sunnuntai 5. maaliskuuta 2017

Jarno Mällinen: Kotirintama




Auto pysähtyi keskelle pihaa. Isä otti viltin tehtävää toimittaneen rääsyn ja viikkasi sen huolellisesti matka-arkkuun. Moottori jyrähti ja sammui. Hän avasi perälaudan säpit ja potkaisi lavan auki.
      ”Täällä ollaan ja eletään.”

Oululaisen muusikko-kirjailija Jarno Mällisen kolmas romaani vie lukijansa sotavuoteen 1941. Noin kymmenkesäinen Joonas muuttaa isänsä kanssa syrjäiseen kylään jonnekin määrittelemättömään suuntaan pohjoista Suomea. Joonaksen äiti on kuollut hiljattain ja isä ja poika ovat jääneet kahdestaan. 

Otteissaan ja ajatuksissaan kulmikas isä tähdentää useaan otteeseen miten he ovat nyt ainoa tuki ja turva toisillensa, kaksistaankin yksin maailmassa.

168 sivua on täynnä tunnelmia, aistimuksia, toden ja kuvitelman rajalla häilyviä hetkiä. Olennaiseksi kasvaa se, mistä ei saa puhua. Joonas raottaa vaikenemisen verhoa lukemalla salaa vanhempiensa kirjeitä ja katselemalla vanhoja valokuvia. Ylisukupolvinen puhumattomuuden ja häpeän taakka pitää tiukasti otteessaan. Sen rinnalla Joonaksen vaeltelu metsässä saa vertauskuvallista merkitystä ja miltei kiantomaiset raamit.
 

Huumoria tarinasta ei löydy nimeksikään – ei edes mustaa sellaista – ja toivo on pienenpieninä pilkahduksina, unen ja muistojen häivähdyksinä. Joonaksen isästä paljastuu onneksi myös huolehtiva ja välittävä puoli: hän näyttää rakkautensa arjen tekoina. 

Kotirintaman ihmiskuva on kerroksittainen ja tarkka, eikä sen juoni johda umpikujaan, vaikka sellainenkin vaihtoehto olisi tarjolla. Tässä on Mällisen paras romaani, ehdottomasti.

 

Like 2017
168 sivua

 

Toisaalla:
Savon Sanomat
Kirjakaapin avain

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...