tiistai 30. heinäkuuta 2013

Jukka Tervo: Ifa


Ivan Rotta 2013
379 sivua

Joskus pieniltä kustantamoilta ilmestyy helmiä. Jukka Tervon Ifa on juuri tällainen ilahduttava löytö. Siinä on lapsuuden elämyksellistä vetovoimaa, eri näkökulmien ja aikakausien kerrostumia ja ennen kaikkea vetävää kerrontaa. Jukka Tervo (s. 1956) on oululainen musiikkiterapeutti ja kirjailija. Ifa on hänen kahdeksas teoksensa ja ensimmäinen romaani.


Ifan päähenkilönä on keski-ikäinen muusikko Juke, joka herää sairaalassa muistinsa menettäneenä. Välähdyksittäin menneisyys palautuu mieleen ja sitä myöten jäsentyy myös oma identiteetti: kuka minä olen, miten minusta on tullut tällainen kuin olen. Syntyy eräänlainen dialogi kahden erilaisen, vanhemman muistelevan ja lapsiminän välillä. Tekniikallaan romaani muistuttaa – aivan kuten Sinikka Viirret arvostelussaan toteaa – Hannu Väisäsen Vanikan paloja.


Ajat ja tapahtumat asettuvat päällekkäin ja limittäin. Nykyhetken läpi kuultaa isätön lapsuus kainuulaisessa pikkukylässä ja kasvu musiikin tukemana aikuisuuteen. Samoin kuin Kauko Röyhkän Miss Farkku-Suomessa tai Mikael Niemen Vittulajängässä, avaa rock-musiikki uuden, avaramman näkymän. Kainuulainen Vuolijoki on vain kovin kaukana suuren maailman virtauksista:

Kun maailmaa ravistelee rauha ja rakkaus, Woodstock ja Jimi Hendrix, me elämme Hai-saappaiden ja Retu-kenkien aikaa jolloin maitoa myydään muovipusseissa, joista äidit virkkaavat vessoihin ja eteisiin muovimattoja ja kauppakasseja, aikaa jolloin juodaan makeaa Trip-mehua pyramidinmuotoisista tetroista, aikaa jolloin isät eivät työnnä lapsiaan kärryissä eivätkä pese hiuksiaan kuin kerran viikossa jos silloinkaan. Kuuntelemme korvat punaisena Salon Riviera -putkiradiosta Nuorten Sävellahjaa. Kahdeksan kärjessä -ohjelma muuttuu Listaksi, jolla Aikamiesten Iltatuulen viesti keikkuu 90 viikkoa.
Pienen pojan kaipuu tulla hyväksytyksi ja rakastetuksi nousee esiin yksityiskohtaisena ja elävänä ajankuvana, jossa myös lapsen mielikuvitus on vahvasti läsnä. En aina ihastunut Tervon tyyliin luetteloida liioitellen, mutta tällöinkin teksti säilyttää rytminsä. 

Tunnelmaltaan Ifa on aavistuksen haikea, mutta myös vahvasti myötäelävä. Kielikuvat ovat osuvia ja lukuisat sattumukset monenkirjavine henkilöhahmoineen nyrjäyttävät kerrontaa maagisen realismin suuntaan. Romaanin perimmäinen sanoma tuntuu jopa lohdulliselta: ”Ei tätä maailmaa ole luotu hauskaksi paikaksi. Riittää kunhan jotenkuten pärjäilee.”


Toisaalla:
Ifasta aukeaa monta maailmaa - Kainuun Sanomat
Jukka Tervon haastattelu
Ifan kirjatraileri

1 kommentti:

  1. Täytyypä lukea. Itse voi löytää paljon itsestä, kun on samanlainen heräämiskokemus olemassa.

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...