Siirry pääsisältöön

Nic Pizzolatto: Galveston


Dekkarit eivät ole millään muotoa lukuharrastukseni keskiössä, mutta jostain kumman syystä olen tullut lukeneeksi niitä alkuvuodesta kohtuullisen ahkerasti. Jo Nesbøn Verta lumella I ja II täyttivät sivistyksestäni Nesbøn kokoisen aukon, ja Nic Pizzolaton esikoisromaaniin tartuin kollegani suosituksen johdosta. Uskon aina kollegoitani, enkä pettynyt tälläkään kerralla, sillä Galveston osoittautui karhean tyylikkääksi ja kiehtovaksi tarinaksi elämästä, kuolemasta ja kaikesta siltä väliltä. 

Romaanin päähenkilönä on keuhkosyöpää sairastava nelikymppinen palkkamurhaaja Roy Cady, joka päätyy erinäisten tapahtumien seurauksena pakomatkalle New Orleansista Galvestoniin, teksasilaiseen pikkukaupunkiin. Matkaseuranaan hänellä on teiniprostituoitu Rocky ja tämän mukaansa sieppaama 3-vuotias pikkusisko Tiffany. 


Ajallisesti kerronta vaihtelee preesensin ja 20 vuotta sitten tapahtuneen välillä. Royn mielessä kaikki on yhtä aikaa läsnä ja etäännytettynä: 

Tietyistä kokemuksista ei selviydy, eikä niiden jälkeen ole täysin elossa, vaikka ei sattuisikaan kuolemaan. Kaikki, mitä tapahtui vuoden 1987 toukokuussa, tapahtuu yhä edelleen, nyt 20 vuotta myöhemmin, ja se mitä tapahtui on pelkkää tarinaa.

Roy on henkilöhahmoista ehdottomasti moniulotteisin. Hän on melankolinen ja pohdiskeleva, mutta kuitenkin alati hetkessä kiinni, valmis tappamaan sumeilematta. Samaa sävyä on myös koko kirjan tunnelmassa – ikään kuin lähestyvä ukonilma olisi jo aistittavissa, vaikka taivas on vielä pilvetön. Muut henkilöt jäävät monin verroin ohuemmiksi, jos kohta heidätkin on tyylitelty satunnaisia sivuhenkilöitä myöten taitaen. Esimerkiksi poimin kuvauksen vankilan kirjastonhoitajasta, joka toistaa ikiaikaisen ammattistereotypian varsin katu-uskottavasti. 

Vietettyäni kuukauden kiven sisällä menin kirjastoon etsimään jotain lukemista. En tiennyt, mistä aloittaa. Osavaltion järjestämä kirjastonhoitaja kävi kaksi kertaa kuukaudessa, ja hän ehdotti minulle kirjoja. Sillä tavalla tutustuin Jeanineen, kirjastonhoitajaan. - - Hänellä oli hiirenharmaat hiukset, ja hänen kampauksensa oli mennyt muodista jo 70-luvulla. Hänen veltot käsivartensa tutisivat, kun hän löi leiman korttiin, ja hän liikkui kömpelösti. Aika ajoin huomasin kyyneleitä hänen silmissään, hän pyysi anteeksi ja poistui takahuoneeseen ja pysyi siellä päivän loppuun saakka.

Like 2015
293 sivua


 

Toisaalla:
Kauppalehti
Kirjavinkit
Savon Sanomat

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kaari Utrio: Vaskilintu

Kaari Utrio (s. 1942) on tehnyt merkittävän uran sekä kauno- että tietokirjailijana, ja vastikään ilmoittanut lopettavansa kirjojen kirjoittamisen. Arvostan häntä erityisesti naisen, lapsen ja perheen historian popularisoijana (esim. Eevan tyttäret , Kalevan tyttäret ja kuusiosainen Familia -sarjan, joka kertoo perheen historiasta Euroopassa). Eila Pennasen Pyhä Bir gitta (1954) on inspiroinut Utriota ryhtymään kirjailijaksi ja nimenomaan historiallisia romaaneja kirjoittavaksi kirjailijaksi. Ollessaan nuorena töissä kirjakaupassa, hän huomasi, että viihdyttävät ja jännittävät kirjat, joissa on päähenkilönä  sekä vankka historiallinen tausta, kiinnostavat lukijoita. Niitä kirjoja ostetaan.  Vaskilintu kuvaa viikinkiajan ja kristillisen ajan taitetta, 1000-luvun Eurooppaa. Päähenkilönä on suomalaisneito Terhen, joka on kaunis ja älykäs - tietenkin. Terhen syntyy hämäläiseen sumunnostattajien ja verenseisauttajien sukuun. Hän pitää kaulassaan pientä lintukorua, jossa on taik

Mikael Niemi: Populäärimusiikkia Vittulajänkältä

Alkuteos: Populärmusik från Vittula Suomentanut Outi Menna Like 2001 267 sivua   Mikael Niemen (s. 1959) läpimurtoromaanin minäkertoja Matti asuu Vittulajängällä, Pajalassa, pienessä kunnassa Pohjois-Norlannissa, lähellä Suomen rajaa. Pohjoisuus ja rajan läheisyys tekeekin alueen omaleimaiseksi. Matti identifioi Pajalan poissulkemisen kautta:  Kotiseudullamme ei ollut petoja, ei siilejä eikä satakieliä. Siellä ei ollut julkkiksia. Siellä ei ollut vuoristoratoja, liikennevaloja, linnoja tai herraskartanoita. Siellä ei ollut kuin määrättömästi hyttysiä, tornionlaaksolaisia kirosanoja ja kommunisteja. Eletään 60-lukua, ja Vittulajänkä saa asfalttipäällysteen. Matti ystävystyy ankaran lestadiolaisesta kodista olevan Niilan kanssa. Lestadiolaisuus esiintyy kirjassa eräänlaisena pohjoisena elämäntapana, joka vaikuttaa kaikkien, myös liikkeeseen kuulumattomien elämään.   Vastavoimaksi lestadiolaisuudelle ja vanhempien edustamille asioille pojat löytävät musiikin, munaskuita m

Reko Lundán: Rinnakkain

Kirjailija ja teatteriohjaaja Reko Lundánin (1969-2006) tuotanto pitää sisällään kolme romaania: Ilman suuria suruja (2002), Rinnakkain (2004) ja yhdessä vaimonsa Tiina Lundánin kanssa kirjoitetun Viikkoja, kuukausia (2006). 37-vuotiaana aivosyöpään menehtynyt Lundán tunnettiin ennen kaikkea yhteiskunnallisia aiheita käsittelevänä näytelmäkirjailijana. Eettisyys ja minuuden ongelmat ovat eurooppalaisen nykyromaanin perusteemoja, jotka näkyvät myös suomalaisessa kirjallisuudessa. Rinnakkain -romaanissa eletään 2000-luvun alkua. Jarmo ja Kirsi Koponen asuvat lapsineen Helsingin Koivunotkossa, rauhallisella pientaloalueella. Jarmo työskentelee työvoimaohjaajana, Kirsi on ulkoministeriön palveluksessa. Kun Kirsille tarjoutuu mahdollisuus lähteä vuodeksi töihin Brysseliin, alkaa Jarmon ahdistus kasvaa häiritseviin mittoihin. Ja kun joukkoon lisätään vielä uhkaavasti lähestyvä keski-ikä (hui kamalaa!), taloyhtiön kosteusvaurio ja naapuriin perustettava asunnottomien tukikoti, niin