Siirry pääsisältöön

Riikka Takala: Ole hyvä


Atena 2014
152 sivua


Me olemme hyvien puolella, pahuutta ja epäoikeudenmukaisuutta vastaan. Näin ajattelee moni
– myös Riikka Takalan (s. 1970) romaanin henkilöt. He ovat fiksuja ja koulutettuja, naisia parhaassa iässä. He ovat niin ikään tietoisia hyväosaisuudestaan, vaikka kukaan heistä ei ole sijoittunut työelämään.

Elliä, Aavaa ja Violaa yhdistää lujan ystävyyden ohella rakkaus afrikkalaiseen tanssiin. Djembe-rummun rytmit osuvat suoraan sisimpään, kehon liike lämmittää ja rytmittää myös mieltä. Ja kun keskittyy ajattelemaan Afrikan nälänhätää tai naisten sorrettua asemaa, omat ongelmat tuntuvat kovin pieniltä. Eihän elämätön pikkuelämä, kalsea parisuhde  tai kesken jääneet opinnot ole mitään ympärileikkausten tai pakkoavioliittojen rinnalla.


Ole hyvä on persoonallisella tavalla yhteiskunnallinen romaani. Mistä löytää elämäänsä mielekkyyden ja paikan yhteiskunnassa, jos sitä ei voi löytää työn kautta? Mille kohtaa onnellisuusmittaa asetumme globaalissa mittakaavassa?
Pohjavireenä on kuitenkin pilkahdus lohduttomuutta: elämä kun ei ole monellakaan tapaa reilua saatikka oikeudenmukaista.

Naisista kukaan ei nouse merkittävästi toisia vahvemmin esiin, mutta yhtälönä heistä voi tunnistaa itsestäänkin tuttuja piirteitä. Valinnoissaan he luottavat tunteiden voimaan. Romaanin tunnelma on viritetty tarkkaan.Syvällisyys ja pinnallisuus ovat monesti käsi kädessä, ja omaehtoiset valinnat pienenpieniä muruja ylikansallisesta kitsch-teollisuudesta. Ole hyvä näyttää terävillä leikkauksillaan kaiken mittakaavaa, suhteellisuutta.


Toisaalla:
Kirjavinkit
Mari A:n kirjablogi
Kirjasähkökäyrä

Kommentit

  1. Minusta kirjasta nousi todella vahvoja yhteiskunnallisia epäkohtia ja naisten ystävyys oli se kirjan kantava voima. Vaikka kuinka elämä mottaa päähän niin ystävyys kantaa yli murheiden. Minusta kirjan paras kohtaus oli kun Aava järjesti coctailkutsut yömajassa. Erittäin hyvä kohtaus teatterin lavalle :) Ja tietysti naisten hyväntekeväisyysprojekti oli hulvaton ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samaa mieltä! En ole lukenut Riikka Takalan esikoisnovellikokoelmaa, mutta Ole hyvän perusteella voisin hyvinkin pitää siitä.

      Poista
  2. Luin tuon raskaiden ja paksujen opusten jälkeen. Pidin kirjasta ja sen ajankohtaisuudesta.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Teuvo Pakkala: Vaaralla

K. F. Kivekäs 1891 Pieniä eläjiä olivat.     Heillä oli oma talo ja se oli laitakaupungilla, niin kuin ne ovat pienten eläjäin talot. Asuinrakennus oli matala ja pieni. Tavallinen mies ylettyi kädellään räystääseen – – Sammalta kasvoi katto, nurkkalaudat olivat irvollaan, ikkunat vinossa köyröttivät ja lasit olivat sameat ja moniväriset, aivan kuin niitä olisi hienovärisellä sateenkaarella hangattu. Keskempänä kaupunkia olisi semmoinen talo ilman armoa tuomittu purettavaksi, vaan Vaaralle se vältti ja sai siellä olla. Vaa ralla: kuvia laitakaupungilta on Teuvo Pakkalan (1862 - 1925) kolmas romaani. Siinä eletään myöhempien teosten, Elsan (1894) ja lapsinovellien miljöössä: Oulun laitakaupungin köyhässä hökkelikylässä, jossa on vielä vahvasti maaseudun tuntu. Vaaraa kutsuttiin myös Kakaravaaraksi, koska seudun ainoa rikkaus oli lukuisa jälkikasvu. Keskikaupungin kivikadut ja porvaristalot eivät sijainneet kaukana, mutta elinolojen kontrasti on vahva ja Pakkala osoittaa sen m

Mikael Niemi: Populäärimusiikkia Vittulajänkältä

Alkuteos: Populärmusik från Vittula Suomentanut Outi Menna Like 2001 267 sivua   Mikael Niemen (s. 1959) läpimurtoromaanin minäkertoja Matti asuu Vittulajängällä, Pajalassa, pienessä kunnassa Pohjois-Norlannissa, lähellä Suomen rajaa. Pohjoisuus ja rajan läheisyys tekeekin alueen omaleimaiseksi. Matti identifioi Pajalan poissulkemisen kautta:  Kotiseudullamme ei ollut petoja, ei siilejä eikä satakieliä. Siellä ei ollut julkkiksia. Siellä ei ollut vuoristoratoja, liikennevaloja, linnoja tai herraskartanoita. Siellä ei ollut kuin määrättömästi hyttysiä, tornionlaaksolaisia kirosanoja ja kommunisteja. Eletään 60-lukua, ja Vittulajänkä saa asfalttipäällysteen. Matti ystävystyy ankaran lestadiolaisesta kodista olevan Niilan kanssa. Lestadiolaisuus esiintyy kirjassa eräänlaisena pohjoisena elämäntapana, joka vaikuttaa kaikkien, myös liikkeeseen kuulumattomien elämään.   Vastavoimaksi lestadiolaisuudelle ja vanhempien edustamille asioille pojat löytävät musiikin, munaskuita m

Annikki Kariniemi: Poro-Kristiina

Otava 1952 237 sivua Pakkanen on kiristynyt pahimmilleen Sompio-vuoman laakeilla, jääksi jähmettyneillä kaltiokentillä. Se ei enää paukahtele. Se on vain. Seisoo tiukkana hiljaisuutena joka taholla selkosta, ylhäällä ja alhaalla. Kiiluvaiset kipenöivät omaa kylmäänsä taivaan kannelta. Kuun loistossakin on pakkasen hyytävää kalseutta. Näillä pohjoista miljöötä kuvaavilla sanoilla aloitti Annikki Kariniemi (1913-1984) esikoisromaaninsa, jota seurasi mittava ja monipuolinen tuotanto: yli kolmekymmentä teosta, näytelmiä, runoja ja lehtikirjoituksia. Kariniemi oli Lapin ensimmäisiä naiskirjailijoita ja naispuolinen uranuurtaja suomalaisessa eräkirjallisuudessa. Suotta häntä ei sanottu lappilaisen kaunokirjallisuuden esiäidiksi.  Kariniemen ensimmäiset teokset jatkavat Lapin romantiikan perinnettä. Poro-Kristiina on myyttinen kertomus naisesta, jonka elämä jakautuu kahteen todellisuuteen. Yhtäällä on kristilliset normit ja elämäntapa, toisaalla ikiaikainen taikojen, näkyjen ja šama