Kääntäjä: Esa Adrian
Kuvittaja: Aleksander Lindeberg
Alkuteos ilmestynyt 1836
WSOY 2007
Kesän kynnyksellä myös kesälukemiset pyörivät mielessä. Yksi ikisuosikeistani on Nikolai Gogolin (1809–1852) pietarilaisnovelleihin lukeutuva Nenä. Olen lukenut sen jo ties miten monta kertaa, mutta aina se säilyy yhtä hupaisana ja kiehtovana.
Novelli alkaa kuvauksella, jossa pietarilainen parturi Ivan Jakovlevitš löytää aamiaisleivästään nenän - ihmisen nenän. Eikä klyyvari ole kenen tahansa. Jakovlevitš tunnistaa sen olevan peräisin kanta-asiakkaansa, kollegioassessori Kovalevin naamasta.
Kovalev on tietenkin kovin hämmentynyt ja epätoivoinen huomattuaan nenänsä kadonneen. Sen tilalla on vain sileä kohta. Tämä on keikarimaiselle ja huikentelevaisuuteen taipuvaiselle naistennaurattajalle kova pala. Mutta nenä viis veisaa kollegioassessorin ahdingosta: se on pukeutunut kultakirjailtuun virkatakkiin ja valtioneuvoksen töyhtöhattuun. Arvokkaana ja tyyten itsenäisenä olentona se ajelee pitkin Pietaria, eikä ole tuntevinaankaan Kovalevia:
- Hyvä herra..., Kovalev sanoi arvokkaasti, - en tiedä miten suhtautua sanoihinne... Koko asiahan vaikuttaa aivan ilmiselvältä... Vai haluatteko... Tehän olette minun nenäni"
Nenä katsoi majuriin ja rypisti hieman kulmakarvojaan.
- Te erehdytte, hyvä herra. Minä olen oma itseni. Sitä paitsi meidän välillämme ei voi olla minkäänlaisia läheisiä suhteita. Virkapukunne napeista päätellen palvelemme eri virastoissa.
Nenän maine kiirii niin rahvaan korviin kuin seurapiireihinkin, ja pyytääpä eräs rouva näyttämään tätä harvinaista ilmiötä lapsille opiksi ja ojennukseksi. Miten nenän lopulta käy, sitä en henno paljastaa. Kerrottakoon kuitenkin, että novelli paisuu absurdiksi ja parodiseksi kuvitelmaksi sattumuksesta, joka nyrjäyttää todellisuuden paikoiltaan ja paljastaa yhteiskunnan virallisten kasvojen kääntöpuolen. Se nauraa paitsi yksilöille niin myös instituutioille ja yhteiskunnalle. Onpa sen sanottu kertovan jotain sukupuolestakin - onhan nenä tunnettu fallossymboli.
Itse nautin ehkä eniten Nenän elävistä yksityiskohdista ja henkilöhahmoista, jotka ovat koomisinakin moniulotteisia ja hienovireisesti luonnosteltuja. Kollegioassessori Kovalev joutuu elämään tovin erilaisena, poikkeavana. Ilman nenäänsä hänen sosiaalinen identiteensä romuttuu: lääkärikään ei suhtaudu nenättömään Kovaleviin kovin ymmärtäväisesti.
Juuri tämä Aleksander Lindebergin kuvittama painos on ollut ilmeisesti loppuunmyyty jo hyvän aikaa. Oulun kirjastoista sitä löytyy kaikkiaan seitsemän kappaletta. Yhtäkään en soisi poistettavan.
Toisaalla:
Kiiltomato
Jyväskylän yliopiston Koppa: Koominen ja pyhä nenä
Ei vain mustaa valkoisella
Mainio postaus. Tämä pitäisi lukea jo yleissivistuksenkin vuoksi. Itsellä se on vielä lukematta.
VastaaPoistaSuosittelen lämpimästi! Ajattelin ottaa seuraavaksi Gogolilta luvun alle Kuolleet sielut.
PoistaTämä on kyllä mieletön klassikko, jonka arvoa mahtava kuvistus vain nostaa :)
VastaaPoistaAleksander Lindebergin kuvitus sopii todellakin Gogolin henkeen.
PoistaTykkäsin Nenässä eniten kohdasta, jossa ihmiset tungeksivat oliko se nyt tavaratalon näyteikkunan edessä nähdäkseen nenän. Minun oli kuitenkin hankala käsittää mistä novellissa tarkemmin ottaen on kyse. Samantapainen tunne tuli Dostojevskin Krokotiiliä lukiessa. Pidän Hullun päiväkirjaa ja Päällysviittaa hieman Nenää onnistuneempina pikku tarinoina. Kaikkiaan Gogolin Pietarilaisnovellit ovat minusta maailmankirjallisuuden todellisia helmiä. Sikäli kuin nyt maailmankirjallisuutta tunnen.
VastaaPoista