lukea!
Oota, mä luen eka tän loppuun
Savon Sanomien arvostelu

Kommentit

  1. Luin kirjan viikonloppureissulla Oulussa. Tykkäsin Björkin kirjoitustyylistä ja tarina oli kaikessa traagisuudessaan toiveikas. Kyllä me ihmiset osaamme salailla ja hävetä ja Björk tuo sen hienosti esille.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Reko Lundán: Rinnakkain

Kirjailija ja teatteriohjaaja Reko Lundánin (1969-2006) tuotanto pitää sisällään kolme romaania: Ilman suuria suruja (2002), Rinnakkain (2004) ja yhdessä vaimonsa Tiina Lundánin kanssa kirjoitetun Viikkoja, kuukausia (2006). 37-vuotiaana aivosyöpään menehtynyt Lundán tunnettiin ennen kaikkea yhteiskunnallisia aiheita käsittelevänä näytelmäkirjailijana. Eettisyys ja minuuden ongelmat ovat eurooppalaisen nykyromaanin perusteemoja, jotka näkyvät myös suomalaisessa kirjallisuudessa. Rinnakkain -romaanissa eletään 2000-luvun alkua. Jarmo ja Kirsi Koponen asuvat lapsineen Helsingin Koivunotkossa, rauhallisella pientaloalueella. Jarmo työskentelee työvoimaohjaajana, Kirsi on ulkoministeriön palveluksessa. Kun Kirsille tarjoutuu mahdollisuus lähteä vuodeksi töihin Brysseliin, alkaa Jarmon ahdistus kasvaa häiritseviin mittoihin. Ja kun joukkoon lisätään vielä uhkaavasti lähestyvä keski-ikä (hui kamalaa!), taloyhtiön kosteusvaurio ja naapuriin perustettava asunnottomien tukikoti, niin...

Kaarina Niskala: Valkovuokkojen villat: Toppilansalmen huvilat ja puutarhat

Oulun tervaporvariajan vauraus näkyi kaupungissa monella tavalla. Toppilan sataman yhteyteen rakennettiin 1800-luvun lopulla hienoja huviloita, joista muutamat (tosin todellakin vain muutamat) ovat säilyneet nykypäiviin saakka. Tunnetuin näistä säilyneistä on kauppaneuvos Johan Wilhelm Snellmanin vuonna 1859 rakennuttama, tyttärensä mukaan nimeämä Hannala . Kulttuurihistoriallisesti merkittävän alueen ensimmäiset, Mallasjuomatehtaan rakennukset valmistuivat jo muutamaa vuotta aiemmin. Valkovuokkojen villat kuvaa oululaista huvilaelämää 1800-luvun puolivälistä toiseen maailmansotaan. Huviloiden lisäksi kerrotaan niitä ympäröineiden suurten ja kauniiden puutarhojen historiasta – ja mikä kiinnostavinta – villojen asukkaista. Juuri heidän elämäntarinansa luovat mikrohistoriallisen näkymän entisaikojen huvilamiljööseen. Lähemmin tarkastellaan pariakymmentä huvilaa. Erakkoluonteiset [Ravanderin] veljekset, jotka olivat perineet komean mustan Lincoln-auton, matkustivat huvilalleen To...

Teuvo Pakkala: Vaaralla

K. F. Kivekäs 1891 Pieniä eläjiä olivat.     Heillä oli oma talo ja se oli laitakaupungilla, niin kuin ne ovat pienten eläjäin talot. Asuinrakennus oli matala ja pieni. Tavallinen mies ylettyi kädellään räystääseen – – Sammalta kasvoi katto, nurkkalaudat olivat irvollaan, ikkunat vinossa köyröttivät ja lasit olivat sameat ja moniväriset, aivan kuin niitä olisi hienovärisellä sateenkaarella hangattu. Keskempänä kaupunkia olisi semmoinen talo ilman armoa tuomittu purettavaksi, vaan Vaaralle se vältti ja sai siellä olla. Vaa ralla: kuvia laitakaupungilta on Teuvo Pakkalan (1862 - 1925) kolmas romaani. Siinä eletään myöhempien teosten, Elsan (1894) ja lapsinovellien miljöössä: Oulun laitakaupungin köyhässä hökkelikylässä, jossa on vielä vahvasti maaseudun tuntu. Vaaraa kutsuttiin myös Kakaravaaraksi, koska seudun ainoa rikkaus oli lukuisa jälkikasvu. Keskikaupungin kivikadut ja porvaristalot eivät sijainneet kaukana, mutta elinolojen kontrasti on vahva ja Pakkala ...