Siirry pääsisältöön

Henni Kitti: Elävän näköiset


WSOY 2014
346 sivua
Sisko oli katsellut Alfredia jo pitkään. Perunannostossa, yhteisinä saunailtoina ja myymäläautossa Sisko tuijottaa aivan kuin Alfred olisi joku muu kuin on. Yhtenä iltapäivänä Alfred sitten ymmärtää, mitä Sisko katselee, ja menee pihojen rajan poikki hänen luokseen.

Henni Kitti (s. 1985) käynnistää kolme sukupolvea ja yli puoli vuosisataa kattavan esikoisromaaninsa 1950-luvun Tornionjokilaaksosta. Elämisen puitteet ovat pienet ja inhimilliset. Eevalla ja Alfredilla on kolme lasta, naapurissa asuvilla Siskolla ja Reinolla ei vielä yhtään. Mutta niin on käyvä, että Eeva ja Sisko tulevat raskaiksi samana päivänä. Ja myös Tornionjoki kääntää virtaussuuntansa – ainakin Alfredin silmissä. 

Alfredin ja Eevan tyttärestä Aleksandrasta kasvaa romaanin keskeisin henkilö. Hän huomaa jo varhain kiinnostuksensa eläinten täyttämiseen, mistä muodostuukin todellinen ambitio.

Eläinten täyttämiseen pureudutaan äärimmäisen intensiivisesti ja yksityiskohtaisesti, miltei hartaasti. Näissä kohdissa Kitin tausta kuvataiteilijana nousee esiin: konservointi on käsityöläisen visuaalinen taidonnäyte. Vaihe vaiheelta kuolleesta ruhosta rakennetaan jälleen elävältä näyttävä. Syntyy vaikutelma, ettei sillä ole juurikaan väliä, onko oikeasti elossa vai näyttääkö vain elävältä. Ja sama pätee niin ikään ihmisiin. Kitin sanoma on sama kuin Tuula-Liina Variksella novellikokoelmassa Että tuntisin eläväni: vasta intohimo ja kiinnostus johonkin tekee ihmisestä ihmisen ja elämästä elämisen arvoista.

Kitti jättää jotain myös selittämättä, arvoitukseksi. Tai ainakin tiettyjen asioiden hoksaaminen vaatisi useamman lukukerran.

Pidin eniten romaanin Lappiin sijoittuvasta osiosta: sen puheenparresta, rytmistä ja elämäntyylistä. Pohjavireenä virtaava maaginen realismi, joka pilkahtelee sieltä täältä, tuntuu olevan vahvimmillaan pohjoisessa, joka ei pysty kuitenkaan tarjoamaan elämisen edellytyksiä nuorille. Kokonaan se ei kuitenkaan kuole, vaan elää muistoissa ja tarinoissa, Siskon kutomissa käsitöissä sekä ihmisten välisissä sidoksissa. 

  
Toisaalla:
Vinttikamarissa
Turun Sanomat: Kuinka seepra täytetään
Eniten minua kiinnostaa tie
Tunnisteet:

Kommentit

  1. Mai Laakso5. elokuuta 2014 klo 0.12

    Kiinnostava kirja varsinkin kun itse olen pohjoisesta kotoisin :)
    ps. Kirjasähkökäyrän osoite on muuttunut, se on kirjasahkokayra.blogspot.fi ilman ääkkösiä.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Eeva Joenpelto: Vetää kaikista ovista

Kuuntelin tätä vuonna 1974 ilmestynyttä romaania osittain äänikirjana ja kuuntelemisesta teki erittäin miellyttävän kokemuksen se, että kirjan lukee näyttelijä Liisamaija Laaksonen , jonka ääni sopii Joenpellon henkilöiden puheenparteen ja kerrontaan erinomaisesti. Nykyään ehkä vähän unohdettu Eeva Joenpelto teki aikanaan mittavan uran kirjailijana. Hänen esikoisromaaninsa Seitsemän päivää ilmestyi vuonna 1946 ja viimeinen teos Uskomattomia uhrauksia vuonna 2000. Neliosainen Lohja -sarjakin oli sekä myynti- että arvostelumenestys. Lohja-sarjaa voisikin pitää vaikkapa Sirpa Kähkösen Kuopio -sarjan edeltäjänä, vaikka tietenkin nämä sarjat edustavat kumpainenkin omaa tyyliään ja aikaansa.   Vetää kaikista ovista alkaa keväästä 1919, jolloin kansalaissota oli vielä monella tavalla läsnä. Kerronnan keskiössä oleva Oskari Hänninen on maataloustarvikekauppias, ja hänen vaimonsa Salme koettaa kuluttaa aikaansa kotirouvana, vaikka kotona ei ole oikein muuta tekemistä kuin virkka...
Lähetä kommentti
Lue lisää

Kaarina Niskala: Valkovuokkojen villat: Toppilansalmen huvilat ja puutarhat

Oulun tervaporvariajan vauraus näkyi kaupungissa monella tavalla. Toppilan sataman yhteyteen rakennettiin 1800-luvun lopulla hienoja huviloita, joista muutamat (tosin todellakin vain muutamat) ovat säilyneet nykypäiviin saakka. Tunnetuin näistä säilyneistä on kauppaneuvos Johan Wilhelm Snellmanin vuonna 1859 rakennuttama, tyttärensä mukaan nimeämä Hannala . Kulttuurihistoriallisesti merkittävän alueen ensimmäiset, Mallasjuomatehtaan rakennukset valmistuivat jo muutamaa vuotta aiemmin. Valkovuokkojen villat kuvaa oululaista huvilaelämää 1800-luvun puolivälistä toiseen maailmansotaan. Huviloiden lisäksi kerrotaan niitä ympäröineiden suurten ja kauniiden puutarhojen historiasta – ja mikä kiinnostavinta – villojen asukkaista. Juuri heidän elämäntarinansa luovat mikrohistoriallisen näkymän entisaikojen huvilamiljööseen. Lähemmin tarkastellaan pariakymmentä huvilaa. Erakkoluonteiset [Ravanderin] veljekset, jotka olivat perineet komean mustan Lincoln-auton, matkustivat huvilalleen To...
2 kommenttia
Lue lisää

Reko Lundán: Rinnakkain

Kirjailija ja teatteriohjaaja Reko Lundánin (1969-2006) tuotanto pitää sisällään kolme romaania: Ilman suuria suruja (2002), Rinnakkain (2004) ja yhdessä vaimonsa Tiina Lundánin kanssa kirjoitetun Viikkoja, kuukausia (2006). 37-vuotiaana aivosyöpään menehtynyt Lundán tunnettiin ennen kaikkea yhteiskunnallisia aiheita käsittelevänä näytelmäkirjailijana. Eettisyys ja minuuden ongelmat ovat eurooppalaisen nykyromaanin perusteemoja, jotka näkyvät myös suomalaisessa kirjallisuudessa. Rinnakkain -romaanissa eletään 2000-luvun alkua. Jarmo ja Kirsi Koponen asuvat lapsineen Helsingin Koivunotkossa, rauhallisella pientaloalueella. Jarmo työskentelee työvoimaohjaajana, Kirsi on ulkoministeriön palveluksessa. Kun Kirsille tarjoutuu mahdollisuus lähteä vuodeksi töihin Brysseliin, alkaa Jarmon ahdistus kasvaa häiritseviin mittoihin. Ja kun joukkoon lisätään vielä uhkaavasti lähestyvä keski-ikä (hui kamalaa!), taloyhtiön kosteusvaurio ja naapuriin perustettava asunnottomien tukikoti, niin...
Lähetä kommentti
Lue lisää