Siirry pääsisältöön

Nic Pizzolatto: Galveston


Dekkarit eivät ole millään muotoa lukuharrastukseni keskiössä, mutta jostain kumman syystä olen tullut lukeneeksi niitä alkuvuodesta kohtuullisen ahkerasti. Jo Nesbøn Verta lumella I ja II täyttivät sivistyksestäni Nesbøn kokoisen aukon, ja Nic Pizzolaton esikoisromaaniin tartuin kollegani suosituksen johdosta. Uskon aina kollegoitani, enkä pettynyt tälläkään kerralla, sillä Galveston osoittautui karhean tyylikkääksi ja kiehtovaksi tarinaksi elämästä, kuolemasta ja kaikesta siltä väliltä. 

Romaanin päähenkilönä on keuhkosyöpää sairastava nelikymppinen palkkamurhaaja Roy Cady, joka päätyy erinäisten tapahtumien seurauksena pakomatkalle New Orleansista Galvestoniin, teksasilaiseen pikkukaupunkiin. Matkaseuranaan hänellä on teiniprostituoitu Rocky ja tämän mukaansa sieppaama 3-vuotias pikkusisko Tiffany. 


Ajallisesti kerronta vaihtelee preesensin ja 20 vuotta sitten tapahtuneen välillä. Royn mielessä kaikki on yhtä aikaa läsnä ja etäännytettynä: 

Tietyistä kokemuksista ei selviydy, eikä niiden jälkeen ole täysin elossa, vaikka ei sattuisikaan kuolemaan. Kaikki, mitä tapahtui vuoden 1987 toukokuussa, tapahtuu yhä edelleen, nyt 20 vuotta myöhemmin, ja se mitä tapahtui on pelkkää tarinaa.

Roy on henkilöhahmoista ehdottomasti moniulotteisin. Hän on melankolinen ja pohdiskeleva, mutta kuitenkin alati hetkessä kiinni, valmis tappamaan sumeilematta. Samaa sävyä on myös koko kirjan tunnelmassa – ikään kuin lähestyvä ukonilma olisi jo aistittavissa, vaikka taivas on vielä pilvetön. Muut henkilöt jäävät monin verroin ohuemmiksi, jos kohta heidätkin on tyylitelty satunnaisia sivuhenkilöitä myöten taitaen. Esimerkiksi poimin kuvauksen vankilan kirjastonhoitajasta, joka toistaa ikiaikaisen ammattistereotypian varsin katu-uskottavasti. 

Vietettyäni kuukauden kiven sisällä menin kirjastoon etsimään jotain lukemista. En tiennyt, mistä aloittaa. Osavaltion järjestämä kirjastonhoitaja kävi kaksi kertaa kuukaudessa, ja hän ehdotti minulle kirjoja. Sillä tavalla tutustuin Jeanineen, kirjastonhoitajaan. - - Hänellä oli hiirenharmaat hiukset, ja hänen kampauksensa oli mennyt muodista jo 70-luvulla. Hänen veltot käsivartensa tutisivat, kun hän löi leiman korttiin, ja hän liikkui kömpelösti. Aika ajoin huomasin kyyneleitä hänen silmissään, hän pyysi anteeksi ja poistui takahuoneeseen ja pysyi siellä päivän loppuun saakka.

Like 2015
293 sivua


 

Toisaalla:
Kauppalehti
Kirjavinkit
Savon Sanomat

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Reko Lundán: Rinnakkain

Kirjailija ja teatteriohjaaja Reko Lundánin (1969-2006) tuotanto pitää sisällään kolme romaania: Ilman suuria suruja (2002), Rinnakkain (2004) ja yhdessä vaimonsa Tiina Lundánin kanssa kirjoitetun Viikkoja, kuukausia (2006). 37-vuotiaana aivosyöpään menehtynyt Lundán tunnettiin ennen kaikkea yhteiskunnallisia aiheita käsittelevänä näytelmäkirjailijana. Eettisyys ja minuuden ongelmat ovat eurooppalaisen nykyromaanin perusteemoja, jotka näkyvät myös suomalaisessa kirjallisuudessa. Rinnakkain -romaanissa eletään 2000-luvun alkua. Jarmo ja Kirsi Koponen asuvat lapsineen Helsingin Koivunotkossa, rauhallisella pientaloalueella. Jarmo työskentelee työvoimaohjaajana, Kirsi on ulkoministeriön palveluksessa. Kun Kirsille tarjoutuu mahdollisuus lähteä vuodeksi töihin Brysseliin, alkaa Jarmon ahdistus kasvaa häiritseviin mittoihin. Ja kun joukkoon lisätään vielä uhkaavasti lähestyvä keski-ikä (hui kamalaa!), taloyhtiön kosteusvaurio ja naapuriin perustettava asunnottomien tukikoti, niin...

Kaarina Niskala: Valkovuokkojen villat: Toppilansalmen huvilat ja puutarhat

Oulun tervaporvariajan vauraus näkyi kaupungissa monella tavalla. Toppilan sataman yhteyteen rakennettiin 1800-luvun lopulla hienoja huviloita, joista muutamat (tosin todellakin vain muutamat) ovat säilyneet nykypäiviin saakka. Tunnetuin näistä säilyneistä on kauppaneuvos Johan Wilhelm Snellmanin vuonna 1859 rakennuttama, tyttärensä mukaan nimeämä Hannala . Kulttuurihistoriallisesti merkittävän alueen ensimmäiset, Mallasjuomatehtaan rakennukset valmistuivat jo muutamaa vuotta aiemmin. Valkovuokkojen villat kuvaa oululaista huvilaelämää 1800-luvun puolivälistä toiseen maailmansotaan. Huviloiden lisäksi kerrotaan niitä ympäröineiden suurten ja kauniiden puutarhojen historiasta – ja mikä kiinnostavinta – villojen asukkaista. Juuri heidän elämäntarinansa luovat mikrohistoriallisen näkymän entisaikojen huvilamiljööseen. Lähemmin tarkastellaan pariakymmentä huvilaa. Erakkoluonteiset [Ravanderin] veljekset, jotka olivat perineet komean mustan Lincoln-auton, matkustivat huvilalleen To...

Teuvo Pakkala: Vaaralla

K. F. Kivekäs 1891 Pieniä eläjiä olivat.     Heillä oli oma talo ja se oli laitakaupungilla, niin kuin ne ovat pienten eläjäin talot. Asuinrakennus oli matala ja pieni. Tavallinen mies ylettyi kädellään räystääseen – – Sammalta kasvoi katto, nurkkalaudat olivat irvollaan, ikkunat vinossa köyröttivät ja lasit olivat sameat ja moniväriset, aivan kuin niitä olisi hienovärisellä sateenkaarella hangattu. Keskempänä kaupunkia olisi semmoinen talo ilman armoa tuomittu purettavaksi, vaan Vaaralle se vältti ja sai siellä olla. Vaa ralla: kuvia laitakaupungilta on Teuvo Pakkalan (1862 - 1925) kolmas romaani. Siinä eletään myöhempien teosten, Elsan (1894) ja lapsinovellien miljöössä: Oulun laitakaupungin köyhässä hökkelikylässä, jossa on vielä vahvasti maaseudun tuntu. Vaaraa kutsuttiin myös Kakaravaaraksi, koska seudun ainoa rikkaus oli lukuisa jälkikasvu. Keskikaupungin kivikadut ja porvaristalot eivät sijainneet kaukana, mutta elinolojen kontrasti on vahva ja Pakkala ...