sunnuntai 17. elokuuta 2014

Joni Skiftesvik: Valkoinen Toyota vei vaimoni




WSOY 2014
246 sivua

Joni Skiftesvikin esikoisromaani Pystyyn haudattu (1984) oli aikoinaan niin vaikuttava lukukokemus, että olen palannut sen äärelle useammankin kerran. Sen martinniemeläismiljöö nousee vahvasti esille myös uusimmassa teoksessa, jossa kirjailija muistelee lapsuuttaan, vuosiaan toimittajana ja kirjailijanuransa alkuvaiheita. Tyyli on taattua Skiftesvikiä:  ei sanaakaan liikaa, ei hetkeäkään tyhjän pyörittelyä. Nopeat leikkaukset ajasta ja paikasta toiseen, menneisyyden ja nykypäivän luonteva vuorottelu, pitää vireen koko ajan yllä.


Romaanin kehystarina sijoittuu muutaman vuoden takaiseen kesään. Skiftesvik potee vakavia sydänongelmia ja hänen vaimonsa on samaan aikaan sydämensiirtoleikkauksessa. Kummankin selviäminen on epävarmaa. Tulevaisuus on ikään kuin katkolla ja ajatukset palaavat lapsuusvuosiin 1950- ja 60-lukujen Martinniemessä, Kurtinhaudalla, jonne on Oulusta noin kolmekymmentä kilometriä. Äiti teki raskasta työtä laivojen ahtaajana, eikä lapsuus ollut aineellisesti kovinkaan kaksinen. Skiftesvik pääsee kuitenkin oppikouluun ja hänen intohimoinen lukuharrastuksensakin hyväksytään.


Jo kirjailijan syntymään liittyy erikoinen sattumus: Skiftesvik kuulee, että paikkakunnan kätilö on kieltäytynyt auttamasta hänen äitiään synnytyksessä, koska lapsi on avioton ja sen ulkomaalainen isä ties missä maailman merillä.


Äiti makasi Kurtinhaudan pienen talon pienessä kamarissa minun tehdessä tuloani maailmaan. Mummo patisti Eiran hakemaan kätilön kylältä. Kätilö oli tunnetusti äksy, jopa ilkeä nainen. Vaikka Eira kuinka selitti hänelle, että Aila-sisar on viimeisillään ja lapsi on jo niin pitkällä tulossa, että syntyy hetkellä milä hyvänsä, kätilö ei lähtenyt lapsen päästöön.

Vasta poliisin uhatessa käräjillä kätilö taipuu auttamaan.

Lehtimiesvuosien värikkäimmät tapahtumat sijoittuvat sensaationhakuiseen Iltaset-lehteen, jota tehtiin Oulusta käsin. Niin ikään Skiftesvik palaa yhteistyöhön elokuvaohjaajien kanssa. Kulttimainetta nauttivan Katsastuksen (1988) ohjaajasta Matti Ijäksestä, ei ole pahaa sanaa sanottavana – päinvastoin, mutta Ystävät, toverit -elokuvan (1990) tehnyttä Rauni Mollbergia hän ei muistele hyvällä. Skiftesvikin kertomasta tulee väistämättä mieleen ohjaajan tyttären, Eira Mollbergin romaani Vakuuslapset (1999), jossa hän kertoo isänsä hyvin ristiriitaisesta persoonasta. 


Henkilökohtaisimmillaan ja koskettavimmillaan Skiftesvik on muistellessaan poikansa Kimin hukkumiseen liittyviä tapahtumia. Aiheen sanomattomasta vaikeudesta huolimatta kerronnassa on katharsiksen tuntu siinä määrin kun sitä nyt voi edes tällaisessa asiassa olla.



Toisaalla:
Koskettavasti kokemastaan | Forum24.fi
Pois työpöydältä: Joni Skiftesvik Kirjojen yössä
Kirjailijat Oulussa: Joni Skiftesvik

2 kommenttia:

  1. Meinasin ostaa kirjan, mutta oli melkein 30 euroa. Ehkäpä minä löydän hänen kirjat kirjastosta. Siitä on ihan turhan pitkä aika, kun olen viimeksi lukenut S.:n kirjoja :)

    VastaaPoista
  2. Nyt olen lukenut ja hieno kirja tämä on, helmi :)

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...