Siirry pääsisältöön

Charles Bukowski: Postitoimisto


Suomennos: Kristina Rikman
WSOY 1986, alkup. 1971
219 sivua 



En tiedä miten muille ihmisille käy. Minulla on lapsi elätettävänä, tarvitsin rahaa viinaan, vuokraan, kenkiin, paitoihin, sukkiin ja kaikkeen sellaiseen. Minä tarvitsin autoa siinä missä muutkin, ja ruokaa, kaikkea pientä välttämätöntä.
      Kuten naisia.
      Tai päivää kilparadalla.

Aina silloin tällöin minulla on tapana lukea jotain Charles Bukowskilta (1920-1993), johon ihastuin jo lukioiässä. Renttukirjallisuuden isä taitaa tyylinsä rehellisesti ja pettämättömästi, mitä ei voi olla arvostamatta.


Bukowski nousi maailmanmaineeseen esikoisteoksensa Postitoimiston ansiosta. Romaanin ilmestyessä kirjailija oli jo viisissäkymmenissä ja arvostettu runoilija. Bukowski sekoitetaan niin vahvasti alter egoonsa Henry Chinaskiin, että mielikuvat elävässä elämässä eläneestä kirjailijasta ja hänen luomastaan kaunokirjallisesta hahmosta tuppaavat menemään sekaisin.


Henry Chinaski on antisankarin stereotyyppi: nuhjuinen ja juopotteleva retku, joka pestautuu postin hanttihommiin vain rahoittaakseen kännäilyään ja raviharrastustaan. Naiset – nuo ihanan kuumottavat, mutta myös sekopäiset olennot – vaihtuvat, mutta työpaikka pysyy yksitoista vuotta samana. Kuva Yhdysvaltain postilaitoksesta on absurdin realistinen ja sävytetty värikkään elävillä henkilöhahmoilla. Romaanin kuvaama yksitoikkoisen töisevä arki ja typeryyttä hipovat hierarkiat sopinevat mille tahansa vähän suuremmalle työpaikalle. 


Parasta Bukowskissa on mielestäni hänen rosoisen laaja skaalansa sekä yksilöiden että yhteiskunnan ilmiöiden suhteen. Mikään sovinisti hän ei ole, sillä mies jää hänen kirjoissaan aina toiseksi naiselle, vaikka päällisin puolin vaikuttaisikin päinvastaiselta.


Bukowskin ystäville suosittelen myös Dan Fanten tai vaikkapa Augusten Burroughsin kirjoja. Niissä on samanlaista anarkiaa ja viistoa näkökulmaa kuin C. B.:lla. Ja Postitoimiston taustaa avaa David Stephen Calonnen toimittama Auringonvalo, tässä olen: haastatteluja & kohtaamisia 1963-1993 (Sammakko, 2011).



Toisaalla:
Lue, ihminen!
Kaiken voi lukea!

Kommentit

  1. Kiitokset lukuvinkeistä!

    Bukowskilta olen pari kirjaa lukenut. Varmaan hän itse loi itselleen tuollaista renttukirjailijan imitsiä. Youtubessa lienee vieläkin tallenne, jossa hän lukee runojaan yleisölle ja juo samalla viiniä ja tupakoi ketjussa sekä vähättelee yleisöään. Ajattelin joskus lukevani hänen nuoruudenkuvauksensa "Siinä sivussa", mutta sitä ei enää löydy Kuopion kirjastosta. Tosin näkyy löytyvän yhtä sun toista muuta. Tämä Postitoimisto pitäisi tietysti joskus lukea.

    VastaaPoista
  2. Olipa mukava lukea tekstisi Bukowskista. Minulla on oikeastaan vain epämääräisiä mielikuvia hänestä ja siksi lainasinkin jokin aika sitten valittujen runojen kokoelman 234 runoa. Tuntuu, että jokin osa runoudesta on täysin pimennossa, jos en Bukowskia lue. Aloitin lukemisen ja runot vaikuttivat mielenkiintoisilta, mutta olen välillä päätynyt lukemaan proosaa. Varmaankin palaan taas pian Bukowskin runojen pariin.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Teuvo Pakkala: Vaaralla

K. F. Kivekäs 1891 Pieniä eläjiä olivat.     Heillä oli oma talo ja se oli laitakaupungilla, niin kuin ne ovat pienten eläjäin talot. Asuinrakennus oli matala ja pieni. Tavallinen mies ylettyi kädellään räystääseen – – Sammalta kasvoi katto, nurkkalaudat olivat irvollaan, ikkunat vinossa köyröttivät ja lasit olivat sameat ja moniväriset, aivan kuin niitä olisi hienovärisellä sateenkaarella hangattu. Keskempänä kaupunkia olisi semmoinen talo ilman armoa tuomittu purettavaksi, vaan Vaaralle se vältti ja sai siellä olla. Vaa ralla: kuvia laitakaupungilta on Teuvo Pakkalan (1862 - 1925) kolmas romaani. Siinä eletään myöhempien teosten, Elsan (1894) ja lapsinovellien miljöössä: Oulun laitakaupungin köyhässä hökkelikylässä, jossa on vielä vahvasti maaseudun tuntu. Vaaraa kutsuttiin myös Kakaravaaraksi, koska seudun ainoa rikkaus oli lukuisa jälkikasvu. Keskikaupungin kivikadut ja porvaristalot eivät sijainneet kaukana, mutta elinolojen kontrasti on vahva ja Pakkala osoittaa sen m

Mikael Niemi: Populäärimusiikkia Vittulajänkältä

Alkuteos: Populärmusik från Vittula Suomentanut Outi Menna Like 2001 267 sivua   Mikael Niemen (s. 1959) läpimurtoromaanin minäkertoja Matti asuu Vittulajängällä, Pajalassa, pienessä kunnassa Pohjois-Norlannissa, lähellä Suomen rajaa. Pohjoisuus ja rajan läheisyys tekeekin alueen omaleimaiseksi. Matti identifioi Pajalan poissulkemisen kautta:  Kotiseudullamme ei ollut petoja, ei siilejä eikä satakieliä. Siellä ei ollut julkkiksia. Siellä ei ollut vuoristoratoja, liikennevaloja, linnoja tai herraskartanoita. Siellä ei ollut kuin määrättömästi hyttysiä, tornionlaaksolaisia kirosanoja ja kommunisteja. Eletään 60-lukua, ja Vittulajänkä saa asfalttipäällysteen. Matti ystävystyy ankaran lestadiolaisesta kodista olevan Niilan kanssa. Lestadiolaisuus esiintyy kirjassa eräänlaisena pohjoisena elämäntapana, joka vaikuttaa kaikkien, myös liikkeeseen kuulumattomien elämään.   Vastavoimaksi lestadiolaisuudelle ja vanhempien edustamille asioille pojat löytävät musiikin, munaskuita m

Annikki Kariniemi: Poro-Kristiina

Otava 1952 237 sivua Pakkanen on kiristynyt pahimmilleen Sompio-vuoman laakeilla, jääksi jähmettyneillä kaltiokentillä. Se ei enää paukahtele. Se on vain. Seisoo tiukkana hiljaisuutena joka taholla selkosta, ylhäällä ja alhaalla. Kiiluvaiset kipenöivät omaa kylmäänsä taivaan kannelta. Kuun loistossakin on pakkasen hyytävää kalseutta. Näillä pohjoista miljöötä kuvaavilla sanoilla aloitti Annikki Kariniemi (1913-1984) esikoisromaaninsa, jota seurasi mittava ja monipuolinen tuotanto: yli kolmekymmentä teosta, näytelmiä, runoja ja lehtikirjoituksia. Kariniemi oli Lapin ensimmäisiä naiskirjailijoita ja naispuolinen uranuurtaja suomalaisessa eräkirjallisuudessa. Suotta häntä ei sanottu lappilaisen kaunokirjallisuuden esiäidiksi.  Kariniemen ensimmäiset teokset jatkavat Lapin romantiikan perinnettä. Poro-Kristiina on myyttinen kertomus naisesta, jonka elämä jakautuu kahteen todellisuuteen. Yhtäällä on kristilliset normit ja elämäntapa, toisaalla ikiaikainen taikojen, näkyjen ja šama