Siirry pääsisältöön

Fay Weldon: Naispaholaisen elämä ja rakkaudet


Otava 1986
Suom. Eva Siikarla
256 sivua


Naispaholaisen elämä ja rakkaudet (The Life and Loves of a She-Devil, 1983) on brittikirjailija Fay Weldonin (s. 1931) tunnetuin romaani ja sen pohjalta on tehty myös elokuva ja televisiosarja. Avaan tällä kirjalla osaltani myös Lukulampun kesäkirjahaasteen. Pelastin Naispaholaisen kirpparille menevästä kassista ja onnittelin itseäni erinomaisesta löydöstä: onhan kyseessä klassikko, jonka jokaisen vähänkään kirjallisuudesta kiinnostuneen tulisi ehdottomasti lukea! 


Romaanin nimihenkilö Ruth Patchett on tumma ja kolhonnäköinen, lähes kaksimetrinen jättiläisnainen. Hänellä on perhe – mies ja kaksi lasta – mutta rakkautta ei nimeksikään. Mies pettää häntä avoimesti ja lopulta hylkää siron ja sievän kirjailijattaren vuoksi. "Mary Fisher on pieni ja sievä ja siroluinen, taipuvainen pyörtyilemään ja itkeskelemään, ja makaamaan miesten kanssa teeskennellen ettei tee sellaista."


Naiseus määrittyy Naispaholaisessa korostetusti ulkonäön kautta. Ruth on rumuudessaan kuin hirviö, Mary Fisher taas kuin koru tai nukke. Avioero sysää Ruthin massiiviseen muutosprosessiin, joka huipentuu vuosia kestävään kauneusleikkausoperaatioon. Sen tuloksena Ruth muuttuu miehensä rakastajattaren kopioksi. Metamorfoosi kytkeytyy oivaltavasti monenlaisiin, niin romanssin ja gotiikan kuin Raamatun, antiikin, satujen ja postmodernin kulttuurin interteksteihin. Jo kirjan nimi tuo etsimättä mieleen Mary Shelleyn tieteis- ja kauhuromaanin Frankenstein: Uusi Prometeus (1818). 


Naispaholaisuus ei ole alkujaan Ruthin omaa keksintöä, vaan hänen miehensä, joka haukkuu Ruthia huonoksi äidiksi ja vaimoksi, ”kolmannen luokan ihmiseksi”, joka ei ole ollenkaan nainen, vaan paholainen. Ruth sisäistää miehensä solvauksen uuden minänsä perustaksi:


Lapseni tulevat ja menevät, imevät ravintoa, hamuilevat, mutta minulla ei ole mitään annettavaa. Kuinka olisi? Naispaholaisen nisät ovat tyhjät. Kestää jonkin aikaa muuttua kokonaan naispaholaiseksi. Sitä tuntee itsensä täysin nääntyneeksi alussa, sen voin sanoa. Itsesoimausten ja kunniallisen käytöksen juuret risteilevät syvällä lihassa: ei niitä pysty irrottamaan hellävaroin; ne on revittävä irti, ja ne raastavat lihaa mukaansa. Joskus öisin minä huudan niin kovaa että naapurit heräävät. - -

Ruthin määrätietoista muutosprosessia seuraa miltei henkeään pidätellen. Alistetusta ja tallotusta rumiluksesta kuoriutuu itsevarma ja mitään pelkäämätön olento, joka ei kavahda edes jumalan asemaan kohonneen lääketieteen rajoitteita. ”Mikään ei ole mahdotonta, naispaholaisille. Kuorikaa pois vaimo, äiti, löytäkää nainen, ja siinä naispaholainen on.”


Matkallaan kohti vallan ja rakkauden maailmaa Ruth auttaa jaloilleen monia kanssasisariaan, jos kohta ylimpänä motiivina on koko ajan naisen ja miehen välinen romanttinen rakkaus. Sekin saa kuitenkin Weldonin korkean ja matalan epiteeteillä leikittelevässä käsittelyssä perin ironisen sivumaun. Naispaholainen hämmentää ja muuntelee sukupuolen ja vallan olemusta häpeilemättömän lihallisesti ja suorasukaisesti, mutta jättää sopivasti myös pohdittavaa. Sellaisesta kirjallisuudesta minä pidän.



Toisaalla:
Kirjasampo
Suodatin – kaaoksen fragmentteja

Kommentit

  1. Muistelen tätä hauskaksi kirjaksi (jossa siis on myös pohdittavaa), ja jotain muita Weldoneita olen sittemmin myös lukenut...

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Teuvo Pakkala: Vaaralla

K. F. Kivekäs 1891 Pieniä eläjiä olivat.     Heillä oli oma talo ja se oli laitakaupungilla, niin kuin ne ovat pienten eläjäin talot. Asuinrakennus oli matala ja pieni. Tavallinen mies ylettyi kädellään räystääseen – – Sammalta kasvoi katto, nurkkalaudat olivat irvollaan, ikkunat vinossa köyröttivät ja lasit olivat sameat ja moniväriset, aivan kuin niitä olisi hienovärisellä sateenkaarella hangattu. Keskempänä kaupunkia olisi semmoinen talo ilman armoa tuomittu purettavaksi, vaan Vaaralle se vältti ja sai siellä olla. Vaa ralla: kuvia laitakaupungilta on Teuvo Pakkalan (1862 - 1925) kolmas romaani. Siinä eletään myöhempien teosten, Elsan (1894) ja lapsinovellien miljöössä: Oulun laitakaupungin köyhässä hökkelikylässä, jossa on vielä vahvasti maaseudun tuntu. Vaaraa kutsuttiin myös Kakaravaaraksi, koska seudun ainoa rikkaus oli lukuisa jälkikasvu. Keskikaupungin kivikadut ja porvaristalot eivät sijainneet kaukana, mutta elinolojen kontrasti on vahva ja Pakkala osoittaa sen m

Mikael Niemi: Populäärimusiikkia Vittulajänkältä

Alkuteos: Populärmusik från Vittula Suomentanut Outi Menna Like 2001 267 sivua   Mikael Niemen (s. 1959) läpimurtoromaanin minäkertoja Matti asuu Vittulajängällä, Pajalassa, pienessä kunnassa Pohjois-Norlannissa, lähellä Suomen rajaa. Pohjoisuus ja rajan läheisyys tekeekin alueen omaleimaiseksi. Matti identifioi Pajalan poissulkemisen kautta:  Kotiseudullamme ei ollut petoja, ei siilejä eikä satakieliä. Siellä ei ollut julkkiksia. Siellä ei ollut vuoristoratoja, liikennevaloja, linnoja tai herraskartanoita. Siellä ei ollut kuin määrättömästi hyttysiä, tornionlaaksolaisia kirosanoja ja kommunisteja. Eletään 60-lukua, ja Vittulajänkä saa asfalttipäällysteen. Matti ystävystyy ankaran lestadiolaisesta kodista olevan Niilan kanssa. Lestadiolaisuus esiintyy kirjassa eräänlaisena pohjoisena elämäntapana, joka vaikuttaa kaikkien, myös liikkeeseen kuulumattomien elämään.   Vastavoimaksi lestadiolaisuudelle ja vanhempien edustamille asioille pojat löytävät musiikin, munaskuita m

Annikki Kariniemi: Poro-Kristiina

Otava 1952 237 sivua Pakkanen on kiristynyt pahimmilleen Sompio-vuoman laakeilla, jääksi jähmettyneillä kaltiokentillä. Se ei enää paukahtele. Se on vain. Seisoo tiukkana hiljaisuutena joka taholla selkosta, ylhäällä ja alhaalla. Kiiluvaiset kipenöivät omaa kylmäänsä taivaan kannelta. Kuun loistossakin on pakkasen hyytävää kalseutta. Näillä pohjoista miljöötä kuvaavilla sanoilla aloitti Annikki Kariniemi (1913-1984) esikoisromaaninsa, jota seurasi mittava ja monipuolinen tuotanto: yli kolmekymmentä teosta, näytelmiä, runoja ja lehtikirjoituksia. Kariniemi oli Lapin ensimmäisiä naiskirjailijoita ja naispuolinen uranuurtaja suomalaisessa eräkirjallisuudessa. Suotta häntä ei sanottu lappilaisen kaunokirjallisuuden esiäidiksi.  Kariniemen ensimmäiset teokset jatkavat Lapin romantiikan perinnettä. Poro-Kristiina on myyttinen kertomus naisesta, jonka elämä jakautuu kahteen todellisuuteen. Yhtäällä on kristilliset normit ja elämäntapa, toisaalla ikiaikainen taikojen, näkyjen ja šama