Siirry pääsisältöön

Kirja-alen helmiä


Ostan yleensä kirjoja hyvin harkiten, koska niitä saa kirjastosta. Tämän alennussesongin aikana olen kuitenkin repsahtanut. Tässäpä siis muutamia löytöjäni:


Tuomas Anhava: Kevään kukat, syksyn kuu 

Anhavan suomentamien tankarunojen kokoelma kuuluu ehdottomasti kirjahyllyyni. Olen aivan koukussa näihin.

Pauli Kohelo: Ohessa tilinumeroni
Eräs ystäväni on suositellut tätä kirjaa jo hyvän aikaa sitten. 2,80 ei ole paha hinta punnituista ajatuksista.


István Örkény: 100 minuuttinovellia
Unkarilaisklassikko on parhaimmillaan hirtehisen hykerryttävä. Esimerkkinä mainittakoon lyhyt dialogi Voinnistani:


– Päivää
    – Päivää.
    – Kuinka hurisee?
     – Kiitos kysymästä.
     – Miten on terveyden laita?
     – Ei valittamista.
     – Mihin raahaatte tuota köyttä?
     – Mitä ihmeen köyttä? vilkaisen taakseni. – Nehän ovat minun suoleni.

Gyula Krúdy: Punaisen härän majatalo ja muita novelleja
Unkarilaisteema jatkuu novelleissa, jossa etsitään rakkautta – kuten takakansiteksti lupaa – mestarillisen unenomaisen tunnelman sävyttämänä.

Marjane Satrapi: Pistoja
Miehet, rakkaus, seksi ja naisen oikeus hallita elämäänsä. Siinä Satrapin teemat iranilaisnaisten teehetkeen ja muisteluihin, jotka ovat toisinaan traagisia, mutta eivät vailla toivoa. Tätä kirjaa on ilo suositella sarjakuvien ystäville.


Kivi Larmola: Päällystakki
Gogolin klassikkonovelli sarjakuvamuodossa. Lieneekö yhtä lumoava kuin alkuperäinen Akaki Akakijevitšin vastoinkäymisten kuvaus?


Hubert Jr Selby: Päätepysäkki Brooklyn

Tämä puoli vuosisataa sitten ilmestynyt klassikko on vielä lukematta. Paikkaan siis aukon sivistyksestäni.  


Hannu Väisänen: Apupata

Mainioista sattumuksista ja hilpeistä kohtaamisista kertovat kolumnit täydentävät Väisäs-kokoelmani. Tämä oli muuten aleostosteni kallein kirja: 7,90 e.

Kommentit

  1. Lainasin juuri tänään Punaisen härän majatalon. Siinä oli niin hieno kansi ja kuulosti erikoiselta, että oli pakko ottaa mukaan. :)

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Teuvo Pakkala: Vaaralla

K. F. Kivekäs 1891 Pieniä eläjiä olivat.     Heillä oli oma talo ja se oli laitakaupungilla, niin kuin ne ovat pienten eläjäin talot. Asuinrakennus oli matala ja pieni. Tavallinen mies ylettyi kädellään räystääseen – – Sammalta kasvoi katto, nurkkalaudat olivat irvollaan, ikkunat vinossa köyröttivät ja lasit olivat sameat ja moniväriset, aivan kuin niitä olisi hienovärisellä sateenkaarella hangattu. Keskempänä kaupunkia olisi semmoinen talo ilman armoa tuomittu purettavaksi, vaan Vaaralle se vältti ja sai siellä olla. Vaa ralla: kuvia laitakaupungilta on Teuvo Pakkalan (1862 - 1925) kolmas romaani. Siinä eletään myöhempien teosten, Elsan (1894) ja lapsinovellien miljöössä: Oulun laitakaupungin köyhässä hökkelikylässä, jossa on vielä vahvasti maaseudun tuntu. Vaaraa kutsuttiin myös Kakaravaaraksi, koska seudun ainoa rikkaus oli lukuisa jälkikasvu. Keskikaupungin kivikadut ja porvaristalot eivät sijainneet kaukana, mutta elinolojen kontrasti on vahva ja Pakkala osoittaa sen m

Mikael Niemi: Populäärimusiikkia Vittulajänkältä

Alkuteos: Populärmusik från Vittula Suomentanut Outi Menna Like 2001 267 sivua   Mikael Niemen (s. 1959) läpimurtoromaanin minäkertoja Matti asuu Vittulajängällä, Pajalassa, pienessä kunnassa Pohjois-Norlannissa, lähellä Suomen rajaa. Pohjoisuus ja rajan läheisyys tekeekin alueen omaleimaiseksi. Matti identifioi Pajalan poissulkemisen kautta:  Kotiseudullamme ei ollut petoja, ei siilejä eikä satakieliä. Siellä ei ollut julkkiksia. Siellä ei ollut vuoristoratoja, liikennevaloja, linnoja tai herraskartanoita. Siellä ei ollut kuin määrättömästi hyttysiä, tornionlaaksolaisia kirosanoja ja kommunisteja. Eletään 60-lukua, ja Vittulajänkä saa asfalttipäällysteen. Matti ystävystyy ankaran lestadiolaisesta kodista olevan Niilan kanssa. Lestadiolaisuus esiintyy kirjassa eräänlaisena pohjoisena elämäntapana, joka vaikuttaa kaikkien, myös liikkeeseen kuulumattomien elämään.   Vastavoimaksi lestadiolaisuudelle ja vanhempien edustamille asioille pojat löytävät musiikin, munaskuita m

Annikki Kariniemi: Poro-Kristiina

Otava 1952 237 sivua Pakkanen on kiristynyt pahimmilleen Sompio-vuoman laakeilla, jääksi jähmettyneillä kaltiokentillä. Se ei enää paukahtele. Se on vain. Seisoo tiukkana hiljaisuutena joka taholla selkosta, ylhäällä ja alhaalla. Kiiluvaiset kipenöivät omaa kylmäänsä taivaan kannelta. Kuun loistossakin on pakkasen hyytävää kalseutta. Näillä pohjoista miljöötä kuvaavilla sanoilla aloitti Annikki Kariniemi (1913-1984) esikoisromaaninsa, jota seurasi mittava ja monipuolinen tuotanto: yli kolmekymmentä teosta, näytelmiä, runoja ja lehtikirjoituksia. Kariniemi oli Lapin ensimmäisiä naiskirjailijoita ja naispuolinen uranuurtaja suomalaisessa eräkirjallisuudessa. Suotta häntä ei sanottu lappilaisen kaunokirjallisuuden esiäidiksi.  Kariniemen ensimmäiset teokset jatkavat Lapin romantiikan perinnettä. Poro-Kristiina on myyttinen kertomus naisesta, jonka elämä jakautuu kahteen todellisuuteen. Yhtäällä on kristilliset normit ja elämäntapa, toisaalla ikiaikainen taikojen, näkyjen ja šama