Tiina Laitila Kälvemark: Karkulahti

WSOY 2015
327 sivua

Piha on yhtä savista velliä. Hän hoipertelee eteenpäin Jaskan käsipuolessa. Korot tarttuvat maahan kuin imukupit. Mokkakengät menevät pilalle. Mistä saisi kumisaappaat. Miltä täällä näyttää kesällä. Tuleeko kesä?

Esikoisteoksessaan Kadonnut ranta (2012) Tiina Laitila Kälvemark kirjoitti juuriltaan irronneista ihmisistä, joita menneisyys pitää kuitenkin tiukasti otteessaan. Sama teema jatkuu Karkulahdessa: Venäläinen (tai oikeammin inkeriläinen) Vera tulee Karkulahden taloon vaimoksi ja saa kaupan päälle myös miehensä äkeän äidin. Karkulahti on kuvaus paitsi peräkammarin pojan ja tuontivaimon avioliitosta, niin myös ikiaikainen kertomus miniän ja anopin suhteesta. Jaskan äiti Elisabet nousee toiseksi päähenkilöksi Veran rinnalle. Hänellä on omat salaisuutensa, kuten myös monella muulla romaanin henkilöllä.

Tarinassa ei ole yhtä selkeää käännekohtaa, vaan niitä on useita eri ajoissa ja paikoissa. On valintoja, tekoja, kai silkkaa sattumaakin.

Kirjan tunnelma on verkkainen ja viipyilevä kuin halla lakeuksien yllä, mutta tarina ei jää kertaakaan junnaamaan paikoilleen. Vera tottuu ränsistyneeseen maaseutuelämään, vaikka sopeutuminen ei totta vie ole helppoa. "Ei se haittaa että akka akalta näyttää. Sanoppa Jaska, palijoko sinun piti tästä tatjaanasta maksaa?", kysyy naapurin isäntä ensitapaamisella.

Elisabet sulaa hiljalleen miniälleen, vaikka ei sitä päällepäin näytäkään. Molemmat tarvitsevat toisiaan. Ihmissuhteiden monimutkainen vyyhti jäi minulle kuitenkin osin avautumatta: esimerkiksi Jaskan Ruotsiin lähtenyt sisko Anneli jää jotenkin ilmaan leijuvaksi hahmoksi, ehkä tarkoituksellakin. Kaikki tuntuvat olevan näkymättömin langoin toisissaan kiinni ja yksi liikahdus saa aikaan muutoksen toisaalla.

Ihmisiinsä Laitila Kälvemark on jättänyt reilusti rosoisuutta, ristiriitaisuuttakin. Heissä on myös sellaista syvyyttä, jonka taitava, kerronnan rytmit ja vivahteet hallitseva kirjailija osaa luoda. Nimettömäksi jätetty Velipuoli on tyypillinen vammaisen hahmo: hän lyyhkäsee nurkissa ja osallistuu talon töihin, mutta ei ole aivan täysivaltainen yhteisön jäsen. Olisiko hän voinut saada itselleen aivan oikean oman elämän tai ottaa itselleen vaimon Venäjältä?

Toisaalla:
Aamun kirja
Lumiomena - Kirjoja ja haaveilua
Lukuneuvoja

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Teuvo Pakkala: Vaaralla

K. F. Kivekäs 1891 Pieniä eläjiä olivat. Heillä oli oma talo ja se oli laitakaupungilla, niin kuin ne ovat pienten eläjäin talot. Asuinrakennus oli matala ja pieni. Tavallinen mies ylettyi kädellään räystääseen – – Sammalta kasvoi katto, nurkkalaudat olivat irvollaan, ikkunat vinossa köyröttivät ja lasit olivat sameat ja moniväriset, aivan kuin niitä olisi hienovärisellä sateenkaarella hangattu. Keskempänä kaupunkia olisi semmoinen talo ilman armoa tuomittu purettavaksi, vaan Vaaralle se vältti ja sai siellä olla. Vaa ralla: kuvia laitakaupungilta on Teuvo Pakkalan (1862 - 1925) kolmas romaani. Siinä eletään myöhempien teosten, Elsan (1894) ja lapsinovellien miljöössä: Oulun laitakaupungin köyhässä hökkelikylässä, jossa on vielä vahvasti maaseudun tuntu. Vaaraa kutsuttiin myös Kakaravaaraksi, koska seudun ainoa rikkaus oli lukuisa jälkikasvu. Keskikaupungin kivikadut ja porvaristalot eivät sijainneet kaukana, mutta elinolojen kontrasti on vahva ja Pakkala osoittaa sen m

Lue lisää

Reko Lundán: Rinnakkain

Kirjailija ja teatteriohjaaja Reko Lundánin (1969-2006) tuotanto pitää sisällään kolme romaania: Ilman suuria suruja (2002), Rinnakkain (2004) ja yhdessä vaimonsa Tiina Lundánin kanssa kirjoitetun Viikkoja, kuukausia (2006). 37-vuotiaana aivosyöpään menehtynyt Lundán tunnettiin ennen kaikkea yhteiskunnallisia aiheita käsittelevänä näytelmäkirjailijana. Eettisyys ja minuuden ongelmat ovat eurooppalaisen nykyromaanin perusteemoja, jotka näkyvät myös suomalaisessa kirjallisuudessa. Rinnakkain -romaanissa eletään 2000-luvun alkua. Jarmo ja Kirsi Koponen asuvat lapsineen Helsingin Koivunotkossa, rauhallisella pientaloalueella. Jarmo työskentelee työvoimaohjaajana, Kirsi on ulkoministeriön palveluksessa. Kun Kirsille tarjoutuu mahdollisuus lähteä vuodeksi töihin Brysseliin, alkaa Jarmon ahdistus kasvaa häiritseviin mittoihin. Ja kun joukkoon lisätään vielä uhkaavasti lähestyvä keski-ikä (hui kamalaa!), taloyhtiön kosteusvaurio ja naapuriin perustettava asunnottomien tukikoti, niin

Lue lisää

Mikael Niemi: Populäärimusiikkia Vittulajänkältä

Alkuteos: Populärmusik från Vittula Suomentanut Outi Menna Like 2001 267 sivua Mikael Niemen (s. 1959) läpimurtoromaanin minäkertoja Matti asuu Vittulajängällä, Pajalassa, pienessä kunnassa Pohjois-Norlannissa, lähellä Suomen rajaa. Pohjoisuus ja rajan läheisyys tekeekin alueen omaleimaiseksi. Matti identifioi Pajalan poissulkemisen kautta: Kotiseudullamme ei ollut petoja, ei siilejä eikä satakieliä. Siellä ei ollut julkkiksia. Siellä ei ollut vuoristoratoja, liikennevaloja, linnoja tai herraskartanoita. Siellä ei ollut kuin määrättömästi hyttysiä, tornionlaaksolaisia kirosanoja ja kommunisteja. Eletään 60-lukua, ja Vittulajänkä saa asfalttipäällysteen. Matti ystävystyy ankaran lestadiolaisesta kodista olevan Niilan kanssa. Lestadiolaisuus esiintyy kirjassa eräänlaisena pohjoisena elämäntapana, joka vaikuttaa kaikkien, myös liikkeeseen kuulumattomien elämään. Vastavoimaksi lestadiolaisuudelle ja vanhempien edustamille asioille pojat löytävät musiikin, munaskuita m

Lue lisää

Lukukausi - kirjallisia elämyksiä

Hae tästä blogista