Siirry pääsisältöön

Riikka Pulkkinen: Vieras

Otava 2012
299 sivua

Riikka Pulkkisen (s. 1980) kolmatta romaania on hehkuteltu kirjablogeissa ja arvosteluissa, enkä ole hämmästynyt, jos se löytää tiensä Finlandia-ehdokkaaksi.

Minulla oli salaisuuteni. Asiat, joiden en olisi toivonut tulevan päivänvaloon. Saatoin nähdä, miten ne sähisisivät, innostuisivat ja haukkoisivat henkeään, kun pohjoisen pikkupitäjän jourueukot antaisivat vanhassa Esson baarissa lausuntoja siitä, mitä tapahtui, kun olin neljätoista. Pastorin pimeä puoli paljastuisi, Pako-papin menneisyys.
Romaanin minäkertojana toimiva Maria kantaa salaisuutta. Hän on pettynyt uskoonsa ja ihmisiin, rakkauskin tuntuu arkiselta. Mitä hänen menneisyydessään on tapahtunut? Mitä hän yrittää paeta, minkä hän haluaa unohtaa?

Maria matkustaa ex tempore New Yorkiin ottamaan etäisyyttä elämäänsä ja parisuhteeseensa. Alkaa uusi, tanssin ja ruumiillisuuden aika, joka ilmenee myös romaanin kielellisellä tasolla kokeilevasti ja onomatopoeettisesti. Takaumissa palataan Marian lapsuuden Ouluun ja toisenlaiseen ruumiillisuuden koetteluun: anoreksiaan. Maria etsii tietä henkisyyteen kieltämällä fyysisen olemuksensa ja sen tarpeet.


Riikka Pulkkisen henkilöhahmot ovat miltei poikkeuksetta älykkäitä ja pohdiskelevia, joskus jopa epäuskottavuuteen saakka syvällisiä. Todellisen elämän arki koostuu kovin toisenlaisista ihmisistä. 

Niin ikään mietin Vieraan aiheiden ja teemojen runsautta: muukalaisuus, jumalsuhde, anoreksia, vanhemmuus, parisuhde – muutamia mainitakseni. Vaikka osan rönsyistä olisikin voinut leikata pois, pysyy kokonaisuus onneksi hallittuna ja tarkoituksenmukaisena. Tarina kulkee eteenpäin varmalla otteella, loogisesti ja kirkkaasti.

Muualla:
Hesarin arvostelu

Kommentit

  1. Rönsyjä tässä tosiaankin on, mutta Pulkkinen kirjoittaa niin hienosti, että Vieras on kokonaisuudessaan onnistunut.

    Vahva romaani, josta pidin enemmän kuin etukäteen osasin edes arvata. Tiesin kyllä pitäväni kirjasta, mutta pidin vielä enemmän. :)

    VastaaPoista
  2. Mulla tuli sama tunne: pidin Vieraasta enemmän kuin oletin pitäväni. Pulkkinen on aidosti omaääninen ja tuore.

    VastaaPoista
  3. Ja Lukukausi täytti tänään tasan vuoden ja Vieras on 50. postaus. Rajapyykkejä nekin! :)

    VastaaPoista
  4. Olen juuri aloittelemassa Vierasta ja olen todella vaikuttunut jo muutaman kappaleen perusteella. Teemoja on ilmeisesti paljon, mutta kaikki ne ovat kiinnostavia ja ajankohtaisia. Pulkkisella on onneksi taito nivoa runsaatkin aiheet yhteen.

    Onnea hienolle yksivuotiaalle blogillesi! :)

    VastaaPoista
  5. Kiitos lyhyestä ja ytimekkäästä arviosta, herätti nyt viimeistään mielenkiinnon kirjaa kohtaan! Pidän kovasti kirjan kannestakin, houkuttaa lukemaan.

    Onnittelut yksivuotiaalle! :)

    VastaaPoista
  6. Kaikki eivät ihastu Riikka Pulkkisen tyyliin tai henkilöhahmojen syvällisyyteen. Onpa häntä verrattu - mun mielestä aika yllättävästi - Virpi Hämeen-Anttilaankin.

    VastaaPoista
  7. Ihana teksti, Jaana! Nyt nimittäin kiinnostuin Pulkkisen uusimmasta toden teolla, vaikka toki sitä olen odottanutkin. En vain nyt tiedä, milloin ehdin sen kimppuun...

    Loistava sitaattivalinta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin vähän aikaa, niin paljon luettavaa! Laskin tässä päivänä muutamana, että mulla on tällä hetkellä kesken liki 30 kirjaa...

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Teuvo Pakkala: Vaaralla

K. F. Kivekäs 1891 Pieniä eläjiä olivat.     Heillä oli oma talo ja se oli laitakaupungilla, niin kuin ne ovat pienten eläjäin talot. Asuinrakennus oli matala ja pieni. Tavallinen mies ylettyi kädellään räystääseen – – Sammalta kasvoi katto, nurkkalaudat olivat irvollaan, ikkunat vinossa köyröttivät ja lasit olivat sameat ja moniväriset, aivan kuin niitä olisi hienovärisellä sateenkaarella hangattu. Keskempänä kaupunkia olisi semmoinen talo ilman armoa tuomittu purettavaksi, vaan Vaaralle se vältti ja sai siellä olla. Vaa ralla: kuvia laitakaupungilta on Teuvo Pakkalan (1862 - 1925) kolmas romaani. Siinä eletään myöhempien teosten, Elsan (1894) ja lapsinovellien miljöössä: Oulun laitakaupungin köyhässä hökkelikylässä, jossa on vielä vahvasti maaseudun tuntu. Vaaraa kutsuttiin myös Kakaravaaraksi, koska seudun ainoa rikkaus oli lukuisa jälkikasvu. Keskikaupungin kivikadut ja porvaristalot eivät sijainneet kaukana, mutta elinolojen kontrasti on vahva ja Pakkala osoittaa sen m

Mikael Niemi: Populäärimusiikkia Vittulajänkältä

Alkuteos: Populärmusik från Vittula Suomentanut Outi Menna Like 2001 267 sivua   Mikael Niemen (s. 1959) läpimurtoromaanin minäkertoja Matti asuu Vittulajängällä, Pajalassa, pienessä kunnassa Pohjois-Norlannissa, lähellä Suomen rajaa. Pohjoisuus ja rajan läheisyys tekeekin alueen omaleimaiseksi. Matti identifioi Pajalan poissulkemisen kautta:  Kotiseudullamme ei ollut petoja, ei siilejä eikä satakieliä. Siellä ei ollut julkkiksia. Siellä ei ollut vuoristoratoja, liikennevaloja, linnoja tai herraskartanoita. Siellä ei ollut kuin määrättömästi hyttysiä, tornionlaaksolaisia kirosanoja ja kommunisteja. Eletään 60-lukua, ja Vittulajänkä saa asfalttipäällysteen. Matti ystävystyy ankaran lestadiolaisesta kodista olevan Niilan kanssa. Lestadiolaisuus esiintyy kirjassa eräänlaisena pohjoisena elämäntapana, joka vaikuttaa kaikkien, myös liikkeeseen kuulumattomien elämään.   Vastavoimaksi lestadiolaisuudelle ja vanhempien edustamille asioille pojat löytävät musiikin, munaskuita m

Reko Lundán: Rinnakkain

Kirjailija ja teatteriohjaaja Reko Lundánin (1969-2006) tuotanto pitää sisällään kolme romaania: Ilman suuria suruja (2002), Rinnakkain (2004) ja yhdessä vaimonsa Tiina Lundánin kanssa kirjoitetun Viikkoja, kuukausia (2006). 37-vuotiaana aivosyöpään menehtynyt Lundán tunnettiin ennen kaikkea yhteiskunnallisia aiheita käsittelevänä näytelmäkirjailijana. Eettisyys ja minuuden ongelmat ovat eurooppalaisen nykyromaanin perusteemoja, jotka näkyvät myös suomalaisessa kirjallisuudessa. Rinnakkain -romaanissa eletään 2000-luvun alkua. Jarmo ja Kirsi Koponen asuvat lapsineen Helsingin Koivunotkossa, rauhallisella pientaloalueella. Jarmo työskentelee työvoimaohjaajana, Kirsi on ulkoministeriön palveluksessa. Kun Kirsille tarjoutuu mahdollisuus lähteä vuodeksi töihin Brysseliin, alkaa Jarmon ahdistus kasvaa häiritseviin mittoihin. Ja kun joukkoon lisätään vielä uhkaavasti lähestyvä keski-ikä (hui kamalaa!), taloyhtiön kosteusvaurio ja naapuriin perustettava asunnottomien tukikoti, niin