Siirry pääsisältöön

Pirjo Hassinen: Popula


Otava 2012
318 sivua
 

Pirjo Hassinen taitaa ihmissuhdedraaman ja dekkarikerronnan kutomisen samaan tarinaan. Finlandia-ehdokkaana olleessa ja Savonia-palkitussa Populassa vahvin viritys syntyy kuitenkin yhteiskunnallisista aineksista.

Viisikymppinen harrastelijataiteilija Pirjo Vainio ja hänen raamikas naapurinsa Perttu viihtyvät toistensa seurassa kohtaloidensa yhdistäminä. Paljoa ei silti tapahdu, vaikka kahdella yksinäisellä olisi monta tilaisuutta tehdä itseään tykö. Pirjon ja Pertun suhde on voimallisesti potentiaalinen, enemmänkin tunnelmana kuin tekoina läsnä.

Romaanin jännitysjuoni rakentuu työttömäksi jäävän Pertun kytköksistä oikeistopopulistiseen Populaan, jonka ykkösmies Jukka Kalmari, "unesta herättäjä", on omiensa messias: "
Kalmarin puhuessa epämääräinen oikeassa olemisen tunne alkoi muokkaantua yhteiseksi selkärangaksi."
Poliittisten kuvioiden vertautuminen tosielämään on ehkä liiankin ilmeistä, mutta se miten Hassinen osoittaa osattomuuden ja tarpeettomuuden tuntemukset ja seuraukset, on havainnollista. Mistä oikeistopopulismi ammentaa voimansa? Kuinka lyhyt on matka hyvistä aikomuksista huonoon lopputulokseen? Mihin suuntaan me olemme kansakuntana matkalla?
 

Hassisen tyyli luottaa aistien muistiin: tuoksuihin, makuihin ja kosketuksiin. Toiminnantäyteistä loppua kohden vähempikin vyörytys olisi riittänyt. Popula ei ole mielestäni aivan parasta Hassista (tässä olen Minnan kanssa samoilla linjoilla), mutta ajassa se on kiinni pelottavankin vahvasti.

Lieneekö Pirjoa kiehtova mutta löyhkäävä ruumiskukka sitten eräänlainen vertauskuva nykyiselle nettivihan ja yksisilmäisyyden sävyttämälle ilmapiirille?

Sitten se oli siinä. Korkeana kuin suihkulähde, kaakaonruskeana, vapisevan isoksi lerpuksi levittäytyneenä, valtaisa, ainakin metrin mittainen suippo pötkylä keskellään. Haju tuli sisään korvistakin. - - mutta että kukka, joka oli solukoltaan viaton, hämäsi hajulla, joka oli lihan ja kuoleman haju…

Muualla:
Aamun kirja

Kommentit

  1. Huh, hyvä vertaus tuo ruumiskukka-ilmapiiri. Minusta kirja on vaikuttava. Pelottava, tunnelmansa ja ajankuvamaisuutensa vuoksi. Totta, että loppuhuipennuksen olisi voinut tehdä pienemminkin, pointti olisi tullut silti selväksi. (Miksi niitä toimintaleffoissa sanotaankaan, näitä pisteitä joissa tapahtuu paljon ratkaisuja - monesti väkivaltaisia - ennen loppua?) Mutta vaikuttava siis niin, että nosti innon lukea Hassiselta lisääkin, olen lukenut Jouluvaimon tämän lisäksi, mutta siinä se taitaa ollakin.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Eeva Joenpelto: Vetää kaikista ovista

Kuuntelin tätä vuonna 1974 ilmestynyttä romaania osittain äänikirjana ja kuuntelemisesta teki erittäin miellyttävän kokemuksen se, että kirjan lukee näyttelijä Liisamaija Laaksonen , jonka ääni sopii Joenpellon henkilöiden puheenparteen ja kerrontaan erinomaisesti. Nykyään ehkä vähän unohdettu Eeva Joenpelto teki aikanaan mittavan uran kirjailijana. Hänen esikoisromaaninsa Seitsemän päivää ilmestyi vuonna 1946 ja viimeinen teos Uskomattomia uhrauksia vuonna 2000. Neliosainen Lohja -sarjakin oli sekä myynti- että arvostelumenestys. Lohja-sarjaa voisikin pitää vaikkapa Sirpa Kähkösen Kuopio -sarjan edeltäjänä, vaikka tietenkin nämä sarjat edustavat kumpainenkin omaa tyyliään ja aikaansa.   Vetää kaikista ovista alkaa keväästä 1919, jolloin kansalaissota oli vielä monella tavalla läsnä. Kerronnan keskiössä oleva Oskari Hänninen on maataloustarvikekauppias, ja hänen vaimonsa Salme koettaa kuluttaa aikaansa kotirouvana, vaikka kotona ei ole oikein muuta tekemistä kuin virkka...

Kaarina Niskala: Valkovuokkojen villat: Toppilansalmen huvilat ja puutarhat

Oulun tervaporvariajan vauraus näkyi kaupungissa monella tavalla. Toppilan sataman yhteyteen rakennettiin 1800-luvun lopulla hienoja huviloita, joista muutamat (tosin todellakin vain muutamat) ovat säilyneet nykypäiviin saakka. Tunnetuin näistä säilyneistä on kauppaneuvos Johan Wilhelm Snellmanin vuonna 1859 rakennuttama, tyttärensä mukaan nimeämä Hannala . Kulttuurihistoriallisesti merkittävän alueen ensimmäiset, Mallasjuomatehtaan rakennukset valmistuivat jo muutamaa vuotta aiemmin. Valkovuokkojen villat kuvaa oululaista huvilaelämää 1800-luvun puolivälistä toiseen maailmansotaan. Huviloiden lisäksi kerrotaan niitä ympäröineiden suurten ja kauniiden puutarhojen historiasta – ja mikä kiinnostavinta – villojen asukkaista. Juuri heidän elämäntarinansa luovat mikrohistoriallisen näkymän entisaikojen huvilamiljööseen. Lähemmin tarkastellaan pariakymmentä huvilaa. Erakkoluonteiset [Ravanderin] veljekset, jotka olivat perineet komean mustan Lincoln-auton, matkustivat huvilalleen To...

Tuula-Liina Varis: Että tuntisin eläväni

WSOY 2013 180  sivua Tuula-Liina Varis on yksi suosikkikirjailijoistani, eikä hän petä tälläkään kertaa. Päinvastoin, Että tuntisin eläväni jopa ylitti odotukseni. Kokoelman henkilöhahmot ovat kaikki samaa sukupiiriä. Näkökulmat ja aika vain vaihtelevat. Kirjan aloittaa tarina Esteristä ja hänen lyhyeksi jäävästä avioliitostaan 1920-luvun Suomessa. Ester on nuori, vasta kotoaan muuttanut ja Hannes hänen ensirakkautensa. Rakkaus kantaa Esteriä halki vuosikymmenten, vaikka Hannes kuolee nuorena syöpään. Seuraava novelli kertoo niin ikään kaiken kestävästä ja kärsivästä rakkaudesta. Sylvia paapoo heittiömiestään, joka on välillä väkivaltainenkin. Kaikki miehen oikut ja oharit hän selittää itselleen ja muille parhain päin. Sota kelpaa selitykseksi sellaiseenkin, jota se ei ole varsinaisesti aiheuttanut. Tuula-Liina Varis tavoittaa jotain perimmäistä pienin vihjauksin. Mitään ei kerrota suoraan. Vaikka kaikki kahdeksan novellia kertovat rakkaudesta, ei sitä ole millään muotoa r...