Heidi Köngäs: Luvattu

Ohjaaja ja kirjailija Heidi Köngäs (s. 1954) tarkastelee tänä syksynä ilmestyneessä romaanissaan Sandra Suomen sisällissotaa tavallisen ihmisen näkökulmasta. Romaanin päähenkilönä on vahva, rohkea ja työtä pelkäämätön nainen, kuten on ollut kautta Köngäksen koko tuotannon – alkaen jo esikoisromaanista Luvattu. Näihin naisiin olen tykästynyt, ja uskaltaisin jopa väittää, että heistä saa lukijakin voimaa. 

Luvattu kuvaa kiellettyä rakkautta 1800-luvun lopun maalaiskylässä. Köngäs on saanut aiheen oman sukunsa historiasta. Tarinan minäkertojan, nuoren Maijan esikuvana on ollut kirjailijan isoisän äiti. Hänet oli kuulutettu vaimoksi miehelle, joka menetti mielenterveytensä. Isoäiti, silloinen nuori piika, sai peruttua avioliiton ja perusti myöhemmin perheen toisen miehen kanssa.

Maija on piikana isossa talossa ja kihlattu Antti-rengille. Isäntä on luvannut nuorelleparille torpparinpaikan ja Antti on lähtenyt ratatöihin hirsirahoja tienaamaan. Maijan mielessä Antin paikan onkin ottanut toinen mies ja toiselle naiselle naitu. ”Olen kuin kahden miehen oma. Toisen oikeasti, toisen paljaassa kuvitelmassa.”

Paljoa ei rakkaudessa kuitenkaan tapahdu: katseita vaihdetaan ja jalat osuvat pöydän alla yhteen:

Miten voi kaikki tunto pudota jalkavarteen, polven sivuun, kun sinun jalkasi osuu minuun iltasella kesken ruuan. Sinä istut minua lähinnä, syödään, puhutaan pellavista ja aivan vahingossa sinä osut jalkoinesi sivuun ja minuun. En tee mitään. Oliko se vahinko, siirrätkö sen sivuun? Minä en tee mitään, en liikahdakaan. En vedä jalkaani pois, annan sen olla niillä sijoillaan, syön.

Ehkä juuri vähäeleisyytensä vuoksi tunteiden veto onkin niin mystinen ja vahva? Myös Köngäksen intensiivinen ja draamallinen kerrontatekniikka tuo tapahtumat hyvin lähelle.
 
Antti palaa työmaaltaan. Kuuliaistansseissa ryypätään, mutta Antin pää ei enää sen koomin tokene. Joku on hänet myrkyttänyt, mutta kuka, se jää arvoitukseksi. Maijaa epäillään, etenkin kun hän haluaa perua häät. Kyläyhteisö ei hänen valintaansa hyväksy. Kaikki ovet suljetaan, eikä Maijalle edes puhuta. 

Arkielämän kuvauksessaan Köngäs kirjoittaa naisten historiaa. Päivät täyttyvät raskaista askareista – heinätöistä, pellavankäsittelystä, karjan hoitamisesta, ruumiinpesusta – mutta mieli on vieläkin raskaampi, vaan ei kuitenkaan aivan sysimusta. Maatalon työt noudattavat vuodenkiertoa, ja syksyn kuulaus tuo mukanaan myös uuden alun mahdollisuuden. Maija ei ole luovuttaja, eikä mikään aivan tavallinen tallaaja (kuten eivät Köngäksen naiset koskaan). Sivullisuudestaan huolimatta hän löytää sisäisen vahvuutensa ja oman tiensä. Näin tapahtuu myös Köngäksen seuraavassa, Raaheen sijoittuvassa romaanissa Vieras mies (2002), joka sekin kertoo persoonallisen ja mieleenpainuvan rakkaustarinan. 


Otava 2000
188 sivua


Toisaalla:
Kirja vieköön! 
P. S. Rakastan kirjoja 
Marjatan kirjaelämyksiä ja ajatuksia