Siirry pääsisältöön

Tiina Laitila Kälvemark: Karkulahti


WSOY 2015
327 sivua



Piha on yhtä savista velliä. Hän hoipertelee eteenpäin Jaskan käsipuolessa. Korot tarttuvat maahan kuin imukupit. Mokkakengät menevät pilalle. Mistä saisi kumisaappaat. Miltä täällä näyttää kesällä. Tuleeko kesä?

Esikoisteoksessaan Kadonnut ranta (2012) Tiina Laitila Kälvemark kirjoitti juuriltaan irronneista ihmisistä, joita menneisyys pitää kuitenkin tiukasti otteessaan. Sama teema jatkuu Karkulahdessa: Venäläinen (tai oikeammin inkeriläinen) Vera tulee Karkulahden taloon vaimoksi ja saa kaupan päälle myös miehensä äkeän äidin. Karkulahti on kuvaus paitsi peräkammarin pojan ja tuontivaimon avioliitosta, niin myös ikiaikainen kertomus miniän ja anopin suhteesta. Jaskan äiti Elisabet nousee toiseksi päähenkilöksi Veran rinnalle. Hänellä on omat salaisuutensa, kuten myös monella muulla romaanin henkilöllä.


Tarinassa ei ole yhtä selkeää käännekohtaa, vaan niitä on useita eri ajoissa ja paikoissa. On valintoja, tekoja, kai silkkaa sattumaakin. 


Kirjan tunnelma on verkkainen ja viipyilevä kuin halla lakeuksien yllä, mutta tarina ei jää kertaakaan junnaamaan paikoilleen. Vera tottuu ränsistyneeseen maaseutuelämään, vaikka sopeutuminen ei totta vie ole helppoa. "Ei se haittaa että akka akalta näyttää. Sanoppa  Jaska, palijoko sinun piti tästä tatjaanasta maksaa?", kysyy naapurin isäntä ensitapaamisella.


Elisabet sulaa hiljalleen miniälleen, vaikka ei sitä päällepäin näytäkään. Molemmat tarvitsevat toisiaan. Ihmissuhteiden monimutkainen vyyhti jäi minulle kuitenkin  osin avautumatta: esimerkiksi Jaskan Ruotsiin lähtenyt sisko Anneli jää jotenkin ilmaan leijuvaksi hahmoksi, ehkä tarkoituksellakin. Kaikki tuntuvat olevan näkymättömin langoin toisissaan kiinni ja yksi liikahdus saa aikaan muutoksen toisaalla.


Ihmisiinsä Laitila Kälvemark on jättänyt reilusti rosoisuutta, ristiriitaisuuttakin. Heissä on myös sellaista syvyyttä, jonka taitava, kerronnan rytmit ja vivahteet hallitseva kirjailija osaa luoda. Nimettömäksi jätetty Velipuoli on tyypillinen vammaisen hahmo: hän lyyhkäsee nurkissa ja osallistuu talon töihin, mutta ei ole aivan täysivaltainen yhteisön jäsen. Olisiko hän voinut saada itselleen aivan oikean oman elämän tai  ottaa itselleen vaimon Venäjältä?


Toisaalla:
Aamun kirja
Lumiomena - Kirjoja ja haaveilua
Lukuneuvoja

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Heidi Köngäs: Luvattu

Ohjaaja ja kirjailija Heidi Köngäs (s. 1954) tarkastelee tänä syksynä ilmestyneessä romaanissaan Sandra Suomen sisällissotaa tavallisen ihmisen näkökulmasta. Romaanin päähenkilönä on vahva, rohkea ja työtä pelkäämätön nainen, kuten on ollut kautta Köngäksen koko tuotannon – alkaen jo esikoisromaanista Luvattu. Näihin naisiin olen tykästynyt, ja uskaltaisin jopa väittää, että heistä saa lukijakin voimaa. 

Luvattu kuvaa kiellettyä rakkautta 1800-luvun lopun maalaiskylässä. Köngäs on saanut aiheen oman sukunsa historiasta. Tarinan minäkertojan, nuoren Maijan esikuvana on ollut kirjailijan isoisän äiti. Hänet oli kuulutettu vaimoksi miehelle, joka menetti mielenterveytensä. Isoäiti, silloinen nuori piika, sai peruttua avioliiton ja perusti myöhemmin perheen toisen miehen kanssa.

Maija on piikana isossa talossa ja kihlattu Antti-rengille. Isäntä on luvannut nuorelleparille torpparinpaikan ja Antti on lähtenyt ratatöihin hirsirahoja tienaamaan. Maijan mielessä Antin paikan onkin ottanut toine…

Rosa Liksom: Yhden yön pysäkki ja Unohdettu vartti

Weilin+Göös 1985
141 sivua

Weilin+Göös 1986
146 sivua

Mulla on huono moottorikelkka, sillä mie lähen lauantai-iltana kairole ja tulen sunnuntai-iltana takasi. Sitten mie viikon siinä oottelen ja taas ko tullee lauantai niin mie lähen puottehleen korpheen. Sielä mie nukun laavusa tai jossaki eräkämpälä, enimmäkseen mie annan kelkan kulkea. Ylös vaarojen pääle ja alas. Rosa Liksom (s. 1958) on yksi suomalaisen nykykirjallisuuden suurista nimistä. Hän toi kirjallisuuteemme pätkäproosan ja murteen ja tavallaan myös marginaali-ihmiset: narkkarit ja prostituoidut sekä pohjoisten peräkammareiden aikamiespojat. Ensimmäisten novellikokoelmiensa Yhden yön pysäkki (1985) ja Unohdettu vartti (1986) perusteella Liksomia luonnehdittiinkin ulkopuolisten ja syrjäytyneiden tulkiksi.

Liksomin nimettömät novellit rakentuvat usein monologin tai lakonisen dialogin muotoon. Huumori on sarkastista ja ihmissuhteet äkkivääriä. Osattomuus on yhtäläistä kaikkialla.

Parhaimmillaan Liksom on kirjoittaessaan Lapin syrj…

Paavo Rintala: Pojat

Otava 1958

Teuvo Pakkala toi kirjallisuuteen Oulun Vaaran kaupunginosan, Matti Hälli Tuiran, Paavo Rintala puolestaan lapsuus- ja kouluvuosiensa Raksilan. Työläisten ja köyhien alueita kaikki tyynni. 

Rintalan Raksila ajoittuu jatkosotaan. Oulu oli saksalaisten varuskuntakaupunki ja kaupungintalollakin liehuivat hakaristiliput. Tuiraan rakennettua saksalaisten suurinta parakkikylää kutsuttiin Pikku-Berliiniksi ja tämä nimitys elää yhä osana paikallishistoriaa yhtä lailla kuin esimerkiksi Koskela tunnetaan Pikku-Moskovana.

Kotirintaman arki näyttäytyy romaanissa kaupankäyntinä ja vehtaamisena saksalaisten kanssa. Sota on luonut poikkeusolot, joissa normaalit käytöskoodit eivät välttämättä päde. Kerronnan keskiössä toimivalle raksilalaiselle poikasakille sota on ennen kaikkea jännittävää peliä ja saksalaissotilaiden ja heidän heilojensa ”vaanimista”, jos kohta Immu, Pate, Urkki, Matti ja etenkin oman onnensa nojaan jätetty Jake oppivat tuntemaan myös sodan nurjemman puolen: puutteen ja kuo…