Siirry pääsisältöön

Kaisa Haatanen: Meikkipussin pohjalta


Olen yrittänyt kahlata epätoivoisesti erään romaanikilpailun voittajateosta, jossa jokseenkin yhdentekevä ja päästään vinksahtanut (oikeastaan siis ihan ehta ääliö) päähenkilö paneskelee vastakkaisen sukupuolen edustajia siellä sun täällä ja haaveilee kirjailijuudesta. Kiviäkin kiinnostaa ja minua vielä vähemmän. 

Pakko siis lukea aivan jotain muuta. Niinpä tartuin Kaisa Haatasen esikoisromaaniin Meikkipussin pohjalta. Siinä ei enää haaveilla, vaan on saatu jo jotain aikaiseksikin. Tytti Karakoski, kohta viisikymppinen kustannuspäällikkö, käy läpi elämäänsä ja valintojaan. Hänellä on kunnioitusta herättävä ura asiantuntijatehtävissä ja muutenkin kaikki kohdillaan. Tytti on järjestyksen nainen ja niinpä hän laatii listan itselleen merkityksellisistä asioista, aakkosjärjestyksessä tietenkin. 

Blogimaisten episodien kautta avautuu näkymä keski-ikäisen ja keskiluokkaisen naisen arkipäivän tilanteisiin. Semihauskojen havaintojen ja nykymenon ruotimisen ohella Tytti Karakoski luotaa myös psyykensä syövereitä ja sen kipupisteitä, hetkittäistä yksinäisyyttäkin. Osuvimmillaan Haatanen on pohtiessaan sinkkunaisen (tai siis itsellisen naisen) yhteiskunnallista asemaa ja feminismin olemusta:

Nykymissit vastaavat kärkkään kielteisesti, kun heiltä kysytään, ovatko he feministejä. He kuulostavat tynnyrissä kasvaneilta varhaisseniileiltä eläkeläismiehiltä (en tarkoita missään tapauksessa omaa isääni). Feminismi käsitetään yhä vain väärin; ei vieläkään olla valmiita ymmärtämään, että kyse on tasa-arvosta. Vain ja ainoastaan tasa-arvosta.

Kustantaja mainostaa Meikkipussia salaviisaana viihderomaanina aikuisille naisille. Viihteestä se käy erinomaisestikin, ja kohderyhmä on juuri oikea, mutta romaaniksi se on kovin kolumnimainen ja salaviisauteen yltääkseen olisi pitänyt jättää enemmän rivien välistä hoksattavaksi. Rehellisyys ja suhteellisuudentaju pelastavat kuitenkin kokonaisuuden.

Mutta miten niin tupakanhajun saa pois rintaliiveistä ripustamalla ne yöksi patterille? En ymmärrä, täytynee siis kokeilla.


Johnny Kniga 2015
170 sivua


Toisaalla:

Kommentit

  1. Hei Jaana! Laitoin sinulle pienen haasteen omaan blogiini Marjatan kirjaelämyksiä ja ajatuksia. Käypä kurkkaamassa! :)

    VastaaPoista
  2. Hei Jaana! Laitoin sinulle pienen haasteen omaan blogiini Marjatan kirjaelämyksiä ja ajatuksia. Käypä kurkkaamassa! :)

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kaari Utrio: Vaskilintu

Kaari Utrio (s. 1942) on tehnyt merkittävän uran sekä kauno- että tietokirjailijana, ja vastikään ilmoittanut lopettavansa kirjojen kirjoittamisen. Arvostan häntä erityisesti naisen, lapsen ja perheen historian popularisoijana (esim. Eevan tyttäret , Kalevan tyttäret ja kuusiosainen Familia -sarjan, joka kertoo perheen historiasta Euroopassa). Eila Pennasen Pyhä Bir gitta (1954) on inspiroinut Utriota ryhtymään kirjailijaksi ja nimenomaan historiallisia romaaneja kirjoittavaksi kirjailijaksi. Ollessaan nuorena töissä kirjakaupassa, hän huomasi, että viihdyttävät ja jännittävät kirjat, joissa on päähenkilönä  sekä vankka historiallinen tausta, kiinnostavat lukijoita. Niitä kirjoja ostetaan.  Vaskilintu kuvaa viikinkiajan ja kristillisen ajan taitetta, 1000-luvun Eurooppaa. Päähenkilönä on suomalaisneito Terhen, joka on kaunis ja älykäs - tietenkin. Terhen syntyy hämäläiseen sumunnostattajien ja verenseisauttajien sukuun. Hän pitää kaulassaan pientä lintukorua, jossa on taik

Mikael Niemi: Populäärimusiikkia Vittulajänkältä

Alkuteos: Populärmusik från Vittula Suomentanut Outi Menna Like 2001 267 sivua   Mikael Niemen (s. 1959) läpimurtoromaanin minäkertoja Matti asuu Vittulajängällä, Pajalassa, pienessä kunnassa Pohjois-Norlannissa, lähellä Suomen rajaa. Pohjoisuus ja rajan läheisyys tekeekin alueen omaleimaiseksi. Matti identifioi Pajalan poissulkemisen kautta:  Kotiseudullamme ei ollut petoja, ei siilejä eikä satakieliä. Siellä ei ollut julkkiksia. Siellä ei ollut vuoristoratoja, liikennevaloja, linnoja tai herraskartanoita. Siellä ei ollut kuin määrättömästi hyttysiä, tornionlaaksolaisia kirosanoja ja kommunisteja. Eletään 60-lukua, ja Vittulajänkä saa asfalttipäällysteen. Matti ystävystyy ankaran lestadiolaisesta kodista olevan Niilan kanssa. Lestadiolaisuus esiintyy kirjassa eräänlaisena pohjoisena elämäntapana, joka vaikuttaa kaikkien, myös liikkeeseen kuulumattomien elämään.   Vastavoimaksi lestadiolaisuudelle ja vanhempien edustamille asioille pojat löytävät musiikin, munaskuita m

Reko Lundán: Rinnakkain

Kirjailija ja teatteriohjaaja Reko Lundánin (1969-2006) tuotanto pitää sisällään kolme romaania: Ilman suuria suruja (2002), Rinnakkain (2004) ja yhdessä vaimonsa Tiina Lundánin kanssa kirjoitetun Viikkoja, kuukausia (2006). 37-vuotiaana aivosyöpään menehtynyt Lundán tunnettiin ennen kaikkea yhteiskunnallisia aiheita käsittelevänä näytelmäkirjailijana. Eettisyys ja minuuden ongelmat ovat eurooppalaisen nykyromaanin perusteemoja, jotka näkyvät myös suomalaisessa kirjallisuudessa. Rinnakkain -romaanissa eletään 2000-luvun alkua. Jarmo ja Kirsi Koponen asuvat lapsineen Helsingin Koivunotkossa, rauhallisella pientaloalueella. Jarmo työskentelee työvoimaohjaajana, Kirsi on ulkoministeriön palveluksessa. Kun Kirsille tarjoutuu mahdollisuus lähteä vuodeksi töihin Brysseliin, alkaa Jarmon ahdistus kasvaa häiritseviin mittoihin. Ja kun joukkoon lisätään vielä uhkaavasti lähestyvä keski-ikä (hui kamalaa!), taloyhtiön kosteusvaurio ja naapuriin perustettava asunnottomien tukikoti, niin