Siirry pääsisältöön

Jarmo Stoor: Sieluhäkki


Into 2013
240 sivua

Illalla rakentaisin Kaverin kanssa veneen ja purjehtisimme SunMaid-maahan hakemaan rusinoita. Niitä oli paketti keittiön kaapissa, mutta rusinoita ei saanut ottaa, koska isä tarvitsi ne simapulloihin. Isoisä sanoi kerran että rusinoita kasvoi meren takana. Sinne purjehtisimme heti illan pimetessä.
Tarmo asuu pienessä lappilaisessa kylässä, Hehtaarin tontilla. Iso rajakivi erottaa kodin kylän vaaroista ja houkutuksista. Seurana Tarmolla on Saku-koira ja sodassa kaatunut Kaveri, joka neuvoo ja lohduttaa silloinkin, kun äiti on kadonnut omiin maailmoihinsa ja isä juo. Kaveri on myös oivallinen vastus rumaa Yksinäisyyttä vastaan. Yksinäisyydellä on karvaton pitkä häntä ja silmät, jotka eivät koskaan räpsy kiinni.
 

Lomittain Tarmon kertomuksen kanssa seurataan myös hänen äitinsä tarinaa. Lapsena lestadiolaisen maallikkosaarnaajan raiskaamaksi joutunut Sohvi sinnittelee elämässä miten kuten, lapsuutensa traumatisoimana. Poikaansa hän yrittää suojella jokseenkin kaikelta siinä kuitenkaan onnistumatta. Rajakivikään ei ole voittamaton, ja Tarmon reviiri laajenee vuosi vuodelta.

Tarmo pakenee kodin ahdistavaa ilmapiiriä mielikuvitusmaailmaansa, ja romaanin selkeimmäksi teemaksi nouseekin mielen ja mielikuvituksen voima: miten se auttaa ja suojelee kovia kokenutta lasta. Sohvia auttaa unohtaminen, Tarmoa värikkäät kuvitelmat. Mitä pitemmälle tarina etenee, sen vaikuttavammaksi sen vetovoima käy. Toinen todellisuus on alati läsnä maahisten, etiäisten ja muiden Lapin tarinaperinteen ilmentymien muodossa. Myös luonto ja murre paikantavat kerronnan pohjoiseen. 


Ahdistavaa tunnelmaa lieventävät myös arjen tragikoomiset sattumukset ja omintakeiset henkilöhahmot. Välillä itkin, välillä nauroin Sieluhäkkiä lukiessani. Paikka paikoin nousi mieleen Mikael Niemen Vittulajänkä ja sen maagisen realistinen tarinointi.


Sieluhäkki perustuu kirjan takakannen kertoman mukaan tositapahtumiin. Näin se on jälleen yksi osoitus siitä, miten kirjoittaminen auttaa ymmärtämään sekä omaa että muiden elämiä. Arkiset hetket ja muistojen välähdykset nostavat esiin jotain tärkeää ja merkittävää: miksi äidin mieli on rikki, miksi isä juo. Sieluhäkin kaunokirjallinen ote on kuitenkin niin omaääninen ja ansiokas, että pelkän terapiakirjallisuuden karsinaan se ei mahdu.

Jarmo Stoor (s. 1966) on oululainen kirjailija, kustantaja, kirjakauppias ja Tähtitornin kahvilanpitäjä. Sieluhäkki on hänen seitsemäs teoksensa.

Toisaalla:
Voiman arvostelu
Kustantajan esittely

Kommentit

  1. Minulla tämä odottaa lukemista hyllyssä, kiinnostuksella odotan kirjaa. Ja aina kun lukee toisten arvioita, niin vielä enemmän kirja alkaa hyllyssä houkutella.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen! Sieluhäkillä on aika laaja skaala: kasvukertomuksen lisäksi se sisältää hauskoja anekdootteja ja tapahtumakulkuja, jotka jäävät mieleen pitkäksi aikaa.

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kaarina Niskala: Valkovuokkojen villat: Toppilansalmen huvilat ja puutarhat

Oulun tervaporvariajan vauraus näkyi kaupungissa monella tavalla. Toppilan sataman yhteyteen rakennettiin 1800-luvun lopulla hienoja huviloita, joista muutamat (tosin todellakin vain muutamat) ovat säilyneet nykypäiviin saakka. Tunnetuin näistä säilyneistä on kauppaneuvos Johan Wilhelm Snellmanin vuonna 1859 rakennuttama, tyttärensä mukaan nimeämä Hannala . Kulttuurihistoriallisesti merkittävän alueen ensimmäiset, Mallasjuomatehtaan rakennukset valmistuivat jo muutamaa vuotta aiemmin. Valkovuokkojen villat kuvaa oululaista huvilaelämää 1800-luvun puolivälistä toiseen maailmansotaan. Huviloiden lisäksi kerrotaan niitä ympäröineiden suurten ja kauniiden puutarhojen historiasta – ja mikä kiinnostavinta – villojen asukkaista. Juuri heidän elämäntarinansa luovat mikrohistoriallisen näkymän entisaikojen huvilamiljööseen. Lähemmin tarkastellaan pariakymmentä huvilaa. Erakkoluonteiset [Ravanderin] veljekset, jotka olivat perineet komean mustan Lincoln-auton, matkustivat huvilalleen To...

Eeva Joenpelto: Vetää kaikista ovista

Kuuntelin tätä vuonna 1974 ilmestynyttä romaania osittain äänikirjana ja kuuntelemisesta teki erittäin miellyttävän kokemuksen se, että kirjan lukee näyttelijä Liisamaija Laaksonen , jonka ääni sopii Joenpellon henkilöiden puheenparteen ja kerrontaan erinomaisesti. Nykyään ehkä vähän unohdettu Eeva Joenpelto teki aikanaan mittavan uran kirjailijana. Hänen esikoisromaaninsa Seitsemän päivää ilmestyi vuonna 1946 ja viimeinen teos Uskomattomia uhrauksia vuonna 2000. Neliosainen Lohja -sarjakin oli sekä myynti- että arvostelumenestys. Lohja-sarjaa voisikin pitää vaikkapa Sirpa Kähkösen Kuopio -sarjan edeltäjänä, vaikka tietenkin nämä sarjat edustavat kumpainenkin omaa tyyliään ja aikaansa.   Vetää kaikista ovista alkaa keväästä 1919, jolloin kansalaissota oli vielä monella tavalla läsnä. Kerronnan keskiössä oleva Oskari Hänninen on maataloustarvikekauppias, ja hänen vaimonsa Salme koettaa kuluttaa aikaansa kotirouvana, vaikka kotona ei ole oikein muuta tekemistä kuin virkka...

Teuvo Pakkala: Vaaralla

K. F. Kivekäs 1891 Pieniä eläjiä olivat.     Heillä oli oma talo ja se oli laitakaupungilla, niin kuin ne ovat pienten eläjäin talot. Asuinrakennus oli matala ja pieni. Tavallinen mies ylettyi kädellään räystääseen – – Sammalta kasvoi katto, nurkkalaudat olivat irvollaan, ikkunat vinossa köyröttivät ja lasit olivat sameat ja moniväriset, aivan kuin niitä olisi hienovärisellä sateenkaarella hangattu. Keskempänä kaupunkia olisi semmoinen talo ilman armoa tuomittu purettavaksi, vaan Vaaralle se vältti ja sai siellä olla. Vaa ralla: kuvia laitakaupungilta on Teuvo Pakkalan (1862 - 1925) kolmas romaani. Siinä eletään myöhempien teosten, Elsan (1894) ja lapsinovellien miljöössä: Oulun laitakaupungin köyhässä hökkelikylässä, jossa on vielä vahvasti maaseudun tuntu. Vaaraa kutsuttiin myös Kakaravaaraksi, koska seudun ainoa rikkaus oli lukuisa jälkikasvu. Keskikaupungin kivikadut ja porvaristalot eivät sijainneet kaukana, mutta elinolojen kontrasti on vahva ja Pakkala ...