Siirry pääsisältöön

Pekka Jaatinen: Varjo 1917-1918


”Lappi, Toppi, Relletti, Pattijoki, Raahe ja helevetti”
Vanha sananparsi Raahen radan asemista johdattaa maailman merillä seilanneen Oskari Varjon takaisin kotiseudulleen. Eletään vuotta 1917. Varjo vierastaa politikointia ja radikalisoitumista, ja toivoo, etteivät levottomuudet ulottuisi pohjoiseen rannikkokaupunkiin. Veljensä avustuksella hän saa työpaikan rautateiltä, mutta toive omasta rauhasta jää toteutumatta. 

Samoin kuin Antti Tuurin Jussi Ketola temmataan Kylmien kyytimiehessä pakolla sotaan, joutuu Oskari  Varjokin tahtomattaan mukaan sisällissodan kahnauksiin. Yhteisön paine on puolin ja toisin kova:

”Huomenta”, Oskari sanoi lippansa alta katsoen, juonteet suupielissään. Minä olen ratavartija Oskari Varjo.”
”Ookko nää Emilin veli”, Kasurinen kysyi. ”Tullu sen entisen, mikä sen nimi nyt olikaan, tilalle?”
”Joo.”
”Onko sinulla samanlainen poliittinen kanta kuin veljelläsi”, Ahonen kysyi. ”Yhtä demokraattinen?”
”Ei”, Oskari sanoi sepän ja raudanvetäjän yllätykseksi ja alkoi tuntea olonsa tukalaksi.
”Politiikka ei kiinnosta minua”, hän jatkoi miesten pettymykseksi. ”Olen seilannut suurimman osan iästäni merillä. Siellä ei politikoitu. Olen oman tieni kulkija.”
”Vai sillä tavalla. Mutta kyllä puolesa pittää tietää”, Kasurinen sanoi ja vilkaisi Ahosta. ”Eikö niin, Topi?”
”Sitä on joko meidän puolella tai sitten omistavan luokan puolella meitä vastaan”, Ahonen sanoi. --   
Lieneekö todellisuudessa omaa kantaa osoitettu noin alleviivatusti, en tiedä. Suurin osa romaanin henkilöistä on kuitenkin tavallisia pikkukaupunkilaisia, joille Suomen itsenäistyminen, Euroopan suursota tai Venäjän vallankumous olisivat kaukaisia asioita, elleivät ne ulottaisi vaikutustaan heidänkin arkeensa. Vähäosaisille muutos tuo toivon paremmasta huomisesta, vastapuolelle kyse on enemmänkin aatteellisista asioista, ei niinkään käytännön elämästä, jos kohta elintarvikepula tarjoaa heille mahdollisuuden käydä mustan pörssin kauppaa.

Tunnelma kiristyy romaanissa verkalleen. Jaatinen käyttää aiemmasta tuotannostaan tuttua ristivalotustekniikkaa, joka antaa äänen usealle eri näkökantoja edustavalle henkilölle. Valkoisille äänen antaa pankinjohtaja ja Raahen Suojeluskunnan päällikkö Iisak Leppälä. Hänen osuutensa on kirjoitettu päiväkirjamuotoon. 
 

Kauna, silmitön viha ja sen seuraukset puistattavat, vaikka niistä on ennenkin kerrottu. Oskari Varjo jää mieleen ristiriitaisena hahmona: hän on yhtäältä ulkopuolinen, mutta toisaalta tapahtumien keskiössä. Veljensä traagisen kuoleman jälkeen Varjo ajattelee oitis tämän jättämää pysäkinhoitajan paikkaa – ja jopa paikkaa veljen lesken rinnalla. Hän laskelmoi ja taktikoi, mutta on myös inhimillinen ja siten jopa samaistuttava. Hihanauhansa hän ompelee toiselta puolen punaiseksi, toiselta valkoiseksi. Oskari Varjon kautta romaanin nimi saa myös vahvasti vertauskuvallisen merkityksen.

Varjo 1917-1918 on omistettu kirjailijan kotikaupungille Raahelle. Puutaloineen, kirkontorneineen, makasiineineen ja asukkaineen historiallinen miljöö herää eläväksi ja vaikuttavaksi.



Johnny Kniga 2016
343 sivua


Toisaalla:
#kirja
Pekka Jaatiselta kirja kansalaissodan Raahesta – Radio Pooki

Kommentit

  1. Huh, kuulostaa tosi rankalta. Aihe kiinnostaa, vaikkei mitään mukavaa luettavaa ole.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Teuvo Pakkala: Vaaralla

K. F. Kivekäs 1891 Pieniä eläjiä olivat.     Heillä oli oma talo ja se oli laitakaupungilla, niin kuin ne ovat pienten eläjäin talot. Asuinrakennus oli matala ja pieni. Tavallinen mies ylettyi kädellään räystääseen – – Sammalta kasvoi katto, nurkkalaudat olivat irvollaan, ikkunat vinossa köyröttivät ja lasit olivat sameat ja moniväriset, aivan kuin niitä olisi hienovärisellä sateenkaarella hangattu. Keskempänä kaupunkia olisi semmoinen talo ilman armoa tuomittu purettavaksi, vaan Vaaralle se vältti ja sai siellä olla. Vaa ralla: kuvia laitakaupungilta on Teuvo Pakkalan (1862 - 1925) kolmas romaani. Siinä eletään myöhempien teosten, Elsan (1894) ja lapsinovellien miljöössä: Oulun laitakaupungin köyhässä hökkelikylässä, jossa on vielä vahvasti maaseudun tuntu. Vaaraa kutsuttiin myös Kakaravaaraksi, koska seudun ainoa rikkaus oli lukuisa jälkikasvu. Keskikaupungin kivikadut ja porvaristalot eivät sijainneet kaukana, mutta elinolojen kontrasti on vahva ja Pakkala osoittaa sen m

Mikael Niemi: Populäärimusiikkia Vittulajänkältä

Alkuteos: Populärmusik från Vittula Suomentanut Outi Menna Like 2001 267 sivua   Mikael Niemen (s. 1959) läpimurtoromaanin minäkertoja Matti asuu Vittulajängällä, Pajalassa, pienessä kunnassa Pohjois-Norlannissa, lähellä Suomen rajaa. Pohjoisuus ja rajan läheisyys tekeekin alueen omaleimaiseksi. Matti identifioi Pajalan poissulkemisen kautta:  Kotiseudullamme ei ollut petoja, ei siilejä eikä satakieliä. Siellä ei ollut julkkiksia. Siellä ei ollut vuoristoratoja, liikennevaloja, linnoja tai herraskartanoita. Siellä ei ollut kuin määrättömästi hyttysiä, tornionlaaksolaisia kirosanoja ja kommunisteja. Eletään 60-lukua, ja Vittulajänkä saa asfalttipäällysteen. Matti ystävystyy ankaran lestadiolaisesta kodista olevan Niilan kanssa. Lestadiolaisuus esiintyy kirjassa eräänlaisena pohjoisena elämäntapana, joka vaikuttaa kaikkien, myös liikkeeseen kuulumattomien elämään.   Vastavoimaksi lestadiolaisuudelle ja vanhempien edustamille asioille pojat löytävät musiikin, munaskuita m

Annikki Kariniemi: Poro-Kristiina

Otava 1952 237 sivua Pakkanen on kiristynyt pahimmilleen Sompio-vuoman laakeilla, jääksi jähmettyneillä kaltiokentillä. Se ei enää paukahtele. Se on vain. Seisoo tiukkana hiljaisuutena joka taholla selkosta, ylhäällä ja alhaalla. Kiiluvaiset kipenöivät omaa kylmäänsä taivaan kannelta. Kuun loistossakin on pakkasen hyytävää kalseutta. Näillä pohjoista miljöötä kuvaavilla sanoilla aloitti Annikki Kariniemi (1913-1984) esikoisromaaninsa, jota seurasi mittava ja monipuolinen tuotanto: yli kolmekymmentä teosta, näytelmiä, runoja ja lehtikirjoituksia. Kariniemi oli Lapin ensimmäisiä naiskirjailijoita ja naispuolinen uranuurtaja suomalaisessa eräkirjallisuudessa. Suotta häntä ei sanottu lappilaisen kaunokirjallisuuden esiäidiksi.  Kariniemen ensimmäiset teokset jatkavat Lapin romantiikan perinnettä. Poro-Kristiina on myyttinen kertomus naisesta, jonka elämä jakautuu kahteen todellisuuteen. Yhtäällä on kristilliset normit ja elämäntapa, toisaalla ikiaikainen taikojen, näkyjen ja šama