Siirry pääsisältöön

Ilmari Kianto: Punainen viiva


Otava 1909
198 sivua

Punaisen viivan päivä lähestyi lähestymistään. Painokoneet tekivät jyskyen työtä. Punaisia sanoja sinkoili kuin tulisia käärmeitä kiemurrellen ympäri maan, purren veriin asti, sytyttäen hehkuvaa henkeä köyhälistöön. Ei ollut moista villitystä ennen nähty!

Ilmari Kiannon (1874 - 1970) kirjailijakuva on hyvin ristiriitainen. Yhtäältä hän oli köyhän kansan puolestapuhuja ja ymmärtäjä, toisaalta – kansalaissodan myötä – vihaa lietsonut äärinationalisti, joka kehotti surmaamaan punaisten ”naarassudet”, jotta nämä eivät pystyisi enää jatkamaan sukuaan. Tätä taustaa vasten Kiantoa on vaikea pitää empaattisena korpikirjailijana.


Punainen viiva on Ryysyrannan Joosepin (1924) ohella Kiannon tärkein teos. Romaani kuvaa Suomen suuriruhtinaskunnan ensimmäisiä eduskuntavaaleja vuonna 1907 ja ”soli-sali-ratin”  leviämistä kurjimpaankin mökkipahaan. Kirjan päähenkilöiksi Kianto on asettanut Korpiloukon mökin asukkaat: Topi Romppaisen, tämän vaimo Riikan ja heidän viisi repalepaitaista lastaan.
 

Topin ja Riikan dialogi on elävää ja sympaattista, vaikka Riikaa painaakin köyhän mökin akan töisevä arki. Ainaista puutetta, nälkää, vilua ja torakoita varsin otollinen maaperä köyhälistön olojen kohennusta ajavalle aatteelle, sosialidemokratialle:
- Soli-sali-ratti! tomahti Topi ja katsoi Riikaa vasten naamaa, jotta eiköhän se akka nyt ala kunnioituksesta vavista semmoisen mahtavan asian edessä.
    Ja tosiaankin: Riikalta jäi suu auki kuin leivinuuni ja kahvivati näytti tärisevän kämmenissä. Topi oli kuin seitsemännen taivaan korkeudessa!
Uusi ilosanoma ei ehdi Korpiloukon väkeä pelastaa. Kohtalolla, jonka ilmentymät Kianto poimii pohjoisen arkaaisesta luonnosta, on kovemmat panokset käytössä. Asetelma on ajaton ja sen luonnetta korostaa Kiannon paikoin eksistentiaaliseksi taipuva kerronta.

Punainen viiva on yli sata vuotta ilmestymisensä jälkeen edelleen ajankohtainen. Köyhät köyhtyvät, rikkaat rikastuvat, vanha maailmanjärjestys ei ole murtunut, päinvastoin: sääty-yhteiskunta tekee uutta tuloaan.



Muualla:
Punainen viiva Kiiltomadon kesäklassikkona

Juhani Ahon arvostelu Punaisesta viivasta
Hesari: Nälkämaan naistenmies

Kommentit

  1. Hieno kirja ja hieno havaintosi "Punainen viiva on yli sata vuotta ilmestymisensä jälkeen edelleen ajankohtainen. Köyhät köyhtyvät, rikkaat rikastuvat, vanha maailmanjärjestys ei ole murtunut, päinvastoin: sääty-yhteiskunta tekee uutta tuloaan".
    Jostain syystä en pitänyt tästä lähinnä sen punaisen viivan seurausten jälkeen, oli minusta hieman liian osoittelevaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siis oliko mielestäsi romaanin lopun tapahtumat liian osoittelevia vai tuo vertaukseni nykyaikaan? (Joka toki on aika alleviivaava.)

      Suunnittelin lukevani Kiannolta vielä Ryysyrannan Joosepin. Siinäkään nimihenkilölle ei käy kovin kaksisesti.

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kaari Utrio: Vaskilintu

Kaari Utrio (s. 1942) on tehnyt merkittävän uran sekä kauno- että tietokirjailijana, ja vastikään ilmoittanut lopettavansa kirjojen kirjoittamisen. Arvostan häntä erityisesti naisen, lapsen ja perheen historian popularisoijana (esim. Eevan tyttäret , Kalevan tyttäret ja kuusiosainen Familia -sarjan, joka kertoo perheen historiasta Euroopassa). Eila Pennasen Pyhä Bir gitta (1954) on inspiroinut Utriota ryhtymään kirjailijaksi ja nimenomaan historiallisia romaaneja kirjoittavaksi kirjailijaksi. Ollessaan nuorena töissä kirjakaupassa, hän huomasi, että viihdyttävät ja jännittävät kirjat, joissa on päähenkilönä  sekä vankka historiallinen tausta, kiinnostavat lukijoita. Niitä kirjoja ostetaan.  Vaskilintu kuvaa viikinkiajan ja kristillisen ajan taitetta, 1000-luvun Eurooppaa. Päähenkilönä on suomalaisneito Terhen, joka on kaunis ja älykäs - tietenkin. Terhen syntyy hämäläiseen sumunnostattajien ja verenseisauttajien sukuun. Hän pitää kaulassaan pientä lintukorua, jossa on taik

Mikael Niemi: Populäärimusiikkia Vittulajänkältä

Alkuteos: Populärmusik från Vittula Suomentanut Outi Menna Like 2001 267 sivua   Mikael Niemen (s. 1959) läpimurtoromaanin minäkertoja Matti asuu Vittulajängällä, Pajalassa, pienessä kunnassa Pohjois-Norlannissa, lähellä Suomen rajaa. Pohjoisuus ja rajan läheisyys tekeekin alueen omaleimaiseksi. Matti identifioi Pajalan poissulkemisen kautta:  Kotiseudullamme ei ollut petoja, ei siilejä eikä satakieliä. Siellä ei ollut julkkiksia. Siellä ei ollut vuoristoratoja, liikennevaloja, linnoja tai herraskartanoita. Siellä ei ollut kuin määrättömästi hyttysiä, tornionlaaksolaisia kirosanoja ja kommunisteja. Eletään 60-lukua, ja Vittulajänkä saa asfalttipäällysteen. Matti ystävystyy ankaran lestadiolaisesta kodista olevan Niilan kanssa. Lestadiolaisuus esiintyy kirjassa eräänlaisena pohjoisena elämäntapana, joka vaikuttaa kaikkien, myös liikkeeseen kuulumattomien elämään.   Vastavoimaksi lestadiolaisuudelle ja vanhempien edustamille asioille pojat löytävät musiikin, munaskuita m

Reko Lundán: Rinnakkain

Kirjailija ja teatteriohjaaja Reko Lundánin (1969-2006) tuotanto pitää sisällään kolme romaania: Ilman suuria suruja (2002), Rinnakkain (2004) ja yhdessä vaimonsa Tiina Lundánin kanssa kirjoitetun Viikkoja, kuukausia (2006). 37-vuotiaana aivosyöpään menehtynyt Lundán tunnettiin ennen kaikkea yhteiskunnallisia aiheita käsittelevänä näytelmäkirjailijana. Eettisyys ja minuuden ongelmat ovat eurooppalaisen nykyromaanin perusteemoja, jotka näkyvät myös suomalaisessa kirjallisuudessa. Rinnakkain -romaanissa eletään 2000-luvun alkua. Jarmo ja Kirsi Koponen asuvat lapsineen Helsingin Koivunotkossa, rauhallisella pientaloalueella. Jarmo työskentelee työvoimaohjaajana, Kirsi on ulkoministeriön palveluksessa. Kun Kirsille tarjoutuu mahdollisuus lähteä vuodeksi töihin Brysseliin, alkaa Jarmon ahdistus kasvaa häiritseviin mittoihin. Ja kun joukkoon lisätään vielä uhkaavasti lähestyvä keski-ikä (hui kamalaa!), taloyhtiön kosteusvaurio ja naapuriin perustettava asunnottomien tukikoti, niin