Siirry pääsisältöön

Ilmari Kianto: Punainen viiva


Otava 1909
198 sivua

Punaisen viivan päivä lähestyi lähestymistään. Painokoneet tekivät jyskyen työtä. Punaisia sanoja sinkoili kuin tulisia käärmeitä kiemurrellen ympäri maan, purren veriin asti, sytyttäen hehkuvaa henkeä köyhälistöön. Ei ollut moista villitystä ennen nähty!

Ilmari Kiannon (1874 - 1970) kirjailijakuva on hyvin ristiriitainen. Yhtäältä hän oli köyhän kansan puolestapuhuja ja ymmärtäjä, toisaalta – kansalaissodan myötä – vihaa lietsonut äärinationalisti, joka kehotti surmaamaan punaisten ”naarassudet”, jotta nämä eivät pystyisi enää jatkamaan sukuaan. Tätä taustaa vasten Kiantoa on vaikea pitää empaattisena korpikirjailijana.


Punainen viiva on Ryysyrannan Joosepin (1924) ohella Kiannon tärkein teos. Romaani kuvaa Suomen suuriruhtinaskunnan ensimmäisiä eduskuntavaaleja vuonna 1907 ja ”soli-sali-ratin”  leviämistä kurjimpaankin mökkipahaan. Kirjan päähenkilöiksi Kianto on asettanut Korpiloukon mökin asukkaat: Topi Romppaisen, tämän vaimo Riikan ja heidän viisi repalepaitaista lastaan.
 

Topin ja Riikan dialogi on elävää ja sympaattista, vaikka Riikaa painaakin köyhän mökin akan töisevä arki. Ainaista puutetta, nälkää, vilua ja torakoita varsin otollinen maaperä köyhälistön olojen kohennusta ajavalle aatteelle, sosialidemokratialle:
- Soli-sali-ratti! tomahti Topi ja katsoi Riikaa vasten naamaa, jotta eiköhän se akka nyt ala kunnioituksesta vavista semmoisen mahtavan asian edessä.
    Ja tosiaankin: Riikalta jäi suu auki kuin leivinuuni ja kahvivati näytti tärisevän kämmenissä. Topi oli kuin seitsemännen taivaan korkeudessa!
Uusi ilosanoma ei ehdi Korpiloukon väkeä pelastaa. Kohtalolla, jonka ilmentymät Kianto poimii pohjoisen arkaaisesta luonnosta, on kovemmat panokset käytössä. Asetelma on ajaton ja sen luonnetta korostaa Kiannon paikoin eksistentiaaliseksi taipuva kerronta.

Punainen viiva on yli sata vuotta ilmestymisensä jälkeen edelleen ajankohtainen. Köyhät köyhtyvät, rikkaat rikastuvat, vanha maailmanjärjestys ei ole murtunut, päinvastoin: sääty-yhteiskunta tekee uutta tuloaan.



Muualla:
Punainen viiva Kiiltomadon kesäklassikkona

Juhani Ahon arvostelu Punaisesta viivasta
Hesari: Nälkämaan naistenmies

Kommentit

  1. Hieno kirja ja hieno havaintosi "Punainen viiva on yli sata vuotta ilmestymisensä jälkeen edelleen ajankohtainen. Köyhät köyhtyvät, rikkaat rikastuvat, vanha maailmanjärjestys ei ole murtunut, päinvastoin: sääty-yhteiskunta tekee uutta tuloaan".
    Jostain syystä en pitänyt tästä lähinnä sen punaisen viivan seurausten jälkeen, oli minusta hieman liian osoittelevaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siis oliko mielestäsi romaanin lopun tapahtumat liian osoittelevia vai tuo vertaukseni nykyaikaan? (Joka toki on aika alleviivaava.)

      Suunnittelin lukevani Kiannolta vielä Ryysyrannan Joosepin. Siinäkään nimihenkilölle ei käy kovin kaksisesti.

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Eeva Joenpelto: Vetää kaikista ovista

Kuuntelin tätä vuonna 1974 ilmestynyttä romaania osittain äänikirjana ja kuuntelemisesta teki erittäin miellyttävän kokemuksen se, että kirjan lukee näyttelijä Liisamaija Laaksonen , jonka ääni sopii Joenpellon henkilöiden puheenparteen ja kerrontaan erinomaisesti. Nykyään ehkä vähän unohdettu Eeva Joenpelto teki aikanaan mittavan uran kirjailijana. Hänen esikoisromaaninsa Seitsemän päivää ilmestyi vuonna 1946 ja viimeinen teos Uskomattomia uhrauksia vuonna 2000. Neliosainen Lohja -sarjakin oli sekä myynti- että arvostelumenestys. Lohja-sarjaa voisikin pitää vaikkapa Sirpa Kähkösen Kuopio -sarjan edeltäjänä, vaikka tietenkin nämä sarjat edustavat kumpainenkin omaa tyyliään ja aikaansa.   Vetää kaikista ovista alkaa keväästä 1919, jolloin kansalaissota oli vielä monella tavalla läsnä. Kerronnan keskiössä oleva Oskari Hänninen on maataloustarvikekauppias, ja hänen vaimonsa Salme koettaa kuluttaa aikaansa kotirouvana, vaikka kotona ei ole oikein muuta tekemistä kuin virkka...

Kaarina Niskala: Valkovuokkojen villat: Toppilansalmen huvilat ja puutarhat

Oulun tervaporvariajan vauraus näkyi kaupungissa monella tavalla. Toppilan sataman yhteyteen rakennettiin 1800-luvun lopulla hienoja huviloita, joista muutamat (tosin todellakin vain muutamat) ovat säilyneet nykypäiviin saakka. Tunnetuin näistä säilyneistä on kauppaneuvos Johan Wilhelm Snellmanin vuonna 1859 rakennuttama, tyttärensä mukaan nimeämä Hannala . Kulttuurihistoriallisesti merkittävän alueen ensimmäiset, Mallasjuomatehtaan rakennukset valmistuivat jo muutamaa vuotta aiemmin. Valkovuokkojen villat kuvaa oululaista huvilaelämää 1800-luvun puolivälistä toiseen maailmansotaan. Huviloiden lisäksi kerrotaan niitä ympäröineiden suurten ja kauniiden puutarhojen historiasta – ja mikä kiinnostavinta – villojen asukkaista. Juuri heidän elämäntarinansa luovat mikrohistoriallisen näkymän entisaikojen huvilamiljööseen. Lähemmin tarkastellaan pariakymmentä huvilaa. Erakkoluonteiset [Ravanderin] veljekset, jotka olivat perineet komean mustan Lincoln-auton, matkustivat huvilalleen To...

Reko Lundán: Rinnakkain

Kirjailija ja teatteriohjaaja Reko Lundánin (1969-2006) tuotanto pitää sisällään kolme romaania: Ilman suuria suruja (2002), Rinnakkain (2004) ja yhdessä vaimonsa Tiina Lundánin kanssa kirjoitetun Viikkoja, kuukausia (2006). 37-vuotiaana aivosyöpään menehtynyt Lundán tunnettiin ennen kaikkea yhteiskunnallisia aiheita käsittelevänä näytelmäkirjailijana. Eettisyys ja minuuden ongelmat ovat eurooppalaisen nykyromaanin perusteemoja, jotka näkyvät myös suomalaisessa kirjallisuudessa. Rinnakkain -romaanissa eletään 2000-luvun alkua. Jarmo ja Kirsi Koponen asuvat lapsineen Helsingin Koivunotkossa, rauhallisella pientaloalueella. Jarmo työskentelee työvoimaohjaajana, Kirsi on ulkoministeriön palveluksessa. Kun Kirsille tarjoutuu mahdollisuus lähteä vuodeksi töihin Brysseliin, alkaa Jarmon ahdistus kasvaa häiritseviin mittoihin. Ja kun joukkoon lisätään vielä uhkaavasti lähestyvä keski-ikä (hui kamalaa!), taloyhtiön kosteusvaurio ja naapuriin perustettava asunnottomien tukikoti, niin...