Siirry pääsisältöön

Henni Kitti: Elävän näköiset


WSOY 2014
346 sivua


Sisko oli katsellut Alfredia jo pitkään. Perunannostossa, yhteisinä saunailtoina ja myymäläautossa Sisko tuijottaa aivan kuin Alfred olisi joku muu kuin on. Yhtenä iltapäivänä Alfred sitten ymmärtää, mitä Sisko katselee, ja menee pihojen rajan poikki hänen luokseen.

Henni Kitti (s. 1985) käynnistää kolme sukupolvea ja yli puoli vuosisataa kattavan esikoisromaaninsa 1950-luvun Tornionjokilaaksosta. Elämisen puitteet ovat pienet ja inhimilliset. Eevalla ja Alfredilla on kolme lasta, naapurissa asuvilla Siskolla ja Reinolla ei vielä yhtään. Mutta niin on käyvä, että Eeva ja Sisko tulevat raskaiksi samana päivänä. Ja myös Tornionjoki kääntää virtaussuuntansa – ainakin Alfredin silmissä. 


Alfredin ja Eevan tyttärestä Aleksandrasta kasvaa romaanin keskeisin henkilö. Hän huomaa jo varhain kiinnostuksensa eläinten täyttämiseen, mistä muodostuukin todellinen ambitio.


Eläinten täyttämiseen pureudutaan äärimmäisen intensiivisesti ja yksityiskohtaisesti, miltei hartaasti. Näissä kohdissa Kitin tausta kuvataiteilijana nousee esiin: konservointi on käsityöläisen visuaalinen taidonnäyte. Vaihe vaiheelta kuolleesta ruhosta rakennetaan jälleen elävältä näyttävä. Syntyy vaikutelma, ettei sillä ole juurikaan väliä, onko oikeasti elossa vai näyttääkö vain elävältä. Ja sama pätee niin ikään ihmisiin. Kitin sanoma on sama kuin Tuula-Liina Variksella novellikokoelmassa Että tuntisin eläväni: vasta intohimo ja kiinnostus johonkin tekee ihmisestä ihmisen ja elämästä elämisen arvoista.


Kitti jättää jotain myös selittämättä, arvoitukseksi. Tai ainakin tiettyjen asioiden hoksaaminen vaatisi useamman lukukerran.


Pidin eniten romaanin Lappiin sijoittuvasta osiosta: sen puheenparresta, rytmistä ja elämäntyylistä. Pohjavireenä virtaava maaginen realismi, joka pilkahtelee sieltä täältä, tuntuu olevan vahvimmillaan pohjoisessa, joka ei pysty kuitenkaan tarjoamaan elämisen edellytyksiä nuorille. Kokonaan se ei kuitenkaan kuole, vaan elää muistoissa ja tarinoissa, Siskon kutomissa käsitöissä sekä ihmisten välisissä sidoksissa. 


  
Toisaalla:
Vinttikamarissa
Turun Sanomat: Kuinka seepra täytetään
Eniten minua kiinnostaa tie

Kommentit

  1. Kiinnostava kirja varsinkin kun itse olen pohjoisesta kotoisin :)
    ps. Kirjasähkökäyrän osoite on muuttunut, se on kirjasahkokayra.blogspot.fi ilman ääkkösiä.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kaari Utrio: Vaskilintu

Kaari Utrio (s. 1942) on tehnyt merkittävän uran sekä kauno- että tietokirjailijana, ja vastikään ilmoittanut lopettavansa kirjojen kirjoittamisen. Arvostan häntä erityisesti naisen, lapsen ja perheen historian popularisoijana (esim. Eevan tyttäret , Kalevan tyttäret ja kuusiosainen Familia -sarjan, joka kertoo perheen historiasta Euroopassa). Eila Pennasen Pyhä Bir gitta (1954) on inspiroinut Utriota ryhtymään kirjailijaksi ja nimenomaan historiallisia romaaneja kirjoittavaksi kirjailijaksi. Ollessaan nuorena töissä kirjakaupassa, hän huomasi, että viihdyttävät ja jännittävät kirjat, joissa on päähenkilönä  sekä vankka historiallinen tausta, kiinnostavat lukijoita. Niitä kirjoja ostetaan.  Vaskilintu kuvaa viikinkiajan ja kristillisen ajan taitetta, 1000-luvun Eurooppaa. Päähenkilönä on suomalaisneito Terhen, joka on kaunis ja älykäs - tietenkin. Terhen syntyy hämäläiseen sumunnostattajien ja verenseisauttajien sukuun. Hän pitää kaulassaan pientä lintukorua, jossa on taik

Mikael Niemi: Populäärimusiikkia Vittulajänkältä

Alkuteos: Populärmusik från Vittula Suomentanut Outi Menna Like 2001 267 sivua   Mikael Niemen (s. 1959) läpimurtoromaanin minäkertoja Matti asuu Vittulajängällä, Pajalassa, pienessä kunnassa Pohjois-Norlannissa, lähellä Suomen rajaa. Pohjoisuus ja rajan läheisyys tekeekin alueen omaleimaiseksi. Matti identifioi Pajalan poissulkemisen kautta:  Kotiseudullamme ei ollut petoja, ei siilejä eikä satakieliä. Siellä ei ollut julkkiksia. Siellä ei ollut vuoristoratoja, liikennevaloja, linnoja tai herraskartanoita. Siellä ei ollut kuin määrättömästi hyttysiä, tornionlaaksolaisia kirosanoja ja kommunisteja. Eletään 60-lukua, ja Vittulajänkä saa asfalttipäällysteen. Matti ystävystyy ankaran lestadiolaisesta kodista olevan Niilan kanssa. Lestadiolaisuus esiintyy kirjassa eräänlaisena pohjoisena elämäntapana, joka vaikuttaa kaikkien, myös liikkeeseen kuulumattomien elämään.   Vastavoimaksi lestadiolaisuudelle ja vanhempien edustamille asioille pojat löytävät musiikin, munaskuita m

Reko Lundán: Rinnakkain

Kirjailija ja teatteriohjaaja Reko Lundánin (1969-2006) tuotanto pitää sisällään kolme romaania: Ilman suuria suruja (2002), Rinnakkain (2004) ja yhdessä vaimonsa Tiina Lundánin kanssa kirjoitetun Viikkoja, kuukausia (2006). 37-vuotiaana aivosyöpään menehtynyt Lundán tunnettiin ennen kaikkea yhteiskunnallisia aiheita käsittelevänä näytelmäkirjailijana. Eettisyys ja minuuden ongelmat ovat eurooppalaisen nykyromaanin perusteemoja, jotka näkyvät myös suomalaisessa kirjallisuudessa. Rinnakkain -romaanissa eletään 2000-luvun alkua. Jarmo ja Kirsi Koponen asuvat lapsineen Helsingin Koivunotkossa, rauhallisella pientaloalueella. Jarmo työskentelee työvoimaohjaajana, Kirsi on ulkoministeriön palveluksessa. Kun Kirsille tarjoutuu mahdollisuus lähteä vuodeksi töihin Brysseliin, alkaa Jarmon ahdistus kasvaa häiritseviin mittoihin. Ja kun joukkoon lisätään vielä uhkaavasti lähestyvä keski-ikä (hui kamalaa!), taloyhtiön kosteusvaurio ja naapuriin perustettava asunnottomien tukikoti, niin