Siirry pääsisältöön

Tiina Raevaara: Laukaisu


Paasilinna 2014
120 sivua

Kun kirjan aiheena on perhesurma, ei se houkuttele lukemaan. Laukaisu ei tarjoa lupausta onnesta ja mielenrauhasta tai levollista tuokiota fiktion parissa. Mutta jotain muuta se tarjoaa. Lukuelämyksenä se on voimakas ja todentuntuinen: väsymyksen ja ahdistuksen voi tuntea luissaan, samoin aavistuksen siitä miksi kaikki meni kuten meni. 


Romaani kuvaa yhden päivän tapahtumia yhdellä, intensiivisesti etenevällä luvulla. Keskiössä ovat Pauliina, Kerkko ja heidän esikouluikäiset kaksoistyttärensä. Pauliinan ja Kerkon suhde on väljähtynyt jo vuosia sitten, ja he kumpikin ovat masentuneita, kyvyttömiä auttamaan itseään saatikka toisiaan. Kodistakin on tullut haiseva läävä, unelmista syöksykierre, kaiken nielevä musta aukko.

Kertojana toimii Pauliinan vanha luokkakaveri, joka on joutunut sattumalta  osalliseksi tapahtumiin juuri tuona kuvattuna, onnettomana päivänä. Välillä kertoja puhuttelee lukijaa ja tuo tarinan näin lähelle. Kerrotun tarinan oikeutusta ja moraaliakin pohditaan: voiko tällaisesta asiasta ylipäätään kirjoittaa?


Jokainen perhe ei todellakaan ole onneton omalla tavallaan. Vaikka tragedia on yksityinen, on sen syntyperä aina tavalla tai toisella sidoksissa tähän yhteiseen todellisuuteen, jossa me kaikki elämme. Näin minä tulkitsen Laukaisua, jonka murhenäytelmä on kaunokirjallisesti taiten rakennettu. Sekä yksityiskohdissa että kokonaisuutena se todistaa kirjoittajansa vankasta ammattitaidosta. Silti taidan lukea seuraavaksi jotain kepeämpää.

 

Toisaalla:
Eniten minua kiinnostaa tie
Järjellä ja tunteella
Aamun kirja


Kommentit

  1. Luin tämän juuri, ja oli tosiaan voimakas lukuelämys. Hieno kirja, mutta seuraavaksi jotain kevyempää.

    VastaaPoista
  2. Rakenne ja sisältö toimivat Laukaisussa hienosti yhteen, mutta mitään hyvän mielen kirjallisuutta se ei ole.

    VastaaPoista
  3. Jokainen perhe ei ole onneton omalla tavallaan - hyvin sanottu. Tämä kirja toi ansiokkaasti esiin ennusmerkkejä.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kaari Utrio: Vaskilintu

Kaari Utrio (s. 1942) on tehnyt merkittävän uran sekä kauno- että tietokirjailijana, ja vastikään ilmoittanut lopettavansa kirjojen kirjoittamisen. Arvostan häntä erityisesti naisen, lapsen ja perheen historian popularisoijana (esim. Eevan tyttäret , Kalevan tyttäret ja kuusiosainen Familia -sarjan, joka kertoo perheen historiasta Euroopassa). Eila Pennasen Pyhä Bir gitta (1954) on inspiroinut Utriota ryhtymään kirjailijaksi ja nimenomaan historiallisia romaaneja kirjoittavaksi kirjailijaksi. Ollessaan nuorena töissä kirjakaupassa, hän huomasi, että viihdyttävät ja jännittävät kirjat, joissa on päähenkilönä  sekä vankka historiallinen tausta, kiinnostavat lukijoita. Niitä kirjoja ostetaan.  Vaskilintu kuvaa viikinkiajan ja kristillisen ajan taitetta, 1000-luvun Eurooppaa. Päähenkilönä on suomalaisneito Terhen, joka on kaunis ja älykäs - tietenkin. Terhen syntyy hämäläiseen sumunnostattajien ja verenseisauttajien sukuun. Hän pitää kaulassaan pientä lintukorua, jossa on taik

Mikael Niemi: Populäärimusiikkia Vittulajänkältä

Alkuteos: Populärmusik från Vittula Suomentanut Outi Menna Like 2001 267 sivua   Mikael Niemen (s. 1959) läpimurtoromaanin minäkertoja Matti asuu Vittulajängällä, Pajalassa, pienessä kunnassa Pohjois-Norlannissa, lähellä Suomen rajaa. Pohjoisuus ja rajan läheisyys tekeekin alueen omaleimaiseksi. Matti identifioi Pajalan poissulkemisen kautta:  Kotiseudullamme ei ollut petoja, ei siilejä eikä satakieliä. Siellä ei ollut julkkiksia. Siellä ei ollut vuoristoratoja, liikennevaloja, linnoja tai herraskartanoita. Siellä ei ollut kuin määrättömästi hyttysiä, tornionlaaksolaisia kirosanoja ja kommunisteja. Eletään 60-lukua, ja Vittulajänkä saa asfalttipäällysteen. Matti ystävystyy ankaran lestadiolaisesta kodista olevan Niilan kanssa. Lestadiolaisuus esiintyy kirjassa eräänlaisena pohjoisena elämäntapana, joka vaikuttaa kaikkien, myös liikkeeseen kuulumattomien elämään.   Vastavoimaksi lestadiolaisuudelle ja vanhempien edustamille asioille pojat löytävät musiikin, munaskuita m

Reko Lundán: Rinnakkain

Kirjailija ja teatteriohjaaja Reko Lundánin (1969-2006) tuotanto pitää sisällään kolme romaania: Ilman suuria suruja (2002), Rinnakkain (2004) ja yhdessä vaimonsa Tiina Lundánin kanssa kirjoitetun Viikkoja, kuukausia (2006). 37-vuotiaana aivosyöpään menehtynyt Lundán tunnettiin ennen kaikkea yhteiskunnallisia aiheita käsittelevänä näytelmäkirjailijana. Eettisyys ja minuuden ongelmat ovat eurooppalaisen nykyromaanin perusteemoja, jotka näkyvät myös suomalaisessa kirjallisuudessa. Rinnakkain -romaanissa eletään 2000-luvun alkua. Jarmo ja Kirsi Koponen asuvat lapsineen Helsingin Koivunotkossa, rauhallisella pientaloalueella. Jarmo työskentelee työvoimaohjaajana, Kirsi on ulkoministeriön palveluksessa. Kun Kirsille tarjoutuu mahdollisuus lähteä vuodeksi töihin Brysseliin, alkaa Jarmon ahdistus kasvaa häiritseviin mittoihin. Ja kun joukkoon lisätään vielä uhkaavasti lähestyvä keski-ikä (hui kamalaa!), taloyhtiön kosteusvaurio ja naapuriin perustettava asunnottomien tukikoti, niin