Siirry pääsisältöön

Jarno Mällinen: Hiekkaan piirretty hirviö


Like 2014
280 sivua


Pidän Jarno Mällisen esikoisromaania jokseenkin onnistuneena: mustaa huumoria ja absurdeja juonenkäänteitä jäntevästi paketoituna. Hyvä hyvä. Niinpä hommasin myös hänen toisen kirjansa tuoreeltaan käsiini, mistä kiitos Likelle. Kirjaston kautta uutuusteoksia saa odotella hyvinkin kuukauden päivät.


Hiekkaan piirretty hirviö alkaa lupaavan vinksahtaneella miljöökuvauksella. Mieleen muistuu Erno Paasilinna ja hänen satiirinsa pohjoisesta maaseutukaupungista. Samaa henkeä ja asennetta näissä on: 

Raajarikkoista talonemäntää muistuttavan maamme vyötärön tienoilla, turpeaksi takamukseksi levenevän alaruumiin sekä pieneen päähän ja kuivettuneeseen kädentynkään johtavan ylävartalon rajaseudulla sijaitsee 0:n kaupunki. Meren hylkäämälle jättömaalle kasvaneen yhdyskunnan alati kehittyvä rakennuskanta levittäytyy laajana ja matalana tasaisessa maastossa, josta törröttävät kirkontorni ja tehtaanpiippu muistuttavat toisinaan esiin putkahtaneista inhimillisistä ylentymispyrkimyksistä.

Mällinen tarkentaa näkökulmansa 0:n valtalehden toimitukseen ja sen erehdyksessä tähtireportteriksi kohotettuun Herkko Heimoon, joka vaikuttaa kyllä enemmänkin yksinäiseltä runkkarilta kuin määrätietoiselta toimittajalta. Ja aikamoisessa ahdingossa hän onkin, sillä lehden uusi, alati huuliaan rasvaileva päätoimittaja osoittautuu jo kättelyssä vallanpitäjien kätyriksi, ja Palvelijan levikki laskee kuin lehmän häntä, vaikka avojalkaiseksi 0:laiseksi halajava päätoimittaja tekee kaikkensa kääntääkseen käyrän nousuun.

Tunnelma toimituksessa on sekava ja sen ainoiksi pysyviksi elementeiksi osoittautuvat Herkon fyysinen kaipuu naispuolista kollegaansa kohtaan ja vessassa vellovat eritteet, jotka ovat tuttuja jo Kieroonkasvukertomuksen paisutellusta inhorealismista. Jos Hirviö olisi väri, olisi se eittämättä paskanruskea – keltaisista kansipapereista huolimatta.


Romaanin kantavana voimana on parodian ja groteskin muotoon puettu kritiikki pikkukaupungin ummehtunutta ilmapiiriä ja sen kieroutuneita valtarakenteita kohtaan. Punainen lanka löystyy kuitenkin flegmaattisesti ja tarina jää junnaamaan tai rönsyilee merkityksettömästi, mikä tietenkin toisaalta korostaa kaikesta kuvatusta huokuvaa asennetta: elämä on syvältä. Parhaimmillaanhan tällaisista aineksista syntyy vaikkapa legendaarisen brittisarjanThe Officen inspiroimaa myötähäpeän ja kuvotuksen sävyttämää mielipuolista naurua.


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kaarina Niskala: Valkovuokkojen villat: Toppilansalmen huvilat ja puutarhat

Oulun tervaporvariajan vauraus näkyi kaupungissa monella tavalla. Toppilan sataman yhteyteen rakennettiin 1800-luvun lopulla hienoja huviloita, joista muutamat (tosin todellakin vain muutamat) ovat säilyneet nykypäiviin saakka. Tunnetuin näistä säilyneistä on kauppaneuvos Johan Wilhelm Snellmanin vuonna 1859 rakennuttama, tyttärensä mukaan nimeämä Hannala . Kulttuurihistoriallisesti merkittävän alueen ensimmäiset, Mallasjuomatehtaan rakennukset valmistuivat jo muutamaa vuotta aiemmin. Valkovuokkojen villat kuvaa oululaista huvilaelämää 1800-luvun puolivälistä toiseen maailmansotaan. Huviloiden lisäksi kerrotaan niitä ympäröineiden suurten ja kauniiden puutarhojen historiasta – ja mikä kiinnostavinta – villojen asukkaista. Juuri heidän elämäntarinansa luovat mikrohistoriallisen näkymän entisaikojen huvilamiljööseen. Lähemmin tarkastellaan pariakymmentä huvilaa. Erakkoluonteiset [Ravanderin] veljekset, jotka olivat perineet komean mustan Lincoln-auton, matkustivat huvilalleen To...

Hanna Hauru: Paperinarujumala

Like 2013 95 sivua Enpä olisi uskonut, että minä, lyhyestä virsi kaunis -aatteen vankkumaton kannattaja, toivoisin romaanille lisää pituutta. Mutta Hanna Haurun Paperinarujumalalle toivoin, sillä sen intensiivisessä ja kiehtovan mystisessä maailmassa olisi viipynyt mielellään pitempään. Vaan milloinpa kaunokirjallisuutta olisi viivoittimella arvosteltu. Ja vaikka sivuja on vähän, ei sisällön tarvitse olla pientä. Hanna Hauru (s. 1978) on valinnut seitsemännen teoksensa aiheeksi 1960-luvulla Oulussa vaikuttaneen uskonlahkon, heinoslaisuuden . Anu Kaipaisen klassikkoromaani Arkkienkeli Oulussa on niin ikään sivunnut tätä liikettä, kuten myös Annika Nykäsen ohjaama dokumenttielokuva Maailmanloppu alkaa Oulusta . Haurun romaanissa primus motorina toimii puhelu, jonka sihteerinä työskentelevä Laina saa kesken työpäivän Jumalalta:      Langan päästä kuuluu vain kohinaa. Toistan: ”Kaupungintalo, Laina Heinonen”, mutta vieläkään ei kuulu mitään. Olen jo sulkema...

Timo K. Mukka: Maa on syntinen laulu

Gummerus 1964 Muiden illalla nukkuessa Martta haki halkeilleen peilin käteensä ja katsoi itseään pirtin hämärässä. Alastomaan vartaloon sattui vain muutama harva ikkunasta tuleva valonsäde. Paksuhko kaula. tukeva vartalo. Tukka oli tumma, miltei mustanhohtoinen, huulet täyteläisen paksut. Hän katseli itseään peilistä joka puolelta, pani viimein peilin pois ja kömpi takaisin vuoteeseensa. Isä-Juhanin ja äijän kuorsaus kuului tuvasta. Timo K. Mukan (1944–1973) esikoisteos Maa on syntinen laulu ilmestyi Mukan ollessa vasta 19-vuotias. Romaanissa kuvattu uskonnon ja seksuaalisuuden kuvaus koettiin 60-luvulla kovinkin rohkeaksi ja rienaavaksi, eikä Syntisen laulun myyttistä ja naturalistista pohjavirettä osattu asettaa oikein minkäänlaiseen kontekstiin kotimaisessa kirjallisuudessa. Romaani kuvaa pienen lappilaisen Siskonrannan kylän elämää vuodenkierron mukana.  Eletään toisen maailmansodan jälkeistä aikaa. Etualalla on Mäkelän talon tyttären Martan kasvu naiseksi ja häne...