Siirry pääsisältöön

Janne Huilaja: Jimi




Karisto 2012
382 sivua
 

Tutustuin rovaniemeläisen Janne Huilajan (s. 1961) kirjoihin aivan sattumalta, kun nappasin kirjaston uutuushyllystä hänen tuoreimman teoksensa, novellikokoelman Hevonen (2013). Tarina luisti sen verran osuvasti, että miltei samalta istumalta oli perehdyttävä kirjailijan tuotantoon enemmänkin.

Jimin nimihenkilö on kuin Rosa Liksomin novellista napattu pohjoisen peräkammarin aikamiespoika, jonka edesottamuksia seurataan kahdessa vuorottelevassa aikatasossa. Nykyajassa ollaan paikallisessa baarissa tai milloin kenenkin luona ottamassa kuppia ja turinoimassa. Takaumissa palataan Jimin lapsuuteen ja nuoruuteen pohjoisessa pikkukylässä, nyrjähtäneeseen armeija-aikaan sekä satunnaisiin hanttihommiin. 


Olemukseensa nähden hieman ristiriitaisesti Tarmoksi ristityn, sittemmin Jimiksi nimetyn nuorukaisen lapsuutta varjostaa isän käpykaartilaisuus ja veljen tapaturmainen kuolema, mutta minään myöhempien vaiheiden selittäjinä näitä tapahtumia ei Jimin kohdalla käytetä. 


Romaania on luettu syrjäytymistarinana, kuvauksena jokseenkin epäkelvosta elämästä, mutta herää myös kysymys: mistä Jimi on syrjässä? Vakituisesta työstä ehkä ja omasta perheestä, mutta aina löytyy myös satunnaista puuhantynkää, ja välit läheisiin ihmisiin ovat erityisen lämpimät. 

Jimin elämä on sattumanvarausta hortoilua ja haparointia, henkistä katkokävelyä. Kaikki jää kesken, vaikka on myös pieniä autuuden hetkiä, varovaista onnea, hauskuuttakin. Tarinan ote sukeutuu kielestä ja hersyvistä sanamittelöistä, jotka samalla heijastavat sanojiensa kokonaisvaltaisempaa, ironisen sivustakatsojan elämänasennetta. Tässä Huilaja vertautuu mielestäni Mikko Rimmiseen, vain miljöö on toinen.


Katkeruus ja itsekkyys loistavat vastoinkäymisistä huolimatta poissaolollaan, ja Jimin kaveripiirin keskinäisestä solidaarisuudesta kasvaakin koko romaanin voima ja kauneus.


 
Toisaalla:
Kirjavinkit
Kulttuuri kukoistaa
Lapin Kansa

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Reko Lundán: Rinnakkain

Kirjailija ja teatteriohjaaja Reko Lundánin (1969-2006) tuotanto pitää sisällään kolme romaania: Ilman suuria suruja (2002), Rinnakkain (2004) ja yhdessä vaimonsa Tiina Lundánin kanssa kirjoitetun Viikkoja, kuukausia (2006). 37-vuotiaana aivosyöpään menehtynyt Lundán tunnettiin ennen kaikkea yhteiskunnallisia aiheita käsittelevänä näytelmäkirjailijana. Eettisyys ja minuuden ongelmat ovat eurooppalaisen nykyromaanin perusteemoja, jotka näkyvät myös suomalaisessa kirjallisuudessa. Rinnakkain -romaanissa eletään 2000-luvun alkua. Jarmo ja Kirsi Koponen asuvat lapsineen Helsingin Koivunotkossa, rauhallisella pientaloalueella. Jarmo työskentelee työvoimaohjaajana, Kirsi on ulkoministeriön palveluksessa. Kun Kirsille tarjoutuu mahdollisuus lähteä vuodeksi töihin Brysseliin, alkaa Jarmon ahdistus kasvaa häiritseviin mittoihin. Ja kun joukkoon lisätään vielä uhkaavasti lähestyvä keski-ikä (hui kamalaa!), taloyhtiön kosteusvaurio ja naapuriin perustettava asunnottomien tukikoti, niin...

Kaarina Niskala: Valkovuokkojen villat: Toppilansalmen huvilat ja puutarhat

Oulun tervaporvariajan vauraus näkyi kaupungissa monella tavalla. Toppilan sataman yhteyteen rakennettiin 1800-luvun lopulla hienoja huviloita, joista muutamat (tosin todellakin vain muutamat) ovat säilyneet nykypäiviin saakka. Tunnetuin näistä säilyneistä on kauppaneuvos Johan Wilhelm Snellmanin vuonna 1859 rakennuttama, tyttärensä mukaan nimeämä Hannala . Kulttuurihistoriallisesti merkittävän alueen ensimmäiset, Mallasjuomatehtaan rakennukset valmistuivat jo muutamaa vuotta aiemmin. Valkovuokkojen villat kuvaa oululaista huvilaelämää 1800-luvun puolivälistä toiseen maailmansotaan. Huviloiden lisäksi kerrotaan niitä ympäröineiden suurten ja kauniiden puutarhojen historiasta – ja mikä kiinnostavinta – villojen asukkaista. Juuri heidän elämäntarinansa luovat mikrohistoriallisen näkymän entisaikojen huvilamiljööseen. Lähemmin tarkastellaan pariakymmentä huvilaa. Erakkoluonteiset [Ravanderin] veljekset, jotka olivat perineet komean mustan Lincoln-auton, matkustivat huvilalleen To...

Teuvo Pakkala: Vaaralla

K. F. Kivekäs 1891 Pieniä eläjiä olivat.     Heillä oli oma talo ja se oli laitakaupungilla, niin kuin ne ovat pienten eläjäin talot. Asuinrakennus oli matala ja pieni. Tavallinen mies ylettyi kädellään räystääseen – – Sammalta kasvoi katto, nurkkalaudat olivat irvollaan, ikkunat vinossa köyröttivät ja lasit olivat sameat ja moniväriset, aivan kuin niitä olisi hienovärisellä sateenkaarella hangattu. Keskempänä kaupunkia olisi semmoinen talo ilman armoa tuomittu purettavaksi, vaan Vaaralle se vältti ja sai siellä olla. Vaa ralla: kuvia laitakaupungilta on Teuvo Pakkalan (1862 - 1925) kolmas romaani. Siinä eletään myöhempien teosten, Elsan (1894) ja lapsinovellien miljöössä: Oulun laitakaupungin köyhässä hökkelikylässä, jossa on vielä vahvasti maaseudun tuntu. Vaaraa kutsuttiin myös Kakaravaaraksi, koska seudun ainoa rikkaus oli lukuisa jälkikasvu. Keskikaupungin kivikadut ja porvaristalot eivät sijainneet kaukana, mutta elinolojen kontrasti on vahva ja Pakkala ...