Siirry pääsisältöön

Pekka Jaatinen: Varjo 1917-1918


”Lappi, Toppi, Relletti, Pattijoki, Raahe ja helevetti”
Vanha sananparsi Raahen radan asemista johdattaa maailman merillä seilanneen Oskari Varjon takaisin kotiseudulleen. Eletään vuotta 1917. Varjo vierastaa politikointia ja radikalisoitumista, ja toivoo, etteivät levottomuudet ulottuisi pohjoiseen rannikkokaupunkiin. Veljensä avustuksella hän saa työpaikan rautateiltä, mutta toive omasta rauhasta jää toteutumatta. 

Samoin kuin Antti Tuurin Jussi Ketola temmataan Kylmien kyytimiehessä pakolla sotaan, joutuu Oskari  Varjokin tahtomattaan mukaan sisällissodan kahnauksiin. Yhteisön paine on puolin ja toisin kova:

”Huomenta”, Oskari sanoi lippansa alta katsoen, juonteet suupielissään. Minä olen ratavartija Oskari Varjo.”
”Ookko nää Emilin veli”, Kasurinen kysyi. ”Tullu sen entisen, mikä sen nimi nyt olikaan, tilalle?”
”Joo.”
”Onko sinulla samanlainen poliittinen kanta kuin veljelläsi”, Ahonen kysyi. ”Yhtä demokraattinen?”
”Ei”, Oskari sanoi sepän ja raudanvetäjän yllätykseksi ja alkoi tuntea olonsa tukalaksi.
”Politiikka ei kiinnosta minua”, hän jatkoi miesten pettymykseksi. ”Olen seilannut suurimman osan iästäni merillä. Siellä ei politikoitu. Olen oman tieni kulkija.”
”Vai sillä tavalla. Mutta kyllä puolesa pittää tietää”, Kasurinen sanoi ja vilkaisi Ahosta. ”Eikö niin, Topi?”
”Sitä on joko meidän puolella tai sitten omistavan luokan puolella meitä vastaan”, Ahonen sanoi. --   
Lieneekö todellisuudessa omaa kantaa osoitettu noin alleviivatusti, en tiedä. Suurin osa romaanin henkilöistä on kuitenkin tavallisia pikkukaupunkilaisia, joille Suomen itsenäistyminen, Euroopan suursota tai Venäjän vallankumous olisivat kaukaisia asioita, elleivät ne ulottaisi vaikutustaan heidänkin arkeensa. Vähäosaisille muutos tuo toivon paremmasta huomisesta, vastapuolelle kyse on enemmänkin aatteellisista asioista, ei niinkään käytännön elämästä, jos kohta elintarvikepula tarjoaa heille mahdollisuuden käydä mustan pörssin kauppaa.

Tunnelma kiristyy romaanissa verkalleen. Jaatinen käyttää aiemmasta tuotannostaan tuttua ristivalotustekniikkaa, joka antaa äänen usealle eri näkökantoja edustavalle henkilölle. Valkoisille äänen antaa pankinjohtaja ja Raahen Suojeluskunnan päällikkö Iisak Leppälä. Hänen osuutensa on kirjoitettu päiväkirjamuotoon. 
 

Kauna, silmitön viha ja sen seuraukset puistattavat, vaikka niistä on ennenkin kerrottu. Oskari Varjo jää mieleen ristiriitaisena hahmona: hän on yhtäältä ulkopuolinen, mutta toisaalta tapahtumien keskiössä. Veljensä traagisen kuoleman jälkeen Varjo ajattelee oitis tämän jättämää pysäkinhoitajan paikkaa – ja jopa paikkaa veljen lesken rinnalla. Hän laskelmoi ja taktikoi, mutta on myös inhimillinen ja siten jopa samaistuttava. Hihanauhansa hän ompelee toiselta puolen punaiseksi, toiselta valkoiseksi. Oskari Varjon kautta romaanin nimi saa myös vahvasti vertauskuvallisen merkityksen.

Varjo 1917-1918 on omistettu kirjailijan kotikaupungille Raahelle. Puutaloineen, kirkontorneineen, makasiineineen ja asukkaineen historiallinen miljöö herää eläväksi ja vaikuttavaksi.



Johnny Kniga 2016
343 sivua


Toisaalla:
#kirja
Pekka Jaatiselta kirja kansalaissodan Raahesta – Radio Pooki

Kommentit

  1. Huh, kuulostaa tosi rankalta. Aihe kiinnostaa, vaikkei mitään mukavaa luettavaa ole.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kaari Utrio: Vaskilintu

Kaari Utrio (s. 1942) on tehnyt merkittävän uran sekä kauno- että tietokirjailijana, ja vastikään ilmoittanut lopettavansa kirjojen kirjoittamisen. Arvostan häntä erityisesti naisen, lapsen ja perheen historian popularisoijana (esim. Eevan tyttäret , Kalevan tyttäret ja kuusiosainen Familia -sarjan, joka kertoo perheen historiasta Euroopassa). Eila Pennasen Pyhä Bir gitta (1954) on inspiroinut Utriota ryhtymään kirjailijaksi ja nimenomaan historiallisia romaaneja kirjoittavaksi kirjailijaksi. Ollessaan nuorena töissä kirjakaupassa, hän huomasi, että viihdyttävät ja jännittävät kirjat, joissa on päähenkilönä  sekä vankka historiallinen tausta, kiinnostavat lukijoita. Niitä kirjoja ostetaan.  Vaskilintu kuvaa viikinkiajan ja kristillisen ajan taitetta, 1000-luvun Eurooppaa. Päähenkilönä on suomalaisneito Terhen, joka on kaunis ja älykäs - tietenkin. Terhen syntyy hämäläiseen sumunnostattajien ja verenseisauttajien sukuun. Hän pitää kaulassaan pientä lintukorua, jossa on taik

Mikael Niemi: Populäärimusiikkia Vittulajänkältä

Alkuteos: Populärmusik från Vittula Suomentanut Outi Menna Like 2001 267 sivua   Mikael Niemen (s. 1959) läpimurtoromaanin minäkertoja Matti asuu Vittulajängällä, Pajalassa, pienessä kunnassa Pohjois-Norlannissa, lähellä Suomen rajaa. Pohjoisuus ja rajan läheisyys tekeekin alueen omaleimaiseksi. Matti identifioi Pajalan poissulkemisen kautta:  Kotiseudullamme ei ollut petoja, ei siilejä eikä satakieliä. Siellä ei ollut julkkiksia. Siellä ei ollut vuoristoratoja, liikennevaloja, linnoja tai herraskartanoita. Siellä ei ollut kuin määrättömästi hyttysiä, tornionlaaksolaisia kirosanoja ja kommunisteja. Eletään 60-lukua, ja Vittulajänkä saa asfalttipäällysteen. Matti ystävystyy ankaran lestadiolaisesta kodista olevan Niilan kanssa. Lestadiolaisuus esiintyy kirjassa eräänlaisena pohjoisena elämäntapana, joka vaikuttaa kaikkien, myös liikkeeseen kuulumattomien elämään.   Vastavoimaksi lestadiolaisuudelle ja vanhempien edustamille asioille pojat löytävät musiikin, munaskuita m

Reko Lundán: Rinnakkain

Kirjailija ja teatteriohjaaja Reko Lundánin (1969-2006) tuotanto pitää sisällään kolme romaania: Ilman suuria suruja (2002), Rinnakkain (2004) ja yhdessä vaimonsa Tiina Lundánin kanssa kirjoitetun Viikkoja, kuukausia (2006). 37-vuotiaana aivosyöpään menehtynyt Lundán tunnettiin ennen kaikkea yhteiskunnallisia aiheita käsittelevänä näytelmäkirjailijana. Eettisyys ja minuuden ongelmat ovat eurooppalaisen nykyromaanin perusteemoja, jotka näkyvät myös suomalaisessa kirjallisuudessa. Rinnakkain -romaanissa eletään 2000-luvun alkua. Jarmo ja Kirsi Koponen asuvat lapsineen Helsingin Koivunotkossa, rauhallisella pientaloalueella. Jarmo työskentelee työvoimaohjaajana, Kirsi on ulkoministeriön palveluksessa. Kun Kirsille tarjoutuu mahdollisuus lähteä vuodeksi töihin Brysseliin, alkaa Jarmon ahdistus kasvaa häiritseviin mittoihin. Ja kun joukkoon lisätään vielä uhkaavasti lähestyvä keski-ikä (hui kamalaa!), taloyhtiön kosteusvaurio ja naapuriin perustettava asunnottomien tukikoti, niin