WSOY 2014
334 sivua
Silloin tällöin saa käsiinsä kirjan, jonka jo heti ensimmäiset sivut vetävät puoleensa niin voimakkaasti, että loput lukee säästellen ja säännöstellen ja silti koko ajan harmitellen lukuelämyksen vääjäämätöntä rajallisuutta. Jos nyt parikymmentä sivua raskisin lukea, niin illaksi jäisi vielä sata. Tommi Kinnusen (s. 1973) kehuttu esikoisromaani Neljäntienristeys on juuri tällainen kirja.
Olen Antti Majanderin kanssa täysin samaa mieltä siitä, että näin tasokkaita esikoisteoksia ilmestyy vain pari vuosikymmenessä. Aki Ollikaisen Nälkävuosi tai Pauliina Rauhalan Taivaslaulu ovat lähellä tätä, jos kohta Kinnunen käsittelee suomalaisen yhteiskunnan muutosta laveammalla otteella.
Neljäntienristeyksen keskiössä on neljä henkilöä ja heidän näkökulmansa: Maria, itsenäinen ja paikkansa lunastanut kätilö, hänen aviottomana syntynyt tyttärensä Lahja, tämän mies Onni ja heidän poikansa vaimo Kaarina. Tarina sijoittuu Kuusamoon, jota sota kurittaa kovalla kädellä, mutta joka rakennetaan talo talolta uudelleen.
Ajallisesti romaani alkaa 1800-luvun lopulta, kun Maria aloittaa kätilönä syrjäisen pitäjän hämärissä pirteissä. Työnsä myötä hän kasvaa arvostetuksi ja rohkeaksi naiseksi, joka uskaltaa sanoa suoraan niillekin isäntämiehille, jotka ovat uuvuttaneet vaimoriepunsa jatkuviin synnytyksiin. Marian esikuvana on ollut kirjailijan kertoman mukaan hänen mummonsa äiti.
Lestadiolaisuudella on vahva ote pohjoiseen todellisuuteen. Lahjalta se evää monta työpaikkaa ja hän ryhtyy lopulta valokuvaajaksi. Sodan jälkeen Onni rakentaa perheelleen ison talon kuin hyvittääkseen sen, ettei voi antaa läheisilleen kaikkea itsestään. Salaisuuden taakka on raskas kannettava ja vuosien mittaan se rakentaa ihmisten välille vaikenemisen muurin.
Maria, Lahja, Onni ja Kaarina ovat näkymättömin langoin kiinni asioissa, joista ei voi puhua. Heidän kauttaan Kinnunen kuvaa Suomen historian käännekohtia ja asenneilmapiirin muutosta. Näkökulma on mikrohistoriallinen ja yksilön kokemus nivoutuu merkitykselliseksi osaksi inhimillisten tapahtumien kulkua.
Elämän vertauskuvaksi Kinnunen asettaa talon ja sen rakentamisen: Maria rakentaa pituutta ja sitä myöten itselleen elintilaa, Onni tavoittelee korkeuksia ja yrittää muita ylemmäs. Myös Marian talon ulkovalo, pitäjän ensimmäinen, on tärkeä sivistyksen ja edistyksen symboli:
Hän on asennuttanut sen heti kun langat vedettiin kylän päätielle. Siellä se loistaa neljäntienristeykseen asti merkkinä kaikille porokyydillä selkosista tuleville, hiihtäen saapuville avunhakijoille ja vertavaluvien vaimojensa puolesta pelkääville miehille.
Kätilö on kotona.
Jos jostain näin heti Neljäntienristeyksen luettuani voin olla varma, niin ainakin siitä, että kirjan henkilöt ja tapahtumat ovat jääneet mieleen kertalukemalta loppuelämäksi.
Toisaalla:
Aamun kirja
Arjen takaa
Kirjasieppo
Oijoi, tämä kirja ihan jo polttelee näppejäni! Maltankohan lukea kesken olevan järkäleen ensin loppuun vai pitäisiköhän tämä jo aloittaa? Odotukset ovat kyllä kovat. :)
VastaaPoistaMun oli aivan pakko lukea tämä heti, vaikka oli muita kirjoja kesken. Suosittelen lämpimästi!
PoistaTämä nousi pakko lukea -listalle heti Hesarin ylistävän arvion jälkeen ja hauska kuulla, että olet samaa mieltä.
VastaaPoistaVarasin kirjastosta tämän ja minua ennen oli 174 varausta. Harmitus!
VastaaPoistaMenin sitten kirjakauppaan ja kaikki heidän kirjansa oli myyty loppuun Turussa.
Taisin itsekin napata yhden viimeisimmistä Oulun Akateemisesta. Meillä tästä on kirjastossa tällä hetkellä sata varausta.
PoistaPääsin nyt vasta lukemaan teidän muiden mietteitä, kun sain oman kappaleeni loppuun ja postauksen naputeltua. Neljäntienristeys on kyllä jäänyt mieleen varmasti pysyvästi. Näin ei todellakaan käy kaikkien kirjojen kohdalla :-).
VastaaPoistaKaksi jännittävää huomiota: Minä nostin yhdeksi päähenkilöksi Kaarinan sijasta Johanneksen! Toiseksi en pistänyt lestadiolaisuutta niin kovin merkille.
Hauskaa, miten lukukokemukset vaihtelevat.