Siirry pääsisältöön

Jarmo Stoor: Sieluhäkki


Into 2013
240 sivua

Illalla rakentaisin Kaverin kanssa veneen ja purjehtisimme SunMaid-maahan hakemaan rusinoita. Niitä oli paketti keittiön kaapissa, mutta rusinoita ei saanut ottaa, koska isä tarvitsi ne simapulloihin. Isoisä sanoi kerran että rusinoita kasvoi meren takana. Sinne purjehtisimme heti illan pimetessä.
Tarmo asuu pienessä lappilaisessa kylässä, Hehtaarin tontilla. Iso rajakivi erottaa kodin kylän vaaroista ja houkutuksista. Seurana Tarmolla on Saku-koira ja sodassa kaatunut Kaveri, joka neuvoo ja lohduttaa silloinkin, kun äiti on kadonnut omiin maailmoihinsa ja isä juo. Kaveri on myös oivallinen vastus rumaa Yksinäisyyttä vastaan. Yksinäisyydellä on karvaton pitkä häntä ja silmät, jotka eivät koskaan räpsy kiinni.
 

Lomittain Tarmon kertomuksen kanssa seurataan myös hänen äitinsä tarinaa. Lapsena lestadiolaisen maallikkosaarnaajan raiskaamaksi joutunut Sohvi sinnittelee elämässä miten kuten, lapsuutensa traumatisoimana. Poikaansa hän yrittää suojella jokseenkin kaikelta siinä kuitenkaan onnistumatta. Rajakivikään ei ole voittamaton, ja Tarmon reviiri laajenee vuosi vuodelta.

Tarmo pakenee kodin ahdistavaa ilmapiiriä mielikuvitusmaailmaansa, ja romaanin selkeimmäksi teemaksi nouseekin mielen ja mielikuvituksen voima: miten se auttaa ja suojelee kovia kokenutta lasta. Sohvia auttaa unohtaminen, Tarmoa värikkäät kuvitelmat. Mitä pitemmälle tarina etenee, sen vaikuttavammaksi sen vetovoima käy. Toinen todellisuus on alati läsnä maahisten, etiäisten ja muiden Lapin tarinaperinteen ilmentymien muodossa. Myös luonto ja murre paikantavat kerronnan pohjoiseen. 


Ahdistavaa tunnelmaa lieventävät myös arjen tragikoomiset sattumukset ja omintakeiset henkilöhahmot. Välillä itkin, välillä nauroin Sieluhäkkiä lukiessani. Paikka paikoin nousi mieleen Mikael Niemen Vittulajänkä ja sen maagisen realistinen tarinointi.


Sieluhäkki perustuu kirjan takakannen kertoman mukaan tositapahtumiin. Näin se on jälleen yksi osoitus siitä, miten kirjoittaminen auttaa ymmärtämään sekä omaa että muiden elämiä. Arkiset hetket ja muistojen välähdykset nostavat esiin jotain tärkeää ja merkittävää: miksi äidin mieli on rikki, miksi isä juo. Sieluhäkin kaunokirjallinen ote on kuitenkin niin omaääninen ja ansiokas, että pelkän terapiakirjallisuuden karsinaan se ei mahdu.

Jarmo Stoor (s. 1966) on oululainen kirjailija, kustantaja, kirjakauppias ja Tähtitornin kahvilanpitäjä. Sieluhäkki on hänen seitsemäs teoksensa.

Toisaalla:
Voiman arvostelu
Kustantajan esittely

Kommentit

  1. Minulla tämä odottaa lukemista hyllyssä, kiinnostuksella odotan kirjaa. Ja aina kun lukee toisten arvioita, niin vielä enemmän kirja alkaa hyllyssä houkutella.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen! Sieluhäkillä on aika laaja skaala: kasvukertomuksen lisäksi se sisältää hauskoja anekdootteja ja tapahtumakulkuja, jotka jäävät mieleen pitkäksi aikaa.

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Teuvo Pakkala: Vaaralla

K. F. Kivekäs 1891 Pieniä eläjiä olivat.     Heillä oli oma talo ja se oli laitakaupungilla, niin kuin ne ovat pienten eläjäin talot. Asuinrakennus oli matala ja pieni. Tavallinen mies ylettyi kädellään räystääseen – – Sammalta kasvoi katto, nurkkalaudat olivat irvollaan, ikkunat vinossa köyröttivät ja lasit olivat sameat ja moniväriset, aivan kuin niitä olisi hienovärisellä sateenkaarella hangattu. Keskempänä kaupunkia olisi semmoinen talo ilman armoa tuomittu purettavaksi, vaan Vaaralle se vältti ja sai siellä olla. Vaa ralla: kuvia laitakaupungilta on Teuvo Pakkalan (1862 - 1925) kolmas romaani. Siinä eletään myöhempien teosten, Elsan (1894) ja lapsinovellien miljöössä: Oulun laitakaupungin köyhässä hökkelikylässä, jossa on vielä vahvasti maaseudun tuntu. Vaaraa kutsuttiin myös Kakaravaaraksi, koska seudun ainoa rikkaus oli lukuisa jälkikasvu. Keskikaupungin kivikadut ja porvaristalot eivät sijainneet kaukana, mutta elinolojen kontrasti on vahva ja Pakkala osoittaa sen m

Mikael Niemi: Populäärimusiikkia Vittulajänkältä

Alkuteos: Populärmusik från Vittula Suomentanut Outi Menna Like 2001 267 sivua   Mikael Niemen (s. 1959) läpimurtoromaanin minäkertoja Matti asuu Vittulajängällä, Pajalassa, pienessä kunnassa Pohjois-Norlannissa, lähellä Suomen rajaa. Pohjoisuus ja rajan läheisyys tekeekin alueen omaleimaiseksi. Matti identifioi Pajalan poissulkemisen kautta:  Kotiseudullamme ei ollut petoja, ei siilejä eikä satakieliä. Siellä ei ollut julkkiksia. Siellä ei ollut vuoristoratoja, liikennevaloja, linnoja tai herraskartanoita. Siellä ei ollut kuin määrättömästi hyttysiä, tornionlaaksolaisia kirosanoja ja kommunisteja. Eletään 60-lukua, ja Vittulajänkä saa asfalttipäällysteen. Matti ystävystyy ankaran lestadiolaisesta kodista olevan Niilan kanssa. Lestadiolaisuus esiintyy kirjassa eräänlaisena pohjoisena elämäntapana, joka vaikuttaa kaikkien, myös liikkeeseen kuulumattomien elämään.   Vastavoimaksi lestadiolaisuudelle ja vanhempien edustamille asioille pojat löytävät musiikin, munaskuita m

Reko Lundán: Rinnakkain

Kirjailija ja teatteriohjaaja Reko Lundánin (1969-2006) tuotanto pitää sisällään kolme romaania: Ilman suuria suruja (2002), Rinnakkain (2004) ja yhdessä vaimonsa Tiina Lundánin kanssa kirjoitetun Viikkoja, kuukausia (2006). 37-vuotiaana aivosyöpään menehtynyt Lundán tunnettiin ennen kaikkea yhteiskunnallisia aiheita käsittelevänä näytelmäkirjailijana. Eettisyys ja minuuden ongelmat ovat eurooppalaisen nykyromaanin perusteemoja, jotka näkyvät myös suomalaisessa kirjallisuudessa. Rinnakkain -romaanissa eletään 2000-luvun alkua. Jarmo ja Kirsi Koponen asuvat lapsineen Helsingin Koivunotkossa, rauhallisella pientaloalueella. Jarmo työskentelee työvoimaohjaajana, Kirsi on ulkoministeriön palveluksessa. Kun Kirsille tarjoutuu mahdollisuus lähteä vuodeksi töihin Brysseliin, alkaa Jarmon ahdistus kasvaa häiritseviin mittoihin. Ja kun joukkoon lisätään vielä uhkaavasti lähestyvä keski-ikä (hui kamalaa!), taloyhtiön kosteusvaurio ja naapuriin perustettava asunnottomien tukikoti, niin