Siirry pääsisältöön

Satu Piispa-Hakala: Pieniä sankaritekoja


 

Kerran vuodessa työpaikallani Oulun kaupunginkirjastossa kerätään menneen vuoden kirjallinen anti yhteen. Tänä vuonna Kirjasatoa -tapahtuma on jaettu kahteen osaan: torstaina 4.2.2016 aiheena on vuonna 2015 ilmestynyt kaunokirjallisuus ja siitä viikon päästä torstaina 11.2. on tietokirjojen vuoro. Kirjasaari, lasten ja nuorten kirjallisuuden esittelytilaisuus järjestetään 16.2.2016.

Allekirjoittanut valitsi tällä kertaa esiteltäväkseen kotimaisia esikoisteoksia. Niitä onkin tullut luettua sitten muutama. Erityisesti mieleeni ovat jääneet Esa Mäkisen dystopia Totuuskuutio (Otava), Laura Lehtolan koskettava Pelkääjän paikalla (Otava). Oululaisen Minna Mikkosen Kivenkerääjät (Minerva) on parhaillaan kesken.


Satu Piispa-Hakalan Pieniä sankaritekoja lojui koko syksyn must read -kasassani, enkä päässyt sen kanssa alkua pidemmälle, mutta kun sain sen sitten kertaalleen kunnolla käyntiin, niin luin kirjan suorin tein loppuun saakka. Sivuja romaanissa on toki vain 154, mutta se ei ole kaunokirjalliselle teokselle mikään puute, pikemminkin päinvastoin. Monessa romaanissa olisi tiivistämisen varaa, mutta Sankaritekoja on tässä suhteessa moitteeton. Se ei sorru jaaritteluun, eikä tarina polje missään vaiheessa paikoillaan.

      Tökkään takaoven auki ja säikäytän jonkin. Se jokin älähtää kaatuessaan biojätelaatikkoon.
      – Herranen aika. Sattuks sua?
      Biolaatikon suulta näkyy kaksi jalkaa. Tartun toiseen ja vedän. Jalan jatke kiroilee ja päästän irti. Jalat katoavat laatikon sisään.
      – Oletko kunnossa, kysyn laatikkoon kurkistaessani. Hedelmäjätteen päällä makaa tyttö, joka pitelee vyötäröään.
      – Anteeksi.
Tyttö ei sano mitään. Hän näyttää linnunpojalta, joka on pudonnut pesästä.
Ensimmäisenä Sankaritekojen henkilöistä esitellään ekoaktivisti Anna, joka pyrkii minimoimaan kulutuksensa kaikin mahdollisin ja välillä mahdottomiltakin vaikuttavin tavoin. Syvemmälle Annan taustaan päästään vähän ennen kirjan puoltaväliä, jolloin estradille astuvat Annan vanhemmat Marja-Leena ja Hannu. Kumpikin heistä kaipaa elämäänsä uutta suuntaa ja virettä, joka yllättäen löytyy tyttären kannattamien aatteiden parista. Anna jää kuitenkin lopulta arvoitukseksi, vaikka hän onkin Sankaritekojen primus motor.

Kaikki episodimaisen romaanin tarinat eivät suinkaan kutoudu samaan kerään, mutta sen moniäänisyys toimii kuitenkin kokonaisuutena. Temaattisella tasolla päällimmäisenä on ihmisen ja luonnon epävireinen yhteiselo, jos kohta romaani kysyy myös, mitä ja kuinka paljon ihminen tarvitsee saadakseen riittävän hyvän elämän.


Satu Piispa-Hakala (s. 1979) on juvalainen kirjallisuusterapiaohjaaja ja Pieniä sankaritekoja on hänen esikoisromaaninsa. Se on oikein lupaava avaus kirjalliselle uralle.

 

Kustannus Aarni 2015
154 sivua
 


Toisaalla:
Kiiltomato
Keskisuomalainen

Kommentit

  1. Minäkin tykkäsin tästä todella paljon, episodimaisuus ja aihe olivat todella hyviä juttuja. :)

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kaari Utrio: Vaskilintu

Kaari Utrio (s. 1942) on tehnyt merkittävän uran sekä kauno- että tietokirjailijana, ja vastikään ilmoittanut lopettavansa kirjojen kirjoittamisen. Arvostan häntä erityisesti naisen, lapsen ja perheen historian popularisoijana (esim. Eevan tyttäret , Kalevan tyttäret ja kuusiosainen Familia -sarjan, joka kertoo perheen historiasta Euroopassa). Eila Pennasen Pyhä Bir gitta (1954) on inspiroinut Utriota ryhtymään kirjailijaksi ja nimenomaan historiallisia romaaneja kirjoittavaksi kirjailijaksi. Ollessaan nuorena töissä kirjakaupassa, hän huomasi, että viihdyttävät ja jännittävät kirjat, joissa on päähenkilönä  sekä vankka historiallinen tausta, kiinnostavat lukijoita. Niitä kirjoja ostetaan.  Vaskilintu kuvaa viikinkiajan ja kristillisen ajan taitetta, 1000-luvun Eurooppaa. Päähenkilönä on suomalaisneito Terhen, joka on kaunis ja älykäs - tietenkin. Terhen syntyy hämäläiseen sumunnostattajien ja verenseisauttajien sukuun. Hän pitää kaulassaan pientä lintukorua, jossa on taik

Mikael Niemi: Populäärimusiikkia Vittulajänkältä

Alkuteos: Populärmusik från Vittula Suomentanut Outi Menna Like 2001 267 sivua   Mikael Niemen (s. 1959) läpimurtoromaanin minäkertoja Matti asuu Vittulajängällä, Pajalassa, pienessä kunnassa Pohjois-Norlannissa, lähellä Suomen rajaa. Pohjoisuus ja rajan läheisyys tekeekin alueen omaleimaiseksi. Matti identifioi Pajalan poissulkemisen kautta:  Kotiseudullamme ei ollut petoja, ei siilejä eikä satakieliä. Siellä ei ollut julkkiksia. Siellä ei ollut vuoristoratoja, liikennevaloja, linnoja tai herraskartanoita. Siellä ei ollut kuin määrättömästi hyttysiä, tornionlaaksolaisia kirosanoja ja kommunisteja. Eletään 60-lukua, ja Vittulajänkä saa asfalttipäällysteen. Matti ystävystyy ankaran lestadiolaisesta kodista olevan Niilan kanssa. Lestadiolaisuus esiintyy kirjassa eräänlaisena pohjoisena elämäntapana, joka vaikuttaa kaikkien, myös liikkeeseen kuulumattomien elämään.   Vastavoimaksi lestadiolaisuudelle ja vanhempien edustamille asioille pojat löytävät musiikin, munaskuita m

Reko Lundán: Rinnakkain

Kirjailija ja teatteriohjaaja Reko Lundánin (1969-2006) tuotanto pitää sisällään kolme romaania: Ilman suuria suruja (2002), Rinnakkain (2004) ja yhdessä vaimonsa Tiina Lundánin kanssa kirjoitetun Viikkoja, kuukausia (2006). 37-vuotiaana aivosyöpään menehtynyt Lundán tunnettiin ennen kaikkea yhteiskunnallisia aiheita käsittelevänä näytelmäkirjailijana. Eettisyys ja minuuden ongelmat ovat eurooppalaisen nykyromaanin perusteemoja, jotka näkyvät myös suomalaisessa kirjallisuudessa. Rinnakkain -romaanissa eletään 2000-luvun alkua. Jarmo ja Kirsi Koponen asuvat lapsineen Helsingin Koivunotkossa, rauhallisella pientaloalueella. Jarmo työskentelee työvoimaohjaajana, Kirsi on ulkoministeriön palveluksessa. Kun Kirsille tarjoutuu mahdollisuus lähteä vuodeksi töihin Brysseliin, alkaa Jarmon ahdistus kasvaa häiritseviin mittoihin. Ja kun joukkoon lisätään vielä uhkaavasti lähestyvä keski-ikä (hui kamalaa!), taloyhtiön kosteusvaurio ja naapuriin perustettava asunnottomien tukikoti, niin