Siirry pääsisältöön

Sarianna Vaara: Huomenkellotyttö


Like 2013
253 sivua
Äitini oli sairas, mielisairas. Ja niin sairas, että minä olin oppinut jo ennen kansakoulusta pääsemistä kuinka skitsofrenia kirjoitetaan, ja sitä eivät osanneet kaikki aikuisetkaan. Minä osasin kirjoittaa sen latinaksikin: schizophrenia. Ja tiesin että sairaudelle annettiin myös numero, diagnoosi. Tiesin psykoterapian, tiesin lääkkeet nimeltä, tiesin millainen oli Diapamin 10 milligramman tabletti ja montako äiti kesti niitä vaipumatta liian syvään uneen ja kuinka kalliita ne olivat.

 Annan lapsuuden yllä on varjo: kirjailijaäidin psyykkinen sairaus. Anna oppii sen myötä selviytyjäksi, joka huolehtii itsensä ohella myös äidistään. Onneksi apuakin on ulottuvilla, jos kohta sitä on joskus haettava rämpimällä umpihangessa keskellä yötä.

 Huomenkellotyttö on fiktiivinen romaani, joka perustuu oululaisen Sarianna Vaaran (s. 1961) omakohtaisiin kokemuksiin. Hänen äitinsä Maria Vaara (1931–1992) oli kainuulaislähtöinen kirjailija, jonka tuotannon läpikäyvänä teemana on mielen pirstaloitunut todellisuus ja sen eheytyminen. 

 Huomenkellotytön minäkertoja kuvaa tapahtumia ja tunnelmia hyvin henkilökohtaisesti. Oikeastaan Annalla on kaksi äitiä. Rakastava, huolehtiva ja leikkimielinen äiti jaksaa huomioida myös lapsensa ja huolehtia heistä. Sairas äiti on vajonnut harhaiseen todellisuuteensa, josta hän yrittää paeta toistuvin itsemurhayrityksin. Ymmärrettävästi myös Annan tunteiden skaala äitiänsä kohtaan on laaja rakkaudesta vihaan ja syyllisyyteen. Silti Annan ja äidin suhde on läheinen ja lämmin. Erityisesti heitä yhdistää rakkaus kirjoihin ja kirjoittamiseen. 

 Vanhempana Annan on pakko ottaa etäisyyttä, jotta saisi oman elämänsä tasapainoisille kantimille. Silti hän pysyy äitinsä puolella. Toisinhan tapahtuu esimerkiksi Kreetta Onkelin Ilosessa talossa (1996) tai Taija Tuomisen Tiikerihaissa (2000) – näissä äiti-tytär -klassikoissa, jotka todistavat, miten menneisyys ja muistot rakentavat minuutta. Me kaikki kannamme mukanamme äitejämme ja edellisten sukupolvien kokemuksia. Huomenkellotytössä nämä kokemukset kasvavat myös voimaannuttaviksi.
Toisaalla:
Anna minun lukea enemmän
Ensilumi kuljettaa muistoihin | Forum24
Kirjainten virrassa
Tunnisteet:

Kommentit

  1. Mai Laakso24. marraskuuta 2013 klo 14.36

    Terveisiä Ouluun, kotikaupunkiini. Tämä kirja kosketti minua suunnattomasti, sillä olen lukenut Sarianna Vaaran äidin Maria Vaaran kirjoja ja seurasin aikoinaan hänen elämäänsä mediasta. Olihan hän kotikaupunkimme asukas, Tullista tullut niin kuin itsekin.
    Annasta kasvoi vahva ihminen, muiden auttaja. Tämä on monen lapsen osa, joiden perheessä sairastetaan mielenterveyteen liittyviä sairauksia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jaana Märsynaho24. marraskuuta 2013 klo 17.14

      Anna on todellakin vahva jopa hämmästyttävän vahva. Ja romaanikin päättyy seesteisiin tunnelmiin.

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Antti Tuuri: Rauta-antura

Otava 2012 336 sivua Ihastukseni Antti Tuurin kirjoihin ei ole laantunut sitten Kylmien kyytimiehen (2007). Tämän syksyn uutuus Rauta-antura jatkaa Äitini suku -sarjaa ollen sen kahdeksas, itsenäinen osa.  Rauta-antura johdattaa lukijansa Lapin sotaan ja syksyn 1944 räntäsateisiin: 19-vuotias Heikki Ojala joutuu joukko-osastonsa mukana Tornion taisteluihin ja sieltä saksalaisten perässä kohti pohjoista. Kerronta etenee Tuurille ominaiseen tapaan kronikoiden ja neutraalin toteavasti. Tapahtumia ei kuvailla tai kommentoida laatusanoilla. Veijo Hietala kutsuukin Tuurin kertojaa osuvasti viattomaksi kertojaksi. Tuurin henkilöt ovat tavallisia, historian tapahtumien pyörteisiin ajautuneita ihmisiä, kuin keitä tahansa.   Taisteluita kertojana toimiva Heikki Ojala ei juurikaan kuvaa, mutta sen seurauksia kylläkin: ruumiskasoja, maahan jäätyneitä saksalaisia, poltetun Lapin lohdutonta maisemaa:  Joen takana Ruotsin puolella oli Ylitornion kirkonkylä polttamattoman...
2 kommenttia
Lue lisää

Hanna Hauru: Paperinarujumala

Like 2013 95 sivua Enpä olisi uskonut, että minä, lyhyestä virsi kaunis -aatteen vankkumaton kannattaja, toivoisin romaanille lisää pituutta. Mutta Hanna Haurun Paperinarujumalalle toivoin, sillä sen intensiivisessä ja kiehtovan mystisessä maailmassa olisi viipynyt mielellään pitempään. Vaan milloinpa kaunokirjallisuutta olisi viivoittimella arvosteltu. Ja vaikka sivuja on vähän, ei sisällön tarvitse olla pientä. Hanna Hauru (s. 1978) on valinnut seitsemännen teoksensa aiheeksi 1960-luvulla Oulussa vaikuttaneen uskonlahkon, heinoslaisuuden . Anu Kaipaisen klassikkoromaani Arkkienkeli Oulussa on niin ikään sivunnut tätä liikettä, kuten myös Annika Nykäsen ohjaama dokumenttielokuva Maailmanloppu alkaa Oulusta . Haurun romaanissa primus motorina toimii puhelu, jonka sihteerinä työskentelevä Laina saa kesken työpäivän Jumalalta:      Langan päästä kuuluu vain kohinaa. Toistan: ”Kaupungintalo, Laina Heinonen”, mutta vieläkään ei kuulu mitään. Olen jo sulkema...
3 kommenttia
Lue lisää

Eeva Joenpelto: Vetää kaikista ovista

Kuuntelin tätä vuonna 1974 ilmestynyttä romaania osittain äänikirjana ja kuuntelemisesta teki erittäin miellyttävän kokemuksen se, että kirjan lukee näyttelijä Liisamaija Laaksonen , jonka ääni sopii Joenpellon henkilöiden puheenparteen ja kerrontaan erinomaisesti. Nykyään ehkä vähän unohdettu Eeva Joenpelto teki aikanaan mittavan uran kirjailijana. Hänen esikoisromaaninsa Seitsemän päivää ilmestyi vuonna 1946 ja viimeinen teos Uskomattomia uhrauksia vuonna 2000. Neliosainen Lohja -sarjakin oli sekä myynti- että arvostelumenestys. Lohja-sarjaa voisikin pitää vaikkapa Sirpa Kähkösen Kuopio -sarjan edeltäjänä, vaikka tietenkin nämä sarjat edustavat kumpainenkin omaa tyyliään ja aikaansa.   Vetää kaikista ovista alkaa keväästä 1919, jolloin kansalaissota oli vielä monella tavalla läsnä. Kerronnan keskiössä oleva Oskari Hänninen on maataloustarvikekauppias, ja hänen vaimonsa Salme koettaa kuluttaa aikaansa kotirouvana, vaikka kotona ei ole oikein muuta tekemistä kuin virkka...
Lähetä kommentti
Lue lisää