Siirry pääsisältöön

Markus Jokikokko: Haarautuva puu


Ivan Rotta 2012
140 sivua

Kylpyhuoneen pienestä ikkunasta katsottuna loppukesän yö oli tumman valkoinen. Pukeudun vaaleanpunaiseen, vartalonmyötäiseen joustavaan kesämekkoon. Pyydän häntä sitomaan nauhan niskani taakse. Hän on lyhyt, joten joudun kyykistymään. Jos en jännittäisi niin paljon, saisin erektion pelkästä pukeutumisesta. Lapsena pidin kaverini äidin uimapukua salaa kylpyhuoneessa kiihottuen niin, että oli pakko masturboida.
Markus Jokikokon (s. 1981) esikoisromaani kertoo ei-niin-tavallisen nuoren miehen kasvutarinan – sikäli kun tavallisuutta tai normaaliutta on ylipäätään määriteltävissä. Romaanin minäkertoja on mies, joka nauttii pukeutumisesta naisten vaatteisiin – hän on siis transvestiitti.

Päähenkilön todellisuus on jakaantunut kahtia: yhtäältä uusioperheeseen ja työhön kirjakaupassa ja toisaalta, naiseksi laittautuneena, seksiakteihin tuntemattomien miesseuralaisten kanssa. 

Ja kuten arvata saattaa, ei transuilu Oulun oloisessa pikkukaupungissa ole järin helppoa. Minäkertoja haaveilee paikasta, jossa hänen kaltaisiaan pidettäisiin luonnollisina, eikä kukaan tuijottaisi pilkallisesti. ”On väärin, että pitää pelätä.”

Yliseksualisoitunut todellisuus on haaste kirjailijalle: kuinka kirjoittaa seksistä yllättävästi ja mielenkiintoisesti. Kuinka paljon kannattaa kertoa ja mitä voi jättää lukijan pääteltäväksi? Haarautuvan puun linja on avoin ja säästelemätön, jopa pornografinen. Ruumiillinen kokemus todennetaan yksityiskohtia myöten, emotionaalinen jää hämärämmäksi. Ruumis ja mieli tuntuu kuitenkin olevan yhtä: seksikokemusten myötä myös mieli vapautuu.


Seksissä on kyse myös arvoista ja asenteista: mitä pidämme luonnollisena, mikä on sallittua, mitkä roolit ovat hyväksyttäviä. Miten seksuaalikäyttäytyminen rakentaa ja todentaa identiteettiä?
Romaanin lopun homoeroottinen performanssi tuo mieleen Outi Alanteen sadomasokistisen Neiti N:n tarinan (2002).

Ivan Rotan haastattelussa Jokikokko on kertonut kirjan pohjautuvan todellisuuteen ja hänen omaan elämäänsä. Haarautuvan  puun tarina on kirjailijan mukaan todellisuutta yllättävän monille.



Muualla:
Oulu-lehti
Lukuisa

Kommentit

  1. Kuulostaa tosiaan rohkealta kirjalta! Rohkea avaus myös kirjailijalta tuoda oma elämä kirjassa avoimesti esiin.

    Transsukupuolisuus ei ole kaikkein käsitellyimpiä aiheita kirjallisuudessa, joten näitä voisi tulla myös lisää! Myös sellaiset kirjat voisivat olla kiintoisia, joissa transsukupuolisuus ei olisi pääosassa, mutta vahvasti taustalla tai sivussa kuitenkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Gerry Birgit Ilvesheimolla taisi olla jotain transjuttuja kirjoissaan, mutta näin äkkiseltään mietittynä ei tule muita mieleen.

      Poista
  2. Kuulostaa tosiaan rohkealta vedolta esikoiskirjailijalta. Saattaapa päätyä minunkin luettavien listalleni...

    VastaaPoista
  3. Luin kirjan mielenkiinnosta ja se oli loistava. Vasta nyt myöhemmin luin arvostelusi siitä

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kaari Utrio: Vaskilintu

Kaari Utrio (s. 1942) on tehnyt merkittävän uran sekä kauno- että tietokirjailijana, ja vastikään ilmoittanut lopettavansa kirjojen kirjoittamisen. Arvostan häntä erityisesti naisen, lapsen ja perheen historian popularisoijana (esim. Eevan tyttäret , Kalevan tyttäret ja kuusiosainen Familia -sarjan, joka kertoo perheen historiasta Euroopassa). Eila Pennasen Pyhä Bir gitta (1954) on inspiroinut Utriota ryhtymään kirjailijaksi ja nimenomaan historiallisia romaaneja kirjoittavaksi kirjailijaksi. Ollessaan nuorena töissä kirjakaupassa, hän huomasi, että viihdyttävät ja jännittävät kirjat, joissa on päähenkilönä  sekä vankka historiallinen tausta, kiinnostavat lukijoita. Niitä kirjoja ostetaan.  Vaskilintu kuvaa viikinkiajan ja kristillisen ajan taitetta, 1000-luvun Eurooppaa. Päähenkilönä on suomalaisneito Terhen, joka on kaunis ja älykäs - tietenkin. Terhen syntyy hämäläiseen sumunnostattajien ja verenseisauttajien sukuun. Hän pitää kaulassaan pientä lintukorua, jossa on taik

Mikael Niemi: Populäärimusiikkia Vittulajänkältä

Alkuteos: Populärmusik från Vittula Suomentanut Outi Menna Like 2001 267 sivua   Mikael Niemen (s. 1959) läpimurtoromaanin minäkertoja Matti asuu Vittulajängällä, Pajalassa, pienessä kunnassa Pohjois-Norlannissa, lähellä Suomen rajaa. Pohjoisuus ja rajan läheisyys tekeekin alueen omaleimaiseksi. Matti identifioi Pajalan poissulkemisen kautta:  Kotiseudullamme ei ollut petoja, ei siilejä eikä satakieliä. Siellä ei ollut julkkiksia. Siellä ei ollut vuoristoratoja, liikennevaloja, linnoja tai herraskartanoita. Siellä ei ollut kuin määrättömästi hyttysiä, tornionlaaksolaisia kirosanoja ja kommunisteja. Eletään 60-lukua, ja Vittulajänkä saa asfalttipäällysteen. Matti ystävystyy ankaran lestadiolaisesta kodista olevan Niilan kanssa. Lestadiolaisuus esiintyy kirjassa eräänlaisena pohjoisena elämäntapana, joka vaikuttaa kaikkien, myös liikkeeseen kuulumattomien elämään.   Vastavoimaksi lestadiolaisuudelle ja vanhempien edustamille asioille pojat löytävät musiikin, munaskuita m

Reko Lundán: Rinnakkain

Kirjailija ja teatteriohjaaja Reko Lundánin (1969-2006) tuotanto pitää sisällään kolme romaania: Ilman suuria suruja (2002), Rinnakkain (2004) ja yhdessä vaimonsa Tiina Lundánin kanssa kirjoitetun Viikkoja, kuukausia (2006). 37-vuotiaana aivosyöpään menehtynyt Lundán tunnettiin ennen kaikkea yhteiskunnallisia aiheita käsittelevänä näytelmäkirjailijana. Eettisyys ja minuuden ongelmat ovat eurooppalaisen nykyromaanin perusteemoja, jotka näkyvät myös suomalaisessa kirjallisuudessa. Rinnakkain -romaanissa eletään 2000-luvun alkua. Jarmo ja Kirsi Koponen asuvat lapsineen Helsingin Koivunotkossa, rauhallisella pientaloalueella. Jarmo työskentelee työvoimaohjaajana, Kirsi on ulkoministeriön palveluksessa. Kun Kirsille tarjoutuu mahdollisuus lähteä vuodeksi töihin Brysseliin, alkaa Jarmon ahdistus kasvaa häiritseviin mittoihin. Ja kun joukkoon lisätään vielä uhkaavasti lähestyvä keski-ikä (hui kamalaa!), taloyhtiön kosteusvaurio ja naapuriin perustettava asunnottomien tukikoti, niin