Siirry pääsisältöön

Sari Pöyliö: Pölynimurikauppias ja muita äitien erehdyksiä


Atena 2014
166 sivua
 

Kemijärveläisen Sari Pöyliön (s. 1966) esikoisteos Pölynimurikauppias sisältää kahdeksan novellia, joiden kaikkien keskiössä on – kuten jo kokoelman nimi paljastaa – äiti. Yksi heistä on jokseenkin holtiton, toinen uupunut, kolmas ilmeisen alkoholisoitunut ja jotain muutakin diagnoosia vailla. Ehkä tasapainoisin henkilöhahmoista on Härän hajun pienikasvuinen Ritva, joka vapautuu äitinsä sievistelyistä yllättävien käänteiden kautta.

Paitsi äideistä, kertoo kokoelma myös tyttäristä. Avausnovelli Matkalla äidin kanssa kääntää perinteiset asetelmat päälaelleen: tytär haluaa suunnitella kaiken etukäteen, tarkistaa ja varmistella neuroottisesti, kun äidin huolettomuus liioitellaan groteskiuteen saakka. Huumori on mustaa ja perustuu pitkälti ironisiin asetelmiin ja karikatyyrimäisten hahmojen osuviin dialogeihin.


Koskettavin kertomuksista on Side, jossa 13-vuotias Miina joutuu pärjäämään onnettoman äitinsä ja dominoivan isoäitinsä kanssa. Arjen realiteetit ja elämänhallinta vaikuttavat olevan kahdelle viimeksi mainitulle tuntemattomia käsitteitä, ja aitoa välittämistä löytyykin käytännönläheiseltä putkimieheltä.


Äidit ja tyttäret herättävät toisissaan kaikenlaisia tunteita koko skaalalla vihasta rakkauteen. Monen elämä ei ole totellut käsikirjoitusta, vaan on vinksahtanut asentoon, josta on vaikea hahmottaa kokonaiskuvaa. Ja ketju jatkuu: tyttäret kantavat äitiensä kohtaloita, joiden yhdenlainen vertauskuva löytyy Elina Warstan piirtämästä kansikuvasta: kyyneleestä tai timantista, miten kukanenkin sen haluaa tulkita.


Odotin jonkin tarinoista sijoittuvan Pohjois-Suomeen tai pohjoisen olevan läsnä edes mentaliteettina, mutta näin ei yhdessäkään kertomuksessa ole.



Toisaalla:
Kirjailija Sari Pöyliö: En usko, että rasittavia äitejä on olemassa

Äideistä parhaat, pahimmat ja kaikki siltä väliltä 

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Teuvo Pakkala: Vaaralla

K. F. Kivekäs 1891 Pieniä eläjiä olivat.     Heillä oli oma talo ja se oli laitakaupungilla, niin kuin ne ovat pienten eläjäin talot. Asuinrakennus oli matala ja pieni. Tavallinen mies ylettyi kädellään räystääseen – – Sammalta kasvoi katto, nurkkalaudat olivat irvollaan, ikkunat vinossa köyröttivät ja lasit olivat sameat ja moniväriset, aivan kuin niitä olisi hienovärisellä sateenkaarella hangattu. Keskempänä kaupunkia olisi semmoinen talo ilman armoa tuomittu purettavaksi, vaan Vaaralle se vältti ja sai siellä olla. Vaa ralla: kuvia laitakaupungilta on Teuvo Pakkalan (1862 - 1925) kolmas romaani. Siinä eletään myöhempien teosten, Elsan (1894) ja lapsinovellien miljöössä: Oulun laitakaupungin köyhässä hökkelikylässä, jossa on vielä vahvasti maaseudun tuntu. Vaaraa kutsuttiin myös Kakaravaaraksi, koska seudun ainoa rikkaus oli lukuisa jälkikasvu. Keskikaupungin kivikadut ja porvaristalot eivät sijainneet kaukana, mutta elinolojen kontrasti on vahva ja Pakkala osoittaa sen m

Mikael Niemi: Populäärimusiikkia Vittulajänkältä

Alkuteos: Populärmusik från Vittula Suomentanut Outi Menna Like 2001 267 sivua   Mikael Niemen (s. 1959) läpimurtoromaanin minäkertoja Matti asuu Vittulajängällä, Pajalassa, pienessä kunnassa Pohjois-Norlannissa, lähellä Suomen rajaa. Pohjoisuus ja rajan läheisyys tekeekin alueen omaleimaiseksi. Matti identifioi Pajalan poissulkemisen kautta:  Kotiseudullamme ei ollut petoja, ei siilejä eikä satakieliä. Siellä ei ollut julkkiksia. Siellä ei ollut vuoristoratoja, liikennevaloja, linnoja tai herraskartanoita. Siellä ei ollut kuin määrättömästi hyttysiä, tornionlaaksolaisia kirosanoja ja kommunisteja. Eletään 60-lukua, ja Vittulajänkä saa asfalttipäällysteen. Matti ystävystyy ankaran lestadiolaisesta kodista olevan Niilan kanssa. Lestadiolaisuus esiintyy kirjassa eräänlaisena pohjoisena elämäntapana, joka vaikuttaa kaikkien, myös liikkeeseen kuulumattomien elämään.   Vastavoimaksi lestadiolaisuudelle ja vanhempien edustamille asioille pojat löytävät musiikin, munaskuita m

Annikki Kariniemi: Poro-Kristiina

Otava 1952 237 sivua Pakkanen on kiristynyt pahimmilleen Sompio-vuoman laakeilla, jääksi jähmettyneillä kaltiokentillä. Se ei enää paukahtele. Se on vain. Seisoo tiukkana hiljaisuutena joka taholla selkosta, ylhäällä ja alhaalla. Kiiluvaiset kipenöivät omaa kylmäänsä taivaan kannelta. Kuun loistossakin on pakkasen hyytävää kalseutta. Näillä pohjoista miljöötä kuvaavilla sanoilla aloitti Annikki Kariniemi (1913-1984) esikoisromaaninsa, jota seurasi mittava ja monipuolinen tuotanto: yli kolmekymmentä teosta, näytelmiä, runoja ja lehtikirjoituksia. Kariniemi oli Lapin ensimmäisiä naiskirjailijoita ja naispuolinen uranuurtaja suomalaisessa eräkirjallisuudessa. Suotta häntä ei sanottu lappilaisen kaunokirjallisuuden esiäidiksi.  Kariniemen ensimmäiset teokset jatkavat Lapin romantiikan perinnettä. Poro-Kristiina on myyttinen kertomus naisesta, jonka elämä jakautuu kahteen todellisuuteen. Yhtäällä on kristilliset normit ja elämäntapa, toisaalla ikiaikainen taikojen, näkyjen ja šama