Siirry pääsisältöön

Sarianna Vaara: Huomenkellotyttö


Like 2013
253 sivua


Äitini oli sairas, mielisairas. Ja niin sairas, että minä olin oppinut jo ennen kansakoulusta pääsemistä kuinka skitsofrenia kirjoitetaan, ja sitä eivät osanneet kaikki aikuisetkaan. Minä osasin kirjoittaa sen latinaksikin: schizophrenia. Ja tiesin että sairaudelle annettiin myös numero, diagnoosi. Tiesin psykoterapian, tiesin lääkkeet nimeltä, tiesin millainen oli Diapamin 10 milligramman tabletti ja montako äiti kesti niitä vaipumatta liian syvään uneen ja kuinka kalliita ne olivat.

Annan lapsuuden yllä on varjo: kirjailijaäidin psyykkinen sairaus. Anna oppii sen myötä selviytyjäksi, joka huolehtii itsensä ohella myös äidistään. Onneksi apuakin on ulottuvilla, jos kohta sitä on joskus haettava rämpimällä umpihangessa keskellä yötä.

Huomenkellotyttö on fiktiivinen romaani, joka perustuu oululaisen Sarianna Vaaran (s. 1961) omakohtaisiin kokemuksiin. Hänen äitinsä Maria Vaara (1931–1992) oli kainuulaislähtöinen kirjailija, jonka tuotannon läpikäyvänä teemana on mielen pirstaloitunut todellisuus ja sen eheytyminen. 

Huomenkellotytön minäkertoja kuvaa tapahtumia ja tunnelmia hyvin henkilökohtaisesti. Oikeastaan Annalla on kaksi äitiä. Rakastava, huolehtiva ja leikkimielinen äiti jaksaa huomioida myös lapsensa ja huolehtia heistä. Sairas äiti on vajonnut harhaiseen todellisuuteensa, josta hän yrittää paeta toistuvin itsemurhayrityksin. Ymmärrettävästi myös Annan tunteiden skaala äitiänsä kohtaan on laaja rakkaudesta vihaan ja syyllisyyteen. Silti Annan ja äidin suhde on läheinen ja lämmin. Erityisesti heitä yhdistää rakkaus kirjoihin ja kirjoittamiseen. 

Vanhempana Annan on pakko ottaa etäisyyttä, jotta saisi oman elämänsä tasapainoisille kantimille. Silti hän pysyy äitinsä puolella. Toisinhan tapahtuu esimerkiksi Kreetta Onkelin Ilosessa talossa (1996) tai Taija Tuomisen Tiikerihaissa (2000) – näissä äiti-tytär -klassikoissa, jotka todistavat, miten menneisyys ja muistot rakentavat minuutta. Me kaikki kannamme mukanamme äitejämme ja edellisten sukupolvien kokemuksia. Huomenkellotytössä nämä kokemukset kasvavat myös voimaannuttaviksi.


Toisaalla:
Anna minun lukea enemmän
Ensilumi kuljettaa muistoihin | Forum24
Kirjainten virrassa

Kommentit

  1. Terveisiä Ouluun, kotikaupunkiini. Tämä kirja kosketti minua suunnattomasti, sillä olen lukenut Sarianna Vaaran äidin Maria Vaaran kirjoja ja seurasin aikoinaan hänen elämäänsä mediasta. Olihan hän kotikaupunkimme asukas, Tullista tullut niin kuin itsekin.
    Annasta kasvoi vahva ihminen, muiden auttaja. Tämä on monen lapsen osa, joiden perheessä sairastetaan mielenterveyteen liittyviä sairauksia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anna on todellakin vahva jopa hämmästyttävän vahva. Ja romaanikin päättyy seesteisiin tunnelmiin.

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kaari Utrio: Vaskilintu

Kaari Utrio (s. 1942) on tehnyt merkittävän uran sekä kauno- että tietokirjailijana, ja vastikään ilmoittanut lopettavansa kirjojen kirjoittamisen. Arvostan häntä erityisesti naisen, lapsen ja perheen historian popularisoijana (esim. Eevan tyttäret , Kalevan tyttäret ja kuusiosainen Familia -sarjan, joka kertoo perheen historiasta Euroopassa). Eila Pennasen Pyhä Bir gitta (1954) on inspiroinut Utriota ryhtymään kirjailijaksi ja nimenomaan historiallisia romaaneja kirjoittavaksi kirjailijaksi. Ollessaan nuorena töissä kirjakaupassa, hän huomasi, että viihdyttävät ja jännittävät kirjat, joissa on päähenkilönä  sekä vankka historiallinen tausta, kiinnostavat lukijoita. Niitä kirjoja ostetaan.  Vaskilintu kuvaa viikinkiajan ja kristillisen ajan taitetta, 1000-luvun Eurooppaa. Päähenkilönä on suomalaisneito Terhen, joka on kaunis ja älykäs - tietenkin. Terhen syntyy hämäläiseen sumunnostattajien ja verenseisauttajien sukuun. Hän pitää kaulassaan pientä lintukorua, jossa on taik

Mikael Niemi: Populäärimusiikkia Vittulajänkältä

Alkuteos: Populärmusik från Vittula Suomentanut Outi Menna Like 2001 267 sivua   Mikael Niemen (s. 1959) läpimurtoromaanin minäkertoja Matti asuu Vittulajängällä, Pajalassa, pienessä kunnassa Pohjois-Norlannissa, lähellä Suomen rajaa. Pohjoisuus ja rajan läheisyys tekeekin alueen omaleimaiseksi. Matti identifioi Pajalan poissulkemisen kautta:  Kotiseudullamme ei ollut petoja, ei siilejä eikä satakieliä. Siellä ei ollut julkkiksia. Siellä ei ollut vuoristoratoja, liikennevaloja, linnoja tai herraskartanoita. Siellä ei ollut kuin määrättömästi hyttysiä, tornionlaaksolaisia kirosanoja ja kommunisteja. Eletään 60-lukua, ja Vittulajänkä saa asfalttipäällysteen. Matti ystävystyy ankaran lestadiolaisesta kodista olevan Niilan kanssa. Lestadiolaisuus esiintyy kirjassa eräänlaisena pohjoisena elämäntapana, joka vaikuttaa kaikkien, myös liikkeeseen kuulumattomien elämään.   Vastavoimaksi lestadiolaisuudelle ja vanhempien edustamille asioille pojat löytävät musiikin, munaskuita m

Reko Lundán: Rinnakkain

Kirjailija ja teatteriohjaaja Reko Lundánin (1969-2006) tuotanto pitää sisällään kolme romaania: Ilman suuria suruja (2002), Rinnakkain (2004) ja yhdessä vaimonsa Tiina Lundánin kanssa kirjoitetun Viikkoja, kuukausia (2006). 37-vuotiaana aivosyöpään menehtynyt Lundán tunnettiin ennen kaikkea yhteiskunnallisia aiheita käsittelevänä näytelmäkirjailijana. Eettisyys ja minuuden ongelmat ovat eurooppalaisen nykyromaanin perusteemoja, jotka näkyvät myös suomalaisessa kirjallisuudessa. Rinnakkain -romaanissa eletään 2000-luvun alkua. Jarmo ja Kirsi Koponen asuvat lapsineen Helsingin Koivunotkossa, rauhallisella pientaloalueella. Jarmo työskentelee työvoimaohjaajana, Kirsi on ulkoministeriön palveluksessa. Kun Kirsille tarjoutuu mahdollisuus lähteä vuodeksi töihin Brysseliin, alkaa Jarmon ahdistus kasvaa häiritseviin mittoihin. Ja kun joukkoon lisätään vielä uhkaavasti lähestyvä keski-ikä (hui kamalaa!), taloyhtiön kosteusvaurio ja naapuriin perustettava asunnottomien tukikoti, niin