Siirry pääsisältöön

Jarno Mällinen: Kotirintama




Auto pysähtyi keskelle pihaa. Isä otti viltin tehtävää toimittaneen rääsyn ja viikkasi sen huolellisesti matka-arkkuun. Moottori jyrähti ja sammui. Hän avasi perälaudan säpit ja potkaisi lavan auki.
      ”Täällä ollaan ja eletään.”

Oululaisen muusikko-kirjailija Jarno Mällisen kolmas romaani vie lukijansa sotavuoteen 1941. Noin kymmenkesäinen Joonas muuttaa isänsä kanssa syrjäiseen kylään jonnekin määrittelemättömään suuntaan pohjoista Suomea. Joonaksen äiti on kuollut hiljattain ja isä ja poika ovat jääneet kahdestaan. 

Otteissaan ja ajatuksissaan kulmikas isä tähdentää useaan otteeseen miten he ovat nyt ainoa tuki ja turva toisillensa, kaksistaankin yksin maailmassa.

168 sivua on täynnä tunnelmia, aistimuksia, toden ja kuvitelman rajalla häilyviä hetkiä. Olennaiseksi kasvaa se, mistä ei saa puhua. Joonas raottaa vaikenemisen verhoa lukemalla salaa vanhempiensa kirjeitä ja katselemalla vanhoja valokuvia. Ylisukupolvinen puhumattomuuden ja häpeän taakka pitää tiukasti otteessaan. Sen rinnalla Joonaksen vaeltelu metsässä saa vertauskuvallista merkitystä ja miltei kiantomaiset raamit.
 

Huumoria tarinasta ei löydy nimeksikään – ei edes mustaa sellaista – ja toivo on pienenpieninä pilkahduksina, unen ja muistojen häivähdyksinä. Joonaksen isästä paljastuu onneksi myös huolehtiva ja välittävä puoli: hän näyttää rakkautensa arjen tekoina. 

Kotirintaman ihmiskuva on kerroksittainen ja tarkka, eikä sen juoni johda umpikujaan, vaikka sellainenkin vaihtoehto olisi tarjolla. Tässä on Mällisen paras romaani, ehdottomasti.

 

Like 2017
168 sivua

 

Toisaalla:
Savon Sanomat
Kirjakaapin avain

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Teuvo Pakkala: Vaaralla

K. F. Kivekäs 1891 Pieniä eläjiä olivat.     Heillä oli oma talo ja se oli laitakaupungilla, niin kuin ne ovat pienten eläjäin talot. Asuinrakennus oli matala ja pieni. Tavallinen mies ylettyi kädellään räystääseen – – Sammalta kasvoi katto, nurkkalaudat olivat irvollaan, ikkunat vinossa köyröttivät ja lasit olivat sameat ja moniväriset, aivan kuin niitä olisi hienovärisellä sateenkaarella hangattu. Keskempänä kaupunkia olisi semmoinen talo ilman armoa tuomittu purettavaksi, vaan Vaaralle se vältti ja sai siellä olla. Vaa ralla: kuvia laitakaupungilta on Teuvo Pakkalan (1862 - 1925) kolmas romaani. Siinä eletään myöhempien teosten, Elsan (1894) ja lapsinovellien miljöössä: Oulun laitakaupungin köyhässä hökkelikylässä, jossa on vielä vahvasti maaseudun tuntu. Vaaraa kutsuttiin myös Kakaravaaraksi, koska seudun ainoa rikkaus oli lukuisa jälkikasvu. Keskikaupungin kivikadut ja porvaristalot eivät sijainneet kaukana, mutta elinolojen kontrasti on vahva ja Pakkala osoittaa sen m

Mikael Niemi: Populäärimusiikkia Vittulajänkältä

Alkuteos: Populärmusik från Vittula Suomentanut Outi Menna Like 2001 267 sivua   Mikael Niemen (s. 1959) läpimurtoromaanin minäkertoja Matti asuu Vittulajängällä, Pajalassa, pienessä kunnassa Pohjois-Norlannissa, lähellä Suomen rajaa. Pohjoisuus ja rajan läheisyys tekeekin alueen omaleimaiseksi. Matti identifioi Pajalan poissulkemisen kautta:  Kotiseudullamme ei ollut petoja, ei siilejä eikä satakieliä. Siellä ei ollut julkkiksia. Siellä ei ollut vuoristoratoja, liikennevaloja, linnoja tai herraskartanoita. Siellä ei ollut kuin määrättömästi hyttysiä, tornionlaaksolaisia kirosanoja ja kommunisteja. Eletään 60-lukua, ja Vittulajänkä saa asfalttipäällysteen. Matti ystävystyy ankaran lestadiolaisesta kodista olevan Niilan kanssa. Lestadiolaisuus esiintyy kirjassa eräänlaisena pohjoisena elämäntapana, joka vaikuttaa kaikkien, myös liikkeeseen kuulumattomien elämään.   Vastavoimaksi lestadiolaisuudelle ja vanhempien edustamille asioille pojat löytävät musiikin, munaskuita m

Annikki Kariniemi: Poro-Kristiina

Otava 1952 237 sivua Pakkanen on kiristynyt pahimmilleen Sompio-vuoman laakeilla, jääksi jähmettyneillä kaltiokentillä. Se ei enää paukahtele. Se on vain. Seisoo tiukkana hiljaisuutena joka taholla selkosta, ylhäällä ja alhaalla. Kiiluvaiset kipenöivät omaa kylmäänsä taivaan kannelta. Kuun loistossakin on pakkasen hyytävää kalseutta. Näillä pohjoista miljöötä kuvaavilla sanoilla aloitti Annikki Kariniemi (1913-1984) esikoisromaaninsa, jota seurasi mittava ja monipuolinen tuotanto: yli kolmekymmentä teosta, näytelmiä, runoja ja lehtikirjoituksia. Kariniemi oli Lapin ensimmäisiä naiskirjailijoita ja naispuolinen uranuurtaja suomalaisessa eräkirjallisuudessa. Suotta häntä ei sanottu lappilaisen kaunokirjallisuuden esiäidiksi.  Kariniemen ensimmäiset teokset jatkavat Lapin romantiikan perinnettä. Poro-Kristiina on myyttinen kertomus naisesta, jonka elämä jakautuu kahteen todellisuuteen. Yhtäällä on kristilliset normit ja elämäntapa, toisaalla ikiaikainen taikojen, näkyjen ja šama