Siirry pääsisältöön

Satu Piispa-Hakala: Pieniä sankaritekoja


 

Kerran vuodessa työpaikallani Oulun kaupunginkirjastossa kerätään menneen vuoden kirjallinen anti yhteen. Tänä vuonna Kirjasatoa -tapahtuma on jaettu kahteen osaan: torstaina 4.2.2016 aiheena on vuonna 2015 ilmestynyt kaunokirjallisuus ja siitä viikon päästä torstaina 11.2. on tietokirjojen vuoro. Kirjasaari, lasten ja nuorten kirjallisuuden esittelytilaisuus järjestetään 16.2.2016.

Allekirjoittanut valitsi tällä kertaa esiteltäväkseen kotimaisia esikoisteoksia. Niitä onkin tullut luettua sitten muutama. Erityisesti mieleeni ovat jääneet Esa Mäkisen dystopia Totuuskuutio (Otava), Laura Lehtolan koskettava Pelkääjän paikalla (Otava). Oululaisen Minna Mikkosen Kivenkerääjät (Minerva) on parhaillaan kesken.


Satu Piispa-Hakalan Pieniä sankaritekoja lojui koko syksyn must read -kasassani, enkä päässyt sen kanssa alkua pidemmälle, mutta kun sain sen sitten kertaalleen kunnolla käyntiin, niin luin kirjan suorin tein loppuun saakka. Sivuja romaanissa on toki vain 154, mutta se ei ole kaunokirjalliselle teokselle mikään puute, pikemminkin päinvastoin. Monessa romaanissa olisi tiivistämisen varaa, mutta Sankaritekoja on tässä suhteessa moitteeton. Se ei sorru jaaritteluun, eikä tarina polje missään vaiheessa paikoillaan.

      Tökkään takaoven auki ja säikäytän jonkin. Se jokin älähtää kaatuessaan biojätelaatikkoon.
      – Herranen aika. Sattuks sua?
      Biolaatikon suulta näkyy kaksi jalkaa. Tartun toiseen ja vedän. Jalan jatke kiroilee ja päästän irti. Jalat katoavat laatikon sisään.
      – Oletko kunnossa, kysyn laatikkoon kurkistaessani. Hedelmäjätteen päällä makaa tyttö, joka pitelee vyötäröään.
      – Anteeksi.
Tyttö ei sano mitään. Hän näyttää linnunpojalta, joka on pudonnut pesästä.
Ensimmäisenä Sankaritekojen henkilöistä esitellään ekoaktivisti Anna, joka pyrkii minimoimaan kulutuksensa kaikin mahdollisin ja välillä mahdottomiltakin vaikuttavin tavoin. Syvemmälle Annan taustaan päästään vähän ennen kirjan puoltaväliä, jolloin estradille astuvat Annan vanhemmat Marja-Leena ja Hannu. Kumpikin heistä kaipaa elämäänsä uutta suuntaa ja virettä, joka yllättäen löytyy tyttären kannattamien aatteiden parista. Anna jää kuitenkin lopulta arvoitukseksi, vaikka hän onkin Sankaritekojen primus motor.

Kaikki episodimaisen romaanin tarinat eivät suinkaan kutoudu samaan kerään, mutta sen moniäänisyys toimii kuitenkin kokonaisuutena. Temaattisella tasolla päällimmäisenä on ihmisen ja luonnon epävireinen yhteiselo, jos kohta romaani kysyy myös, mitä ja kuinka paljon ihminen tarvitsee saadakseen riittävän hyvän elämän.


Satu Piispa-Hakala (s. 1979) on juvalainen kirjallisuusterapiaohjaaja ja Pieniä sankaritekoja on hänen esikoisromaaninsa. Se on oikein lupaava avaus kirjalliselle uralle.

 

Kustannus Aarni 2015
154 sivua
 


Toisaalla:
Kiiltomato
Keskisuomalainen

Kommentit

  1. Minäkin tykkäsin tästä todella paljon, episodimaisuus ja aihe olivat todella hyviä juttuja. :)

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Reko Lundán: Rinnakkain

Kirjailija ja teatteriohjaaja Reko Lundánin (1969-2006) tuotanto pitää sisällään kolme romaania: Ilman suuria suruja (2002), Rinnakkain (2004) ja yhdessä vaimonsa Tiina Lundánin kanssa kirjoitetun Viikkoja, kuukausia (2006). 37-vuotiaana aivosyöpään menehtynyt Lundán tunnettiin ennen kaikkea yhteiskunnallisia aiheita käsittelevänä näytelmäkirjailijana. Eettisyys ja minuuden ongelmat ovat eurooppalaisen nykyromaanin perusteemoja, jotka näkyvät myös suomalaisessa kirjallisuudessa. Rinnakkain -romaanissa eletään 2000-luvun alkua. Jarmo ja Kirsi Koponen asuvat lapsineen Helsingin Koivunotkossa, rauhallisella pientaloalueella. Jarmo työskentelee työvoimaohjaajana, Kirsi on ulkoministeriön palveluksessa. Kun Kirsille tarjoutuu mahdollisuus lähteä vuodeksi töihin Brysseliin, alkaa Jarmon ahdistus kasvaa häiritseviin mittoihin. Ja kun joukkoon lisätään vielä uhkaavasti lähestyvä keski-ikä (hui kamalaa!), taloyhtiön kosteusvaurio ja naapuriin perustettava asunnottomien tukikoti, niin...

Kaarina Niskala: Valkovuokkojen villat: Toppilansalmen huvilat ja puutarhat

Oulun tervaporvariajan vauraus näkyi kaupungissa monella tavalla. Toppilan sataman yhteyteen rakennettiin 1800-luvun lopulla hienoja huviloita, joista muutamat (tosin todellakin vain muutamat) ovat säilyneet nykypäiviin saakka. Tunnetuin näistä säilyneistä on kauppaneuvos Johan Wilhelm Snellmanin vuonna 1859 rakennuttama, tyttärensä mukaan nimeämä Hannala . Kulttuurihistoriallisesti merkittävän alueen ensimmäiset, Mallasjuomatehtaan rakennukset valmistuivat jo muutamaa vuotta aiemmin. Valkovuokkojen villat kuvaa oululaista huvilaelämää 1800-luvun puolivälistä toiseen maailmansotaan. Huviloiden lisäksi kerrotaan niitä ympäröineiden suurten ja kauniiden puutarhojen historiasta – ja mikä kiinnostavinta – villojen asukkaista. Juuri heidän elämäntarinansa luovat mikrohistoriallisen näkymän entisaikojen huvilamiljööseen. Lähemmin tarkastellaan pariakymmentä huvilaa. Erakkoluonteiset [Ravanderin] veljekset, jotka olivat perineet komean mustan Lincoln-auton, matkustivat huvilalleen To...

Teuvo Pakkala: Vaaralla

K. F. Kivekäs 1891 Pieniä eläjiä olivat.     Heillä oli oma talo ja se oli laitakaupungilla, niin kuin ne ovat pienten eläjäin talot. Asuinrakennus oli matala ja pieni. Tavallinen mies ylettyi kädellään räystääseen – – Sammalta kasvoi katto, nurkkalaudat olivat irvollaan, ikkunat vinossa köyröttivät ja lasit olivat sameat ja moniväriset, aivan kuin niitä olisi hienovärisellä sateenkaarella hangattu. Keskempänä kaupunkia olisi semmoinen talo ilman armoa tuomittu purettavaksi, vaan Vaaralle se vältti ja sai siellä olla. Vaa ralla: kuvia laitakaupungilta on Teuvo Pakkalan (1862 - 1925) kolmas romaani. Siinä eletään myöhempien teosten, Elsan (1894) ja lapsinovellien miljöössä: Oulun laitakaupungin köyhässä hökkelikylässä, jossa on vielä vahvasti maaseudun tuntu. Vaaraa kutsuttiin myös Kakaravaaraksi, koska seudun ainoa rikkaus oli lukuisa jälkikasvu. Keskikaupungin kivikadut ja porvaristalot eivät sijainneet kaukana, mutta elinolojen kontrasti on vahva ja Pakkala ...