Siirry pääsisältöön

Marja Toivio: Lastani et tapaa


Arktinen Banaani 2013
352 sivua


Lähes puolet suomalaisista avioliitoista päättyy eroon, avoliitoista varmaan vielä suurempi osa. Pahimmissa tapauksissa päädytään käräjille riitelemään lasten huoltajuudesta. Useimmitenhan lapset jäävät edelleen äidille ja isä tapaa heitä keskimäärin joka toinen viikonloppu. Yhteiskunta siis määrittää edelleen äidin lasten ensisijaiseksi vanhemmaksi ja lähihuoltajaksi, vaikka isällä olisi yhtäläinen kyky ja oikeus huolehtia lapsistaan – ja lapsilla oikeus isäänsä.


Marja Toivio (s.1955) tarttuu tähän epäkohtaan toisessa romaanissaan Lastani et tapaa. Päähenkilönä on avioeroja ja huoltajuuskiistoja työkseen setvivä juristi Katariina Elosalo, joka saa asiakkaakseen miehensä pahoinpitelemäksi joutuneen Sinin. Sini hakee lastensa yksinhuoltajuutta ja hyvitystä kokemastaan vääryydestä, vaikka hän ei itsekään ole epävakautensa ja juomisongelmansa kanssa aivan pitävillä kantimilla. Sinin vanhin tytär Veera joutuu huolehtimaan äidistään ja nuoremmista sisaruksistaan.


Katariinan omassa elämässäkään ei ole kaikki kunnossa. Salarakas-kollega paljastuu itsekkääksi ja tunteettomaksi peluriksi ja kuolemaa tekevä äiti nostaa pintaan muistot vanhempien erosta ja isän menettämisestä. Lieneekö traumaattisessa isäsuhteessa syy Katariinan tapaan ajatella muista naisista jopa provosoivan negatiivisesti? Goottityttö Veeran ja Katariinan ystävystyminen on romaanin miltei ainoa toimiva ihmissuhde.


Marja Toivio on ammatiltaan juristi, ja Lastani et tapaa kuvaa oikeusprosessien eri vaiheita asiantuntevasti ja mielenkiintoisesti. Oikeussalien draama, juristien keskinäiset valtasuhteet ja asianajajien töisevä arki muodostaa juonenkulun punaisen langan vahvemmin kuin varsinainen ykkösaihe, huoltajuuskiista ja isän oikeus vanhemmuuteen, vaikka hän olisikin syyllistynyt heikkona hetkenä lyömään vaimoaan. Toivion mukaan mies on siis kykenevä hyvään vanhemmuuteen, vaikka hän olisikin ollut joskus väkivaltainen (muita kuin lapsiaan kohtaan).


Lastani et tapaa kertoo rakkaudessa pettyneistä, loukatuista ja satutetuista ihmisistä, siitä millaista elämä on raadollisimmillaan: keinoja ei kaihdeta, vaan valehdellaan ja juonitellaan sumeilematta. Omatunto on vaiennettu ja valjastettu palvelemaan kostoa.


Toisaalla:
Amusa Kulttuuritori
HS: Huoltajuuskiistoissa käytetään likaisia keinoja

Kommentit

  1. Tästä aihepiiristä tuli tässä A2:eroillassa. Lasten kannalta nämä ovat aina ikäviä ja lapsi kärsii eniten.

    VastaaPoista
  2. Se on totta. Kun aikuiset ovat tunteidensa vietävinä, on lasten asema usein vaikea.

    VastaaPoista
  3. Mielenkiintoinen kirja. Aihepiiri liippaa läheltä, koska olen työssäni lasten kanssa tekemisissä ja aihe on osa työtäni. Herkkä teema tällä kirjalla.

    VastaaPoista
  4. Toivottavasti tämä kirja herättelisi vanhempia ja saisi jo etukäteen pohtimaan ja päättämään ettei ikinä lähde tällaiselle tielle jos ero osuu kohdalle.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kaari Utrio: Vaskilintu

Kaari Utrio (s. 1942) on tehnyt merkittävän uran sekä kauno- että tietokirjailijana, ja vastikään ilmoittanut lopettavansa kirjojen kirjoittamisen. Arvostan häntä erityisesti naisen, lapsen ja perheen historian popularisoijana (esim. Eevan tyttäret , Kalevan tyttäret ja kuusiosainen Familia -sarjan, joka kertoo perheen historiasta Euroopassa). Eila Pennasen Pyhä Bir gitta (1954) on inspiroinut Utriota ryhtymään kirjailijaksi ja nimenomaan historiallisia romaaneja kirjoittavaksi kirjailijaksi. Ollessaan nuorena töissä kirjakaupassa, hän huomasi, että viihdyttävät ja jännittävät kirjat, joissa on päähenkilönä  sekä vankka historiallinen tausta, kiinnostavat lukijoita. Niitä kirjoja ostetaan.  Vaskilintu kuvaa viikinkiajan ja kristillisen ajan taitetta, 1000-luvun Eurooppaa. Päähenkilönä on suomalaisneito Terhen, joka on kaunis ja älykäs - tietenkin. Terhen syntyy hämäläiseen sumunnostattajien ja verenseisauttajien sukuun. Hän pitää kaulassaan pientä lintukorua, jossa on taik

Mikael Niemi: Populäärimusiikkia Vittulajänkältä

Alkuteos: Populärmusik från Vittula Suomentanut Outi Menna Like 2001 267 sivua   Mikael Niemen (s. 1959) läpimurtoromaanin minäkertoja Matti asuu Vittulajängällä, Pajalassa, pienessä kunnassa Pohjois-Norlannissa, lähellä Suomen rajaa. Pohjoisuus ja rajan läheisyys tekeekin alueen omaleimaiseksi. Matti identifioi Pajalan poissulkemisen kautta:  Kotiseudullamme ei ollut petoja, ei siilejä eikä satakieliä. Siellä ei ollut julkkiksia. Siellä ei ollut vuoristoratoja, liikennevaloja, linnoja tai herraskartanoita. Siellä ei ollut kuin määrättömästi hyttysiä, tornionlaaksolaisia kirosanoja ja kommunisteja. Eletään 60-lukua, ja Vittulajänkä saa asfalttipäällysteen. Matti ystävystyy ankaran lestadiolaisesta kodista olevan Niilan kanssa. Lestadiolaisuus esiintyy kirjassa eräänlaisena pohjoisena elämäntapana, joka vaikuttaa kaikkien, myös liikkeeseen kuulumattomien elämään.   Vastavoimaksi lestadiolaisuudelle ja vanhempien edustamille asioille pojat löytävät musiikin, munaskuita m

Reko Lundán: Rinnakkain

Kirjailija ja teatteriohjaaja Reko Lundánin (1969-2006) tuotanto pitää sisällään kolme romaania: Ilman suuria suruja (2002), Rinnakkain (2004) ja yhdessä vaimonsa Tiina Lundánin kanssa kirjoitetun Viikkoja, kuukausia (2006). 37-vuotiaana aivosyöpään menehtynyt Lundán tunnettiin ennen kaikkea yhteiskunnallisia aiheita käsittelevänä näytelmäkirjailijana. Eettisyys ja minuuden ongelmat ovat eurooppalaisen nykyromaanin perusteemoja, jotka näkyvät myös suomalaisessa kirjallisuudessa. Rinnakkain -romaanissa eletään 2000-luvun alkua. Jarmo ja Kirsi Koponen asuvat lapsineen Helsingin Koivunotkossa, rauhallisella pientaloalueella. Jarmo työskentelee työvoimaohjaajana, Kirsi on ulkoministeriön palveluksessa. Kun Kirsille tarjoutuu mahdollisuus lähteä vuodeksi töihin Brysseliin, alkaa Jarmon ahdistus kasvaa häiritseviin mittoihin. Ja kun joukkoon lisätään vielä uhkaavasti lähestyvä keski-ikä (hui kamalaa!), taloyhtiön kosteusvaurio ja naapuriin perustettava asunnottomien tukikoti, niin