Siirry pääsisältöön

Anu Juvonen: Lähiöoksennus


Minerva 2013
225 sivua

Anu Juvosen (s. 1975) esikoisromaani on kasvukertomus 1980-luvun Helsingin Kannelmäestä. Samantyyppisessä lähiömiljöössä ja teemoissa liikutaan esimerkiksi Kauko Röyhkän Miss Farkku-Suomessa, mutta Lähiöoksennuksen päähenkilö Katja on vähän vähemmän ulkopuolinen kuin Röyhkän Välde. Eikä Kannelmäestä löydy sitä pohjoisen pikkukaupungin pysähtyneisyyttä, jota Miss Farkku-Suomi paikoin kuvaa.


Nuoruus on kuitenkin yhtäläistä kaikkialla. Hiuksia tupeerataan, meikataan, tupakoidaan ja kännäillään. Katja asuu äitinsä ja veljensä kanssa Kannelmäessä, jossa elämän rosoisuus on peittelemättä julki. Katjan ystävän Sannan isä on rappioalkoholisti, toisen kaverin isä käyttää tytärtään hyväkseen. Puliukot hakevat alaikäisille viinaa ja pusikoissa vilisee itsensäpaljastajia.


Katja, Sanna ja Mirri elävät hetkessä: kaikki on koettava tässä ja nyt, mahdollisimman nopeasti ja voimallisesti. Harrastuksista tärkein on kännäily, jota kuvataan myös koomisin äänenpainoin:

– Niin kuin esimerkiksi muskottipähkinöitä. Niitä myydään ihan tavallisissa kaupoissa, ja sitten vaan pureskelette ja syötte ne veden kanssa. Kymmenellä pähkinällä saa jo nupit täysin sekaisin. Tai poltatte banaania.
      Nyt luokassa kuului tyrskähtelyä. Olin varma, että se vedätti. Päänsekoitusta banaanilla?
– Kuivatatte banaaninkuoret uunissa ja poltatte ne piipussa tai kääritte sätkän, niin saatte kuupat kaakkoon, Perttu jatkoi.
Romaanin perusvire on onneksi humoristinen, muutoin se voisi olla perin ahdistavaa luettavaa, vaikka tytöt huolehtivatkin toisistaan, eikä Katja menetä uskoaan parempaan tulevaisuuteen.

Lähiöoksennus ei ole, kuten nimestäkin voisi päätellä, mikään kaunokirjallisen monitasoinen tai hienovireisillä sävyeroilla leikittelevä teos. Sen voima piilee siinä autenttisessa nostalgiassa ja estetiikassa, jota se meille tuona aikana nuoruutemme eläneille tarjoaa. 

Televisiosta tuli Lauantaitanssit, joka oli vanhempieni viikottainen tv-kliimaksi. En ymmärtänyt, miksi katsoimme liian lähellä kameran linssiä Erkki Junkkarisen tahdissa tanssivia pareja mustavalkoiselta ruudulta. Ajantappamiseksi valitsimme Peten kanssa joka viikko omat parimme joita seurasimme, mutta studioon oli raahattu liikaa humppaavia eläkeläisiä ja saman parin kyttääminen oli hankalaa.

Muualla:
Anu Juvosen haastattelu Hesarissa
Mari A:n kirjablogi
Kirjavinkit
MTV3 Kirjat


Kommentit

  1. Tämä meni minun lukulistalleni. Olen viereistä vuosikertaa ja vaikkei Kannelmäki olekaan tuttu muuten kuin junan ikkunasta, niin tarpeeksi läheltä sekin.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Teuvo Pakkala: Vaaralla

K. F. Kivekäs 1891 Pieniä eläjiä olivat.     Heillä oli oma talo ja se oli laitakaupungilla, niin kuin ne ovat pienten eläjäin talot. Asuinrakennus oli matala ja pieni. Tavallinen mies ylettyi kädellään räystääseen – – Sammalta kasvoi katto, nurkkalaudat olivat irvollaan, ikkunat vinossa köyröttivät ja lasit olivat sameat ja moniväriset, aivan kuin niitä olisi hienovärisellä sateenkaarella hangattu. Keskempänä kaupunkia olisi semmoinen talo ilman armoa tuomittu purettavaksi, vaan Vaaralle se vältti ja sai siellä olla. Vaa ralla: kuvia laitakaupungilta on Teuvo Pakkalan (1862 - 1925) kolmas romaani. Siinä eletään myöhempien teosten, Elsan (1894) ja lapsinovellien miljöössä: Oulun laitakaupungin köyhässä hökkelikylässä, jossa on vielä vahvasti maaseudun tuntu. Vaaraa kutsuttiin myös Kakaravaaraksi, koska seudun ainoa rikkaus oli lukuisa jälkikasvu. Keskikaupungin kivikadut ja porvaristalot eivät sijainneet kaukana, mutta elinolojen kontrasti on vahva ja Pakkala osoittaa sen m

Mikael Niemi: Populäärimusiikkia Vittulajänkältä

Alkuteos: Populärmusik från Vittula Suomentanut Outi Menna Like 2001 267 sivua   Mikael Niemen (s. 1959) läpimurtoromaanin minäkertoja Matti asuu Vittulajängällä, Pajalassa, pienessä kunnassa Pohjois-Norlannissa, lähellä Suomen rajaa. Pohjoisuus ja rajan läheisyys tekeekin alueen omaleimaiseksi. Matti identifioi Pajalan poissulkemisen kautta:  Kotiseudullamme ei ollut petoja, ei siilejä eikä satakieliä. Siellä ei ollut julkkiksia. Siellä ei ollut vuoristoratoja, liikennevaloja, linnoja tai herraskartanoita. Siellä ei ollut kuin määrättömästi hyttysiä, tornionlaaksolaisia kirosanoja ja kommunisteja. Eletään 60-lukua, ja Vittulajänkä saa asfalttipäällysteen. Matti ystävystyy ankaran lestadiolaisesta kodista olevan Niilan kanssa. Lestadiolaisuus esiintyy kirjassa eräänlaisena pohjoisena elämäntapana, joka vaikuttaa kaikkien, myös liikkeeseen kuulumattomien elämään.   Vastavoimaksi lestadiolaisuudelle ja vanhempien edustamille asioille pojat löytävät musiikin, munaskuita m

Annikki Kariniemi: Poro-Kristiina

Otava 1952 237 sivua Pakkanen on kiristynyt pahimmilleen Sompio-vuoman laakeilla, jääksi jähmettyneillä kaltiokentillä. Se ei enää paukahtele. Se on vain. Seisoo tiukkana hiljaisuutena joka taholla selkosta, ylhäällä ja alhaalla. Kiiluvaiset kipenöivät omaa kylmäänsä taivaan kannelta. Kuun loistossakin on pakkasen hyytävää kalseutta. Näillä pohjoista miljöötä kuvaavilla sanoilla aloitti Annikki Kariniemi (1913-1984) esikoisromaaninsa, jota seurasi mittava ja monipuolinen tuotanto: yli kolmekymmentä teosta, näytelmiä, runoja ja lehtikirjoituksia. Kariniemi oli Lapin ensimmäisiä naiskirjailijoita ja naispuolinen uranuurtaja suomalaisessa eräkirjallisuudessa. Suotta häntä ei sanottu lappilaisen kaunokirjallisuuden esiäidiksi.  Kariniemen ensimmäiset teokset jatkavat Lapin romantiikan perinnettä. Poro-Kristiina on myyttinen kertomus naisesta, jonka elämä jakautuu kahteen todellisuuteen. Yhtäällä on kristilliset normit ja elämäntapa, toisaalla ikiaikainen taikojen, näkyjen ja šama