Siirry pääsisältöön

Ari Paulow: Väärä nainen


Johnny Kniga 2013
436 sivua

Jesse Hackman Oulun kaupungista. Yksityisetsivä-kapakoitsija Jumalan armosta. Kasarmintie 10. Poliisin vanha tuttu.
Ari Paulow tekee paluun dekkarigenreen neljän vuoden tauon jälkeen. Hänen edellinen romaaninsa, nuorille suunnattu Surmankarin vangit (2012) antoi tosin topografisen vihjeen tulevasta: Väärässä naisessakin tapahtumat sijoittuvat osin Surmankarin saarelle.

Siinä missä Harri Nykäsen Raid-kirjoissa kuvataan Helsingin alamaailmaa tai Reijo Mäen Vareksen jäljissä Turkua, pääsee Jesse Hackmanin mukana tutustumaan urbaanin Oulun maisemiin:

Autoja valui jonossa ja musiikki jytisi Karaokebaarin ovesta. Viihteellä olevien seurueiden nauru ja kovaääninen puheensorina kaikuivat katua molemmilta puolilta reunustavien talojen seinistä ja pihoille johtavien porttikongien kuiluista. Joku heitti vettä Enin grillin kulmalla Mäkelininkadun risteyksen toisella puolella. Kolmen nuoren kurdimiehen joukko piiritti kahta alaikäistä pissistä Leatherheavenin-liikkeen kulmilla. Wattihuusin vanhan koulurakennuksen edustalla otettiin jo senkkaa nenästä.
Pohjoinen Suomi onkin dekkarimiljöönä harvemmin käytetty, jos kohta esimerkiksi Kati Hiekkapellon lupaava esikoinen Kolibri (2013) sijoittuu Oulun seutuville, vaikka sitä ei kirjassa suoraan sanotakaan.

Väärä nainen rakentaa perustansa samoille kantimille kuin kuusi aiempaa Jesse Hackman-romaania. On toimintaa, jännitystä, huumoriakin. Tapahtumat käynnistyvät viime presidentinvaalien ehdokkaiden sieppauksesta, mutta taustalla vaikuttavat kansainvälisemmät kuviot. Siepattujen joukkoon joutuu vahingossa myös Hackmanin kihlattu Tuulia Kinnas ja sitähän ei oman käden oikeuteensa turvautuva lupakyttä hyvällä katso. 


Ote säilyy kautta tarinan perin suoraviivaisena: hyvikset on hyviksiä ja pahikset pahiksia ulkomuotoaan myöten. Naiset ovat kauniita, miehet perisuomalaiseen tapaan joltisenkin kirveellä veistettyjä. Henkilöhahmojensa suulla kirjailija ottaa kantaa yhteiskunnallisiin ja maailmanpoliittisiin asioihin. 


Jesse Hackmanin näkökulman on korvannut Väärässä naisessa vuorotteleva kerronta, mikä on varsin toimiva ratkaisu etenkin kun tarina etenee kirjan alkupuolella paikka paikoin verkkaisesti. Onneksi tahti tiivistyy ja tapahtumien tornado kantaa lukijansa loppuun saakka. Jesse Hackmanin ystäville Paulowin uutukainen tarjoaa taatusti viihdyttävän lukuhetken.


Toisaalla:
Jesse Hackman tekee paluun | Forum24.fi
Kirjailija Ari Paulow palaa mukavuusalueelle | Kaleva.fi

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Teuvo Pakkala: Vaaralla

K. F. Kivekäs 1891 Pieniä eläjiä olivat.     Heillä oli oma talo ja se oli laitakaupungilla, niin kuin ne ovat pienten eläjäin talot. Asuinrakennus oli matala ja pieni. Tavallinen mies ylettyi kädellään räystääseen – – Sammalta kasvoi katto, nurkkalaudat olivat irvollaan, ikkunat vinossa köyröttivät ja lasit olivat sameat ja moniväriset, aivan kuin niitä olisi hienovärisellä sateenkaarella hangattu. Keskempänä kaupunkia olisi semmoinen talo ilman armoa tuomittu purettavaksi, vaan Vaaralle se vältti ja sai siellä olla. Vaa ralla: kuvia laitakaupungilta on Teuvo Pakkalan (1862 - 1925) kolmas romaani. Siinä eletään myöhempien teosten, Elsan (1894) ja lapsinovellien miljöössä: Oulun laitakaupungin köyhässä hökkelikylässä, jossa on vielä vahvasti maaseudun tuntu. Vaaraa kutsuttiin myös Kakaravaaraksi, koska seudun ainoa rikkaus oli lukuisa jälkikasvu. Keskikaupungin kivikadut ja porvaristalot eivät sijainneet kaukana, mutta elinolojen kontrasti on vahva ja Pakkala osoittaa sen m

Mikael Niemi: Populäärimusiikkia Vittulajänkältä

Alkuteos: Populärmusik från Vittula Suomentanut Outi Menna Like 2001 267 sivua   Mikael Niemen (s. 1959) läpimurtoromaanin minäkertoja Matti asuu Vittulajängällä, Pajalassa, pienessä kunnassa Pohjois-Norlannissa, lähellä Suomen rajaa. Pohjoisuus ja rajan läheisyys tekeekin alueen omaleimaiseksi. Matti identifioi Pajalan poissulkemisen kautta:  Kotiseudullamme ei ollut petoja, ei siilejä eikä satakieliä. Siellä ei ollut julkkiksia. Siellä ei ollut vuoristoratoja, liikennevaloja, linnoja tai herraskartanoita. Siellä ei ollut kuin määrättömästi hyttysiä, tornionlaaksolaisia kirosanoja ja kommunisteja. Eletään 60-lukua, ja Vittulajänkä saa asfalttipäällysteen. Matti ystävystyy ankaran lestadiolaisesta kodista olevan Niilan kanssa. Lestadiolaisuus esiintyy kirjassa eräänlaisena pohjoisena elämäntapana, joka vaikuttaa kaikkien, myös liikkeeseen kuulumattomien elämään.   Vastavoimaksi lestadiolaisuudelle ja vanhempien edustamille asioille pojat löytävät musiikin, munaskuita m

Annikki Kariniemi: Poro-Kristiina

Otava 1952 237 sivua Pakkanen on kiristynyt pahimmilleen Sompio-vuoman laakeilla, jääksi jähmettyneillä kaltiokentillä. Se ei enää paukahtele. Se on vain. Seisoo tiukkana hiljaisuutena joka taholla selkosta, ylhäällä ja alhaalla. Kiiluvaiset kipenöivät omaa kylmäänsä taivaan kannelta. Kuun loistossakin on pakkasen hyytävää kalseutta. Näillä pohjoista miljöötä kuvaavilla sanoilla aloitti Annikki Kariniemi (1913-1984) esikoisromaaninsa, jota seurasi mittava ja monipuolinen tuotanto: yli kolmekymmentä teosta, näytelmiä, runoja ja lehtikirjoituksia. Kariniemi oli Lapin ensimmäisiä naiskirjailijoita ja naispuolinen uranuurtaja suomalaisessa eräkirjallisuudessa. Suotta häntä ei sanottu lappilaisen kaunokirjallisuuden esiäidiksi.  Kariniemen ensimmäiset teokset jatkavat Lapin romantiikan perinnettä. Poro-Kristiina on myyttinen kertomus naisesta, jonka elämä jakautuu kahteen todellisuuteen. Yhtäällä on kristilliset normit ja elämäntapa, toisaalla ikiaikainen taikojen, näkyjen ja šama