Siirry pääsisältöön

Marjane Satrapi: Pistoja



Like 2010
134 sivua
Suom. Taina Helkamo


Sairaana ei jaksa paneutua tiiliskiviromaaneihin, mutta lukemattakaan ei malta olla niin kauan kuin vain henki pihisee. Niinpä valitsin lentsupäivän ratoksi vanhan suosikkini, Marjane Satrapin hykerryttävän sarjakuvaromaanin Pistoja, joka on tekijältään kolmas suomennettu teos. Häpeäkseni joudun myöntämään, etten ole lukenut Satrapin Persepolista, joka lienee saanut jo jonkinlaisen klassikon aseman.


Miehet, rakkaus, seksi ja naisen oikeus hallita elämäänsä. Siinä teemat iranilaisnaisten teehetkeen ja muisteloihin, jotka ovat toisinaan traagisia, mutta eivät vailla toivoa. Päivällistä seuraava juttelutuokio on naisten omaa tilaa ja aikaa, jolloin voi vapaasti  tuulettaa sydämeltään intiimejäkin asioita. Näin Satrapi luo eräänlaisen salatun näkymän teheranilaiselämään, jota ei uutisista tai ajankohtaisohjelmista löydä.


Eurooppalaisesta näkökulmasta katsottuna jotkut naisten kertomat tarinat tuntuvat jopa pöyristyttäviltä. Vai miten pitäisi suhtautua 13-vuotiaan tytön naittamisesta 69-vuotiaalle vanhukselle? Ajatuskin puistattaa. Onneksin Parvin onnistuu pakenemaan tätinsä luokse, joka on leski ja saa siten toimia oman päänsä mukaan. 


Kirjan nimi avautuu moneen suuntaan: käsitöihin, naisten pisteliääseen sanankäyttöön ja niihin pistoihin, joita naiset laitattavat alapäähänsä ollakseen neitsyitä. Ylipäätään Pistojen osuvuus perustuu sen kontekstin kahtiajakoisuuteen, jossa nämä tarinat kerrotaan. Islamilainen yhteiskunta edellyttää naiselta ehdotonta nöyryyttä ja kuuliaisuutta miehelle, mutta virallinen ulkokuori on vain pintaa. Elämä voi olla myös jotain aivan muuta, kuten Satrapi osoittaa. 


Piirrostyyliltään Pistoja tavoittelee tarinoiden inspiroivan juoruilevaa tunnelmaa. Pienillä viivoilla luodaan ilmeikkyyttä, eikä varsinaisia sarjakuvaruutuja ole. Viehätyin erityisesti sekä kuvissa että tekstissä ilmenevästä huumorista, jonka kannattelee vaikeidenkin asioiden ylitse. 





Toisaalla:

Lukeminen.fi
kujerruksia
La petite lectrice

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Reko Lundán: Rinnakkain

Kirjailija ja teatteriohjaaja Reko Lundánin (1969-2006) tuotanto pitää sisällään kolme romaania: Ilman suuria suruja (2002), Rinnakkain (2004) ja yhdessä vaimonsa Tiina Lundánin kanssa kirjoitetun Viikkoja, kuukausia (2006). 37-vuotiaana aivosyöpään menehtynyt Lundán tunnettiin ennen kaikkea yhteiskunnallisia aiheita käsittelevänä näytelmäkirjailijana. Eettisyys ja minuuden ongelmat ovat eurooppalaisen nykyromaanin perusteemoja, jotka näkyvät myös suomalaisessa kirjallisuudessa. Rinnakkain -romaanissa eletään 2000-luvun alkua. Jarmo ja Kirsi Koponen asuvat lapsineen Helsingin Koivunotkossa, rauhallisella pientaloalueella. Jarmo työskentelee työvoimaohjaajana, Kirsi on ulkoministeriön palveluksessa. Kun Kirsille tarjoutuu mahdollisuus lähteä vuodeksi töihin Brysseliin, alkaa Jarmon ahdistus kasvaa häiritseviin mittoihin. Ja kun joukkoon lisätään vielä uhkaavasti lähestyvä keski-ikä (hui kamalaa!), taloyhtiön kosteusvaurio ja naapuriin perustettava asunnottomien tukikoti, niin...

Kaarina Niskala: Valkovuokkojen villat: Toppilansalmen huvilat ja puutarhat

Oulun tervaporvariajan vauraus näkyi kaupungissa monella tavalla. Toppilan sataman yhteyteen rakennettiin 1800-luvun lopulla hienoja huviloita, joista muutamat (tosin todellakin vain muutamat) ovat säilyneet nykypäiviin saakka. Tunnetuin näistä säilyneistä on kauppaneuvos Johan Wilhelm Snellmanin vuonna 1859 rakennuttama, tyttärensä mukaan nimeämä Hannala . Kulttuurihistoriallisesti merkittävän alueen ensimmäiset, Mallasjuomatehtaan rakennukset valmistuivat jo muutamaa vuotta aiemmin. Valkovuokkojen villat kuvaa oululaista huvilaelämää 1800-luvun puolivälistä toiseen maailmansotaan. Huviloiden lisäksi kerrotaan niitä ympäröineiden suurten ja kauniiden puutarhojen historiasta – ja mikä kiinnostavinta – villojen asukkaista. Juuri heidän elämäntarinansa luovat mikrohistoriallisen näkymän entisaikojen huvilamiljööseen. Lähemmin tarkastellaan pariakymmentä huvilaa. Erakkoluonteiset [Ravanderin] veljekset, jotka olivat perineet komean mustan Lincoln-auton, matkustivat huvilalleen To...

Teuvo Pakkala: Vaaralla

K. F. Kivekäs 1891 Pieniä eläjiä olivat.     Heillä oli oma talo ja se oli laitakaupungilla, niin kuin ne ovat pienten eläjäin talot. Asuinrakennus oli matala ja pieni. Tavallinen mies ylettyi kädellään räystääseen – – Sammalta kasvoi katto, nurkkalaudat olivat irvollaan, ikkunat vinossa köyröttivät ja lasit olivat sameat ja moniväriset, aivan kuin niitä olisi hienovärisellä sateenkaarella hangattu. Keskempänä kaupunkia olisi semmoinen talo ilman armoa tuomittu purettavaksi, vaan Vaaralle se vältti ja sai siellä olla. Vaa ralla: kuvia laitakaupungilta on Teuvo Pakkalan (1862 - 1925) kolmas romaani. Siinä eletään myöhempien teosten, Elsan (1894) ja lapsinovellien miljöössä: Oulun laitakaupungin köyhässä hökkelikylässä, jossa on vielä vahvasti maaseudun tuntu. Vaaraa kutsuttiin myös Kakaravaaraksi, koska seudun ainoa rikkaus oli lukuisa jälkikasvu. Keskikaupungin kivikadut ja porvaristalot eivät sijainneet kaukana, mutta elinolojen kontrasti on vahva ja Pakkala ...