Siirry pääsisältöön

Marjane Satrapi: Pistoja



Like 2010
134 sivua
Suom. Taina Helkamo


Sairaana ei jaksa paneutua tiiliskiviromaaneihin, mutta lukemattakaan ei malta olla niin kauan kuin vain henki pihisee. Niinpä valitsin lentsupäivän ratoksi vanhan suosikkini, Marjane Satrapin hykerryttävän sarjakuvaromaanin Pistoja, joka on tekijältään kolmas suomennettu teos. Häpeäkseni joudun myöntämään, etten ole lukenut Satrapin Persepolista, joka lienee saanut jo jonkinlaisen klassikon aseman.


Miehet, rakkaus, seksi ja naisen oikeus hallita elämäänsä. Siinä teemat iranilaisnaisten teehetkeen ja muisteloihin, jotka ovat toisinaan traagisia, mutta eivät vailla toivoa. Päivällistä seuraava juttelutuokio on naisten omaa tilaa ja aikaa, jolloin voi vapaasti  tuulettaa sydämeltään intiimejäkin asioita. Näin Satrapi luo eräänlaisen salatun näkymän teheranilaiselämään, jota ei uutisista tai ajankohtaisohjelmista löydä.


Eurooppalaisesta näkökulmasta katsottuna jotkut naisten kertomat tarinat tuntuvat jopa pöyristyttäviltä. Vai miten pitäisi suhtautua 13-vuotiaan tytön naittamisesta 69-vuotiaalle vanhukselle? Ajatuskin puistattaa. Onneksin Parvin onnistuu pakenemaan tätinsä luokse, joka on leski ja saa siten toimia oman päänsä mukaan. 


Kirjan nimi avautuu moneen suuntaan: käsitöihin, naisten pisteliääseen sanankäyttöön ja niihin pistoihin, joita naiset laitattavat alapäähänsä ollakseen neitsyitä. Ylipäätään Pistojen osuvuus perustuu sen kontekstin kahtiajakoisuuteen, jossa nämä tarinat kerrotaan. Islamilainen yhteiskunta edellyttää naiselta ehdotonta nöyryyttä ja kuuliaisuutta miehelle, mutta virallinen ulkokuori on vain pintaa. Elämä voi olla myös jotain aivan muuta, kuten Satrapi osoittaa. 


Piirrostyyliltään Pistoja tavoittelee tarinoiden inspiroivan juoruilevaa tunnelmaa. Pienillä viivoilla luodaan ilmeikkyyttä, eikä varsinaisia sarjakuvaruutuja ole. Viehätyin erityisesti sekä kuvissa että tekstissä ilmenevästä huumorista, jonka kannattelee vaikeidenkin asioiden ylitse. 





Toisaalla:

Lukeminen.fi
kujerruksia
La petite lectrice

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kaari Utrio: Vaskilintu

Kaari Utrio (s. 1942) on tehnyt merkittävän uran sekä kauno- että tietokirjailijana, ja vastikään ilmoittanut lopettavansa kirjojen kirjoittamisen. Arvostan häntä erityisesti naisen, lapsen ja perheen historian popularisoijana (esim. Eevan tyttäret , Kalevan tyttäret ja kuusiosainen Familia -sarjan, joka kertoo perheen historiasta Euroopassa). Eila Pennasen Pyhä Bir gitta (1954) on inspiroinut Utriota ryhtymään kirjailijaksi ja nimenomaan historiallisia romaaneja kirjoittavaksi kirjailijaksi. Ollessaan nuorena töissä kirjakaupassa, hän huomasi, että viihdyttävät ja jännittävät kirjat, joissa on päähenkilönä  sekä vankka historiallinen tausta, kiinnostavat lukijoita. Niitä kirjoja ostetaan.  Vaskilintu kuvaa viikinkiajan ja kristillisen ajan taitetta, 1000-luvun Eurooppaa. Päähenkilönä on suomalaisneito Terhen, joka on kaunis ja älykäs - tietenkin. Terhen syntyy hämäläiseen sumunnostattajien ja verenseisauttajien sukuun. Hän pitää kaulassaan pientä lintukorua, jossa on taik

Mikael Niemi: Populäärimusiikkia Vittulajänkältä

Alkuteos: Populärmusik från Vittula Suomentanut Outi Menna Like 2001 267 sivua   Mikael Niemen (s. 1959) läpimurtoromaanin minäkertoja Matti asuu Vittulajängällä, Pajalassa, pienessä kunnassa Pohjois-Norlannissa, lähellä Suomen rajaa. Pohjoisuus ja rajan läheisyys tekeekin alueen omaleimaiseksi. Matti identifioi Pajalan poissulkemisen kautta:  Kotiseudullamme ei ollut petoja, ei siilejä eikä satakieliä. Siellä ei ollut julkkiksia. Siellä ei ollut vuoristoratoja, liikennevaloja, linnoja tai herraskartanoita. Siellä ei ollut kuin määrättömästi hyttysiä, tornionlaaksolaisia kirosanoja ja kommunisteja. Eletään 60-lukua, ja Vittulajänkä saa asfalttipäällysteen. Matti ystävystyy ankaran lestadiolaisesta kodista olevan Niilan kanssa. Lestadiolaisuus esiintyy kirjassa eräänlaisena pohjoisena elämäntapana, joka vaikuttaa kaikkien, myös liikkeeseen kuulumattomien elämään.   Vastavoimaksi lestadiolaisuudelle ja vanhempien edustamille asioille pojat löytävät musiikin, munaskuita m

Reko Lundán: Rinnakkain

Kirjailija ja teatteriohjaaja Reko Lundánin (1969-2006) tuotanto pitää sisällään kolme romaania: Ilman suuria suruja (2002), Rinnakkain (2004) ja yhdessä vaimonsa Tiina Lundánin kanssa kirjoitetun Viikkoja, kuukausia (2006). 37-vuotiaana aivosyöpään menehtynyt Lundán tunnettiin ennen kaikkea yhteiskunnallisia aiheita käsittelevänä näytelmäkirjailijana. Eettisyys ja minuuden ongelmat ovat eurooppalaisen nykyromaanin perusteemoja, jotka näkyvät myös suomalaisessa kirjallisuudessa. Rinnakkain -romaanissa eletään 2000-luvun alkua. Jarmo ja Kirsi Koponen asuvat lapsineen Helsingin Koivunotkossa, rauhallisella pientaloalueella. Jarmo työskentelee työvoimaohjaajana, Kirsi on ulkoministeriön palveluksessa. Kun Kirsille tarjoutuu mahdollisuus lähteä vuodeksi töihin Brysseliin, alkaa Jarmon ahdistus kasvaa häiritseviin mittoihin. Ja kun joukkoon lisätään vielä uhkaavasti lähestyvä keski-ikä (hui kamalaa!), taloyhtiön kosteusvaurio ja naapuriin perustettava asunnottomien tukikoti, niin