Siirry pääsisältöön

Tommi Kinnunen: Neljäntienristeys


WSOY 2014
334 sivua


Silloin tällöin saa käsiinsä kirjan, jonka jo heti ensimmäiset sivut vetävät puoleensa niin voimakkaasti, että loput lukee säästellen ja säännöstellen ja silti koko ajan harmitellen lukuelämyksen vääjäämätöntä rajallisuutta. Jos nyt parikymmentä sivua raskisin lukea, niin illaksi jäisi vielä sata. Tommi Kinnusen (s. 1973) kehuttu esikoisromaani Neljäntienristeys on juuri tällainen kirja.


Olen Antti Majanderin kanssa täysin samaa mieltä siitä, että näin tasokkaita esikoisteoksia ilmestyy vain pari vuosikymmenessä. Aki Ollikaisen Nälkävuosi tai Pauliina Rauhalan Taivaslaulu ovat lähellä tätä, jos kohta Kinnunen käsittelee suomalaisen yhteiskunnan muutosta laveammalla otteella.


Neljäntienristeyksen keskiössä on neljä henkilöä ja heidän näkökulmansa: Maria, itsenäinen ja paikkansa lunastanut kätilö, hänen aviottomana syntynyt tyttärensä Lahja, tämän mies Onni ja heidän poikansa vaimo Kaarina. Tarina sijoittuu Kuusamoon, jota sota kurittaa kovalla kädellä, mutta joka rakennetaan talo talolta uudelleen.


Ajallisesti romaani alkaa 1800-luvun lopulta, kun Maria aloittaa kätilönä syrjäisen pitäjän hämärissä pirteissä. Työnsä myötä hän kasvaa arvostetuksi ja rohkeaksi naiseksi, joka uskaltaa sanoa suoraan niillekin isäntämiehille, jotka ovat uuvuttaneet vaimoriepunsa jatkuviin synnytyksiin. Marian esikuvana on ollut kirjailijan kertoman mukaan hänen mummonsa äiti.

Lestadiolaisuudella on vahva ote pohjoiseen todellisuuteen. Lahjalta se evää monta työpaikkaa ja hän ryhtyy lopulta valokuvaajaksi. Sodan jälkeen Onni rakentaa perheelleen ison talon kuin hyvittääkseen sen, ettei voi antaa läheisilleen kaikkea itsestään. Salaisuuden taakka on raskas kannettava ja vuosien mittaan se rakentaa ihmisten välille vaikenemisen muurin.


Maria, Lahja, Onni ja Kaarina ovat näkymättömin langoin kiinni asioissa, joista ei voi puhua. Heidän kauttaan Kinnunen kuvaa Suomen historian käännekohtia ja asenneilmapiirin muutosta. Näkökulma on mikrohistoriallinen ja yksilön kokemus nivoutuu merkitykselliseksi osaksi inhimillisten tapahtumien kulkua. 


Elämän vertauskuvaksi Kinnunen asettaa talon ja sen rakentamisen: Maria rakentaa pituutta ja sitä myöten itselleen elintilaa, Onni tavoittelee korkeuksia ja yrittää muita ylemmäs. Myös Marian talon ulkovalo, pitäjän ensimmäinen, on tärkeä sivistyksen ja edistyksen symboli:


Hän on asennuttanut sen heti kun langat vedettiin kylän päätielle. Siellä se loistaa neljäntienristeykseen asti merkkinä kaikille porokyydillä selkosista tuleville, hiihtäen saapuville avunhakijoille ja vertavaluvien vaimojensa puolesta pelkääville miehille.
      Kätilö on kotona.

Jos jostain näin heti Neljäntienristeyksen luettuani voin olla varma, niin ainakin siitä, että kirjan henkilöt ja tapahtumat ovat jääneet mieleen kertalukemalta loppuelämäksi.



Toisaalla:
Aamun kirja
Arjen takaa

Kirjasieppo

Kommentit

  1. Oijoi, tämä kirja ihan jo polttelee näppejäni! Maltankohan lukea kesken olevan järkäleen ensin loppuun vai pitäisiköhän tämä jo aloittaa? Odotukset ovat kyllä kovat. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mun oli aivan pakko lukea tämä heti, vaikka oli muita kirjoja kesken. Suosittelen lämpimästi!

      Poista
  2. Tämä nousi pakko lukea -listalle heti Hesarin ylistävän arvion jälkeen ja hauska kuulla, että olet samaa mieltä.

    VastaaPoista
  3. Varasin kirjastosta tämän ja minua ennen oli 174 varausta. Harmitus!
    Menin sitten kirjakauppaan ja kaikki heidän kirjansa oli myyty loppuun Turussa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taisin itsekin napata yhden viimeisimmistä Oulun Akateemisesta. Meillä tästä on kirjastossa tällä hetkellä sata varausta.

      Poista
  4. Pääsin nyt vasta lukemaan teidän muiden mietteitä, kun sain oman kappaleeni loppuun ja postauksen naputeltua. Neljäntienristeys on kyllä jäänyt mieleen varmasti pysyvästi. Näin ei todellakaan käy kaikkien kirjojen kohdalla :-).

    Kaksi jännittävää huomiota: Minä nostin yhdeksi päähenkilöksi Kaarinan sijasta Johanneksen! Toiseksi en pistänyt lestadiolaisuutta niin kovin merkille.

    Hauskaa, miten lukukokemukset vaihtelevat.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kaari Utrio: Vaskilintu

Kaari Utrio (s. 1942) on tehnyt merkittävän uran sekä kauno- että tietokirjailijana, ja vastikään ilmoittanut lopettavansa kirjojen kirjoittamisen. Arvostan häntä erityisesti naisen, lapsen ja perheen historian popularisoijana (esim. Eevan tyttäret , Kalevan tyttäret ja kuusiosainen Familia -sarjan, joka kertoo perheen historiasta Euroopassa). Eila Pennasen Pyhä Bir gitta (1954) on inspiroinut Utriota ryhtymään kirjailijaksi ja nimenomaan historiallisia romaaneja kirjoittavaksi kirjailijaksi. Ollessaan nuorena töissä kirjakaupassa, hän huomasi, että viihdyttävät ja jännittävät kirjat, joissa on päähenkilönä  sekä vankka historiallinen tausta, kiinnostavat lukijoita. Niitä kirjoja ostetaan.  Vaskilintu kuvaa viikinkiajan ja kristillisen ajan taitetta, 1000-luvun Eurooppaa. Päähenkilönä on suomalaisneito Terhen, joka on kaunis ja älykäs - tietenkin. Terhen syntyy hämäläiseen sumunnostattajien ja verenseisauttajien sukuun. Hän pitää kaulassaan pientä lintukorua, jossa on taik

Mikael Niemi: Populäärimusiikkia Vittulajänkältä

Alkuteos: Populärmusik från Vittula Suomentanut Outi Menna Like 2001 267 sivua   Mikael Niemen (s. 1959) läpimurtoromaanin minäkertoja Matti asuu Vittulajängällä, Pajalassa, pienessä kunnassa Pohjois-Norlannissa, lähellä Suomen rajaa. Pohjoisuus ja rajan läheisyys tekeekin alueen omaleimaiseksi. Matti identifioi Pajalan poissulkemisen kautta:  Kotiseudullamme ei ollut petoja, ei siilejä eikä satakieliä. Siellä ei ollut julkkiksia. Siellä ei ollut vuoristoratoja, liikennevaloja, linnoja tai herraskartanoita. Siellä ei ollut kuin määrättömästi hyttysiä, tornionlaaksolaisia kirosanoja ja kommunisteja. Eletään 60-lukua, ja Vittulajänkä saa asfalttipäällysteen. Matti ystävystyy ankaran lestadiolaisesta kodista olevan Niilan kanssa. Lestadiolaisuus esiintyy kirjassa eräänlaisena pohjoisena elämäntapana, joka vaikuttaa kaikkien, myös liikkeeseen kuulumattomien elämään.   Vastavoimaksi lestadiolaisuudelle ja vanhempien edustamille asioille pojat löytävät musiikin, munaskuita m

Reko Lundán: Rinnakkain

Kirjailija ja teatteriohjaaja Reko Lundánin (1969-2006) tuotanto pitää sisällään kolme romaania: Ilman suuria suruja (2002), Rinnakkain (2004) ja yhdessä vaimonsa Tiina Lundánin kanssa kirjoitetun Viikkoja, kuukausia (2006). 37-vuotiaana aivosyöpään menehtynyt Lundán tunnettiin ennen kaikkea yhteiskunnallisia aiheita käsittelevänä näytelmäkirjailijana. Eettisyys ja minuuden ongelmat ovat eurooppalaisen nykyromaanin perusteemoja, jotka näkyvät myös suomalaisessa kirjallisuudessa. Rinnakkain -romaanissa eletään 2000-luvun alkua. Jarmo ja Kirsi Koponen asuvat lapsineen Helsingin Koivunotkossa, rauhallisella pientaloalueella. Jarmo työskentelee työvoimaohjaajana, Kirsi on ulkoministeriön palveluksessa. Kun Kirsille tarjoutuu mahdollisuus lähteä vuodeksi töihin Brysseliin, alkaa Jarmon ahdistus kasvaa häiritseviin mittoihin. Ja kun joukkoon lisätään vielä uhkaavasti lähestyvä keski-ikä (hui kamalaa!), taloyhtiön kosteusvaurio ja naapuriin perustettava asunnottomien tukikoti, niin