Siirry pääsisältöön

Erkki Hyytinen: Kulo


1960 WSOY
116 sivua


Aloitan sarjani Unohdetut kirjailijat oululaisella Erkki Hyytisellä (1928-1987) ja hänen esikoiromaanillaan Kulo (1960). Hyytinen ei ole ehkä kuitenkaan unohdetuista unohdetuin, sillä hänet muistetaan ainakin keväällä 1965 tekemästään vastalauseesta Oulun masentavalle ja kulttuurivihamieliselle ilmapiirille: kirjailija poltti julkisesti Oulu-aiheisen romaaninsa käsikirjoituksen. Auttoiko teko ilmapiirin kohentamisessa, sitä tarina ei kerro. Ainakin Anu Kaipainen ja Erno Paasilinna muuttivat Oulusta etelään. Hyytinen jäi ja työskenteli Oulun alueradion johtajana 1968-1986.


Pienoisromaani Kulo kertoo nuoren sotamies Veikko Niemen tarinan. Niemi on omapäinen ja  armeijan sääntöihin huonosti sopeutuva nuorukainen maalta. Lähiseudulla syttynyt metsäpalo tarjoaakin oivallisen tilaisuuden irtaantua kasarmin hierarkiasta ja säännöistä. Ollaan jossain päin Pohjois-Pohjanmaan maaseutua, mutta tarkempia koordinaatteja tarina ei anna.


Jo heti sammutusurakan alkutaipaleella Niemi tutustuu eriskummalliseen mieheen, Tuppu Mäkeen, jonka matkassa hän ajautuu yhä kauemmas varsinaisesta roolistaan armeijan harmaissa, ja lopulta hänet on johdateltu välikappaleeksi Mäen ja tämän entisen vaimonsa selkkauksiin. Niemi on omapäisyydestään huolimatta kuin ajopuu, joka kulkeutuu sinne minne virta vie: 



Ehkä kaikki oli kuitenkin vain huonoa onnea ja onni on tänään ja huomenna yhtä muuttuvainen, se kääntyy ja on kääntymättä. Sanotaan siis: onneen ei voi luottaa.

Onneen ei voi todellakaan luottaa, eikä metsäpalon sammutuskaan pääty ilman tragiikkaa. 


Kulon kehystarinan lomaan on upotettu neljä takaumaa, joissa valotetaan henkilöhahmojen taustaa ja menneisyyttä. Romaaniin sommitellut sisäkertomukset avartavat Niemen ja Mäen psykologista olemusta ja pohjustavat tulevaa. Kerrontaratkaisuna niistä muistuu mieleen vaikkapa Veijo Meren Manillaköysi, joka julkaistiin muutamaa vuotta ennen Kuloa, 1957. Niin ikään Mereltä tuttu irrationaalinen logiikka ja ristiriitojen siloittelemattomuus ovat läsnä myös Hyytisellä.

Hyytisen varsinainen kaunokirjallinen ura jäi kolmeen romaaniin. Kaksi vuotta myöhemmin ilmestyi Pato ja kolmas, Pohjoisen kustantama Matka vasta vuonna 1981. Siinä kirjailija palaa nuoruusvuosiensa ihmisiin ja maisemiin.


    
Toisaalla:
Kirjasampo
KirjastoVirma


Kommentit

  1. Mielenkiintoinen sarja, seuraan innolla ja poimin toivottavasti hyviä lukuvinkkejä :) Kotiseutukirjallisuuden lukeminen on pitkään ollut suunnitelmissa, mutta niin se vain aina unohtuu...

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Teuvo Pakkala: Vaaralla

K. F. Kivekäs 1891 Pieniä eläjiä olivat.     Heillä oli oma talo ja se oli laitakaupungilla, niin kuin ne ovat pienten eläjäin talot. Asuinrakennus oli matala ja pieni. Tavallinen mies ylettyi kädellään räystääseen – – Sammalta kasvoi katto, nurkkalaudat olivat irvollaan, ikkunat vinossa köyröttivät ja lasit olivat sameat ja moniväriset, aivan kuin niitä olisi hienovärisellä sateenkaarella hangattu. Keskempänä kaupunkia olisi semmoinen talo ilman armoa tuomittu purettavaksi, vaan Vaaralle se vältti ja sai siellä olla. Vaa ralla: kuvia laitakaupungilta on Teuvo Pakkalan (1862 - 1925) kolmas romaani. Siinä eletään myöhempien teosten, Elsan (1894) ja lapsinovellien miljöössä: Oulun laitakaupungin köyhässä hökkelikylässä, jossa on vielä vahvasti maaseudun tuntu. Vaaraa kutsuttiin myös Kakaravaaraksi, koska seudun ainoa rikkaus oli lukuisa jälkikasvu. Keskikaupungin kivikadut ja porvaristalot eivät sijainneet kaukana, mutta elinolojen kontrasti on vahva ja Pakkala osoittaa sen m

Mikael Niemi: Populäärimusiikkia Vittulajänkältä

Alkuteos: Populärmusik från Vittula Suomentanut Outi Menna Like 2001 267 sivua   Mikael Niemen (s. 1959) läpimurtoromaanin minäkertoja Matti asuu Vittulajängällä, Pajalassa, pienessä kunnassa Pohjois-Norlannissa, lähellä Suomen rajaa. Pohjoisuus ja rajan läheisyys tekeekin alueen omaleimaiseksi. Matti identifioi Pajalan poissulkemisen kautta:  Kotiseudullamme ei ollut petoja, ei siilejä eikä satakieliä. Siellä ei ollut julkkiksia. Siellä ei ollut vuoristoratoja, liikennevaloja, linnoja tai herraskartanoita. Siellä ei ollut kuin määrättömästi hyttysiä, tornionlaaksolaisia kirosanoja ja kommunisteja. Eletään 60-lukua, ja Vittulajänkä saa asfalttipäällysteen. Matti ystävystyy ankaran lestadiolaisesta kodista olevan Niilan kanssa. Lestadiolaisuus esiintyy kirjassa eräänlaisena pohjoisena elämäntapana, joka vaikuttaa kaikkien, myös liikkeeseen kuulumattomien elämään.   Vastavoimaksi lestadiolaisuudelle ja vanhempien edustamille asioille pojat löytävät musiikin, munaskuita m

Reko Lundán: Rinnakkain

Kirjailija ja teatteriohjaaja Reko Lundánin (1969-2006) tuotanto pitää sisällään kolme romaania: Ilman suuria suruja (2002), Rinnakkain (2004) ja yhdessä vaimonsa Tiina Lundánin kanssa kirjoitetun Viikkoja, kuukausia (2006). 37-vuotiaana aivosyöpään menehtynyt Lundán tunnettiin ennen kaikkea yhteiskunnallisia aiheita käsittelevänä näytelmäkirjailijana. Eettisyys ja minuuden ongelmat ovat eurooppalaisen nykyromaanin perusteemoja, jotka näkyvät myös suomalaisessa kirjallisuudessa. Rinnakkain -romaanissa eletään 2000-luvun alkua. Jarmo ja Kirsi Koponen asuvat lapsineen Helsingin Koivunotkossa, rauhallisella pientaloalueella. Jarmo työskentelee työvoimaohjaajana, Kirsi on ulkoministeriön palveluksessa. Kun Kirsille tarjoutuu mahdollisuus lähteä vuodeksi töihin Brysseliin, alkaa Jarmon ahdistus kasvaa häiritseviin mittoihin. Ja kun joukkoon lisätään vielä uhkaavasti lähestyvä keski-ikä (hui kamalaa!), taloyhtiön kosteusvaurio ja naapuriin perustettava asunnottomien tukikoti, niin