Siirry pääsisältöön

Tiina Laitila Kälvemark: Karkulahti


WSOY 2015
327 sivua



Piha on yhtä savista velliä. Hän hoipertelee eteenpäin Jaskan käsipuolessa. Korot tarttuvat maahan kuin imukupit. Mokkakengät menevät pilalle. Mistä saisi kumisaappaat. Miltä täällä näyttää kesällä. Tuleeko kesä?

Esikoisteoksessaan Kadonnut ranta (2012) Tiina Laitila Kälvemark kirjoitti juuriltaan irronneista ihmisistä, joita menneisyys pitää kuitenkin tiukasti otteessaan. Sama teema jatkuu Karkulahdessa: Venäläinen (tai oikeammin inkeriläinen) Vera tulee Karkulahden taloon vaimoksi ja saa kaupan päälle myös miehensä äkeän äidin. Karkulahti on kuvaus paitsi peräkammarin pojan ja tuontivaimon avioliitosta, niin myös ikiaikainen kertomus miniän ja anopin suhteesta. Jaskan äiti Elisabet nousee toiseksi päähenkilöksi Veran rinnalle. Hänellä on omat salaisuutensa, kuten myös monella muulla romaanin henkilöllä.


Tarinassa ei ole yhtä selkeää käännekohtaa, vaan niitä on useita eri ajoissa ja paikoissa. On valintoja, tekoja, kai silkkaa sattumaakin. 


Kirjan tunnelma on verkkainen ja viipyilevä kuin halla lakeuksien yllä, mutta tarina ei jää kertaakaan junnaamaan paikoilleen. Vera tottuu ränsistyneeseen maaseutuelämään, vaikka sopeutuminen ei totta vie ole helppoa. "Ei se haittaa että akka akalta näyttää. Sanoppa  Jaska, palijoko sinun piti tästä tatjaanasta maksaa?", kysyy naapurin isäntä ensitapaamisella.


Elisabet sulaa hiljalleen miniälleen, vaikka ei sitä päällepäin näytäkään. Molemmat tarvitsevat toisiaan. Ihmissuhteiden monimutkainen vyyhti jäi minulle kuitenkin  osin avautumatta: esimerkiksi Jaskan Ruotsiin lähtenyt sisko Anneli jää jotenkin ilmaan leijuvaksi hahmoksi, ehkä tarkoituksellakin. Kaikki tuntuvat olevan näkymättömin langoin toisissaan kiinni ja yksi liikahdus saa aikaan muutoksen toisaalla.


Ihmisiinsä Laitila Kälvemark on jättänyt reilusti rosoisuutta, ristiriitaisuuttakin. Heissä on myös sellaista syvyyttä, jonka taitava, kerronnan rytmit ja vivahteet hallitseva kirjailija osaa luoda. Nimettömäksi jätetty Velipuoli on tyypillinen vammaisen hahmo: hän lyyhkäsee nurkissa ja osallistuu talon töihin, mutta ei ole aivan täysivaltainen yhteisön jäsen. Olisiko hän voinut saada itselleen aivan oikean oman elämän tai  ottaa itselleen vaimon Venäjältä?


Toisaalla:
Aamun kirja
Lumiomena - Kirjoja ja haaveilua
Lukuneuvoja

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kaari Utrio: Vaskilintu

Kaari Utrio (s. 1942) on tehnyt merkittävän uran sekä kauno- että tietokirjailijana, ja vastikään ilmoittanut lopettavansa kirjojen kirjoittamisen. Arvostan häntä erityisesti naisen, lapsen ja perheen historian popularisoijana (esim. Eevan tyttäret , Kalevan tyttäret ja kuusiosainen Familia -sarjan, joka kertoo perheen historiasta Euroopassa). Eila Pennasen Pyhä Bir gitta (1954) on inspiroinut Utriota ryhtymään kirjailijaksi ja nimenomaan historiallisia romaaneja kirjoittavaksi kirjailijaksi. Ollessaan nuorena töissä kirjakaupassa, hän huomasi, että viihdyttävät ja jännittävät kirjat, joissa on päähenkilönä  sekä vankka historiallinen tausta, kiinnostavat lukijoita. Niitä kirjoja ostetaan.  Vaskilintu kuvaa viikinkiajan ja kristillisen ajan taitetta, 1000-luvun Eurooppaa. Päähenkilönä on suomalaisneito Terhen, joka on kaunis ja älykäs - tietenkin. Terhen syntyy hämäläiseen sumunnostattajien ja verenseisauttajien sukuun. Hän pitää kaulassaan pientä lintukorua, jossa on taik

Mikael Niemi: Populäärimusiikkia Vittulajänkältä

Alkuteos: Populärmusik från Vittula Suomentanut Outi Menna Like 2001 267 sivua   Mikael Niemen (s. 1959) läpimurtoromaanin minäkertoja Matti asuu Vittulajängällä, Pajalassa, pienessä kunnassa Pohjois-Norlannissa, lähellä Suomen rajaa. Pohjoisuus ja rajan läheisyys tekeekin alueen omaleimaiseksi. Matti identifioi Pajalan poissulkemisen kautta:  Kotiseudullamme ei ollut petoja, ei siilejä eikä satakieliä. Siellä ei ollut julkkiksia. Siellä ei ollut vuoristoratoja, liikennevaloja, linnoja tai herraskartanoita. Siellä ei ollut kuin määrättömästi hyttysiä, tornionlaaksolaisia kirosanoja ja kommunisteja. Eletään 60-lukua, ja Vittulajänkä saa asfalttipäällysteen. Matti ystävystyy ankaran lestadiolaisesta kodista olevan Niilan kanssa. Lestadiolaisuus esiintyy kirjassa eräänlaisena pohjoisena elämäntapana, joka vaikuttaa kaikkien, myös liikkeeseen kuulumattomien elämään.   Vastavoimaksi lestadiolaisuudelle ja vanhempien edustamille asioille pojat löytävät musiikin, munaskuita m

Reko Lundán: Rinnakkain

Kirjailija ja teatteriohjaaja Reko Lundánin (1969-2006) tuotanto pitää sisällään kolme romaania: Ilman suuria suruja (2002), Rinnakkain (2004) ja yhdessä vaimonsa Tiina Lundánin kanssa kirjoitetun Viikkoja, kuukausia (2006). 37-vuotiaana aivosyöpään menehtynyt Lundán tunnettiin ennen kaikkea yhteiskunnallisia aiheita käsittelevänä näytelmäkirjailijana. Eettisyys ja minuuden ongelmat ovat eurooppalaisen nykyromaanin perusteemoja, jotka näkyvät myös suomalaisessa kirjallisuudessa. Rinnakkain -romaanissa eletään 2000-luvun alkua. Jarmo ja Kirsi Koponen asuvat lapsineen Helsingin Koivunotkossa, rauhallisella pientaloalueella. Jarmo työskentelee työvoimaohjaajana, Kirsi on ulkoministeriön palveluksessa. Kun Kirsille tarjoutuu mahdollisuus lähteä vuodeksi töihin Brysseliin, alkaa Jarmon ahdistus kasvaa häiritseviin mittoihin. Ja kun joukkoon lisätään vielä uhkaavasti lähestyvä keski-ikä (hui kamalaa!), taloyhtiön kosteusvaurio ja naapuriin perustettava asunnottomien tukikoti, niin