maanantai 5. marraskuuta 2012

Kurkkaus kevään kirjoihin


Vaikka syksyn uutuuskirjat ovat juuri ilmestyneet, kurottavat kustantajien katalogit jo ensi kevääseen. Ainakin Otava, Tammi, WSOY ja Siltala ovat julkaisseet tulevan kauden kirjasatonsa.

Itseäni ilahdutti eniten tieto, että Hannu Väisäsen hieno Antero-kirjasarja saa jatkoa. Kustantajan esittelytekstin mukaan Taivaanvartijat sijoittuu 1970-luvun loppuun. Antero saa kotikaupungistaan tilaustyön: rakenteilla oleva uusi kirkko tarvitsee alttaritaulun. Vaan miten suhtautuvat paikalliset "taivaanvartijat" nuoren taiteilijan suunnitelmiin?

Paljon muitakin mielenkiintoisia kirjoja on luvassa, jos kohta kevään anti ei yltäne aivan syksyn tasolle. Mm. Pentti Saarikosken juhlavuoden kirjoituskilpailun voittajaromaani, Tua Harnon Ne jotka jäävät ilmestyy Otavalta ja Stephen Kingin John F. Kennedy -ajatusleikki 22.11.63 Tammelta, joka täyttää ensi keväänä 70 vuotta.

7 kommenttia:

  1. Tuo uutuusluetteloiden selaaminen on kyllä hykerryttävän ihanaa puuhaa. Olen vain nyt tehnyt periaatepäätöksen, että keväällä rajoitain uutuuksien lukemista ja keskityn omaan hyllyyn. Ja ainakaan toistaiseksi se näyttää onnistuvan, näiltä kolmelta isolta kustantamolta on vain muutama must read -kirja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi sinua onnellista! Kirjastonhoitajana olen jatkuvassa uutuuskierteessä, jos kohta klassikkoprojektini on tänä syksynä katkaissut sen aivan kiitettävästi.

      Toistaiseksi vain Väisänen on ollut aivan ehdoton must. Tosin taidan yllättää itseni lukemasta myös uutta Veera Vaahteraa...

      Poista
  2. Kirjatulva pitäisi jotenkin hetkeksi pysäyttää! :) Verronen on ehdottomia lempparikirjailijoitani, mutta jo useampi "uutuus" häneltä odottaa hyllyssä lukemista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin vähän aikaa, niin paljon lukemista. :) Suosittelen Verroselta Karsintavaihetta (2008), ellet ole sitä jo lukenut.

      Poista
  3. Kirjakeväästä on tulossa todella mahtava - tuskin maltan odottaa!! Itse luen paljon dekkareita ja niitäkin on luvassa kiitettävästi :)

    VastaaPoista
  4. Minäkin olen innoissani kirjakeväästä, ja odottelen jo mitä pienemmät kustantamot tuovat peliin. En ole noiden jo tulleiden tarjontaan lainkaan pettynyt, päin vastoin voisin lukea vaikka kuinka monta sieltäkin. Pakko kuitenkin vähän rajoittaa kun syksyn uutuustulvan käsittelykin on vielä pahasti vaiheessa ja keväällä olisi kiva lukea jotain muutakin. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla on ollu henk. koht. tavoitteena lukea sata kirjaa vuodessa, mutta tänä(kään) vuonna se ei taida onnistua. Vaan en vaivu murheen alhoon. :p

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...