Siirry pääsisältöön

Pirjo Hassinen: Popula


Otava 2012
318 sivua
 

Pirjo Hassinen taitaa ihmissuhdedraaman ja dekkarikerronnan kutomisen samaan tarinaan. Finlandia-ehdokkaana olleessa ja Savonia-palkitussa Populassa vahvin viritys syntyy kuitenkin yhteiskunnallisista aineksista.

Viisikymppinen harrastelijataiteilija Pirjo Vainio ja hänen raamikas naapurinsa Perttu viihtyvät toistensa seurassa kohtaloidensa yhdistäminä. Paljoa ei silti tapahdu, vaikka kahdella yksinäisellä olisi monta tilaisuutta tehdä itseään tykö. Pirjon ja Pertun suhde on voimallisesti potentiaalinen, enemmänkin tunnelmana kuin tekoina läsnä.

Romaanin jännitysjuoni rakentuu työttömäksi jäävän Pertun kytköksistä oikeistopopulistiseen Populaan, jonka ykkösmies Jukka Kalmari, "unesta herättäjä", on omiensa messias: "
Kalmarin puhuessa epämääräinen oikeassa olemisen tunne alkoi muokkaantua yhteiseksi selkärangaksi."
Poliittisten kuvioiden vertautuminen tosielämään on ehkä liiankin ilmeistä, mutta se miten Hassinen osoittaa osattomuuden ja tarpeettomuuden tuntemukset ja seuraukset, on havainnollista. Mistä oikeistopopulismi ammentaa voimansa? Kuinka lyhyt on matka hyvistä aikomuksista huonoon lopputulokseen? Mihin suuntaan me olemme kansakuntana matkalla?
 

Hassisen tyyli luottaa aistien muistiin: tuoksuihin, makuihin ja kosketuksiin. Toiminnantäyteistä loppua kohden vähempikin vyörytys olisi riittänyt. Popula ei ole mielestäni aivan parasta Hassista (tässä olen Minnan kanssa samoilla linjoilla), mutta ajassa se on kiinni pelottavankin vahvasti.

Lieneekö Pirjoa kiehtova mutta löyhkäävä ruumiskukka sitten eräänlainen vertauskuva nykyiselle nettivihan ja yksisilmäisyyden sävyttämälle ilmapiirille?

Sitten se oli siinä. Korkeana kuin suihkulähde, kaakaonruskeana, vapisevan isoksi lerpuksi levittäytyneenä, valtaisa, ainakin metrin mittainen suippo pötkylä keskellään. Haju tuli sisään korvistakin. - - mutta että kukka, joka oli solukoltaan viaton, hämäsi hajulla, joka oli lihan ja kuoleman haju…

Muualla:
Aamun kirja

Kommentit

  1. Huh, hyvä vertaus tuo ruumiskukka-ilmapiiri. Minusta kirja on vaikuttava. Pelottava, tunnelmansa ja ajankuvamaisuutensa vuoksi. Totta, että loppuhuipennuksen olisi voinut tehdä pienemminkin, pointti olisi tullut silti selväksi. (Miksi niitä toimintaleffoissa sanotaankaan, näitä pisteitä joissa tapahtuu paljon ratkaisuja - monesti väkivaltaisia - ennen loppua?) Mutta vaikuttava siis niin, että nosti innon lukea Hassiselta lisääkin, olen lukenut Jouluvaimon tämän lisäksi, mutta siinä se taitaa ollakin.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Reko Lundán: Rinnakkain

Kirjailija ja teatteriohjaaja Reko Lundánin (1969-2006) tuotanto pitää sisällään kolme romaania: Ilman suuria suruja (2002), Rinnakkain (2004) ja yhdessä vaimonsa Tiina Lundánin kanssa kirjoitetun Viikkoja, kuukausia (2006). 37-vuotiaana aivosyöpään menehtynyt Lundán tunnettiin ennen kaikkea yhteiskunnallisia aiheita käsittelevänä näytelmäkirjailijana. Eettisyys ja minuuden ongelmat ovat eurooppalaisen nykyromaanin perusteemoja, jotka näkyvät myös suomalaisessa kirjallisuudessa. Rinnakkain -romaanissa eletään 2000-luvun alkua. Jarmo ja Kirsi Koponen asuvat lapsineen Helsingin Koivunotkossa, rauhallisella pientaloalueella. Jarmo työskentelee työvoimaohjaajana, Kirsi on ulkoministeriön palveluksessa. Kun Kirsille tarjoutuu mahdollisuus lähteä vuodeksi töihin Brysseliin, alkaa Jarmon ahdistus kasvaa häiritseviin mittoihin. Ja kun joukkoon lisätään vielä uhkaavasti lähestyvä keski-ikä (hui kamalaa!), taloyhtiön kosteusvaurio ja naapuriin perustettava asunnottomien tukikoti, niin

Kaarina Niskala: Valkovuokkojen villat: Toppilansalmen huvilat ja puutarhat

Oulun tervaporvariajan vauraus näkyi kaupungissa monella tavalla. Toppilan sataman yhteyteen rakennettiin 1800-luvun lopulla hienoja huviloita, joista muutamat (tosin todellakin vain muutamat) ovat säilyneet nykypäiviin saakka. Tunnetuin näistä säilyneistä on kauppaneuvos Johan Wilhelm Snellmanin vuonna 1859 rakennuttama, tyttärensä mukaan nimeämä Hannala . Kulttuurihistoriallisesti merkittävän alueen ensimmäiset, Mallasjuomatehtaan rakennukset valmistuivat jo muutamaa vuotta aiemmin. Valkovuokkojen villat kuvaa oululaista huvilaelämää 1800-luvun puolivälistä toiseen maailmansotaan. Huviloiden lisäksi kerrotaan niitä ympäröineiden suurten ja kauniiden puutarhojen historiasta – ja mikä kiinnostavinta – villojen asukkaista. Juuri heidän elämäntarinansa luovat mikrohistoriallisen näkymän entisaikojen huvilamiljööseen. Lähemmin tarkastellaan pariakymmentä huvilaa. Erakkoluonteiset [Ravanderin] veljekset, jotka olivat perineet komean mustan Lincoln-auton, matkustivat huvilalleen To

Heidi Köngäs: Luvattu

Ohjaaja ja kirjailija Heidi Köngäs (s. 1954) tarkastelee tänä syksynä ilmestyneessä romaanissaan Sandra Suomen sisällissotaa tavallisen ihmisen näkökulmasta. Romaanin päähenkilönä on vahva, rohkea ja työtä pelkäämätön nainen, kuten on ollut kautta Köngäksen koko tuotannon – alkaen jo esikoisromaanista Luvattu . Näihin naisiin olen tykästynyt, ja uskaltaisin jopa väittää, että heistä saa lukijakin voimaa.  Luvattu kuvaa kiellettyä rakkautta 1800-luvun lopun maalaiskylässä. Köngäs on saanut aiheen oman sukunsa historiasta. Tarinan minäkertojan, nuoren Maijan esikuvana on ollut kirjailijan isoisän äiti. Hänet oli kuulutettu vaimoksi miehelle, joka menetti mielenterveytensä. Isoäiti, silloinen nuori piika, sai peruttua avioliiton ja perusti myöhemmin perheen toisen miehen kanssa. Maija on piikana isossa talossa ja kihlattu Antti-rengille. Isäntä on luvannut nuorelleparille torpparinpaikan ja Antti on lähtenyt ratatöihin hirsirahoja tienaamaan. Maijan mielessä Antin paikan onkin ot