”Lappi, Toppi, Relletti, Pattijoki, Raahe ja helevetti”Vanha sananparsi Raahen radan asemista johdattaa maailman merillä seilanneen Oskari Varjon takaisin kotiseudulleen. Eletään vuotta 1917. Varjo vierastaa politikointia ja radikalisoitumista, ja toivoo, etteivät levottomuudet ulottuisi pohjoiseen rannikkokaupunkiin. Veljensä avustuksella hän saa työpaikan rautateiltä, mutta toive omasta rauhasta jää toteutumatta.
Samoin kuin Antti Tuurin Jussi Ketola temmataan Kylmien kyytimiehessä pakolla sotaan, joutuu Oskari Varjokin tahtomattaan mukaan sisällissodan kahnauksiin. Yhteisön paine on puolin ja toisin kova:
”Huomenta”, Oskari sanoi lippansa alta katsoen, juonteet suupielissään. Minä olen ratavartija Oskari Varjo.”Lieneekö todellisuudessa omaa kantaa osoitettu noin alleviivatusti, en tiedä. Suurin osa romaanin henkilöistä on kuitenkin tavallisia pikkukaupunkilaisia, joille Suomen itsenäistyminen, Euroopan suursota tai Venäjän vallankumous olisivat kaukaisia asioita, elleivät ne ulottaisi vaikutustaan heidänkin arkeensa. Vähäosaisille muutos tuo toivon paremmasta huomisesta, vastapuolelle kyse on enemmänkin aatteellisista asioista, ei niinkään käytännön elämästä, jos kohta elintarvikepula tarjoaa heille mahdollisuuden käydä mustan pörssin kauppaa.
”Ookko nää Emilin veli”, Kasurinen kysyi. ”Tullu sen entisen, mikä sen nimi nyt olikaan, tilalle?”
”Joo.”
”Onko sinulla samanlainen poliittinen kanta kuin veljelläsi”, Ahonen kysyi. ”Yhtä demokraattinen?”
”Ei”, Oskari sanoi sepän ja raudanvetäjän yllätykseksi ja alkoi tuntea olonsa tukalaksi.
”Politiikka ei kiinnosta minua”, hän jatkoi miesten pettymykseksi. ”Olen seilannut suurimman osan iästäni merillä. Siellä ei politikoitu. Olen oman tieni kulkija.”
”Vai sillä tavalla. Mutta kyllä puolesa pittää tietää”, Kasurinen sanoi ja vilkaisi Ahosta. ”Eikö niin, Topi?”
”Sitä on joko meidän puolella tai sitten omistavan luokan puolella meitä vastaan”, Ahonen sanoi. --
Tunnelma kiristyy romaanissa verkalleen. Jaatinen käyttää aiemmasta tuotannostaan tuttua ristivalotustekniikkaa, joka antaa äänen usealle eri näkökantoja edustavalle henkilölle. Valkoisille äänen antaa pankinjohtaja ja Raahen Suojeluskunnan päällikkö Iisak Leppälä. Hänen osuutensa on kirjoitettu päiväkirjamuotoon.
Kauna, silmitön viha ja sen seuraukset puistattavat, vaikka niistä on ennenkin kerrottu. Oskari Varjo jää mieleen ristiriitaisena hahmona: hän on yhtäältä ulkopuolinen, mutta toisaalta tapahtumien keskiössä. Veljensä traagisen kuoleman jälkeen Varjo ajattelee oitis tämän jättämää pysäkinhoitajan paikkaa – ja jopa paikkaa veljen lesken rinnalla. Hän laskelmoi ja taktikoi, mutta on myös inhimillinen ja siten jopa samaistuttava. Hihanauhansa hän ompelee toiselta puolen punaiseksi, toiselta valkoiseksi. Oskari Varjon kautta romaanin nimi saa myös vahvasti vertauskuvallisen merkityksen.
Varjo 1917-1918 on omistettu kirjailijan kotikaupungille Raahelle. Puutaloineen, kirkontorneineen, makasiineineen ja asukkaineen historiallinen miljöö herää eläväksi ja vaikuttavaksi.
Johnny Kniga 2016
343 sivua
Toisaalla:
#kirja
Pekka Jaatiselta kirja kansalaissodan Raahesta – Radio Pooki
Huh, kuulostaa tosi rankalta. Aihe kiinnostaa, vaikkei mitään mukavaa luettavaa ole.
VastaaPoista