Siirry pääsisältöön

Kaari Utrio: Vaskilintu



Kaari Utrio (s. 1942) on tehnyt merkittävän uran sekä kauno- että tietokirjailijana, ja vastikään ilmoittanut lopettavansa kirjojen kirjoittamisen. Arvostan häntä erityisesti naisen, lapsen ja perheen historian popularisoijana (esim. Eevan tyttäret, Kalevan tyttäret ja kuusiosainen Familia-sarjan, joka kertoo perheen historiasta Euroopassa).

Eila Pennasen Pyhä Birgitta (1954) on inspiroinut Utriota ryhtymään kirjailijaksi ja nimenomaan historiallisia romaaneja kirjoittavaksi kirjailijaksi. Ollessaan nuorena töissä kirjakaupassa, hän huomasi, että viihdyttävät ja jännittävät kirjat, joissa on päähenkilönä  sekä vankka historiallinen tausta, kiinnostavat lukijoita. Niitä kirjoja ostetaan. 

Vaskilintu kuvaa viikinkiajan ja kristillisen ajan taitetta, 1000-luvun Eurooppaa. Päähenkilönä on suomalaisneito Terhen, joka on kaunis ja älykäs - tietenkin. Terhen syntyy hämäläiseen sumunnostattajien ja verenseisauttajien sukuun. Hän pitää kaulassaan pientä lintukorua, jossa on taikavoimaa: "Vesilintu, vaskilintu, terve joutsen, jumalan lintu".
 

Terhenillä on siis esi-isiensä kyvyt, mutta elämä kuljettaa häntä ympäri maailmaa: Pohjan periltä Novgorodiin, Konstantinopoliin, madjaarien ja frankkien maahan, Englantiin ja Norjan tuntureille. Lopulta Terhen päätyy Bysanttiin ylhäiseksi prinsessaksi, Theodora Hyperboreaksi. Jälkisanoissa Utrio huomauttaa, että tuolloinen Eurooppa oli nykyisen käänteiskuva. Idässä oli rikas, turvallinen ja hyvin järjestetty Bysantin valtakunta.

Naishahmojen ohella keskeinen henkilö Vaskilinnussa on Eirik Väkevä, Pöhkö-Eirik, joka on soturi, jyhkeä kuin kallionlohkare ja ruma kuin peikko. Siis kerrassaan hellyttävä tapaus! Äitipuoli on leimannut Eirikin vähä-älyiseksi, mitä hän ei kuitenkaan todellisuudessa ole. Eirikin ja Terhenin tiet erkanevat useampaan kertaan, mutta Eirik rakastaa ja suojelee Terheniä pyyteettömästi, koko sydämestään.


Millaista sitten on rakkaus Utrion kirjoissa? Se on ehtaa himoa. Ruumiit vavahtelevat halusta ja painautuvat toisiaan vasten, huulet vaeltavat iholla, kädet hamuavat rinnoilta reisille ja kupeita polttaa tuli. Eirik Väkeväkin tunkeutuu Terheniin äristen kuin karhu.

Rakkauden ja juonittelujen ohella Vaskilintu on täynnä kuninkaita, hallitsijoita, kirkkoja sekä arkipäivän elämää palatseissa ja niiden ulkopuolella. Ja tämä elävä mikrohistoria onkin ehkä romaanin mielenkiintoisinta antia. Tavat, esineet, ruoat, pukeutuminen, interiöörit, koko historiallinen epookki on Utriolla varmasti kohdillaan.


Vaskilinnun tarina jatkuu vuonna 1995 ilmestyneessä romaanissa Tuulihaukka.


Tammi 1992
757 sivua

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Teuvo Pakkala: Vaaralla

K. F. Kivekäs 1891 Pieniä eläjiä olivat.     Heillä oli oma talo ja se oli laitakaupungilla, niin kuin ne ovat pienten eläjäin talot. Asuinrakennus oli matala ja pieni. Tavallinen mies ylettyi kädellään räystääseen – – Sammalta kasvoi katto, nurkkalaudat olivat irvollaan, ikkunat vinossa köyröttivät ja lasit olivat sameat ja moniväriset, aivan kuin niitä olisi hienovärisellä sateenkaarella hangattu. Keskempänä kaupunkia olisi semmoinen talo ilman armoa tuomittu purettavaksi, vaan Vaaralle se vältti ja sai siellä olla. Vaa ralla: kuvia laitakaupungilta on Teuvo Pakkalan (1862 - 1925) kolmas romaani. Siinä eletään myöhempien teosten, Elsan (1894) ja lapsinovellien miljöössä: Oulun laitakaupungin köyhässä hökkelikylässä, jossa on vielä vahvasti maaseudun tuntu. Vaaraa kutsuttiin myös Kakaravaaraksi, koska seudun ainoa rikkaus oli lukuisa jälkikasvu. Keskikaupungin kivikadut ja porvaristalot eivät sijainneet kaukana, mutta elinolojen kontrasti on vahva ja Pakkala osoittaa sen m

Mikael Niemi: Populäärimusiikkia Vittulajänkältä

Alkuteos: Populärmusik från Vittula Suomentanut Outi Menna Like 2001 267 sivua   Mikael Niemen (s. 1959) läpimurtoromaanin minäkertoja Matti asuu Vittulajängällä, Pajalassa, pienessä kunnassa Pohjois-Norlannissa, lähellä Suomen rajaa. Pohjoisuus ja rajan läheisyys tekeekin alueen omaleimaiseksi. Matti identifioi Pajalan poissulkemisen kautta:  Kotiseudullamme ei ollut petoja, ei siilejä eikä satakieliä. Siellä ei ollut julkkiksia. Siellä ei ollut vuoristoratoja, liikennevaloja, linnoja tai herraskartanoita. Siellä ei ollut kuin määrättömästi hyttysiä, tornionlaaksolaisia kirosanoja ja kommunisteja. Eletään 60-lukua, ja Vittulajänkä saa asfalttipäällysteen. Matti ystävystyy ankaran lestadiolaisesta kodista olevan Niilan kanssa. Lestadiolaisuus esiintyy kirjassa eräänlaisena pohjoisena elämäntapana, joka vaikuttaa kaikkien, myös liikkeeseen kuulumattomien elämään.   Vastavoimaksi lestadiolaisuudelle ja vanhempien edustamille asioille pojat löytävät musiikin, munaskuita m

Annikki Kariniemi: Poro-Kristiina

Otava 1952 237 sivua Pakkanen on kiristynyt pahimmilleen Sompio-vuoman laakeilla, jääksi jähmettyneillä kaltiokentillä. Se ei enää paukahtele. Se on vain. Seisoo tiukkana hiljaisuutena joka taholla selkosta, ylhäällä ja alhaalla. Kiiluvaiset kipenöivät omaa kylmäänsä taivaan kannelta. Kuun loistossakin on pakkasen hyytävää kalseutta. Näillä pohjoista miljöötä kuvaavilla sanoilla aloitti Annikki Kariniemi (1913-1984) esikoisromaaninsa, jota seurasi mittava ja monipuolinen tuotanto: yli kolmekymmentä teosta, näytelmiä, runoja ja lehtikirjoituksia. Kariniemi oli Lapin ensimmäisiä naiskirjailijoita ja naispuolinen uranuurtaja suomalaisessa eräkirjallisuudessa. Suotta häntä ei sanottu lappilaisen kaunokirjallisuuden esiäidiksi.  Kariniemen ensimmäiset teokset jatkavat Lapin romantiikan perinnettä. Poro-Kristiina on myyttinen kertomus naisesta, jonka elämä jakautuu kahteen todellisuuteen. Yhtäällä on kristilliset normit ja elämäntapa, toisaalla ikiaikainen taikojen, näkyjen ja šama