Siirry pääsisältöön

Essi Kummu: Lasteni tarina


 

Tammi 2014
194 sivua


Jos minä laulan sinulle, sidon itseni sinuun kultanyörein, kultaköysin, kannan sinua itsessäni näkymättömin hopealangoin, sinä kysyt enkö muka jo kanna, veljesi tuolla tavalla tuolla, ihan päätöntä menoa, en minä tällaista valinnut.

Onni on perhe, lapset, yhteinen koti. Kaksosvauvat kietovat pulleanpehmoiset kätensä äidin kaulaan ja äiti rakastaa heitä koko sydämestään, antaumuksella.

Tai sitten lapset syntyvät aivan liian paljon ennen aikojaan ja äidin sylin sijasta he makaavatkin keskolassa letkujen ja laitteiden ympäröimänä. Lääketieteestä, lääkäreistä ja hoitajista tuleekin heidän vanhempiaan. Äidin ja lasten väliin kasvaa röykkiöittäin kaikkea ylimääräistä: hoitotoimenpiteitä, hätäkasteita, elvytyksiä. Hengityskone määrää elämän rytmin. Ja kuolema on koko ajan lähellä, kädenmitan päässä.


Lapset onneksi selviävät, mutta minäkertoja-äidin pitäisi osata olla nyt onnellinen ja rakastava vanhempi. Mutkaton ja rento, vaikka mielessä pyörii toinen toistaan vaikeampia kysymyksiä. Osaanko minä? Pystynkö minä? Jaksanko? Kykenenkö rakastamaan lapsiani pelotta, uskallanko luottaa, että elämä kantaa?


Äitiystarinan ohella Kummu luotaa myös sukunsa taustoihin ja sen puhumattomuuden perinteeseen. Sodassa traumatisoituneet miehet ovat valaneet mykkyyden vaimoihinsa ja lapsiinsa ja he puolestaan siirtävät sen jälkipolville. Kummun näkökulma historiaan on reflektiivinen, syvälliseen ymmärrykseen pyrkivä.


Olen lukenut nyt perätysten kaksi oululaiskirjailijan omaelämäkerrallista uutuusromaania. Siinä missä Joni Skiftesvik jättää Valkoisessa Toyotassaan sisimmät ajatuksensa perkaamatta, on Essi Kummu kaikessa avoin. Tällainen rehellisyys on hätkähdyttävää ja se herättää myös lukijan tunteet ja aistit. 


Kummu kirjoittaa jälleen kerran todella taitaen ja kauniisti. Hänellä on suorastaan maaginen kyky rytmittää teksti eläväksi ja koskettavaksi.


Toisaalla:
Kodin kuvalehti: Essi Kummu: Äiti joka menee metsään
Tuhansia sivuja
Kirjavinkit

Kommentit

  1. Tämä kuulostaa upealta kirjalta. Kävin heti arvioisi luettuani kirjaston sivuilla varaamassa. Itse olen synnyttänyt kolme keskoslasta, joten tunnelmissakin voi löytyä tuttua.

    Sodan tarumatisoimat miehet on aihe, josta ehkä aletaan kirjoittaa kunnolla vasta nyt. Hyvä, että nyt.

    VastaaPoista
  2. Upea, koskettava teos! Ja oli kiva myös löytää blogisi :)

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kaari Utrio: Vaskilintu

Kaari Utrio (s. 1942) on tehnyt merkittävän uran sekä kauno- että tietokirjailijana, ja vastikään ilmoittanut lopettavansa kirjojen kirjoittamisen. Arvostan häntä erityisesti naisen, lapsen ja perheen historian popularisoijana (esim. Eevan tyttäret , Kalevan tyttäret ja kuusiosainen Familia -sarjan, joka kertoo perheen historiasta Euroopassa). Eila Pennasen Pyhä Bir gitta (1954) on inspiroinut Utriota ryhtymään kirjailijaksi ja nimenomaan historiallisia romaaneja kirjoittavaksi kirjailijaksi. Ollessaan nuorena töissä kirjakaupassa, hän huomasi, että viihdyttävät ja jännittävät kirjat, joissa on päähenkilönä  sekä vankka historiallinen tausta, kiinnostavat lukijoita. Niitä kirjoja ostetaan.  Vaskilintu kuvaa viikinkiajan ja kristillisen ajan taitetta, 1000-luvun Eurooppaa. Päähenkilönä on suomalaisneito Terhen, joka on kaunis ja älykäs - tietenkin. Terhen syntyy hämäläiseen sumunnostattajien ja verenseisauttajien sukuun. Hän pitää kaulassaan pientä lintukorua, jossa on taik

Mikael Niemi: Populäärimusiikkia Vittulajänkältä

Alkuteos: Populärmusik från Vittula Suomentanut Outi Menna Like 2001 267 sivua   Mikael Niemen (s. 1959) läpimurtoromaanin minäkertoja Matti asuu Vittulajängällä, Pajalassa, pienessä kunnassa Pohjois-Norlannissa, lähellä Suomen rajaa. Pohjoisuus ja rajan läheisyys tekeekin alueen omaleimaiseksi. Matti identifioi Pajalan poissulkemisen kautta:  Kotiseudullamme ei ollut petoja, ei siilejä eikä satakieliä. Siellä ei ollut julkkiksia. Siellä ei ollut vuoristoratoja, liikennevaloja, linnoja tai herraskartanoita. Siellä ei ollut kuin määrättömästi hyttysiä, tornionlaaksolaisia kirosanoja ja kommunisteja. Eletään 60-lukua, ja Vittulajänkä saa asfalttipäällysteen. Matti ystävystyy ankaran lestadiolaisesta kodista olevan Niilan kanssa. Lestadiolaisuus esiintyy kirjassa eräänlaisena pohjoisena elämäntapana, joka vaikuttaa kaikkien, myös liikkeeseen kuulumattomien elämään.   Vastavoimaksi lestadiolaisuudelle ja vanhempien edustamille asioille pojat löytävät musiikin, munaskuita m

Reko Lundán: Rinnakkain

Kirjailija ja teatteriohjaaja Reko Lundánin (1969-2006) tuotanto pitää sisällään kolme romaania: Ilman suuria suruja (2002), Rinnakkain (2004) ja yhdessä vaimonsa Tiina Lundánin kanssa kirjoitetun Viikkoja, kuukausia (2006). 37-vuotiaana aivosyöpään menehtynyt Lundán tunnettiin ennen kaikkea yhteiskunnallisia aiheita käsittelevänä näytelmäkirjailijana. Eettisyys ja minuuden ongelmat ovat eurooppalaisen nykyromaanin perusteemoja, jotka näkyvät myös suomalaisessa kirjallisuudessa. Rinnakkain -romaanissa eletään 2000-luvun alkua. Jarmo ja Kirsi Koponen asuvat lapsineen Helsingin Koivunotkossa, rauhallisella pientaloalueella. Jarmo työskentelee työvoimaohjaajana, Kirsi on ulkoministeriön palveluksessa. Kun Kirsille tarjoutuu mahdollisuus lähteä vuodeksi töihin Brysseliin, alkaa Jarmon ahdistus kasvaa häiritseviin mittoihin. Ja kun joukkoon lisätään vielä uhkaavasti lähestyvä keski-ikä (hui kamalaa!), taloyhtiön kosteusvaurio ja naapuriin perustettava asunnottomien tukikoti, niin