Siirry pääsisältöön

Pirjo Hassinen: Popula


Otava 2012
318 sivua
 

Pirjo Hassinen taitaa ihmissuhdedraaman ja dekkarikerronnan kutomisen samaan tarinaan. Finlandia-ehdokkaana olleessa ja Savonia-palkitussa Populassa vahvin viritys syntyy kuitenkin yhteiskunnallisista aineksista.

Viisikymppinen harrastelijataiteilija Pirjo Vainio ja hänen raamikas naapurinsa Perttu viihtyvät toistensa seurassa kohtaloidensa yhdistäminä. Paljoa ei silti tapahdu, vaikka kahdella yksinäisellä olisi monta tilaisuutta tehdä itseään tykö. Pirjon ja Pertun suhde on voimallisesti potentiaalinen, enemmänkin tunnelmana kuin tekoina läsnä.

Romaanin jännitysjuoni rakentuu työttömäksi jäävän Pertun kytköksistä oikeistopopulistiseen Populaan, jonka ykkösmies Jukka Kalmari, "unesta herättäjä", on omiensa messias: "
Kalmarin puhuessa epämääräinen oikeassa olemisen tunne alkoi muokkaantua yhteiseksi selkärangaksi."
Poliittisten kuvioiden vertautuminen tosielämään on ehkä liiankin ilmeistä, mutta se miten Hassinen osoittaa osattomuuden ja tarpeettomuuden tuntemukset ja seuraukset, on havainnollista. Mistä oikeistopopulismi ammentaa voimansa? Kuinka lyhyt on matka hyvistä aikomuksista huonoon lopputulokseen? Mihin suuntaan me olemme kansakuntana matkalla?
 

Hassisen tyyli luottaa aistien muistiin: tuoksuihin, makuihin ja kosketuksiin. Toiminnantäyteistä loppua kohden vähempikin vyörytys olisi riittänyt. Popula ei ole mielestäni aivan parasta Hassista (tässä olen Minnan kanssa samoilla linjoilla), mutta ajassa se on kiinni pelottavankin vahvasti.

Lieneekö Pirjoa kiehtova mutta löyhkäävä ruumiskukka sitten eräänlainen vertauskuva nykyiselle nettivihan ja yksisilmäisyyden sävyttämälle ilmapiirille?

Sitten se oli siinä. Korkeana kuin suihkulähde, kaakaonruskeana, vapisevan isoksi lerpuksi levittäytyneenä, valtaisa, ainakin metrin mittainen suippo pötkylä keskellään. Haju tuli sisään korvistakin. - - mutta että kukka, joka oli solukoltaan viaton, hämäsi hajulla, joka oli lihan ja kuoleman haju…

Muualla:
Aamun kirja

Kommentit

  1. Huh, hyvä vertaus tuo ruumiskukka-ilmapiiri. Minusta kirja on vaikuttava. Pelottava, tunnelmansa ja ajankuvamaisuutensa vuoksi. Totta, että loppuhuipennuksen olisi voinut tehdä pienemminkin, pointti olisi tullut silti selväksi. (Miksi niitä toimintaleffoissa sanotaankaan, näitä pisteitä joissa tapahtuu paljon ratkaisuja - monesti väkivaltaisia - ennen loppua?) Mutta vaikuttava siis niin, että nosti innon lukea Hassiselta lisääkin, olen lukenut Jouluvaimon tämän lisäksi, mutta siinä se taitaa ollakin.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kaari Utrio: Vaskilintu

Kaari Utrio (s. 1942) on tehnyt merkittävän uran sekä kauno- että tietokirjailijana, ja vastikään ilmoittanut lopettavansa kirjojen kirjoittamisen. Arvostan häntä erityisesti naisen, lapsen ja perheen historian popularisoijana (esim. Eevan tyttäret , Kalevan tyttäret ja kuusiosainen Familia -sarjan, joka kertoo perheen historiasta Euroopassa). Eila Pennasen Pyhä Bir gitta (1954) on inspiroinut Utriota ryhtymään kirjailijaksi ja nimenomaan historiallisia romaaneja kirjoittavaksi kirjailijaksi. Ollessaan nuorena töissä kirjakaupassa, hän huomasi, että viihdyttävät ja jännittävät kirjat, joissa on päähenkilönä  sekä vankka historiallinen tausta, kiinnostavat lukijoita. Niitä kirjoja ostetaan.  Vaskilintu kuvaa viikinkiajan ja kristillisen ajan taitetta, 1000-luvun Eurooppaa. Päähenkilönä on suomalaisneito Terhen, joka on kaunis ja älykäs - tietenkin. Terhen syntyy hämäläiseen sumunnostattajien ja verenseisauttajien sukuun. Hän pitää kaulassaan pientä lintukorua, jossa on taik

Mikael Niemi: Populäärimusiikkia Vittulajänkältä

Alkuteos: Populärmusik från Vittula Suomentanut Outi Menna Like 2001 267 sivua   Mikael Niemen (s. 1959) läpimurtoromaanin minäkertoja Matti asuu Vittulajängällä, Pajalassa, pienessä kunnassa Pohjois-Norlannissa, lähellä Suomen rajaa. Pohjoisuus ja rajan läheisyys tekeekin alueen omaleimaiseksi. Matti identifioi Pajalan poissulkemisen kautta:  Kotiseudullamme ei ollut petoja, ei siilejä eikä satakieliä. Siellä ei ollut julkkiksia. Siellä ei ollut vuoristoratoja, liikennevaloja, linnoja tai herraskartanoita. Siellä ei ollut kuin määrättömästi hyttysiä, tornionlaaksolaisia kirosanoja ja kommunisteja. Eletään 60-lukua, ja Vittulajänkä saa asfalttipäällysteen. Matti ystävystyy ankaran lestadiolaisesta kodista olevan Niilan kanssa. Lestadiolaisuus esiintyy kirjassa eräänlaisena pohjoisena elämäntapana, joka vaikuttaa kaikkien, myös liikkeeseen kuulumattomien elämään.   Vastavoimaksi lestadiolaisuudelle ja vanhempien edustamille asioille pojat löytävät musiikin, munaskuita m

Reko Lundán: Rinnakkain

Kirjailija ja teatteriohjaaja Reko Lundánin (1969-2006) tuotanto pitää sisällään kolme romaania: Ilman suuria suruja (2002), Rinnakkain (2004) ja yhdessä vaimonsa Tiina Lundánin kanssa kirjoitetun Viikkoja, kuukausia (2006). 37-vuotiaana aivosyöpään menehtynyt Lundán tunnettiin ennen kaikkea yhteiskunnallisia aiheita käsittelevänä näytelmäkirjailijana. Eettisyys ja minuuden ongelmat ovat eurooppalaisen nykyromaanin perusteemoja, jotka näkyvät myös suomalaisessa kirjallisuudessa. Rinnakkain -romaanissa eletään 2000-luvun alkua. Jarmo ja Kirsi Koponen asuvat lapsineen Helsingin Koivunotkossa, rauhallisella pientaloalueella. Jarmo työskentelee työvoimaohjaajana, Kirsi on ulkoministeriön palveluksessa. Kun Kirsille tarjoutuu mahdollisuus lähteä vuodeksi töihin Brysseliin, alkaa Jarmon ahdistus kasvaa häiritseviin mittoihin. Ja kun joukkoon lisätään vielä uhkaavasti lähestyvä keski-ikä (hui kamalaa!), taloyhtiön kosteusvaurio ja naapuriin perustettava asunnottomien tukikoti, niin